Taas meni suviseurat. Tänä vuona poikkeuksellisen yksinäisesti. Mulla ei ole ollut pitkiin aikoihin rauhanyhdistyksellämme kavereita. Seuravälit ovatkin pidentyneet kovasti. En ole jaksanut mennä enää joka viikonloppuna seuroihin.
Suviseuroissa sen sijaan olen voinut olla kauas muuttaneiden veljien kanssa, sekä niiden vähäisten kavereiden kans, jotka asuvat muualla päin ja ovat nykyisellään naimisissa.
Itse olen siis niitä ikiä, jolloina suurin osa alkaa olemaan jo naimisissa. Tiedän jo syyn, miksi olen pudonnut piireistä. En ole tarpeeksi viisas. Älyllinen kehitys on jäänyt puolitiehen. Tai sitten sosiaaliset taidot vain ovat jääneet kehittymättä, koska olin etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa tavattoman ujo. Nyt mua kartellaan. Olen liian yksinkertainen useiden makuun.
Nämä suviseurat olivat piinalliset. Ei ketään, joihin olis voinut ottaa yhteyttä. En kehdannut ottaa yhteyttä edes niihin, joiden kans aiemmissa suviseuroissa olen vähintään hetken ollut. Itsetuntoni nimittäin on ihan pohjalukemissa. En halua olla kellekkään rasite.
Ehtoollisen jälkeen se ratkesi. Kävin ehtoollisella eräiden kanssa. Minä ikäänkuin roikuin heidän perässä. He pyytelivät toisiltaan syntejä anteeksi, mutta minä olin ilmaa. Pyytelivät minun ylikin jättäen minut väliin. Ja kun olen niin ujo, en kehdannut ruveta keltään kysyy, sovitaanko mekin. Menin siis ehtoolliselle ja jouduin kysyy papilta syntejä anteeksi. Oloni ei tullut miksikään. En tuntenut tulleensa yhtään autuaammaksi, vaikka pappi saaranskin minulle synnit anteeksi. Kun lähdimme ehtoolliselta, nämä joiden kans olin, ehdottelivat, jos soittaisinkin joillekin toisille ja lähtisin niiden kans. Eli koin olevani liikaa heidän porukassa. Lähdin kävelemään erilleen ja kävelin suoraan autooni. Suviseurat saivat jäädä minun osalta taakse. Lähdin ajelee huonolla mielin pois kentältä. Samalla selvisi, ettei uskominen ole minua varten. Minä en tuntenut oloa enää kotoisaksi.
Vielä en ole saanut rohkeutta sanoa vanhemmille, etten enää usko. Pelkään heidän reaktioita, vaikka olenkin jo aikuinen. Minulla ei ole mitään vapaa-ajan kavereita. Pelkään, että joudun täysin tyhjän päälle.
Töissä en onneksi koe minkäänlaista syrjintää ja siellä koen olevani tasavertainen muiden kans. Jos olisin työtön, olisin varmaan jo tappanut itseni.
Suviseuroissa sen sijaan olen voinut olla kauas muuttaneiden veljien kanssa, sekä niiden vähäisten kavereiden kans, jotka asuvat muualla päin ja ovat nykyisellään naimisissa.
Itse olen siis niitä ikiä, jolloina suurin osa alkaa olemaan jo naimisissa. Tiedän jo syyn, miksi olen pudonnut piireistä. En ole tarpeeksi viisas. Älyllinen kehitys on jäänyt puolitiehen. Tai sitten sosiaaliset taidot vain ovat jääneet kehittymättä, koska olin etenkin lapsuudessa ja nuoruudessa tavattoman ujo. Nyt mua kartellaan. Olen liian yksinkertainen useiden makuun.
Nämä suviseurat olivat piinalliset. Ei ketään, joihin olis voinut ottaa yhteyttä. En kehdannut ottaa yhteyttä edes niihin, joiden kans aiemmissa suviseuroissa olen vähintään hetken ollut. Itsetuntoni nimittäin on ihan pohjalukemissa. En halua olla kellekkään rasite.
Ehtoollisen jälkeen se ratkesi. Kävin ehtoollisella eräiden kanssa. Minä ikäänkuin roikuin heidän perässä. He pyytelivät toisiltaan syntejä anteeksi, mutta minä olin ilmaa. Pyytelivät minun ylikin jättäen minut väliin. Ja kun olen niin ujo, en kehdannut ruveta keltään kysyy, sovitaanko mekin. Menin siis ehtoolliselle ja jouduin kysyy papilta syntejä anteeksi. Oloni ei tullut miksikään. En tuntenut tulleensa yhtään autuaammaksi, vaikka pappi saaranskin minulle synnit anteeksi. Kun lähdimme ehtoolliselta, nämä joiden kans olin, ehdottelivat, jos soittaisinkin joillekin toisille ja lähtisin niiden kans. Eli koin olevani liikaa heidän porukassa. Lähdin kävelemään erilleen ja kävelin suoraan autooni. Suviseurat saivat jäädä minun osalta taakse. Lähdin ajelee huonolla mielin pois kentältä. Samalla selvisi, ettei uskominen ole minua varten. Minä en tuntenut oloa enää kotoisaksi.
Vielä en ole saanut rohkeutta sanoa vanhemmille, etten enää usko. Pelkään heidän reaktioita, vaikka olenkin jo aikuinen. Minulla ei ole mitään vapaa-ajan kavereita. Pelkään, että joudun täysin tyhjän päälle.
Töissä en onneksi koe minkäänlaista syrjintää ja siellä koen olevani tasavertainen muiden kans. Jos olisin työtön, olisin varmaan jo tappanut itseni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lue sellainen kirja kuin Havahtuminen Anthony de Mello. Sieltä saatat löytää itsesi ja huomata että olet upea kotka joka voi lentää korkeuksissa.
Kuinka surullista, että sinua on kohdeltu noin tylysti.
Sen voin kuitenkin sanoa, että olet enemmänkin syvällinen, et yksinkertainen. Totta varmaan, että olet hieman ujo ja arka ja itsetuntosi ei ole kovin vahva.
Kaverisi saattaavat vaivautua tästä, koska he sinussa näkevät itsestään sitä puolta , jota he eivät halua nähdä.
Älä käännä selkääsi Jumalalle kumminkaan. Hakeudu uuteen ryhmään, seurakuntaan, jossa on iloisia nuoria. Ota yhteyttä vaikka vapaakirkon tai helluntaiseurakunnan nuorisotyöntekijään ja kerro tämä sama, jonka kirjoitit tänne foorumiin. Pyydä, että nuorisotyöntekijä voisi auttaa sinua ja löytää sinulle pari kaveria, jotka voisivat olla sinulle tukihenkilöinä alussa.
Älä anna periksi, vaan ota asia niin kuin kaikki olisi vain hieno alku jollekin uudelle ja positiiviselle. Saat nähdä, että itsetuntosi tulee vahvistumaan. Olet hieno ihminen, sen näkee tekstistäsi helposti. Et ole tyhmä!!! Joku on saanut sinut vain uskomaan sellaisen valheen.
Olen kokenut paljon samantapaisia asioita elämäni varrella. Jumalan ja iloisten kristittyjen avulla olen kuitenkin saanut kasvaa ja jopa niin että pyöritän yritystä, jossa on monta työntekijää. Vaikeuksista on paljon apua toisten ihmisten ymmärtämisessä ja tuntuu hyvältä kuulla työntekjöitten suusta, että olet paras pomo :)
Olet vielä suht nuori ja elämä on edessäsi. Tärkeätä on, että teet oikeat valinnat. Sielunvihollinen on se, joka haluaakin, että masennut ja alat täyttää elämääsi huonoilla asioilla.
Unohda myös hetkeksi kokonaan se syntien anteeksianelu.
Käännä koko juttu, sano: Kiitos Jeesus, että olen saanut anteeksi kaikki syntini Sinun nimessäsi! Kiitos Jeesus, että saan olla Sinun omasi ja Sinä viet minut voittoon ja annat uudet todelliset ystävät ja autat minua vahvistuman kaikin puolin.
Siunausta sinulle - älä anna periksi!!!
ajatuksia! Tuli mieleeni, että JUURI tuo puoli puuttuu vl.sta: ojentautuminen Kristuksen voitosta käsin, KIITTÄMINEN jatkuvan vikoilun sijaan. Jospa Herra joku päivä tuota puolta uskosta vleenkin kirkastaisi, mutta kulje sinä eteenpäin ja löydä se elämä, mihin Jumala on sinut tarkoittanut. Monien exlien tie vie juopotteluun, se ei ole ratkaisu. Kulje kohti elämää mieluummin.
Arvaappa mitä, sinulle on yksi lohtu kaiken keskellä:
Jeesus rakastaa sinua.
Viis ihmisistä, me ollaan kaikki läpikulkumatkalla. Viis siitä kuuluuko mihinkään vai eikö kuulu, Jeesus on kaikkien ystävä. Niinkuin tuossa ylempänä ihanasti kirjoitettiin, sinun syntisi on sovitettu, lepää siinä, rakas ihminen.
Minä en ole koskaan pettynyt, kun olen ottanut Jeesuksen matkaseuraksi. Sen edessä minä kelpaan. Varmasti häneltä löydät lohdutuksen sanat yksinäisyyteesi, hän tuo elämääsi uusia tuulia, uusia ihmisiä.
Ja vaikka oletkin ujo, kirjoituksestasi huokuu yksi asia: Olet ainutlaatuinen. Et olekaan kuin ne kaikki muut, joiden käsi käykin ohi, vaan sinä haluaisit jakaa kätesi jokaiselle. Sellaiselle ihmiselle on olemassa varmasti oman paikkansa.
Jeesus ei sinua koskaan hylkää.
Siunausta ja rohkeutta olla oma itsesi.
Voi, ystäväiseni... On eräs, joka näkee sinut, jolle olet rakas, ja joka todella välittää sinusta.
Se eräs on Jumala.
Hän ei koskaan, koskaan katso ihmisen ohi - paitsi itsessään ylpeän ja omavoimaisen onnistujan.
Liityn aiemmin kirjoittaneiden kuoroon kertomaan, että HÄN ON TODELLINEn, vaikka et Häntä ja Hänen rakkauttaan suviseurajoukossa löytänyt.
Ymmärrän tunteesi niin hyvin... ainakin tuo yksinäisyys ja ulkopuolisuus oli niin tuttua omilta vl-ajoiltani. Olin erilainen, herkkä ja outo lintu siinä joukossa.
Ei ihme, että en koskaan löytänyt sieltä Jumalan rakkautta tai uskovien yhteyttä... Onneksi sain oppia tuntemaan Hänet hekilökohtaisen uskon kautta vuosia myöhemmin.
Olet ihmisiin ja uskonnolliseen yhteisöön pettynyt ja saanut nähdä sen tyhjyyden, mikä vl-joukossa vallitsee. Mutta - muista, että Jumalan kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Tuo hengellinen tyhjyys ja rakkaudettomuutena näkyvä välinpitämätön suhtautuminen hieman erilaisiin on yksi syy, miksi lähdin vl-joukosta, ja mitä inhoan siinä yhteisössä - se väittää olevansa aito ja ainoa Jumalan joukoo, mutta Jeesuksen luonnetta ja rakkautta siinä ei ole.
Älä odota ihmisistä sitä, minkä vain Jumala voi antaa. Tarkoituksen, rauhan ja sisällön. Olet tuntenut vain sukon irvikuvan, mutta on olemassa parempaa- elävä Jumala, joka toimii ja kuulee rukoukset!
Saat uskoa vapaasti ja täydellisesti Häne armoonsa, ihmisistä riippumatta. Rohkaise etsimään Häntä, vaikka ihan pikkuriikkisen hengähdyksen verran. Hän näkee sydämesi, ja on ainoa, joka voi täyttää sydämen kaipauksen.
Siunausta ja rohkaisua sinulle, ja Jumalan hyvää suunnitelmaa kohdallesi. Muistan rukouksessa.