Kuka uskaltaa myöntää ja tiedostaa olevansa mustasukkainen siinä määrin, että koska vaan antaisi niistä tuntemuksistaan puoletkin pois niin vieläkin jäljelle jäisi se "normaali mustasukkaisuus"...
Tämä ainakin syyllistyy tuohon ja huono omatuntohan siitä vaan tulee.
Tämä ainakin syyllistyy tuohon ja huono omatuntohan siitä vaan tulee.
Vastaukset 28
Vanhimmat
tarvis. Mä luotan ihan täysin ja ihan kaikessa. Melkeimpä saisi olla vähän sitä mustasukkaisuutta. Mutta olemme tyytyväisiä näin, ei suhde tarvitse draamaa onnistuakseen.
Minä en ole mustis, kumppani sitten on senkin edestä mustasukkainen......
seurustellut, mutta uskoisin kyllä olevani hieman mustasukkaista tyyppiä. Kunhan en ala sukuni perinteitä noudattaen kirveen kanssa eukkoa jahdata ja huitoa pois näkymättömiä rakastajia, niin kaikki on hyvin.
..siitä toisesta ihmisestä! Kyllä mä saatan olla ihan sairaalloisen mustis, mutta se johtuu sitte ihan siitä sen toisen tekemisistä ja toimista.. :S
Yleensä kyllä opin luottamaan, jos toinen osoittautuu olemaan sen arvoinen.
että luottaa kunnes toisin todistetaan?
Todellisuus on ollut melkoisen julma ja sitä on jokseenkin kyyninen tänä päivänä ihmisiin ja luotettavuuksiin..! Tälläkin palstalla varmaan puolet tuntuu melkeinpä hyväksyvän pettämisen ja toisen selän takana pelehtimisen, joten mitä tästä voimme päätellä??
Luotettaviakin ihmisiä on - tiedän kyllä - mutta joskus tuntuu että niitä toisia on enemmän.. :S
Tutustuminen ensin, opitaan luottamaan, ettei tarvi suhteeseen tuoda muista suhteista sitä kuonaa toisen, syyttömän ihmisen harteille?
Kun eivät naiset useinkaan malta!! :D :D
voin vannoa, etten ole mustasukkainen edes sen verran, mitä normaali keskivertoihminen. En ollenkaan. Olen niin huono olemaan mustasukkainen, että se jopa aiheuttaa kysymyksiä siitä, että välitänkö edes rakkaastani.
Kyllä välitän. En vaan ole mustasukkainen, koska mielestäni toista ei voi omistaa. Hän rakastaa minua ja on omasta halustaan minun kanssani. Jos hän haluaa mennä muiden kanssa, menköön - silloin hän ei enään välitä minusta, eikä halua olla kanssani. Se tietysti särkisi sydämeni ja maailmani, mutta ainakin tietäisin hänen tunteidensa todellisen laidan.
En ole mustasukkainen, enkä omistushaluinen. Olen kiitollinen rakkaudesta ja toisen olemassaolosta. Arvostan sitä, että hän haluaa olla kanssani. Toisen tunteita ei voi pakottaa, siksi mustasukkaisuus on vain itsepetosta, jolla yritetään vaatia toista tuntemaan jotain.
Aiheeton ja sairaalloinen mustasukkaisuus on pahimmasta päästä asioita, millä parisuhteen voi pilata.
on riittämättömyyden tunnetta ja omistamisen halua.piste.
mitä totaalisemmin mustasukkaisuus (perustelut mustasukkaisuus) puuttuu sitä vähemmän välittää kohteesta.
Sairaaloinen, perusteeton mustasukkaisuus on eri juttu, sitä ei kukaan kaipaa eikä terve ihminen pode.
Siis mitä? Eli jos ei ole mustasukkainen, kun ei ole tarvetta niin ei välitä kumppanistaan? Höpön löpö, sanon minä. Itse olen suhteellisen tuoreessa etäsuhteessa. Nyt on alkanut tulla ilmi tyttiksestä näitä mustasukkasuusjuttuja. Pikkusen alkaa jo ahistaa.. Olen nimittäin semmosen suhteen jo käynyt läpi ja se oli helvettiä. Olen yrittänyt selittää tätä uudelle tyttikselleni, mutta aika näyttää kai. Ei kai se mitään niille tunteilleen voi. Tuntuu vaan, että yrittää kontrolloida tätä koko tilannetta. Olen miettinyt, että kyllä etäsuhteessa pitää osata toiseen luottaa, eikä jokaisesta sanakäänteestä alkaa epäilemään jotain kummaa, missä ei oo mitään aihetta. Mun mielestä tervettä mustasukkasuutta saa olla vähän, mutta ei liiaksi. Se alkaa ahistaa ja kuristaan ja siten toisella ei ole pian tilaa hengittää.
Mitä suurempi PERUSTELTU mustasukkaisuus sitäkin suurempi rakkaus.
Tuliko nyt selväksi?
Mun tyttis ei pysty perustelee mustasukkaisuuttaan.Eilen katoin alastonta piilokameraa sitä Aileenista kertovaa dokkaria ootellessa.Oli aika namumimmi siin piilokamerassa ja suusta pääsi "kohteliaisuus".Tyttis suuttu ja suurin piirtein peitti käsillään mun silmiä etten näkis...Muutenkaan en sais katella vähäänkään seksyjä naisia.
On se vähän hölömö,mutta aattelin et kyllä se siitä rauhottuu.
sairasta eikä sitä tarvitse sietää ollenkaan. Vaihda tyttistä.
pyöreetä ku se perusteltu on kunkin korvien välissä ja on aikasta venyvä käsite.
Miten niin perusteltu? Missä kohdassa se on sellaista? Missä on perustellun ja perusteettoman mustasukkaisuuden raja? Koska minulle omaa mustasukkaisuuttaan ovat perustelleet useat naiset, joiden asenne minusta on ollut kaikkea muuta kuin perusteltu.
Jos olen vaikkapa tilanteessa, jossa kaunis nainen flirttailee muruselleni, en tunne mustasukkaisuutta, koska tiedän, että voin luottaa muruun. Hän on taatusti imarreltu, saattaa jopa flirtata takaisin mutta ei mitään muuta.
Kysymys on siis luottamisesta, sataprosenttisesti. SE on minusta rakkautta suurimmillaan. Ei omistaminen ole minulle suurta rakkautta. Se on vain tarvetta omistaa ja hallita.
Jos taas muru tuntisi tarvetta lähteä jonkun mukaan, hänellä olisi luultavasti paha olla tässä suhteessa ja mikä minä olisin silloin häneen takertumaan? Ajattelen siis, että yritän mieluummin elää niin, ettei murulle tule halua lähteä, että hänen on hyvä olla kanssani, kuin että olisin mustasukkainen ja epäluuloinen. Huomattavasti positiivisempaa ja elämä maistuu paremmalle, molemmille, kun on oikeasti tilaa hengittää.
Jos joku flirttaa mun kullalle,niin mäkin olen imarreltu!On niin tapahtunutkin ja kulta flirttailu takasin.Mut jos mun kulta on liikaa viihteellä ja kännissä flirttailevat,ni sit mä kyl tuun vähän mustikseks.Se johtuu mun epäluulosta,ei siitä et kulta mitään tekis,oli viihteellä tai ei.Hävettää myöntää tyttikselle koska se loukkaa sitä,mut en mä vaan mahda sille mitään.Kyllä mä ajattelen niin,että se on mun omaa epävarmuuttani.Häiritsee varmaankin mua itseeni enemmän kun kultaa.Kauhea tunnehhan se on mustasukkasuus,kukaan sitä haluisi olla.
En mä kyllä koe olevani liian mustis,mökötän vaan vähän aikani.
Se oon jo liikaa jos menee vahtaamiseksi.Tutkii toisen taskut ja kännykän,on niskassa koko ajan kyselemässä.
Sitä paitsi kun me ei edes nähdä toisiamme joka päivä,enkä tunne sen tekemisistä ja menoista mustasukkasuutta.Ainoostaan sillon jos oon paikalla ja flirtti menee MINUN mielestäni liian pitkälle...
Mustasukkaisuus kuulemma voi olla voimakkaampaa suhteen alussa,mut sitten kun on kauemmin ollut ni se voi kokonaan kadota?
Oliskohan perustelua mustasukkasuutta jos toinen on jo pettänyt... Ei ollu yhtään vaikeeta, eihän?
Jos ei ole pettämistä pystytty käsittelemään pois päiväjärjestyksestä ja suhdetta jatketaan silti ja toinen on mustasukkanen, mitäpä luulette että suhteelle käy?
Itse en suostuisi elämään suhteessa, jossa ei ole molemminpuolista luottamusta.
Pettäminen vaan yksinkertaisesti on p*rseestä.
Mut ei toista voi omistaa, eikä mustasukkasuudella saavuteta todellakaan yhtään mitään positiivista. Ei ole olemassa perusteltua mustasukkaisuutta, joka olisi jotenkin suhdetta parantava asia.
Rehellinen täytyy olla, sekä itselle että toiselle.
Silloin ei enää puhuta mustasukkaisuudesta vaan siitä, että luottamus on petetty. Olen ollut tilanteessa ja tunne oli lähinnä turhautuminen sekä pettymys. Turhautuminen siksi, että halusi itse uskoa suhteeseen, pettymys siksi, että uskoi toisen olevan luottamuksen arvoinen. Mutta mustasukkainen - ei edelleenkään. Koska hänkään ei ollut minun omaisuuttani.
Aloin tuossa miettiä, mitä se mustasukkaisuus oikeasti tosiaan on ...
Luulen, että sellainen täysi luottamus, sen tietäminen, miten oma kulta toimii ja mitä tuntee, voi syntyä vasta ajan kanssa, kun oppii paremmin tuntemaan niin sitä toista, omaa itseään sen suhteen osapuolena kuin suhteen itsensä laatua.
Toisin sanoen vaikka suhde olisi miten potentiaalinen tahansa, sen alkutaipaleella voi esiintyä kaikenlaista epävarmuutta. Kuinka paljon sitä esiintyy, on varmaan jossain suhteessa aiempiin kokemuksiin.
Voi olla että mustasukkaisuus on riittämättömyydentunnetta. Tai turvattomuudentunnetta. Tai menettämisen pelkoa. Tai kaikkia noita.
Omistamisenhalu ei ole ollenkaan hyvä juttu sen suhteen onnellisuuden kannalta. (nimimerkki "ex-henkihieveriin-litistetty")
Olen samaa mieltä LaikaQ:n ja samaa linjaa vetäneen anonyymin kirjoittajan kanssa. Ketään ei voi omistaa eikä kenenkään tunteita voi käskeä.
omaisuudestaan? Todella mielenkiintoinen määritelmä.
Vaan nimenomaan ihmissuhteessa aivan selvästi mustasukkaisuuteen liittyy pelko jonkin itselleen kuuluvan menettämisestä ja silloin voidaan puhua omistamisesta myös. Jos et omista vaan näet toisen vapaana sieluna, sinun ei tarvitse yksinkertaisesti pelätä minkään menettämistä, koska et ole koskaan mitään omistanutkaan. Se toinen ihminen on VAPAA. Ja vapaaehtoisesti sinun rakkaasi, sinä hänen.
Mutta joo - suhteeni kaikenlaiseen omistamiseen on tosiaankin omanlaisensa, joten ehkä parempi jättää tämä juttu tähän, koska tiedän, että tästä voi vääntää vaikka kaksi vuotta. Omistakaa, olkaa mustiksia ja kärsikää sen vuoksi ihan miten vain. Minä olen mieluummin siitä vapaa ja rakastan.
Olkoon vaan kuinka vapaa sielu, mutta jos sitoutuu suhteeseen ei ole oikeutta pettää toisen luottamusta. Aina suhde ei kariudu pettämiseen, mutta epäily saattaa varjostaa tulevaisuutta. Toiset sanovat tätä mustasukkaisuudeksi toiset epävarmuudeksi, samantekevää. Suhteessa pitää saada olettaa että toiseen voi luottaa eikä sillä ole omistamisen kanssa mitään tekemistä. Minusta olisi huomattavasti raskaampaa elää kuin sinä vapaana jatkuvan yksinjäämisen pelossa, koska on helpompi kohauttaa olkapäitään, jos toinen päättää lähteä, kun vaalia suhdetta ja selvittää mahdolliset ongelmat.
Minusta sinä tunnut olevan hyvinkin samoilla linjoilla Laikan kanssa. Se että antaa toisen olla vapaa, ei tarkoita etteikö pyrkisi keskinäisen luottamuksen kasvattamiseen, pikemminkin päinvastoin - ainakin siinä mielessä kuin ymmärsin Laikan tarkoittaneen.
>> Suhteessa pitää saada olettaa että toiseen voi luottaa
Kun ei ole mitään tunnustettavaa. Aiemminkin on tästä keskusteltu ja olen todennut, että ei - en ole mustis. Muru ei ole millään tasolla minun omaisuuttani, johon pitäisi tarrautua kiinni.
En ole mutta kaynyt sellaisen suhteen lapi ja se oli kamalaa. Tuli valilla sellainen olo etta olen toisen omaisuutta ja etta tyttoystavalla oli koko ajan tarvete ''merkita'' minut. Kaulassa ja olkapailla oli lahes koko ajan puremajalkia (tyylikasta, kylla) ja jos joku toinen nainen tai mies hiemaakaan tuli liian lahelle tai nautimme liika jonkun toisen kanssa olostamme, nauroimme onnellisen tjtn niin tuli usein ja kietoi nayttavasti katensa ymparilleni. Ahdistavaa, aivan hirveaa