Moi!
Meillä on reilun vuoden vanha tytär ja vauvakuume on noussut uhkaavasti.
Lapsemme oli "helppo" vauva, mutta olin kuitenkin alkuun hyvin väsynyt ja ahdistunut elämänmuutoksesta, vaikka vauva oli toivottu ja odotusaika sujui hyvin.
Onko teillä kokemuksia toisen lapsen syntymästä pienellä ikäerolla (siis esim. 1-4 vuotta, mikä nyt sitten pieneksi ikäeroksi luetaan), kuinka arki sujui heti aluksi?
Mikä tuotti ongelmia? Mikä taas sujui paremmin kuin odotitte? :)
Entä jos esikoisen kanssa oli aluksi lievää masennusta, niin oliko samanlaista tai pahempaa toisen lapsen kanssa? Vai helpompaa?
Toiset ovat tietysti vahvempiluontoisia kuin toiset, mutta jos joku "herkkäluontoinen" äiti tämän huomaisi ja osaisi kertoa kokemuksiaan?
Meillä lasten ikäero tulisi jokatapauksessa olemaan vähintään 2 vuotta ja kiire olisi noinkin pieneen ikäeroon kun esikoinen on jo yli vuoden. Ja tietysti olen itsekin vahvistunut ihmisenä ja vauva-arki on sinänsä tuttua, mutta onhan se silti suuri elämänmuutos saada toinen lapsi.
Haluaisin paljon lapsia, mutta pelkään ettei minusta ole monen lapsen äidiksi kun stressaan niin herkästi ja otan asioita turhan raskaasti.
Kiitos jo etukäteen ja iloista kevättä!
Meillä on reilun vuoden vanha tytär ja vauvakuume on noussut uhkaavasti.
Lapsemme oli "helppo" vauva, mutta olin kuitenkin alkuun hyvin väsynyt ja ahdistunut elämänmuutoksesta, vaikka vauva oli toivottu ja odotusaika sujui hyvin.
Onko teillä kokemuksia toisen lapsen syntymästä pienellä ikäerolla (siis esim. 1-4 vuotta, mikä nyt sitten pieneksi ikäeroksi luetaan), kuinka arki sujui heti aluksi?
Mikä tuotti ongelmia? Mikä taas sujui paremmin kuin odotitte? :)
Entä jos esikoisen kanssa oli aluksi lievää masennusta, niin oliko samanlaista tai pahempaa toisen lapsen kanssa? Vai helpompaa?
Toiset ovat tietysti vahvempiluontoisia kuin toiset, mutta jos joku "herkkäluontoinen" äiti tämän huomaisi ja osaisi kertoa kokemuksiaan?
Meillä lasten ikäero tulisi jokatapauksessa olemaan vähintään 2 vuotta ja kiire olisi noinkin pieneen ikäeroon kun esikoinen on jo yli vuoden. Ja tietysti olen itsekin vahvistunut ihmisenä ja vauva-arki on sinänsä tuttua, mutta onhan se silti suuri elämänmuutos saada toinen lapsi.
Haluaisin paljon lapsia, mutta pelkään ettei minusta ole monen lapsen äidiksi kun stressaan niin herkästi ja otan asioita turhan raskaasti.
Kiitos jo etukäteen ja iloista kevättä!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Eli meidän lapsilla ikäeroa 1 v 2vkoa. Kotiuduttuamme kuopuksen kanssa kotiin, ensimmäinen viikko oli yhtä sähläystä. Mutta pikkuhiljaa muodostui päivälle rytmi. Mieheni päivät töissä, joten yksin hoidan lapsiamme. Välillä on rankkaa, mutta sen ansiosta osaa arvostaa paljon enemmän niitä hyviä hetkiä.
Heippa!
Mulla ei oo kokemusta siitä, kun on kaks lasta, koska hypättiin heti yhdestä kolmeen!;) Meidän tyttö oli 2v10kk, kun kaksoset syntyi. Alku oli tosi hankalaa. Vauvojen kanssa oli "hieman hukassa", kun tilanne oli kaikille aivan uusi. Ja esikoinen oli älyttömän mustasukkainen ja vaikea. Sai esimerkiksi keskellä yötä sellasia raivareita, että..! huusi vain ja heitteli tavaroita. Ja kun mun piti syöttää vauvoja niin just silloin tarvitsi jotain (tuli yllättäen nälkä tai halus just katsoa lastenohjelmia, tms.). Monesti tuli itkettyäkin esikoisen takia, kun kävi niin sääliksi häntä. Kun tiesi, että hänellä on niin paha olla ja siksi käyttäytyy huonosti. Ja tuntui pahalta, kun joutui olla kiukus tytölle, vaikka tiesi mistä johtuu. Yhtäkkiä joutuikin jakaa äidin ja isän huomion kahden pienen ihmisen kanssa! Onneksi sitä ei mahdottoman kauaa kestänyt. Aika pian opin itsekin sellasen tietyn päivärytmin niin se paljon helpotti elämää.
Kaksoset nyt 5 kk:n ikäisiä ja kaikki sujuu hyvin! Tyttö on toki vieläkin välillä mustasukkainen, mutta ei ollenkaan niin paljon kuin aluksi. Lähinnä hän on nyt niin ylpeä isosisko!:) Että ihan rohkeasti vaan kasvattamaan perhettä. Alku voi tehdä tiukkaa, mutta kun kaikki perheenjäsenet tottuvat uuteen tilanteeseen niin kyllä se siitä alkaa sujua!
Ikäeroa tytöillämme n.2v. Nuorimmainen nyt 10kk. Raskasta on ollut. Tietenkin se on ihan ihmisestä kiinni, miten asioita kohtaa ja miten asioita hoitaa ja miten asiat sujuvat... Itse olen ollut itseeni tosi pettynyt ja on ahdistanut paljon. Ihanat helpot tytöt, ja silti äiti on ihan poikki ja pinna kireällä. Tähän vuoteen on meillä kuitenkin sisältynyt myös rakennusaikaa ja muuttoa omaan kotiin, uudelle paikkakunnalle... joten nämäkin seikat varmasti vaikuttavat.
Ensimmäisen lapsen jälkeen ajattelimme, että pieni ikäero on lapselle parhaaksi. Nyt en välttämättä enää niin ajattele. Olisimme varmasti miettineet kahteen kertaan, jos olisin etukäteen tiennyt nämä tuntemukset ja jaksamisen rajat. Mutta tietenkin nyt, kun tytöt jo hieman puuhailevat kahdestaan ja heidän silmistään loistaa se ihana rakkaus toisiaan kohtaan, niin eihän sitä vaihtaisi mihinkään. Isosisko on maailman tärkein henkilö jo nyt tälle meidän pienokaiselle. Vois sitä naurun määrää, kun isosisko tekee jotain hassua =) Kyllä siinä äidinkin murheet unohtuu.
Suhdetta tämä aika on myös koetellut ja esikoiselle vauvan syntymä oli myös hankala tilanne. Tuli taantumaa usealla eri alueella (vaipat takaisin ja nyt vasta uudestaan harjoitellaan potalle sekä kielelliseen puoleen tuli kuukaudeksi täydellinen änkytys). Eli on meitä vähän koeteltu, mutta en kuitenkaan vaihtaisi tätä elämää muuksi. Päivä päivältä helpottaa.
Ensimmäisen lapsen jälkeen mulla oli jonkinlaista masennusta ja on ollut sitä nytkin, mutta väsy on peittänyt sitäkin alleen ja masennus on ollut hieman erilaista.
Nyt pienimmäinen huutelee, on mentävä =) Toivottavasti en järkyttänyt; kaikesta aina selviää ja loppujen lopuksi tämä pieni ikäero on varmasti erittäin hyvä ratkaisu. =)