Meillä on n.4kk ikäinen lapinkoira narttu ja sillä on kääntynyt takajalat ns. pihtikintuiksi, ei pysty juokseen kunnolla, kipuja ei nätytä olevan ja muuten pirteä.Olisko kellään samanlaisia kokemuksia? Onko ruokavalio väärä tai muuta?
Suomenlapinkoira
6
735
Vastaukset
- on pian
3 kk vanha slapinkoiran pentu.
Uskon että ruokavaliossa on vika, kalkkia liian vähän. Mitähän ruokaa olet syöttänyt koiralle?
kerro mitä ell sanoi kun saat yhteyden.
tiedän kissan jonka jalat alkoi vääntymään liian vähäisestä kalkin saannista asia oli korjattavissa kun siihen puuttui aikanaan.- eläinlääk.
Kävimme eläinlääkärissä, ei ollut huolissaan,lonkat oli hyvin paikallaan, ainoa vika oli että takajalat ovat liian pystyt jotka vääntävät ulospäin käpäliä,odotetaan että sidekudokset ja kaikki on vahvistuneet (ei liika kovaa liikuntaa). Ruokin nyt Perfect fit junior pavuilla ainoastaan 3x 1dl päivässä.Tarkkana saa olla ettei ole liian painava pentuna.Nyt alkaa olla 9 kg ja 4kk tuli täyteen.
- gin--
Mitä ruokaa syötät? Miten korkea tällä hetkellä pentu on? oman lappalaiseni pentueesta yksi nartuista kärsii myös samasta 'ongelmasta' ja syynä liian 'vahva' penturuoka. Siksi syötän aina pennuille ns. large breed ruokaa.
- Suomenlapin
Pedigreetä annan 3 kertaa päivässä/ jauhelihapullia 3kpl annos,lihapullat piti heti jättää pois, eläinlääkäri suositteli eläinkaupassa myytävää ruokaa esim. royalcanin ymm.. Pitää vähentää hieman ruuan määrää ja seurata painoa, painaa nyt n.7 kg, en ole mitannut vielä korkeutta.Aikanaan kun muuttaa ruokavaliota niin voi korjaantua virheasento.Seurataan tilannetta ja ilmoittelen miten menee.
- plipetin
Suomenlapin kirjoitti:
Pedigreetä annan 3 kertaa päivässä/ jauhelihapullia 3kpl annos,lihapullat piti heti jättää pois, eläinlääkäri suositteli eläinkaupassa myytävää ruokaa esim. royalcanin ymm.. Pitää vähentää hieman ruuan määrää ja seurata painoa, painaa nyt n.7 kg, en ole mitannut vielä korkeutta.Aikanaan kun muuttaa ruokavaliota niin voi korjaantua virheasento.Seurataan tilannetta ja ilmoittelen miten menee.
meilläkin pedigreen kanssa huonot kokemukset... koiran kasvu rupesi "huonontumaan" heti kun vaihdettiin ns. paremmsata ruuasta tähän koska ruokaa ei enää tuotu suomeen... karvan laatu alkoi huonontua, näytti lähinnä aina likaiselta..
silmätkään eivät ruuasta ns. tykänneet. Nyt meillä Nutro choise, ruoka tuoksuu, kun taat pedigree ei, koira pitää enemmän ja karva voi paremmin, kuitenkin edelleen katsotaan jos löytyisi jokin ns. hiukan halvempi mutta hyvä laatuinen ruoka. - ruokaa
plipetin kirjoitti:
meilläkin pedigreen kanssa huonot kokemukset... koiran kasvu rupesi "huonontumaan" heti kun vaihdettiin ns. paremmsata ruuasta tähän koska ruokaa ei enää tuotu suomeen... karvan laatu alkoi huonontua, näytti lähinnä aina likaiselta..
silmätkään eivät ruuasta ns. tykänneet. Nyt meillä Nutro choise, ruoka tuoksuu, kun taat pedigree ei, koira pitää enemmän ja karva voi paremmin, kuitenkin edelleen katsotaan jos löytyisi jokin ns. hiukan halvempi mutta hyvä laatuinen ruoka.Ei kannata ostaa ikinä mitään amerikkalaisvalmisteista koiranruokaa. Nehän käyttää niitä geenimanipuloituja vihanneksia ja sillä kasvatettuja lihakarjan lihaa niissä koiranruuissa.
Kerran hätäpäissäni ostin, kun eläintarvikemyymälässä ei kertakaikkiaan ollut muualta kuin amerikasta koiranruokaa, niin heti alkoi koiran iho kutista eikä se ruoka muutenkaan tahtonut sille kelvata.
Nykyään ollaan siirrytty raakaruokaan ja koiran turkki kiiltää ja iho voi hyvin. Kennelrehu esim. myy suomalaista lihaa ym. koirille ja kissoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti23745129Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole12025941SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude32115629Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy16110772Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1229687Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369041Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla808445Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2386808Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2196463Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri566068