Abortti

Mitä mieltä olette siitä, että nainen ei käytä ehkäisyä, mutta harrastaa tietoisesti ja säännöllisesti asioita, jotka suurella todennäköisyydellä keskeyttävät mahdollisesti alkaneen raskauden? Esim. on olemassa joogaliikkeitä, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä raskauden aikana, sillä ne saavat kohdun supistelemaan. Olen itsekin kokeillut muutaman kerran ko. liikkeitä ja alle 24 h, niin tulee vuotoa.

Minulla on hyvä ystävä, joka ei ole koskaan käyttänyt ehkäisyä. Hän harrastaa juuri mainitsemaani joogaa ja juo kerran kuussa yrttiuutetta, jonka tarkkaa koostumusta en tiedä. Sisältää kuulemma ihan tavanomaisia mauste ym. yrttejä, joita on kansanperinteessä käytetty raskauden keskeyttämiseen. Tehokasta tuon kuitenkin täytyy olla kun ei toivottuja raskauksia ei ole koskaan ollut. Hedelmättömyydestäkään ei voi olla kyse, sillä pariskunnalla on myös yksi lapsi, joka tehtiin tarkoituksella jättäen jooga ja uutteet väliin.
152055
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kaiken? Karvoineen päivineen?

Voihan sitä tietty uskoa vaikka joulupukkiin.

Onnee vaan sinulle.

Äänestä
  • Missä se höpönlöpö mielestäsi oli? Siinäkö, ettet sinä vain tiedä asiasta tarpeeksi? Millä luulet entisaikojen "kansanparantajien" niitä lapsia lähdettäneen? Kohtuun laitetut vierasesineet kun ovat verrattain uusi tapa. Jos otat asioista vähän selvää, niin huomaat että monessa ns. tavanomaisessa jutussa pitäisi olla merkintä "vältä liiallista käyttöä raskaana ollessasi" ja "älä käytä raskaana ollessasi".

    Tuo jooga-juttukin on totta. Jopa minä (aloittelija) tiedän liikeitä, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä raskaana olevilta juuri keskenmenovaaran takia.

    Äänestä

  • Niin pirun paljon persiljaa.

    Äänestä

  • Persiljaa kirjoitti:

    Niin pirun paljon persiljaa.

    Ja jokaisen raskaana olevan kannattaa ehdottomasti syödä paljon papaijaa... not a good idea!

    Äänestä

Enne nykyaikaisen ehkäisyn markkinoilletuloa käyetttiin ehkäisynä vaikka mitä, egyptiläiset olivat varmasti kehittyneimpiä tällä alalla. Kondomejakin tehtiin lampaan suolista :D ja kaikenlaisia emättimeen leivtettäviä voiteita ja seoksia oli, jotka ilmeisesti joko estivät hedlmöitymisen tai kiinnittymisen. Tottahan on että happamuustasoon vaikuttavat aineet Ovat joidenkin kohdalla tehokkaita. Myös kohdun toimintaan Voi vaikuttaa, hyvin monella kasvilla on kohtua supistavia vaikutuksia (yksi syy siihen että kaikenlaiset yrttivalmisteet ovat raskauden aikana kiellettyjä), ja niitä on menestyksekkäästi käytetty kuvailemallasi tavalla.

Sikäli en ole yllättynyt, ja ymmärrän "hoidon" takan olevan ideologian. Totuus kuitenkin on että seoksen vpysyviä vaikutuksia ei tunneta ellei sitä oel laajalta testattu (mitä ei tässä tapauksessa ole selvillä) eikä ole ensinkään mahdotonta, vaan jopa todennäköistä että käytetyllä seoksella on vaikutusta muuhunkin kroppaan eikä vain raskauden alkamttomuuteen. Sivuvaikutuksia. Mitä ne ovat, sen joutuu kai näkemään tulvaisuudessa, hyvällä onnella haitat jäävät niin pieniksi ettei niitä huomata, huonossa tapauksessa ne voivat olla tappavia.

***

Äänestä
  • Itsekin tiedän ihmisiä jotka käyttävät luonnonyrttejä ja puutarhakasveja joko ehkäisykeinona tai raskaudenkeskeytykseen.
    On kuulemma olemassa joogaliikkeitä, akupunktiopisteitä ja yms. joilla mahdollisesti olisi vaikutusta.
    Ongelmana pidän sitä että kyseisillä metodeilla voi olla haittavaikutuksia joita ei tunneta ja kotiabortin tekeminen vaikuttaa jotensakin vastuuttomala puuhalta.

    Papaijan ehkäisytehoa saisi minusta joku luotettava taho tutkia tarkemmin myös mahdollisia haittoja. lääketeollisuudelle se ei toisi rahaa kirstuun joten ei taida tutkijoita kiinnostaa.

    Äänestä

Jos ihan terminologiaa ajatellaan, niin kyllä kyse on abortista jos raskaus on ollut todellisuutta. Itse en tahtoisi/uskaltaisi aiheuttaa itselleni mahdollista keskenmenoa joka kuukausi. Varsinkin kun suurimmalle osalle ihmisistä on olemassa toimivia, suht turvallisia ja helppoja ehkäisymuotoja.

Itse en voi lääketieteellisistä syistä käyttää hormonaalista ehkäisyä, mutta toisaalta myös raskaaksi tulemisen mahdollisuus on lähes häviävän pieni. Tosin kyse on perinnöllisestä vaivasta (äitini puolelta) ja minä olen olemassa, joten ei raskaus voi mahdoton olla. Kuukautiseni ovat luonnostaan todella epäsäännölliset (väli 3-15 vkoa). Pidänkin tapanani "aloittaa" itse kuukautiseni jos väli pyrkki venymään yli 8 viikkon. Aloittamiseen käytän juurikin eräitä tiettyjä joogaliikkeitä (eivät ole kovinkaan kummoisia tai vaikeita) sekä lantionpohjan lihaksia (ihan samoja mitä synnytyksessäkin käytetään). Kokeilemalla ja harjoittelemalla olen päässyt tilanteeseen, että saan vuodon lähes poikkeuksetta alkamaan 12 tunnin sisällä. Ei tietenkään ole mahdollista saada aikaiseksi kunnollisia kuukautisia jos edelliset ovat juuri loppuneet, mutta kuka tahtoisikaan. On kai ihan mahdollista että olisin joskus aiheuttanut itselleni keskenmenon, mutta pidän itse pienenä todennäköisyytenä.

Tunnen myös muutaman ihmisen, jotka harrastavat tuota yrttijuomien juomista ja olen itsekin kokeillut muutaman kerran. Kyllä niilläkin sai kuukautiset alkamaan. Itse pidän kuitenkin lääketieteellisesti tutkimattomien litkujen juomista sen verran vaarallisena touhuna, että en alkaisi harrastaa sitä säännöllisesti. Ko. seoksissa käyttettävillä ihan tavanomaisilla mausteyrteilläkin on jokatapauksessa tutkittuja ja todennettuja (vaarallisiakin) sivuvaikutuksia. Jokainen tietysti omalla tavallaan ja omalla vastuullaan!

Äänestä

Kylläpä tähän on otettu vähän kantaa. Onko tästä vedettävissä sellainen johtopäätös, että itseaiheutettu keskenmeno ei ole abortinvastustajien mielestä abortti? Muuttuuko abortti abortiksi vasta kun se tehdään lääketieteen (tai puokaroinnin=ulkopuolinen apu) avulla? Vai onko abortilla ehkä sittenkin teidän mielestänne jokin aikaraja? Jos raskauden keskeyttää ensimmäisen kuukauden aikana tietämättä olevansa raskaana (ottaen kyllä mahdollisuuden huomioon)... onko kyse mahdollisesta abortista? Vai oletteko ehkä niin autuaan tietämättömiä, että ajattelette kuten ensimmäinen kommentoija, että höpö-höpö?

Tiedän muuten sellaisenkin tapauksen joka käyttää e-pillereitä "jälkiehkäisynä". Hän ottaa kerran kuussa 5 pilleriä kerrallaan ja kärsii sitten pahoinvoinnin (hyvä syy pitää pari päivää sairaslomaa?). En tiedä millainen mahtaa olla tuon menetelmän teho, mutta ei hänellä ainakaan lapsia ole ja aborttejakaan ei ole tehty. Mielestäni järjetöntä, en ymmärrä kuinka tuo olisi helpompaa eikä taatusti kovin terveellistäkään, mutta jokainen tavallaan.

Äänestä
  • yhtä väärin "kotiaborttinakin" tai millä tahansa tavoin kun tarkotuksellisesti tehdään sellasta jotta alkio kuolisi.
    Empä usko että e-pillerit vois aivan noin toimia, ainakaan jatkuvasti. Eihän jälkiehkäsylläkään oo merkitystä jos se otetaan kiinnittymisen jälkeen.

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    yhtä väärin "kotiaborttinakin" tai millä tahansa tavoin kun tarkotuksellisesti tehdään sellasta jotta alkio kuolisi.
    Empä usko että e-pillerit vois aivan noin toimia, ainakaan jatkuvasti. Eihän jälkiehkäsylläkään oo merkitystä jos se otetaan kiinnittymisen jälkeen.

    voisitko antaa neuvon, että millaisilla liikkeillä se onnistu?

    Äänestä

  • se on kirjoitti:

    yhtä väärin "kotiaborttinakin" tai millä tahansa tavoin kun tarkotuksellisesti tehdään sellasta jotta alkio kuolisi.
    Empä usko että e-pillerit vois aivan noin toimia, ainakaan jatkuvasti. Eihän jälkiehkäsylläkään oo merkitystä jos se otetaan kiinnittymisen jälkeen.

    abortoiden mahdollisen alkion estämällä alkion kiinnittymisen kohdun seinämään.

    Miksi näiden perään ei kysellä huomattavia rasituksia, jos aborttilaki on muka alkion suojelulaki?

    Äänestä

  • toimii.. kirjoitti:

    abortoiden mahdollisen alkion estämällä alkion kiinnittymisen kohdun seinämään.

    Miksi näiden perään ei kysellä huomattavia rasituksia, jos aborttilaki on muka alkion suojelulaki?

    Niiden kuolemia (kiinnittymättä jäämistä) kierukan/jälkiehkäisyn takia ei voida kuitenkaan mitenkään todistaa.

    Äänestä

  • pitäisikin. kirjoitti:

    Niiden kuolemia (kiinnittymättä jäämistä) kierukan/jälkiehkäisyn takia ei voida kuitenkaan mitenkään todistaa.

    Millaisia jooga-liikkeitä pitäisi tehdä, onko mitään sivustoa missä malleja näistä kyseisistä liikkeistä?

    Äänestä

  • -typsy kirjoitti:

    Millaisia jooga-liikkeitä pitäisi tehdä, onko mitään sivustoa missä malleja näistä kyseisistä liikkeistä?

    Otin tietämättömänä raskaudesta buranaa kunnolla korvatulehdukseen ja join alkoholiakin sinä aikana. Sain sitten keskenmenon. En tosin ikinä tiedä aiheuttivatko ne keskenmenon alkuraskaudesta. Kaaduin myös pyörällä aika ilkeästi. Mutta enpä ikinä saa tietää nuoko keskenmenon aiheutti.

    En kyllä usko että nuo sen aiheuttivat. Vai olisikohan se ollut mahdollista...

    Äänestä

  • -typsy kirjoitti:

    Millaisia jooga-liikkeitä pitäisi tehdä, onko mitään sivustoa missä malleja näistä kyseisistä liikkeistä?

    Tietääkö kukaan näistä joogaliikkeistä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai ei kirjoitti:

Mitä mieltä olette siitä, että nainen ei käytä ehkäisyä, mutta harrastaa tietoisesti ja säännöllisesti asioita, jotka suurella todennäköisyydellä keskeyttävät mahdollisesti alkaneen raskauden? Esim. on olemassa joogaliikkeitä, jotka ovat ehdottomasti kiellettyjä raskauden aikana, sillä ne saavat kohdun supistelemaan. Olen itsekin kokeillut muutaman kerran ko. liikkeitä ja alle 24 h, niin tulee vuotoa.

Minulla on hyvä ystävä, joka ei ole koskaan käyttänyt ehkäisyä. Hän harrastaa juuri mainitsemaani joogaa ja juo kerran kuussa yrttiuutetta, jonka tarkkaa koostumusta en tiedä. Sisältää kuulemma ihan tavanomaisia mauste ym. yrttejä, joita on kansanperinteessä käytetty raskauden keskeyttämiseen. Tehokasta tuon kuitenkin täytyy olla kun ei toivottuja raskauksia ei ole koskaan ollut. Hedelmättömyydestäkään ei voi olla kyse, sillä pariskunnalla on myös yksi lapsi, joka tehtiin tarkoituksella jättäen jooga ja uutteet väliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu