Olen päällisin puolin kiltti 16 vuotias poika, en juo polta raivoa tai angstaile. Tänään itkin ensimmäisen kerran pitkään aikaan, en kestä tätä tekopeliä; esittää niinkuin mikään ei olisi vialla.
En voi jutella kenellekkään näistä vaikeista asioista, psykiatriakin olen kokeillut.
Olen vankina omassa kototani tietokone ainoa lohtu ja kirous samaan aikaan. Olen saanut hirveät traumat lapsuudesta asti, en uskalla edes kävellä vanhempien luona ahdistumatta, enkä suostu katsomaan heitä silmiin kuin harvoin. Kotona paraneminen on mahdotonta, olen ahdistunut aina kun vanhemmat ovat kotona enkä pääse pois koska "miten voit pärjätä muualla jos pelkät vanhemmat ahdistavat?". En jaksa tätä helvettiä enää.
Niin ja nyt otsikon mukaan tiedän vihdoin todelliset ongelmani, tai pikemminkin uskallan tunnustaa ne.
1. Tietokone pelit on pilannut elämän. Jo pienestä pitäen pelasin, pelasin aina myös kavereiden kanssa, ja nyt en tiedä mitä muuta kavereiden kanssa voi tehdä kuin pelata (tai tiedän mutta en osaa). Kavereita ei koskaa minulla ole paljoa ollut ja olen karistanut ne vähätkin pois. Nykyään haluaisin tehdä jotain muuta, mutta ei ole mitä tehdä.
2. Vihaan vanhempiani tai oikeastaan vaan isää. Aina haukkui minua itkupilliksi, suosi kavereitani , huusi ja räyhäsi, joten en halunnut mennä lähellekkään tätä. Äitikin joutui kärsimään hirveästi isästä, monesti meinasivat erota ja riidat olivat jokaviikkoisia. Sitten kun isä pyysi minua aina tekemään jotain hommia, en halunnut tulla koska pelkäsin, se uhkasi lyödä turpaan ja huusi aina. Tästä johtuen en osaa paljon mitään, olen vain luuseri, eikä isä opettanut minulle paljoa mitään.
Vääryyttä joutuu jokainen ihminen elämässään kokemaan, mutta miksi minut pilattiin jo alusta alkaen? Nyt kun vihdoinkin ymmärrän asioita niin on melkein liian myöhäistä ja huomaan olevani häkissä, täysin alistettu ja kahlittu.
Jos isäni vielä kerrankin koskeekin minuun, en enää vastaa seurauksista. Puran koko vuosien agression kerralla, lyön turpaan, huudan ja hakkaan, sitä voisi vaikka sanoa minun "inhimilliseksi oikeudeksi" en nimittäin suostu enää alistumaan.
Näin aluksi aloitan perinteisen "teinikapinan" sillä saa huomiota jos ei muulla. Puhuminen ei auta, olen kyllä kokeillut vanhempien kanssa puhua JUURI NÄISTÄ kipeistä asioista, ja sanoin isälle että vihaan häntä. Turha yrittää mitään rauhanomaisia keinoja tuputtaa minulle, minusta tuntuu kuin elämä olisi imetty pillillä pois ja jätetty nahat jäljelle, eikä tämä voi jatkua näin.
Vaadin kerrankin oikeutta ihmisenä toteuttaa itseäni ja ilmaista mieltäni.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sain nyt googlesta tälläisiä LEIREJÄ eittävän sivun. Voit itse hakea lisää haluamallasi hakusanalla.
Olisi hyvä päästä vähän toisten pariin (pois etisestä, nykyisestä) itsenäistymään.
Ps. hyvä kun kirjoitit. Kyllä sinä pärjäät, kun keksit nyt vain hyvän ratkaisun, mahdollisuuden (ei tappelua). Keskustelemalla vaikka jonkun nuoriso-ohjaajan kanssa?
HYVÄÄ ITSENÄISTYMIS pyrkimys aikaa....!?
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=leirit 15 - 17 vuotiaille&btnG=Hae&meta=
Olet erittäin hyvä kirjoittamaan,pura vihaasi sitä kautta. Opiskele,tulet pärjämään elämässäsi. Elä turvaudu väkivältaan, alennut vain isäsi tasolle.Tiedän että sinulla on juuri nyt vaikeaa, mutta olen varma että pystyt selvittämään ongelmasi kunhan et turvaudu väkivaltaan, se on tyhmiä varten ja sitä sinä et ole.