Rönnqvist vene

Gnuts

Hieman veneiden teko materiaaleista.
Mulla on 80-luvun lopussa ostettu Rönnqvist vene.
Nelisen vuotta sitten uusin siihen sisäpohjan joka oli alkanut notkua,se paljastui kovalevyksi eli paperiksi joka oli molemmin puolin laminoitu.
Tänä kesänä jouduin tekemään uuden penkin keulaan ja samaa materiaalia oli sekin,eli kovalevyä eli paperia.
Kannattaa miettiä tarkkaan minkä merkkisen veneen ostaa,kovalevy ei ole missään nimessä veneenrakennusaine vaikka onkin lasikuituun laminoitu.Ei olisi uskonut laatuveneen maineessa olevan veneen noin surkea tekoiseksi.

3

1824

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aikakaudestakin

      kiinni. Eli eriaikaan tehdyt veneet ovat tehty eritavalla.

      • Gnuts

        No nykyään tehdään ihan samalla tavalla,eli madollisimman halvalla.Pienet lasikuituveistämöt tekee parhaat ja kestävimmät veneet.Joissain Jenkkiveneissä on pahviakin käytetty jäykisteenä,hieno ulkokuori saattaa kätkeä monta yllätystä.


    • R K-S

      Olen nähnyt eräällä soutuveneitä paljon valmistavalla tehtaalla, kuinka vanhoista ulkomainospahveista lyötiin kasaan veneen penkit ja sitten ruiskutettiin vähän kuitua päälle.
      Samoin on löytynyt lastulevyä ym. Hyvin laminoitu havuvaneri pysyy lasikuidun sisällä ja kestää, mutta sekin pitää olla täysin suljettuna.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      109
      7197
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      96
      5225
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      116
      3486
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      33
      3392
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2524
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1856
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      96
      1491
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      341
      1451
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1346
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      1114
    Aihe