Mikä lintu?

Viikonloppuna maalla käydessäni eräs lintu kiinnitti huomioni. Aina hiekkatietä ajaessani tämä lintu singahti kuin tyhjästä lentämään tuulilasin korkeudella ihan autoni nokan eteen, jossa lensi sellaiset 20-30 metriä. Varmaankin se vahti reviiriään tai suojeli pesäänsä? Tuo lento tapahtui aina ajaessani tietyn paikan ohitse, ja lopulta huomasin linnun tulevan jostakin puustosta.
Kyseinen hiekkatie kulkee ison niityn vieressä, jossa on siinä tien vieressä muutamia puita, pääosin taitaavat olla kuusia, mutta on siinä lehtipuitakin.

TUNTOMERKIT: Lintu oli noin pääskyn kokoinen, ehkä kuitenkin hieman isompi. Siipien kärkiväli oli aika iso verrattuna normipääskyyn. Yksi selkeä tuntomerkki oli valkoinen pyrstö, jossa valkoinen vyöhyke noin 3-4cm pyrstön kärjestä vartaloon päin. Kropan/siipien väri tumma ellei ihan musta. Jotain samaa siinä oli kuin tervapääskyssä (pitkät siivet ja perusväri), mutta se se ei missään nimessä ollut.

Kertokaa jos joku tietää!!!!
71284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tarjotaan nyt vaikka aluksi metsävikloa. Jos olet nähnyt sen takaapäin, ei valkea alapuoli ole näkynyt. Jos pysäytät ensi kerralla auton ja kuuntelet äänen, siitä se selviää.

Äänestä

Olisiko ollut töyhtöhyyppä? Se on nopea ja taitava lentäjä ja pesii maassa niityillä ja vastaavissa biotoopeissa ja tekee kuvailemasilaisia tempauksia.

Puustossa se ei kylläkään oleile vaan siellä niityllä ja lienee ilmestynyt autosi eteen ilmasta kuultuaan autosi lähestymisen.

On se kyllä aikalailla pääskyä isompi mutta auton tuulilasin läpi on melko vaikea arvioida linnun kokoa.

Töyhtöhyypällä on erikoinen heittelehtivä lentotyyli verrattuna pääskyn suoraviivaiseen etenemiseen.

En usko sen olleen kehrääjä; se lentää öisin ja melko korkealla eikä sen tapoihin kuulu "saattaa" autoja pesäpaikkansa ohi. Ja se on miltei yksivärisen ruskea eikä tumma. Mutta töyhtöhyyppä on kutakuinkin kuvailemasi värinen ja saattaa tehdä juuri noin silloin kun sillä on maassa piipertävät untuvikot vahdittavanaan.

Tarkistappa onko arvuutteluni sinne päinkään klikkaamalla alla olevaa linkkiä. HUOM lentokuva oikealla!

http://www.birdguides.com/html/vidlib/species/vanellus_vanellus.htm

Ja täällä valokuvia tirpasta, myös lentokuvia. Mutta olet onnistunut näkemään linnun juuri siitä suunnasta mistä sitä yleensä ei näe.

http://www.birdphoto.fi/lajikuvat/vanvan/../../aanet/vanvan.mp3

Tässä vertailun vuoksi kuvia kehrääjästä:

http://www.birdguides.com/html/vidlib/species/Caprimulgus_europaeus.htm

Sanberg, en nyt löytänyt kehrääjästä hyviä lentokuvia (niitä ei muuten paljon ole saatukaan) mutta otus on tieteeksi "Caprimulgus europaeus" eli sen kun pistät hakusanapariksi ja aikasi surffailet niin ehkä löydät.

Äänestä

Ei ole huono kaupiteltava tuo metsäviklokaan. Se saattelee kyllä autojakin ja on siitä erikoinen kahlaaja että pesii puussa! Ja muistuttaa muuten muodoltaan pääskyä jos sen vauhdissa näkee mutta pitkä nokka yleensä erottuu. Ja taas: katso lentokuva oikealla!

Tässä metsäviklo:

http://www.birdguides.com/html/vidlib/species/Tringa_ochropus.htm

Äänestä

...alan kallistua sen metsäviklon kannalle. Varsinkin jos olet nähnyt sen tulevan siitä puustosta ja muistuttavan pääskystä. Vikloilla on yleensäkin tapana vartioida terhakasti pesäänsä ja juuri kuvailemllasi tavalla saatella "epämääräiset kulkijat" reviirin rajalta toiselle. Ja metsäviklo lentää suoraan, ei heittelehtien kuten töuhtöhyyppä. Joten: metsäviklo se todennäköisesti on!

Onnittelut hienosta havainnosta!

Äänestä
  • Moi!

    Tuossa laittamassasi kuvassa se oikeanpuoleinen yläkuva näyttää juuri siltä näkemältäni linnulta. Ehdottomasti se ei ollut töyhtöhyyppä, eikä lähellekään niin iso kuin töyhtis. Sanoisin noin lonkalta, että se ei ollut juurikaan räkättirastasta isompi, oikeastaan näytti hieman pienemmältä.

    En ole mikään lintuharrastaja, mutta ai että vaivaa kun näkee jonkun linnun jota ei yleensä näe, eikä sitten tiedä mikä ihme se oikein oli!!!

    Äänestä

Liro on vähän vaaleampi selästään. Usein sen tapaa puunlatvasta varoittelemassa muita. Tuo "saatteleminen" reviirin ohi on hyvin yleistä monelle kahlaajalle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiinnostaa!!!! kirjoitti:

Viikonloppuna maalla käydessäni eräs lintu kiinnitti huomioni. Aina hiekkatietä ajaessani tämä lintu singahti kuin tyhjästä lentämään tuulilasin korkeudella ihan autoni nokan eteen, jossa lensi sellaiset 20-30 metriä. Varmaankin se vahti reviiriään tai suojeli pesäänsä? Tuo lento tapahtui aina ajaessani tietyn paikan ohitse, ja lopulta huomasin linnun tulevan jostakin puustosta.
Kyseinen hiekkatie kulkee ison niityn vieressä, jossa on siinä tien vieressä muutamia puita, pääosin taitaavat olla kuusia, mutta on siinä lehtipuitakin.

TUNTOMERKIT: Lintu oli noin pääskyn kokoinen, ehkä kuitenkin hieman isompi. Siipien kärkiväli oli aika iso verrattuna normipääskyyn. Yksi selkeä tuntomerkki oli valkoinen pyrstö, jossa valkoinen vyöhyke noin 3-4cm pyrstön kärjestä vartaloon päin. Kropan/siipien väri tumma ellei ihan musta. Jotain samaa siinä oli kuin tervapääskyssä (pitkät siivet ja perusväri), mutta se se ei missään nimessä ollut.

Kertokaa jos joku tietää!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu