Piinallinen PH - oirekokemuksia?

tunnottomuuden tunteet käsissä ja kasvoissa

Heräsin yöllä paniikkikohtaukseen.
Kumppani kysyi miltä tuntuu. Kerroin tilanteen ja sanoin että on vissiin paniikkikohtaus. Sitten kun oli todettu missä mennän tuumasin että kun kerran ollaan hereillä niin eikös se olisi sama...? Mikäs siinä. Kovasti helpotti.

Toinen hyvä apu on ollut hankkiutua jonkin verran vaarallisiin tilanteisiin. Niiden jälkeen on ollut helppoa tovin.

Jalkapalloa kenties aluksi?

Huonoja neuvoja, tiedän.

Voi olla syytä kokeilla jossakin vaiheessa SSRI:n keskeyttämistä. Sivuvaikutusten poistuminen on ihana tunne. On tutkimustietoakin siitä että SSRI:t eivät aina (juuri koskaan) auta jos olet kutakuinkin tolkuissasi. Sivuvaikutukset vahvistavat vain placebo-vaikutusta joillakin, siinä kaikki.

Hei! Paniikkihäiriö kulkee meillä suvussa ja olen itse sairastanut sitä aika nuoresta. Olen nelikymppinen, eikä nuoruudessani vielä tunnettu koko paniikkihäiriötä,joten lääkeapua sain vasta kolmekymppisenä haettuani aktiivisesti apua viitisentoista vuotta. Tilanteeni oli välttämiskäyttäytymisineen varsin vaikea, kun eräs lääkäri totesi, että minulla on klassinen paniikkihäiriö ja aloitti lääkityksen eräällä ns. vanhan polven masennuslääkkeellä jonka "sivuvaikutuksiin" kuuluu paniikkioireiden katoaminen. Valitettavasti joudun edelleen syömään ko. lääkettä estolääkityksenä, mutta olen ollut kohtaukseton 13 vuotta :D !!!!!!!!!!! Rauhoittavia en tarvitse. SSRI- lääkitys ei auttanut, sitä kokeiltiin omasta halustani 8 vuotta sitten. Kohtaukset tulivat nopeasti takaisin ja niitä alkoi olla myös öisin, heräsin nimenomaan käsivarret ja kasvot puuduksissa ja aivan pihalla. Ahdistus- ja paniikkioireita on monenlaisia. "Kunnon" paniikkihäiriö ei mielestäni hoidu pelkillä hengittelyillä ja oppimisterapioilla, vaikka ne ovat siinäkin hyviä apukeinoja. On julmaa tarjota paniikkihäiriöiselle ainoaksi ratkaisuksi tämmöisiä "plaseboja". Toivottavasti löydät oikean lääkityksen jonka voit sitten aikanaan jättää pois. Mitä pikaisemmin apu löytyy, sitä lyhyemmäksi saattaa "kuurisi" jäädä, kunhan kemia saadaan kuntoon. Aurinkoista ja onnellista kesää sinulle!

Toivottavasti tämä rauhoittaa sinua. Koin ensimmäisen paniikkikohtaukseni noin puolitoista vuotta sitten. Olen kolmekymppinen, avioliitossa oleva mies, harrastan paljon urheilua ja elämäntavat ovat hyvät.
Kohtaus tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta ja olin jo lähdössä sairaalaan. Vaimoni rauhoitteli minua ja jotenkin siitä selvittiin. Seuraava kohtaus tuli viikon päästä ja siitä sitten päästiin kierteeseen.
Menin kuitenkin heti toisen kohtauksen jälkeen lääkäriin, koska minulla oli kova päänsärky. Pääsin nopeasti tietokonetomografiaan, josta ei tietenkään löytynyt mitään.
Tämän jälkeen vatsani tuli kipeälsi ja minun loistava työterveyslääkäri laittoi minut ultraan ja vatsatähystykseen, mitään ei löytynyt.
En tiennyt paniikkihäiriöistä mitään, enkä uskonut, että minulla voisi olla sellaista. Lääkärini jo hiukan sitä epäili, kun kerroin ahdistuksesta. Masennus tuli noin kolmen kuukauden päästä ensimmäisestä kohtauksesta. Silloin aloin uskoa, että mieleni temppuilee.
Pelkäsin yhtä sun toista tautia ja luulin sairastavani ms-tautia.
Kerroin avoimesti olostani kaikille, joiden kanssa olin tekemisissä ja sain valtavasti tukea kaikilta läheisiltä.
Pääsin myös pään ja kaularangan magneettikuvaan,kiitos työterveyslääkärini, josta selvisi, että kaikki on kunnossa. Tämän jälkeen sairauspelot loppuivat kuin seinään.
Aloitin ssri-lääkityksen cipralex-lääkkeellä(5mg)noin 5 kk ekan kohtauksen jälkeen.
Aluksi olo huononi tosi paljon, mutta kahden viikon kuluttua masennus lähti, mutta paniikki ei. Lääkitystä nostettiin 10 mg:aan ja olo alkoi kohentua. Lääkäri nosti vielä lääkitystä 20 mg:aan ja noin puolen vuoden kuluttua lääkityksen aloittamisesta aaloin tuntea itseni terveeksi. Syön vieläkin lääkkeitä, mutta noin kuukauden kuluttua alan pudottaa määrää ja lopulta lopettaa kokonaan.
Elämä oli yhtä helvettiä paniikkikohtausten aikaan. Nyt niitä ei enää ole. Krapulassa voi joskus olo tuntua ihmeelliseltä, mutta kyllä se siitä kohenee, kun tiedän, että hätää ei ole.
Sain myös Diapamit tueksi, mutta en ole käyttänyt niitä yhtään. Ne ovat olleet kaapissa tukena, jos olo olisi käynyt kestämättömäksi.

Paniikkikohtaus saa aikaan kehossa todella omituisia tuntemuksia. Oloni oli välillä todella epätodellinen. Nykyään olen onnellisesti parantumassa. Urheilu auttaa tosi paljon, jos ahdistaa.
Cipralexin sivuvaikutuksina on tullut pieni lihoaminen, vaikka liikun tosi paljon ja syön terveeellisesti. Unet ovat olleet välillä erikoisia.
paniikkihäiriön syyksi lääkäri sanoi työuupumuksen. Kävin myös psykologilla kaksi kertaa juttelemassa. Tiedostin kuitenkin niin hyvin oman tilani, että ei siitä ollut kauheasti hyötyä.
Minut on tutkittu päästä varpaisiin,mikä on helpottanut paranemista, mutta älä ole huolissasi, tulet kyllä kuntoon.

Itsellä on ollut paniikkihäiriötä muutaman vuoden,joskus olen joutunut perumaan menoja ahdistavan olon takia,koska pelottaa että kohtaus tulee,ku pari kertaa on se pahin iskenyt yleensä jos on ollut vaikka keskustassa ja se on jotai aivan kauheeta.Nyt Puoli vuotta söin citalopramia paniikkikohtauksiin tarkoitettuna,tunsin niiden vain hieman helpottaneen,kuuri loppui viikko sitten ja nyt oon noin 4 päivän ajan kokenut tuota "sisäistä"tärinää,tuntuu niinku ois kehon sisäinen hikka,tuntuu tärinää päässä ja pitkin kehoa aina vähän väliä,maatessa ei niinkää,mut muuten..ni mua pelottaa et mitä se tämä nyt sitte on,loppuuko tämä ikinä,oisko ohimenevää vai onko nämä jotain vierotusoireita siitä citalopramista,vaikka lääkäri kyl sillon sano et niihin ei koukkuun voi jäädä tai mitään.Rauhottavia en oo kokeillu ikinä,joskus kyl tuntunu et neki ois tarpeen,mut ku tää sisänen tärinä alko ni on tämä ahistuski jotenki hieman erin sorttista.Ni pelottaa tosiaan et pääsekö tästä tärinästä ja paniikkikohtauksista koskaan kunnolla eroon,et vois alkaa elään taas normaalisti niinku ennen????

Suuret kiitokset kaikista vastauksistanne! Ne olivat asiallisia, auttavaisia, rohkaisevia sekä voimia antavia! Kiitos!

Olen nyt ollut muutaman viikon mielialalääkekuurilla ja toivoa on! Sivuvaikutukset pientä hikoilua lukuunottamatta ovat hävinneet. Jokapäiväinen aikaisempi huono olo on poistunut ja elämä on jotenkin kirkkaampaa. Olen enemmän läsnä nyt kuin vielä muutama viikko sitten. Olo on kuin uudella ihmisellä.

Nyt jään mielenkiinnolla odottelemaan, mihin suorituksiin ja saavutuksiin pystynkään näin hyvällä ololla! Parempi vireystila ja uudenlainen draivi jo heti aamuisin toivottavasti näkyy myös tuloksissa! :)

Tiedän kyllä, että nuo mielialalääkkeet vievät pois jonkun osan niistä ilon kuin surun hetkistä. Tunteiden kirjo kapenee. Toivottavasti se ei käy kuitenkaan ylivoimaiseksi ja lääkkeiden vaste tällaisena jatkuu!

Kesäodotukset ovat kurjat tällä hetkellä enemmän sateen takia.. :)