Taas näin yöllä unta lapsuudestani kotona asuessa ja se ahdistava ilmapiiri mikä kotonamme aina hallitsi. Välillä nuo ajat tulevat uniini. Nyt ymmärrän miten epäinhimillistä tuo elämä oli ja miten ajattelemattomia vanhempani ovat olleet. Ovat uhranneet meidät lapsetkin SRK:n alttarille. Oksettavaa.
Jos minua kohdeltaisiin nykypäivänä niinkuin lapsena en kuuntelisi päivääkään sellaista. Olisinpa silloin tajunnut hakea apua henkiseen väkivaltaan.
Ainoat ajat jolloin lapsena on saanut olla oikeasti lapsi, oli suviseurat. Silloin vanhemmat skarppasivat ja käyttäytyivät kunnolla myös meitä lapsia kohtaan. Lapset saivat olla lapsia ja juosta pitkin peltoja kavereiden kanssa. Syömään piti vain tulla ajallaan ja nukkumaan.
Jos minua kohdeltaisiin nykypäivänä niinkuin lapsena en kuuntelisi päivääkään sellaista. Olisinpa silloin tajunnut hakea apua henkiseen väkivaltaan.
Ainoat ajat jolloin lapsena on saanut olla oikeasti lapsi, oli suviseurat. Silloin vanhemmat skarppasivat ja käyttäytyivät kunnolla myös meitä lapsia kohtaan. Lapset saivat olla lapsia ja juosta pitkin peltoja kavereiden kanssa. Syömään piti vain tulla ajallaan ja nukkumaan.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Lapsuus kuin sinulla? Luulen, että liian monella.
Lapsien lukumäärä on ylpeilyn aihe!
Välikös siitä miten lapset voi?
Tärkeintähän on tulla hyväksytyksi uskon sisarien ja veljien sekä saarnaajien taholta!
Hinnalla millä hyvänsä.
On tosi ikävää että joillakin vl-lapsuus on ollut rankka. On kuitenkin kohtuuden nimessä syytä muistaa, että suurimmalla osalla uskonnollinenkin lapsuus on ollut turvallinen ja onnellinen. Uskonnolla on suojaavatkin puolensa. Vanhemmat eivät ainakaan ratkea holtittomaan juopotteluun ja yleensä ovat yritteliäitä ja vastuullisia. Monenlaisia tietysti mahtuu joukkoon.
Enemmänkin vl-kasvatuksen ongelma on ajattelun estäminen. VL-uskossa ei ihminen saa kahittää omaa kriittistä ajatteluaan, vaan uskonnon yksiulotteinen auktorieettiusko on ehdoton totuus. VL-kielloisa on lisäksi elämää rajoittavia määräyksiä. Aviopuolison saa valita vain vl-yhteisöstä. Se on nykypäivänä suuri ongelma naisille, koska samanikäisiä vl-miehiä ei riitä läheskään kaikille. On suuri tragedia, että niin moni fiksu vl-tyttö joutuu luopumaan rakastetusta, omista lapsista ja lapsenlapsista!
Se on kallis uhri seurakuntajumalalle.
Käsitys, ettei ne ihmiset, jotka eivät juo ollenkaan alkoholia eivät olisi väkivaltaisia.
Ei väkivaltaiseen käytökseen aina alkoholia tarvita. Kokemusta siihen on omasta lapsuudestani ja olen kuullut siitä paljon muualtakin.
Siitä vaan vaietaan vieläkin enemmän ja tottahan se on, että silloin ei voi vierittää syytä alkoholin niskoille, vaan olisi pakkoa ruveta miettimään niitä todellsia väkivallan syitä.
Tämä nimittäin unohtui kirjoittaa.
Onko sinulla vieläkin nykyaikana niin sinisilmäinen ja todellisuudesta vieras käsitys, että uskovaisuus suojaa kaikkia ihmisiä alkoholin väärinkäytöltä?
http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1381854
"Enemmänkin vl-kasvatuksen ongelma on ajattelun estäminen. VL-uskossa ei ihminen saa kahittää omaa kriittistä ajatteluaan, vaan uskonnon yksiulotteinen auktorieettiusko on ehdoton totuus."
Olenkin usein miettinyt, miten vl-kasvatuksen saaneet liikkeen jättävät(neet) ylipäätäänkään selviävät elämässä, koska vl-kasvatuksessa nuorten henkinen kehitys katkaistaan tylysti heti lapsuuden päättymisen jälkeen. Juuri silloin, kun ihmisen henkisen kasvun pitäisi vasta alkaa.
Minä muistan turvallisen, rakastavan ilmapiirin. Ei tarvinnut pelätä vanhempien juopottelua, riitoja, uskottomuutta. Oli sisaruksia leikkitovereina ja aina paljon tekemistä ja hauskuutta. Naapureitten yksinäiset tenavat tulivat meille leikkimään jatkuvasti, ja meillä oli aina ovet avoimina. Suuressa suvussa oli serkkuja ja tätejä ja setiä. Äidin syli oli lämmin ja sitä riitti, koska äiti ei työntänyt meitä tarhaan vaan hoiti kotona. Anteeksi antamuksen turvalliseen suojaan saimme unohtaa tehdyt virheet ja vääryydet, eikä niitä enää muistettu.
Tarhaan saarnaamaan,niikuin Oulussa näyttää olevan tapana.Oli vaan ketju ,,4-vuotiaat saarnamiehet Oulussa.
Tiedän sen että on vl-perheitä joissa asiat hyvin. Eikä minua haittaa jos haluaa elää vl-uskon tavoin, se on mielestäni jokaisen oma asia.
Se mikä minua kaivertaa on se ettei kukaan siellä kuule/kuuntele ja puolla lasten oikeuksia.
Miten helposti mielestäsi vl-piireissä lapset voivat jäädä vanhempien jalkojen alle, jos vanhemmat väsyvät liian suureen taakkaansa suurperheen elämässä?
Tuossa ei kukaan halua puoltaa lapsia, sitä miten hankalaa heillä voi olla ja miten syviä traumoja se voi jättää heihin loppuelämäksi.
Kun vl:n keskuudessa puhujia ja saarnaajia kuunnellaan niin että heidän kehoituksiaan totellaan, niin miksi puhujanne eivät voi ottaa sitä tosiasiaa huomioon että aina ei ole voimia ja lapset saattavat joutua tuossa laiminlyödyiksi?
Oletko koskaan ajatellut mistä johtuu että lapset voivat joutuva herkästi laiminlyödyiksi teidän piirissänne?
Olen onnellinen että sinulla on ollut hyvä lapsuus. Minulla ei sitä ollut eikä sitä tarvitse kenenkään ainakaan kadehtia, mutta siitä saa voimaa että itse yrittää paremmin. Kuitenkin ne asiat ovat iso ja kova prosessi elämässä.