Toiset kuukautiset ja hyytymiä..??

Tyhmä kun olen, niin on pakko nyt kysyä asiaa viisaammilta, että saan mielenrauhan. Olen synnyttänyt esikoiseni tammikuussa. Huhtikuussa oli kuukautiset, toukokuussa ei, ja nyt taas on. Vuodon mukana on kuitenkin tullut pieniä määriä sellaista verihyytymää... Johtuuko ihan vain siitä, että kohdussa voi olla synnytyksen jäljiltä jotain "ylimääräistä" ja se tulee nyt pois kuukautisten mukana, vai mistä on kyse?? Kuukautiseni eivät ole nyt olleet edes mitkään runsaat(ennen synnytystä kyllä olivat..).Hätäilen varmaankin ihan turhia, mutta kun koskaan aikaisemmin ei ole moista ollut... Ja olisi kiva kuulla onko muillakin synnyttäneillä ollut samanlaista "ongelmaa"..??
Kiitoksia lämpimästi, jos joku kehtaa pelastaa yöuneni... ;)
2372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itselläni ei ole kokemusta synnytyksen jälkeisistä kuukautisista, sillä minulla ne eivät ole vieläkään tulleet, vaikka synnytyksestä jo päälle kahdeksan kuukautta. Ennen synnytystä minulla kuitenkin tuli usein vuodon mukana hyytymiä eikä siinä mitään ihmeellistä ollut. Kysyin tätä aikoinani myös lääkäriltä. Tosin kuukautiseni olivat usein myös melko runsaat. Luulen kuitenkin, ettei tuo mitenkään vaarallista ole, vaan voit nukkua yösi ihan rauhassa ;)

Äänestä
  • Uskon itsekin, että asia on täysin vaaraton, mutta sitä vain kaipaa jonkun toisenkin sanovan sen!! =)

    Miehenihän se tuossa lähinnä sai minut tätä asiaa pohtimaan...
    Jätimme ehkäisyn pois n. 2viikkoa sitten. Menneenä viikonloppuna olin kuitenkin viihteellä, ja tuli otettua siideri jos toinenkin. Hän sitten tuossa keksi, että jospa meillä olikin tärpännyt ja se meni kesken, kun oli niitä hyytymiä... Tosin tein kaiken varalta v.lopuna testin ennen juopottelemaan lähtöä, se oli nega. Joten enpä usko siihen mahdollisuuteen, mutta jäi kuitenkin painamaan mieltä... =/ Enkä usko, että olisin saanut juomisellani aikaan keskenmenon. Olin juomassa myös viime juhannuksena. Empä sitten tiennyt, että vuosien yritys oli tuottanut tulosta 2 viikkoa aiemmin. Testi näytti plussaa vasta pari viikkoa myöhemmin. Tyttö kuitenkin pysyi massussa ja nukkuu nyt tuossa terveenä.. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


apuva!!! kirjoitti:

Tyhmä kun olen, niin on pakko nyt kysyä asiaa viisaammilta, että saan mielenrauhan. Olen synnyttänyt esikoiseni tammikuussa. Huhtikuussa oli kuukautiset, toukokuussa ei, ja nyt taas on. Vuodon mukana on kuitenkin tullut pieniä määriä sellaista verihyytymää... Johtuuko ihan vain siitä, että kohdussa voi olla synnytyksen jäljiltä jotain "ylimääräistä" ja se tulee nyt pois kuukautisten mukana, vai mistä on kyse?? Kuukautiseni eivät ole nyt olleet edes mitkään runsaat(ennen synnytystä kyllä olivat..).Hätäilen varmaankin ihan turhia, mutta kun koskaan aikaisemmin ei ole moista ollut... Ja olisi kiva kuulla onko muillakin synnyttäneillä ollut samanlaista "ongelmaa"..??
Kiitoksia lämpimästi, jos joku kehtaa pelastaa yöuneni... ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu