pitäisi tehdä kun ulkoillaan ja toisinaan koira aivankuin alkaisi paimentamaan minua . hyppää eteeni eikä päästä eteenpäin sitten ottaa housunlahkeesta hampaillaan. koira on 9vk eli on leikkimistä , mutta miten pitäisi toimia tilanteessa?
suomenlapinkoirasta
kysymys,mitä
1
487
Vastaukset
- leikkimistä
Pennuilla on tapana roikkua lahkeissa. Sitä tuo sinunkin pentusi alkaa harjoittelemaan. Leikkiähän se on pennulle, mutta aika hankalaa, jos pentu alkaa kovin innokkaasti lahkeita jahtaamaan. Kannattaa viedä pennun huomio toisaalle, ja antaa sille muuta tekemistä. Ota ulos mukaan pallo tai muu lelu, ja leiki sillä välillä pannun kanssa. Kannattaa myös kieltää pentua, kun se käy kiinni lahkeeseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos4496483Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1753854Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1052498Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251979Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko1261345Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?751285- 671124
- 631085
Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te771029- 44993