Helsingin Sanomat:
"Tutkimus: Huumaavat sienet auttavat riippuvuuksien hoidossa
Yhdysvaltalaistutkimus on osoittanut, että huumaavien sienien käytöstä voi olla apua esimerkiksi alkoholismin ja huumeriippuvuuden hoidossa.
Johns Hopkins -yliopisto toteutti tutkimuksen, jossa 36 vapaaehtoiselle annettiin huumaavaa psilosybiinia. Tutkijat raportoivat tiistaina, että psilosybiinin kokeilemisella voi olla pitkäaikaisia myönteisiä vaikutuksia.
Psilosybiini on psykedeelinen huumausaine, jota saadaan niin kutsutuista taikasienistä. Huume aiheuttaa voimakkaita aistiharhoja.
Vapaaehtoiset kokivat voivansa paremmin kokemuksen vuoksi vielä 14 kuukauden päästä.
Lähes kaksi kolmesta tutkimukseen osallistuneista sanoi, että he tunsivat hyvinvointinsa lisääntyneen vähintään kohtuullisesti. He tunsivat olevansa entistä luovempia, itsevarmempia, joustavampia ja kokivat suhtautuvansa asioihin myönteisemmin.
Kaksi kolmesta kertoi myös, että kokemus oli yksi heidän merkittävimmistä hengellisistä kokemuksistaan.
Asiantuntijat kuitenkin varoittavat, että psilosybiiniä ei pidä kokeilla kotona, koska se voi olla haitallista. Lähes kolmannes tutkimukseen osallistuneista tunsi merkittävää pelkoa ollessaan huumeen vaikutuksen alaisena, vaikka nämä kokeilivat huumetta valvotuissa laboratorio-oloissa."
Lähde: http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkimus Huumaavat sienet auttavat riippuvuuksien hoidossa/1135237571738
____________________________________________________________________
Yllätyin todella huomattuani, että tutkiva journalismi ei ole vielä täysin kuollut valtion kuristusotteessa vaan potkii vielä surmaajaansa. Todella tunsin iloa siitä, sillä vuosien valheellisen "huumevalistuksen" myötä suurin osa Suomenkin kansalaisista on kuin aivopesty uskomaan asioita, joihin eivät ole koskaan tarkemmin tutustuneet. Niin monille riittää jo pelkkä virkavallan auktoriteetti, joka on monille "Totuus".
Psilosybiinin ja monen muun tajuntaa laajentavan psykoaktiivisen substanssin (mm. LSD) tiimoilta tehtiin enemmänkin tutkimusta ennen oikeusjärjestelmällistä tukahduttamista, joka kielsi näiden aineiden tutkimisenkin terapeuttisesta näkökulmasta. Nykyään ihmisten ajatusmaailmaa "hoidetaan", toisin sanoen turrutetaan kätkien negatiiviset vivahteet piiloon, synteettisillä ja hengenvaarallisilla lääkkeillä. Tietenkin valtion näkökulmasta tämä on hyvä asia: saahan se jälleen yhden aivokuolleen työläisen armeijaansa, joka raataa toimistossa niska limassa länsimaisen standardin ja ihanteen mukaisesti. Minusta se on äärettömän naurettavaa.
Vaikka artikkelin asiantuntijat varoittavat psilosybiinin kotikäyttöä, uskon että siinä kenties enemmänkin potentiaalia kuin laboratoriotiloissa läpikäydyssä kokemuksessa. Minusta tuntuu, että noissakin tapauksissa tuo valvonnan alla oleminen on saattanut aiheuttaa tutkimukseen osallistuneille ja psilosybiiniä nauttineille juurikin nuo epämukavat olot. Joka tapauksessa kuitenkaan tuo aine ei koskaan aiheuta kuvattuja epämieluisia olotiloja, vaan ihminen itse.
Tutkitaanpa hetken aikaa sanaa psykedeeli. Alunperin se tulee kreikankielisistä sanoista psyche (mieli) sekä delein (paljastaa), yhdistettynä muodostaen yhteyden, joka käännetään "mielen paljastava". Juuri tässä piilee ihmisen suuri mahdollisuus kehitykselle.
Uskonkin, että psykedeeliset substanssit nimenomaan paljastavat ihmisen syvimpää osaa mielestä ja juuri siinä piilee syy, miksi joillekin tuo kokemus tuntuu olevan liikaa. Ei ole yhtään kummastumisen arvoista, jos vuosikymmeniä valtion tuottamassa illuusiossa elänyt ihminen havahtuu itselleen ja huomaa, kuinka merkityksetön lopulta onkaan. Ajatusmaailma heittelee ja parhaimmassa tapauksessa ihminen leimataan hulluksi ja heitetään "mielenterveyshoitolaan". Tämä kertoo jo valtavasti niin suomalaisesta kuin yleisestäkin länsimaalaisesta mentaliteetistä, jota niin suuri osa Suomesta tuntuu palvovan ja ihannoivan. Kuitenkin juuri kuin joku täällä alueella jo loistavasti ilmaisi, valheella on lyhyet jäljet. Sitten voikin alkaa miettimään synonyymisuhdetta länsimaalaisen mentaliteetin ja valheen välillä...
Reaktioita tarkastellen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
http://www.wsbt.com/news/health/22730844.html :
"I feel more centered in who I am and what I'm doing," said Osborn, now 66, of Providence, R.I. "I don't seem to have those self-doubts like I used to have. I feel much more grounded (and feel that) we are all connected."
"it was a joyful, ecstatic thing at the same time, like the joy of being alive," she said. She compared it to birthing pains. "There was this sense of relief and joy and ecstasy when my heart was opened."
____________________________________________________________________
Nämäkö valtavat kehittykselliset ja terapeuttiset mahdollisuudet ihmiset haluavat kieltää lailla? Onko tämä 66-vuotias nainen nyt narkomaani kun valtion mukaan hän on saanut erittäin vaarallista "huumausainetta"? Kuka voi sanoa meille mihin osaan luontoa olemme oikeutettua ja mihin emme?
Toivon todella, että tämä saa ihmiset ajattelemaan.
Myrkkyhän se on, koska siitä tulee jälkimetrossa "pilveen" eli lähemmäs "Jumalaa" kuten te sen ilmaisisitte. Turha enään siinä vaiheessa on räksyttää kuin pahainen koiranputki sano vallesmanni ku huumehissaan psilosybiiniä tutki.
Omasta kokemuksesta voin sanoa että yli 60 vuoden ikäiset ihmiset ovat tavalla tai toisella juuri näitä "narkkareita" vaikkakaan eivät sitä toki monasti itse ole valinneet.
On totta, että monet tuossa ikäluokassa on kahlittu niinsanotun terveydenhuoltojärjestelmän nimissä lääkekierteeseen. Aivan, niihin apteekin valmisteisiin. Psilosybiini ei ole kuitenkaan liittyväinen noihin seikkoihin.
"Myrkkyhän se on, koska siitä tulee jälkimetrossa "pilveen" eli lähemmäs "Jumalaa" kuten te sen ilmaisisitte."
On täytynyt tapahtua valtavia muutoksia tiedemaailmassa, jos myrkyn määritteleminen on mennyt kehon vaurioita (eritoten vakavia ja tappavia) aiheuttavasta tuohon. Ilmeisesti sanavalinnoista päätellen kuitenkin minä kuuluisin hörhökastiin, jolloin olet ilmeisesti valmis sivuuttamaan kaikki argumentit sen avulla. Harmi vain etten ole koskaan ollut pilvessä tai usko jumaluuteen... Teoriasi mukaan kuitenkin kaikki muut psilosybiinin ja muiden aineiden laillistamista kannattavat etsivät vain "pilvessäolon" kautta "jumalaa"?
En oikein tiennyt miten tuohon koko viestiin olisi pitänyt suhtautua. Vaikka sitä ei olisi tosissaan kirjoitettu, tiedän että monet ajattelevat hyvin pitkälti noiden kaavojen mukaan ja toivon että tämä pystyy vastaamaan noillekin henkilöille.
En kyllä välttämättä menisi hurraamaan aivan heti. Vaikka journalismissa ollaankin menossa yhä enemmän itsesensuurista pois, on vaikeaa vielä tässä vaiheessa löytää tutkimuksia, joita ei yleinen mielipide, eli Virallinen Totuus (tm), ole peukaloinut. Esimerkiksi tuo "älä kokeile tätä kotona"-merkintä on täysin sikiänyt tästä painostuksesta.
Psilosiiniä, psilosybiiniä ja muita niiden kaltaisia tryptamiineja (ja varsinkin niiden "juuriainetta", DMT:tä) löytyy luonnosta enemmän kuin pisaroita sateesta - fakta, josta useimmat kansalaiset ovat tietämättömiä. Joissakin kasveissa niiden olemassaolo ei edes palvele mitään tarkoitusta, esim. puolustusmekanismina toimimista. Pitäiskö valtion nyt vähän miettiä, kuinka sisäsiittoinen päätös on _luonnon kieltäminen_.
Yhdin tässä nyt jonkun muun näkemykseen siitä, miten psykedeelien pitäisi olla saatavilla. Haluammehan nähdä niitä käytettävän oikein, eikä valitettavasti esimerkiksi sienten saatavuus satunnaisille teineille ole hyvä asia. Siksi ns. psykelisenssi, eli lupakirja jonka saisi psykologilta aiheesta keskustelun jälkeen olisi hyvä ratkaisu.
Mielestäni myös DMT:n tutkiminen olisi sen arvoista. Olen esimerkiksi kuullut jostain tapauksesta, jossa heroiiniriippuvainen parani nautittuaan kyseistä tryptamiinia tasan kerran ja tajuttuaan sitten mm. että elämä on liian kaunis haaskattavaksi riippuvuuksiin.
joo totta että deelit voi viedä tuoda tietoiseen tajuntaan sellaisia mielen osa alueita ja asiota joista muuten ei tuletietoiseksi kun niiden tajuntaan tulemiseen tarvittavat virikkeet ja laukaisijat puuttuvat kun yhteiskunta tai ulkoiset olosuhteet ja vallitsevat asenteet pyrkivät olemaan niin että niitä ei ole tai jopa torjumaan ne
kyl jokaisen ihmisen kannattais jossain vaiheessa vetää edes 1 trippi tietenkin okemukseen valmistuen ja hankkimalla tietoa jonkun verran eka, joku näistä tajunnanlaajentamisen_psykedeeleillä sanansaattajista sanoi että jos menee hautaan ilman psykedeelistä trippiä on sama kun menis hautaan ilman et olis harrastanut seksiä :)