Muiden

tilaisuuksissa käyminen? Täällä jauhetaan paljon siitä, miten ei enää jaksa, viitsi, halua käydä ry:llä, miten ei jaksa enää jne. Minua kiinostaa tietää, miten paljon epäilevät tai väsähtäneet vlt sitten käy tutustumassa muualla. Sen kuvan olen täällä saanut, että "oikea" vl ei edes tiedä, miten muut, siis elävät kristityt, uskovat. Miten tietämättömyys voi olla niin suuri tämänkin päivän Suomessa, missä sentään voi vaikka salaa netistä tutkia muita seurakuntia ja lukea opetuksia.
10581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

uskooko vl oikeasti, ettei kukaan muu vaella oikein kuin vl? Vai onko se vain se virallinen kanta, jota toistetaan oman identiteetin vahvistukseksi?
Kristitty uskova tuttavani oli keskustellut vl.uskovan kanssa ja he olivat jakaneet täysin yhteisen uskon perustan. Mutta vl henkilö sanoi, ettei sittenkään voi tunnustaa toista uskovaksi, vaikka sen mielellään tekisi. Sama usko, sama Jeesus, sama Raamattu, mutta ei.

Äänestä

millään opeilla taivaaseen mennä.

Mutta itse asiasta sen verran, että mielestäni SRK-kasvatus katkaisee nuoren ihmisen henkisen kehityksen jo varhaisessa vaiheessa ennen henkisen kasvun alkua. Tästä syysta SRK-vl ei yleensä kykene arvioimaan eikä käsittelemään oman liikkeensä ulkopuolella olevaa hengellisyyttä. SRK-kasvatus on tynnyrikasvatusta.

Äänestä
  • kuitenkin Raamatusta tämäkin "Jokainen tulkoon uskostansa autuaaksi".

    Ei siinä kyllä mainita ketään tiettyjä ryhmiä?

    Äänestä

Haluisin, kun aiheesta puhutaan, muistuttaa Lestadiolaisten kesäseuroista Larmossa. Niitä pidetään Larsmon (Luodon) kirkolla 11.–13.7.2008. Kävijöitä on odotettu 3000 - 4000 henkilöä.

Äänestä
  • Raamatunkäännös on yleensä käytössä? Suviseuroissa lukivat ja puhuivatkin melkoista munkkilatinaa, ei ihme, jos nuoriso kaikkoaa (vrt. alempana tilastojakeskustelu).

    Äänestä

  • vuoden kirjoitti:

    Raamatunkäännös on yleensä käytössä? Suviseuroissa lukivat ja puhuivatkin melkoista munkkilatinaa, ei ihme, jos nuoriso kaikkoaa (vrt. alempana tilastojakeskustelu).

    nuorison kaikkoamista kun eivät ymmärrä sääntöjen päälle. Taasen uusi lapseni vl-tuttavuus (teini) kertoi, ettei noudata sääntöjä, koska ei ymmärrä niitä. Eikö tämä ole se suurin syy nuorten kaikkoamiseen? Tämän päivän nuoret haluavat perusteluja asioille. Jo koulussakin heitä opetetaan aina perustelemaan kantansa. He odottavat sitä muiltakin. Jos on sääntöjä, jotka eivät perustu muuhun kuin "koska näin teemme/emme tee" niin ei varmasti mene läpi. Omakohtainen usko jää kokematta sen vuoksi ettei ole ymmärtänyt mistä uskomisessa OIKEASTI on kyse. Tunnen itse niin paljon vl-lapsia ja nuoria ja olen havainnut ihan järjestäen etteivät tiedä mihin uskovat ja miksi sääntöjä on, joissa ei ole järkeä (eivät siis perustu mihinkään, esim Raamattuun). Nuo lapset ovat aivan hukassa. Meidän lapsemme yrittävät näille selittää uskon alkeita. Niin omituisia asioita tulee esiin melkein päivittäin ja minun lapseni sitten kyselevät minulta näistä omituisuuksista, esim että miten musiikki tekee vääräuskoiseksi jne. En ihmettele kuinka nämä lapset sitten aikuisena jättävät koko liikkeen kun alkavat itse ajatella omilla aivoillaan ja TOIVOTTAVASTI itse tutkimalla Raamatun sanaa huomaavat eksytykset ja kuinka on huomio kiinnitetty kaikkeen uskon kannalta epäolennaiseen. Usko joka perustuu helvetin pelkoon ja sääntöihin ei kanna pitkälle monessakaan tapauksessa ja valitettavasti myös estävät tutustumasta rakastavaan Herraamme, johon meidän tulisi kiinnittää ajatuksemme ja katseemme. Silloin ei tarvita sääntöjä eikä helvetinpelkoa. Hän puhdistaa meidät kaikesta synnistä, kun Häneen uskomme ja sitä pyydämme, ja antaa iankaikkisen rauhan, ilon ja vapauden.

    Äänestä

  • vuoden kirjoitti:

    Raamatunkäännös on yleensä käytössä? Suviseuroissa lukivat ja puhuivatkin melkoista munkkilatinaa, ei ihme, jos nuoriso kaikkoaa (vrt. alempana tilastojakeskustelu).

    Yleensä käytetään vuoden 1992 kännös. Riippuu vähän saarnaajista mikä käyttävät.

    Äänestä

  • ihmettele siitä syystä kirjoitti:

    nuorison kaikkoamista kun eivät ymmärrä sääntöjen päälle. Taasen uusi lapseni vl-tuttavuus (teini) kertoi, ettei noudata sääntöjä, koska ei ymmärrä niitä. Eikö tämä ole se suurin syy nuorten kaikkoamiseen? Tämän päivän nuoret haluavat perusteluja asioille. Jo koulussakin heitä opetetaan aina perustelemaan kantansa. He odottavat sitä muiltakin. Jos on sääntöjä, jotka eivät perustu muuhun kuin "koska näin teemme/emme tee" niin ei varmasti mene läpi. Omakohtainen usko jää kokematta sen vuoksi ettei ole ymmärtänyt mistä uskomisessa OIKEASTI on kyse. Tunnen itse niin paljon vl-lapsia ja nuoria ja olen havainnut ihan järjestäen etteivät tiedä mihin uskovat ja miksi sääntöjä on, joissa ei ole järkeä (eivät siis perustu mihinkään, esim Raamattuun). Nuo lapset ovat aivan hukassa. Meidän lapsemme yrittävät näille selittää uskon alkeita. Niin omituisia asioita tulee esiin melkein päivittäin ja minun lapseni sitten kyselevät minulta näistä omituisuuksista, esim että miten musiikki tekee vääräuskoiseksi jne. En ihmettele kuinka nämä lapset sitten aikuisena jättävät koko liikkeen kun alkavat itse ajatella omilla aivoillaan ja TOIVOTTAVASTI itse tutkimalla Raamatun sanaa huomaavat eksytykset ja kuinka on huomio kiinnitetty kaikkeen uskon kannalta epäolennaiseen. Usko joka perustuu helvetin pelkoon ja sääntöihin ei kanna pitkälle monessakaan tapauksessa ja valitettavasti myös estävät tutustumasta rakastavaan Herraamme, johon meidän tulisi kiinnittää ajatuksemme ja katseemme. Silloin ei tarvita sääntöjä eikä helvetinpelkoa. Hän puhdistaa meidät kaikesta synnistä, kun Häneen uskomme ja sitä pyydämme, ja antaa iankaikkisen rauhan, ilon ja vapauden.

    ettei ole oikeita Raamattutunteja eri ikäisille/tasoisille uskoville. Olisipa vapailla suunnilla paljon annettavaa. Itse ihmettelen, miksi ollaan sanoissa niin uskovaisia, että kavahdetaankin "vääriä", mutta oikeasti usko ja Jeesuksen tunteminen ei kiinnosta yhtään. Kuka se sanoikaan, että yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki, Kristuksen sisäinen tunteminen. Eikä tässä ole tarkoitus syytellä tai tuomita, vaan on huoli "uskovaisten" kuolemattomien sielujen vuoksi. Vastuu on vanhemmilla ja srk:n vanhimmistolla.

    Äänestä

..kaikin puolin vanhoillisia? Mikä ehkä kauimpana?

Äänestä
  • paras kääntyä hakomajan puoleen (löytyy googlen kautta). Kun itse tulin uskoon, eiku sain parannuksen armon vl.een, en ollut koskaan kuullutkaan muista eikä niistä muista koskaan missään puhuttu. Eli kai ne oli tuomittu helvettiin niinkuin muutkin kirkkouskovaiset.
    Muistan kun joku vl ry:n kahvipöydässä naureskeli, että körtit tekee viikon syntiä ja sitten pyhäaamuna kiiruhtavat kirkkoon. Ja nuoret körtit käyvät lauantaina tansseissa ja pyhänä kirkossa. Näin jälkeenpäin ajatellen, ihan sama kuviohan vl:ssa on, arkena annetaan vanhalle aatulle tilaa ja sunnuntaina itketään syntejä ja nostellaan kättä ry:llä. Ei taida Jumalan silmissä eri kuppikunnilla juuri eroja olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskovien-- kirjoitti:

tilaisuuksissa käyminen? Täällä jauhetaan paljon siitä, miten ei enää jaksa, viitsi, halua käydä ry:llä, miten ei jaksa enää jne. Minua kiinostaa tietää, miten paljon epäilevät tai väsähtäneet vlt sitten käy tutustumassa muualla. Sen kuvan olen täällä saanut, että "oikea" vl ei edes tiedä, miten muut, siis elävät kristityt, uskovat. Miten tietämättömyys voi olla niin suuri tämänkin päivän Suomessa, missä sentään voi vaikka salaa netistä tutkia muita seurakuntia ja lukea opetuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu