Käväisin tässä eräänä sateisena ja kylmänä päivänä kylpylässä lasten kanssa. Istuskelin nuorimmaiseni kanssa enimmäkseen lasten altaalla ja oli siinä aikaa katsella ihmisiä ympärilläni. Paljon oli ylipainoa ihmisillä, niin lapsilla kuin aikuisilla. Se ei kuitenkaan ole juttuni pointti, vaan se, että miten vapailta ne ihmiset näytti. Mitä siitä vaikka olikin jenkkakahvoja joillakin kaksinkappalein - hyvin näyttivät olevan sinuja itsensä kanssa.
Nousin siitä sitten itse lähteäkseni vessaan enkä tiennyt mitenpäin olisin mennyt ja kävellyt. No, eteenpäin tietenkin :o) ja oikeinpäin. Vessassa katseen osui peiliin ja hui kamalaa, näin heti läskiä liikaa ja vaikka mitä. Päätin oitis aloittaa laihdutuksen, läskit on saatava pois. Todellisuudessa en ole ylipainoinen, vaan hyvinkin sporttinen ja timmi, mutta minäkuvani on lihava ja iso.
Miten ihmeessä sitä voisi hyväksyä itsensä??? Miten ylipainoiset ihmiset sen oikein tekevät?? Vai näyttelevätkö he???
Nousin siitä sitten itse lähteäkseni vessaan enkä tiennyt mitenpäin olisin mennyt ja kävellyt. No, eteenpäin tietenkin :o) ja oikeinpäin. Vessassa katseen osui peiliin ja hui kamalaa, näin heti läskiä liikaa ja vaikka mitä. Päätin oitis aloittaa laihdutuksen, läskit on saatava pois. Todellisuudessa en ole ylipainoinen, vaan hyvinkin sporttinen ja timmi, mutta minäkuvani on lihava ja iso.
Miten ihmeessä sitä voisi hyväksyä itsensä??? Miten ylipainoiset ihmiset sen oikein tekevät?? Vai näyttelevätkö he???
Vastaukset 4
Vanhimmat
niin pysyt timmissä. Jos päästät irti, niin sinulle käy kuten toisillekin, lihot.
Kahdesta saa valita.
Sitten voi tehdä niin, että paljasta itsesi.
Uimarannalle niukoissa vaatteissa muiden sekaan.
Jos se ei riitä, niin nakurannalle, höyrysaunaan.
Siitä tulee vapauttava kokemus, mutta: kun on vapautunut, niin mikään ei tunnu missään.
Tulee ikävä niitä aikoja, jolloin oli jännittävää.
Olisipa vielä se murkkuiän herkkyys ja jännitys ja asioilla merkitys.
Että tälläisessä ristiaallokossa päätöksiä tekemään.
Ei se läski häpeämällä lähde. Jos tietää, miten kropan saa pysymään timminä, voi sen tehdä, vaikka olisikin tyytyväinen kroppaansa.
Se kannattaa muistaa, että täydellistä ihmiskehoa ei olekaan. Jokaisessa on vikoja. Suurin osa vieoista on sellaisia, että niitä ei huomaa, jos katseluetäisyys on yli 1 metri.
Tämä ei nyt liity suoranaisesti jenkkakahvoihin, mutta olen joskus itsekin ihaillut ihmisiä, joille riittää kohtalaisen hyvä suoritus. Liittyipä asia sitten työhön, opintoihin, lasten kasvatukseen, kodin siisteyteen tai vaikkapa siihen ulkonäköön.
Mulla on ollut aina taipumusta perfektionismiin, vaikka en ole tietenkään siihen aina pystynyt. Olen halunnut tehdä aina pilkuntarkasti kaiken, mihin ryhdyn. Ja siitähän seuraa väistämättä kakun syömisen ja sen samanaikaisen säästämisen paradoksi.
Äitiys laittoi peräseinän eteeni toden teolla, kun en saanutkaan sellaista lasta, joka toimisi kuin ajatus. Jos olisin nähnyt, kuinka vielä päädyn maanittelemaan lastani asian kuin asian suhteen - tosin nyt puheen kehittyessä vähän helpottaa - olisin varmaan potkaissut tyhjää. Ja tietysti nyt äitinä aika on kaikin puolin rajallista, ja esimerkiksi arvosanoista yliopistolla on pakko tinkiä. Mutta tuon tinkimisen suhteen en ole vielä päässyt tasapainoon.
Niin. Miten oppisi tyytymään riittävän hyvään myös pään sisällä?
Kyl se niin vain on, että jos on hyvä mieli ja ei ole mitään turhia huolia, niin sitä hyväksyy myös itsensä.
Näin on ainakin itselläni. Olen ylipainoinen, mutta tiedän sen itsekin. Silti en ota mitään ressiä siitä. Jos on liikaa huolia, kärsii siitä koko kroppa, ylipainoa tai ei.
Itse olen hiljalleen saanut painoakin alas ja mikäs sen mukavempaa kuin huomata, että taas on lähtenyt muutama kilo pois.Hiljaa hyvä tulee.
Ja kun on rakastava ihminen vierellä, niin sitä ei välitä edes muiden ihmisten kiusanteosta tai ilkeydestä. Toki kiusaaminen satuttaa joskus, mutta silloin yritän aina muistaa positiiviset asiat elämässäni ja taas olo helpottaa ja jatkan elämääni eteenpäin.
Ja puhuminen auttaa, parhaan ystäväni kanssa aina puinut asiat läpi ja sen jälkeen asiat ovat taas kunnossa. Näyttelyä tai ei, mutta minä en ainakaan näyttele hyvää oloani vaan minulla oikeasti on asiat hyvin.