tässä se menee rylkätessä samoja kuvioita päivästä toiseen eikä meinaa kiinnostaa enää mikään.
olisihan jo 28vuoden ikään kokenut parisuhteenkin jos se olisi mahdollista mutta ei niin ei...
ei minkäänlaisia kontakteja ja koulukiusaamisestako sekin liene sitten johtuu?
jos minä rentuksi alkaisin niin valitsen ennemmin itsetuho-ohjelman kun sellaisen että olisin aivoton ja särkisin toisia ihmisiä.
täällä päin suomea ei saa kuulema puhuakaan miltä tuntuu.
pitäis esittää hymyilevää ja kaiken kestävää supermiestä joka pystyy kaikkeen ja joka ei tuntisi mitään.
minä en siihenkään pystynyt.
minä olen liian kiltti ja ketään muuta en satuta kun ainoastaan itseäni.ehkä muut kärsii sitten kun ne tietää mitä teen itselleni mutta ei ne vielä tiedä kun osaan peittää sen niin hienosti..
juon viinaa ja nuilotan yksin kun ei saa aikaan minkäänlaisia kontakteja edes baareissa.. kai tämä olo näkyy minusta jo ulospäin vaikka muuten pitäs olla kunnossa se ulkonäkökin!? kaikkihan perustuu siihen tänään ja siihen että seksiä pitää olla.
mikään ei tunnu miltään enää ja koen olevani liikaa tälläsessä liian sairaassa maailmassa jossa suositaan ainoastaan pahuutta ja ilkivaltaa.
kertakäyttöisiä ovat ihmisetkin ja sille huudetaan hurraa mitä enemmän rikki saat toisen.
sitäpaitsi rakastuminen ja rakastaminen on kielletty minulta.
ei ole siis mahdollista rakentaa mitään suhdetta kun sitä ei saa edes alkamaan eikä siihen ole oikeuttakaan.
näin minä olen asian ymmärtänyt kaikkien sisällissotien kautta mitä perhepiirissämme on käyty kun olen yrittänyt virittää omaa elämää.
pitää siis pysyä lähtöruudussa jossa kuulee etupäässä ainaista valitusta että miksi et tee mitään.
no sitten kun taas jotain tekee niin alkaa se valitus että mitäs nyt teet ja et saa ainakaan noin tehdä.
ota siitä selvä.. tämähän periaatteessa on minun elämä mutta ei se niin kuitenkaan ole.
onneksi kukaan ei näe minun pään sisään.
olisin mennyttä ainiaaksi jos joku tietäisi kaiken sen ahdistuksen sisälläni.
voisin verrata itseäni puuhun mistä on revitty kaarna irti ja siinä sitten olisin pölkkynä vaan kaiken kansan ihastelavana että jopas on tuommonenkin olemassa.
ihan sairasta niin kuin minun päässäkin.
ei ne kaikki kelpaa mihinkään...
ja se on varma että ammattiauttajalle en lähde!
minä hukutan itseni viinaan ja suohon ennemmin.
kun ei ihmiset kunnioita toisiaan eikä ne omista moraaliakaan ja lapsesta opetetaan miten harrastetaan seksiä vastuuttomasti ja miten avioliittokin toimii niin vaikuttaahan se lapsiin ja näin on selvä minkälaisia tulee jälkikasvuistakin.
tulos on tuossa ja minä olen sen uhri mitä sellaiset saa aikaan toiselle.
tämän ne sai minulle aikaan kun täällä ei ole tilaa elää eikä minua herrasmiesperiaatteineni enää arvosteta.
katsotaan ja sanotaan että oletpa jäykkä ja vanhanaikainen.
jopa työpaikallakin harrastettiin ikärasismia sillon joskus kun töissä olin ja sekin otti päähän.
se niin hirmupaljon innostaa jatkamaan kun päivästä toiseen kaikki pyörii sen negatiivisuuden voimalla.
kaikki tuntuu niin kylmälle ja ei ole aikoihin saanut enää otetta oikein mistään.
tämä loppuhan on kiihtyvää vauhtia ja mäenlaskua.
tulkaahan perässä tekin joskus niin en ihan yksin ole siellä suossa sitten kohta.
että tämmönen elämä...
ps.. kukaan ei hoida alkuperäistä ongelmaa koskaan kun se on helpompi siirtää tuonnemmaksi jollain patentilla.
jos olisin ilkeä luonne niin olisin varmaan jo vankilassa mutta nythän istun vaan kotona ja yritän keksiä viritystä millä kelkka kääntyy.
sekin keino on yhtä kaukana kun toimiva parisuhde ja onnellinen elämä...
rasvaanko jo narun valmiiksi jos se kuitenkin sillepuolelle menee...ja meneehän se.
olisihan jo 28vuoden ikään kokenut parisuhteenkin jos se olisi mahdollista mutta ei niin ei...
ei minkäänlaisia kontakteja ja koulukiusaamisestako sekin liene sitten johtuu?
jos minä rentuksi alkaisin niin valitsen ennemmin itsetuho-ohjelman kun sellaisen että olisin aivoton ja särkisin toisia ihmisiä.
täällä päin suomea ei saa kuulema puhuakaan miltä tuntuu.
pitäis esittää hymyilevää ja kaiken kestävää supermiestä joka pystyy kaikkeen ja joka ei tuntisi mitään.
minä en siihenkään pystynyt.
minä olen liian kiltti ja ketään muuta en satuta kun ainoastaan itseäni.ehkä muut kärsii sitten kun ne tietää mitä teen itselleni mutta ei ne vielä tiedä kun osaan peittää sen niin hienosti..
juon viinaa ja nuilotan yksin kun ei saa aikaan minkäänlaisia kontakteja edes baareissa.. kai tämä olo näkyy minusta jo ulospäin vaikka muuten pitäs olla kunnossa se ulkonäkökin!? kaikkihan perustuu siihen tänään ja siihen että seksiä pitää olla.
mikään ei tunnu miltään enää ja koen olevani liikaa tälläsessä liian sairaassa maailmassa jossa suositaan ainoastaan pahuutta ja ilkivaltaa.
kertakäyttöisiä ovat ihmisetkin ja sille huudetaan hurraa mitä enemmän rikki saat toisen.
sitäpaitsi rakastuminen ja rakastaminen on kielletty minulta.
ei ole siis mahdollista rakentaa mitään suhdetta kun sitä ei saa edes alkamaan eikä siihen ole oikeuttakaan.
näin minä olen asian ymmärtänyt kaikkien sisällissotien kautta mitä perhepiirissämme on käyty kun olen yrittänyt virittää omaa elämää.
pitää siis pysyä lähtöruudussa jossa kuulee etupäässä ainaista valitusta että miksi et tee mitään.
no sitten kun taas jotain tekee niin alkaa se valitus että mitäs nyt teet ja et saa ainakaan noin tehdä.
ota siitä selvä.. tämähän periaatteessa on minun elämä mutta ei se niin kuitenkaan ole.
onneksi kukaan ei näe minun pään sisään.
olisin mennyttä ainiaaksi jos joku tietäisi kaiken sen ahdistuksen sisälläni.
voisin verrata itseäni puuhun mistä on revitty kaarna irti ja siinä sitten olisin pölkkynä vaan kaiken kansan ihastelavana että jopas on tuommonenkin olemassa.
ihan sairasta niin kuin minun päässäkin.
ei ne kaikki kelpaa mihinkään...
ja se on varma että ammattiauttajalle en lähde!
minä hukutan itseni viinaan ja suohon ennemmin.
kun ei ihmiset kunnioita toisiaan eikä ne omista moraaliakaan ja lapsesta opetetaan miten harrastetaan seksiä vastuuttomasti ja miten avioliittokin toimii niin vaikuttaahan se lapsiin ja näin on selvä minkälaisia tulee jälkikasvuistakin.
tulos on tuossa ja minä olen sen uhri mitä sellaiset saa aikaan toiselle.
tämän ne sai minulle aikaan kun täällä ei ole tilaa elää eikä minua herrasmiesperiaatteineni enää arvosteta.
katsotaan ja sanotaan että oletpa jäykkä ja vanhanaikainen.
jopa työpaikallakin harrastettiin ikärasismia sillon joskus kun töissä olin ja sekin otti päähän.
se niin hirmupaljon innostaa jatkamaan kun päivästä toiseen kaikki pyörii sen negatiivisuuden voimalla.
kaikki tuntuu niin kylmälle ja ei ole aikoihin saanut enää otetta oikein mistään.
tämä loppuhan on kiihtyvää vauhtia ja mäenlaskua.
tulkaahan perässä tekin joskus niin en ihan yksin ole siellä suossa sitten kohta.
että tämmönen elämä...
ps.. kukaan ei hoida alkuperäistä ongelmaa koskaan kun se on helpompi siirtää tuonnemmaksi jollain patentilla.
jos olisin ilkeä luonne niin olisin varmaan jo vankilassa mutta nythän istun vaan kotona ja yritän keksiä viritystä millä kelkka kääntyy.
sekin keino on yhtä kaukana kun toimiva parisuhde ja onnellinen elämä...
rasvaanko jo narun valmiiksi jos se kuitenkin sillepuolelle menee...ja meneehän se.
Vastaukset 4
Vanhimmat
LUE TÄMÄ JA ANNA SEN TODELLA VAJOTA ITSEESI JA VALITSE SITTEN MITEN ALOITAT PÄIVÄSI HUOMENNA..
Mikko on kaveri jota olisi niin helppo vihata. Hän on aina hyvällä tuulella ja hänellä on aina jotain positiivista sanottavaa. Jos joku kysyy häneltä että miten menee, hän vastaa: ”Jos menisi yhtään paremmin, olisin kaksoset!”
Mikko oli luontainen motivaattori. Jos jollain työntekijällä oli huono päivä, Mikko oli aina kertomassa hänelle, miten nähdä tilanteen myönteinen puoli. Hänen tyylinsä näkeminen sai minut todella uteliaaksi ja eräänä päivänä menin Mikon luo ja kysyin häneltä:” En tajua! Ethän sinä voi olla positiivinen ihminen koko aikaa. Miten teet sen?
Mikko vastasi: ”Joka aamu kun herään, sanon itselleni, että sinulla on tänään kaksi mahdollisuutta. Voit valita olla hyvällä tuulella tai voit valita olla pahalla tuulella. Minä valitsen olla hyvällä tuulella. Ja joka kerran kun jotain menee huonosti, voin valita olenko uhri tai voin valita oppia siitä. Minä valitsen tilanteesta oppimisen. Ja joka kerran kun joku tulee valittamaan minulle jotain, voin valita hyväksyä hänen valituksensa tai voin osoittaa hänelle elämän myönteisen puolen. Minä valitsen elämän positiivisen puolen.”
”Joo joo, mutta ei se ole niin helppoa,! minä väitin vastaan.
”Se on,” Mikko sanoi. ”Elämässä on kyse valinnoista. Kun jätät pois kaiken kuonan, jokainen tilanne on valinta. Voit valita miten reagoit tilanteisiin. Me valitsemme miten ihmiset vaikuttavat meidän tunteisiimme. Motto on: Sinä itse valitset miten elät elämäsi!”
Mietin mitä Mikko oli sanonut. Pian sen jälkeen lähdin firmasta ja perustin oman yrityksen. Vaikka emme olleet yhteydessä, ajattelin häntä usein, kun valitsin elämän puolesta sen sijaan että olisin vain reagoinut siihen mitä tapahtuu.
Vuosia myöhemmin kuulin että Mikko oli joutunut vakavaan onnettomuuteen pudotessaan parinkymmenen metrin korkeudesta rakenteilla olevasta viestitornista.
Lähes vuorokauden kestäneen leikkauksen ja viikkojen hoidon jälkeen Mikko pääsi sairaalasta terästuet selkärangassaan.
Näin Mikon puoli vuotta onnettomuuden jälkeen. Kysyin miten hän voi, hän vastasi: ”Jos voisin yhtään paremmin, olisin kaksoset. Haluatko nähdä arpeni?”
Kieltäydyin katsomasta hänen arpiaan, mutta kysyin mitä hänen mielessään oli liikkunut onnettomuuden tapahtuessa.
”Ensimmäinen asia joka välähti mieleeni oli se miten käy pian syntyvälle lapselleni, ”Mikko vastasi. ”Sitten kun makasin maassa, muistin että minulla on kaksi vaihtoehtoa. Voisin valita elää tai voisin valita kuolla. Minä valitsin elää;”
”Etkö pelännyt? Etkö menettänyt tajuntaasi?” kysyin. Mikko jatkoi, ..ambulanssimiehet olivat mahtavia. He sanoivat minulle yhä uudestaan, että paranen taas pian. Mutta kun pääsimme sairaalaan ja näin lääkärien ja sairaanhoitajien ilmeet, pelästyin todella. Näin heidän silmistään, että he pitivät minua jo kuolleena miehenä. Tiesin että nyt oli tartuttava toimeen.
Mitä teit? kysyin.
”No iso ja ankaran tuntuinen hoitaja karjui minulle juuri kysymyksiä.” Mikko sanoi. ”Hän kysyi olinko allerginen millekään. Olen, minä vastasin.
Lääkärit ja sairaanhoitajat pysähtyivät odottamaan vastaustani. Vedin syvään henkeä ja karjaisin: Painovoimalle! Heidän nauraessaan sanoin heille: Minä valitsen elää. Leikatkaa minut niin kuin olisin elävä, ei kuollut.”
Mikko eli, kiitos taitavien lääkärien, mutta myös hämmästyttävän asenteensa tähden.
Opin häneltä, että meillä on joka päivä mahdollisuus valita elää täydesti.
Asenne on loppujen lopuksi kaikki!
”Siksi älä huolehdi huomisesta, sillä anna huomisen huolehtia itsestään. Jokaisella päivällä on omat huolensa.” Ja loppujen lopuksi tämä päivä on se huominen josta huolehdit eilen.
Sinulla on nyt kaksi valintaa:
1. Voit unohtaa kertomuksen
2. Kertoa se edelleen ihmisille, joista välität
Toivon, että valitset kakkosen.
NAUTI TÄSTÄ ELÄMÄSTÄ, SILLÄ SE ON AINOA JOKA SINULLA NYT ON!
Todella hieno kertomus.
Tuollainen ajttelutapa on minuakin kantanut nykyään.
Mutta voin sanoa, että kun on akuutti masennus päällä ei yksinkertaisesti pysty ajattelemaan mitään myönteistä.
Tosin "parannuttuaan" voi jäädä tuo negatiivinen elämänasenne vaihde päälle ja sitä voi todella korjata ajattelemalla kaikesta vain positiivista ja hyvää.
Kiitos sinulle rohkaisevasta kirjoituksesta.
Tervehdys sinulle jälleen..toivottavasti tämä kertomus auttaa sinua ymmärtämään, että elämäsi on tärkeä ja juuri sinulle tarkoitettu..
Vaikea risti
Hän nurkui ja valitti aina:
”Ei kenenkään risti näin paina:”
Ja lukemattomat kerrat,
hän kääntyi puoleen Herran:
”Ei sovi tää harteille minun,
olis Herrani helppo se vaihtaa sinun.
Uuden kantaisin nöyrällä miellä,
enkä nurkuisi enää tiellä.”
Kun hän illalla rukoili jälleen,
näki unta hän yöllä tälleen:
Väsyneenä taakkansa alla,
kulki polulla hankalalla,
tuli itse Mestari vastaan,
vaivoihin vaipuvaa lastaan.
”Minä rukouksesi kuulin,”
sanoi Mestari hymy huulin,
”tule kanssani ristitarhaan,
saat valita ristin parhaan.
Päivä aikaa on ainoastaan,
tule illalla portille vastaan.”
Riemu syttyi kulkijan mieleen,
heitti taakkansa portin pieleen.
”Mikä valtava ristien joukko,
täynnä tarhan jokainen loukko.
Nytpä valitsen ristin uuden:
tuolla risti on kuuliaisuuden.
Miten käynee se harteilleni?
Ei, ei sovi tää taakakseni.”
Entä tuo, jonka kilpi on valta?
Kas noin kovin hankalalta
sekin tuntuu mielestänsä.
Ei ole se etsimänsä.
Näin ristiltä toisen luokse,
hän aamusta iltaan juoksee.
Oli vikana mikä mikin,
jos kuinka hän sovittikin.
Mikä painoi mihinkin tapaan,
yksi olkaan, yksi lapaan.
Joku karkea hankasi pintaa,
eräs liiaksi rasitti rintaa.
Toivat muutamat selkään vaivan,
jotkut käsiä särkivät aivan.
Hän kylpi jo kyynelissään,
ei sopivaa ristiä missään.
Viime säteitään aurinko heitti,
pian pimeys seudun peitti.
Tuli samassa Mestari tarhaan:
”Joko löysit ristin sä parhaan?”
”En Herra, en löytänyt laisin,
jospa uudestaan etsiä saisin.”
”Jos sallinet, autan mä vähän:
mitäs sanoisit ristiin tähän?”
”Oi Herra, tää helppo on kantaa,
jos mulle sen voisit vain antaa.
Ei mistään liikaa se paina,
tätä nöyränä kantaisin aina.”
Nyt hymyili Mestari jälleen,
Hän hiljaa virkahti tälleen:
”Hyvä, että on sulle se mieleen,
sen hylkäsit portin pieleen.
Sait takaisin ristisi oman,
tuon oman, niin kelvottoman.
Se sopii sun harteillesi,
se on sun siunauksesi.”
Tämä tarina opettaa meitä,
usein kulkeissa vaikeita teitä.
Mietimme mielin haikein:
On minun ristini vaikein.
Tuskin toisella ristiä lainkaan,
miksi minä tän taakan sainkaan.
Jos näin on mielemme milloin,
Hyvä meidän on muistaa silloin:
On taakoista ristitarhain,
meille oma ristimme parhain.
Siinä on meidän olkamme malli.
Siunaukseksi Luoja sen salli.
moikka olipa kaunista textiä. olet varmaan hieno ihminen ,olisi kiva tutustua jos vapaa nainen olet t:jani