Noniin,
eli mies, 22 v, diagnoosit F 33 (toistuva keskivaikea masennus ) ja sekamuotoinen ahdistushäiriö (josta erityisesti paniikkihäiriö ollut pinnalla).
Hakeuduin lääkäriin 1½ vuotta sitten talvella palattuani armeijasta, koska kaikki oireet olivat niin pinnalla koko palveluksen ajan että lääkkeitä olisi pakko syödä selvitäkseen tuosta ajasta.
Koska Kelan käytännön mukaan hoitosuhteessa psykiatriin tuli olla ensin 3 kk ja käyntikertoja kolme jotta kuntoutustukea voisi hakea, jouduin lopulta odottelemaan viime vuoden elokuuhun saakka saadakseni päätöksen. Päätös oli kuitenkin kielteinen, mutta sain omilla varoilla hankitua itselleni yksityisen terapeutin jolla olen nyt käynyt viime vuoden lokakuusta asti.
Terapia jäi nyt tauolle kuukaudeksi, ja yrittäessäni tehdä töitä kesän aikana vanhat depressio-oireet palasivat taas jälleen kerran. Lääkityksen aloitin taas eilen pärjättyäni jo puoli vuotta ilman, ja aika toivottomaltahan tämä näyttää.
Terapiassa on kyllä tullut muuten huikeasti parannuksia, ja en mm. oireile enää paniikkihäiriöisesti jatkuvasti ollenkaan, niinkuin aiemmin oli tapana.
Ongelmat ovat alunperin lähtöisin peruskoulusta ja koulukiusaamisesta 13-15 vuotiaana. Jouduin jo tuolloin masennus- ja paniikkihäiriödiagnoosin takia nuorisopsykiatrian asiakkaaksi. Valitettavasti koulukiusaamiseen ei ollut mahdollista saada lopetusta, ja asia hoidettiin lääkkeitä syömällä. Masennukset esiintyivät kuitenkin toistuvasti aina parin vuoden välein mutta noillakin kerroilla päätin yrittää vain selviytyä pillereiden syönnillä ( eräällä hoitokerralla psykiatrinen sairaanhoitaja ehdotteli mm. 3 vuotta kestävää psykoanaalyysiä hoidoksi, joka oli järjetöntä).
Onko tästä enää mitään mahdollisuutta selvitä? reilut puoli vuotta on jo hoidossa käyty, mutta taas tulee takapakkia :( lääkkeet kuvioihin heti kun kuntoutus loppuu ja töihin joutuu menemään niiden avulla. Lisäksi Kela ei todellakaan myönnä minulle minkäänlaista apua sairauden hoidossa, vaan kaikki on pumpattava sukulaisilta asti.
Onko ketään joka olisi selvinnyt vastaavasta tilanteesta?
eli mies, 22 v, diagnoosit F 33 (toistuva keskivaikea masennus ) ja sekamuotoinen ahdistushäiriö (josta erityisesti paniikkihäiriö ollut pinnalla).
Hakeuduin lääkäriin 1½ vuotta sitten talvella palattuani armeijasta, koska kaikki oireet olivat niin pinnalla koko palveluksen ajan että lääkkeitä olisi pakko syödä selvitäkseen tuosta ajasta.
Koska Kelan käytännön mukaan hoitosuhteessa psykiatriin tuli olla ensin 3 kk ja käyntikertoja kolme jotta kuntoutustukea voisi hakea, jouduin lopulta odottelemaan viime vuoden elokuuhun saakka saadakseni päätöksen. Päätös oli kuitenkin kielteinen, mutta sain omilla varoilla hankitua itselleni yksityisen terapeutin jolla olen nyt käynyt viime vuoden lokakuusta asti.
Terapia jäi nyt tauolle kuukaudeksi, ja yrittäessäni tehdä töitä kesän aikana vanhat depressio-oireet palasivat taas jälleen kerran. Lääkityksen aloitin taas eilen pärjättyäni jo puoli vuotta ilman, ja aika toivottomaltahan tämä näyttää.
Terapiassa on kyllä tullut muuten huikeasti parannuksia, ja en mm. oireile enää paniikkihäiriöisesti jatkuvasti ollenkaan, niinkuin aiemmin oli tapana.
Ongelmat ovat alunperin lähtöisin peruskoulusta ja koulukiusaamisesta 13-15 vuotiaana. Jouduin jo tuolloin masennus- ja paniikkihäiriödiagnoosin takia nuorisopsykiatrian asiakkaaksi. Valitettavasti koulukiusaamiseen ei ollut mahdollista saada lopetusta, ja asia hoidettiin lääkkeitä syömällä. Masennukset esiintyivät kuitenkin toistuvasti aina parin vuoden välein mutta noillakin kerroilla päätin yrittää vain selviytyä pillereiden syönnillä ( eräällä hoitokerralla psykiatrinen sairaanhoitaja ehdotteli mm. 3 vuotta kestävää psykoanaalyysiä hoidoksi, joka oli järjetöntä).
Onko tästä enää mitään mahdollisuutta selvitä? reilut puoli vuotta on jo hoidossa käyty, mutta taas tulee takapakkia :( lääkkeet kuvioihin heti kun kuntoutus loppuu ja töihin joutuu menemään niiden avulla. Lisäksi Kela ei todellakaan myönnä minulle minkäänlaista apua sairauden hoidossa, vaan kaikki on pumpattava sukulaisilta asti.
Onko ketään joka olisi selvinnyt vastaavasta tilanteesta?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tottakai voi selvitä. Ja parantua tai hallita oireita.
olen kuullut monia selviytymistarinoita mutta itsellä ei ole sellaista vielä tullut.tosin joka päivä on selviytymistä.jos haluat kirjoitella ja purkaa itseäsi ja vaihtaa kokemuksia niin kirjoita minulle.itse kaipaan kaltaistani juttuseuraa kun lähimmillä ei ole hajuakaan mitä on kun mielenterveys järkkyy.osoite on [email protected]
Moi vaan,
En tiedä onko viestistäni mitään apua mutta laitan muutaman rivin tulemaan. Minulla on myös pitkä historia; masennus (pitkäkestoinen), paniikkihäiriö ja ahdistus. Ensimmäiset rauhottavat söin muistaakseni 11-vuotiaana yöllisiin ahdistuskohtauksiin.
Luulenpa olleeni depressiivinen tai lievää masennusta sairastava jo melko nuoresta.
Kun rinnalle iski paniikkihäiriö, pääsin KELA:n kuntoutustuelle psykoanalyysiin. Se ei toiminut ainakaan minulle. Keskeytin sen minkä jälkeen KELA ei enää kustantanut terapiaa toisessa muodossa.
Myöhemmin pyysin terveyskeskuksen lääkäriä laittamaan lähetteen mielenterveystoimistoon. Siellä lääkärille ja psykologille. Vm. kanssa vierähti kognitiivisessa terapiassa nelisen vuotta. Tuona aikana sain paniikkihäiriöt aika hyvin kuriin ja löysin itsestäni sellaisenkin asian kuin omanarvontunto.
Lopullinen diagnoosi on myös auttanut lukemaan omia oireita ja näin hallitsemaan enemmän sairautta.
Mitä tilanteestasi ensin tulee mieleen etten voi kuin pahoitella miten hyvinvointivaltio Suomessa ihminen ei pääse hoitoon. Oma kognitiivinen terapiani yleisessä mielenterveystoimistossa ei maksanut mitään. Se maksoi jos unohti mennä paikan päälle.
Ajattelisin myös loma-ajoista niin että on hyvinkin tyypillistä että varsinkin alkuvaiheessa kun tukihenkilö on lomalla, voi oireilla muutaman ajan enemmän. Puolivuotta on periaatteessa aika lyhyt aika jos historiaa on kertynyt enemmän matakan varrelta kannettavaksi.
Lähettäisin sinne uskoa & optimismia peliin. Joillain ihmisillä nämä asiat vievät enemmän aikaa korjaantua. Kun aloitin kognitiivisen terapiani olin varma ettei siitä ole mitään hyötyä mutta kyllä siitä oli ja paljon. Uskon että sinäkin selviät.
Raha-asioista sen verran että todellakin omalla kohdalla hoito oli ilmainen. Tiheät käynnit yksityispuolella maksavat maltaita.
Selvinnyt olen niin ja näin. Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Tällä hetkellä menee vähän huonommin, kun en syö edes lääkkeitä ja terapeuttikin lomalla. Lääkkeitä en uskaltaisi enää syödä koska lihon niiden takia nopeasti.
Tunnistin tarinassasi yhtymäkohtia omaan menneisyyteeni. Mua kiusattiin kans koulussa. Olin jo murrosiässä psykiatrin asiakas. :( Murheelliset taustat jo siis.
Yritän kuitenkin edelleen kuntoutua. Opiskelen jne. Pysyvää eläkettä en vielä hae, vaikka on se välillä käynyt mielessä.
Saanko kysyä kuinka vanha olet?
Olen kohta 32 v.
Vuonna -99
viimeksi sairaalassa. Sinne jäi lääkitys. Ja kaikki oireet ja kaikki murheet mitkä f-koodilla määriteltiin...
Paranin siis vuonna 1999
ja olen mielestäni oikein hyvinvoiva.
Aurinkoa elämääsi!
Haluatko kertoa tarinaasi yhtään tarkemmin? pääsit siis sairaalahoidon jälkeen jotenkin näistä kaikista asioista ylitse?
Tällä hetkellä olen kyllä aika hajalla ja mietin miten ihmeessä päästä tästä pois. Syytän muita kokemista vääryyksitäni ja niin edelleen ( juuri mistä psykiatri varoitti)
Turha tietysti sanoa että näistä asioista selvinneet tuskin jaksavat enää keskustelupalstoja aiheeseen liittyen lukea ja täällä suurin osa on edelleen jostain vaivoista kärsiviä, mutta jos joku jo tervehtinyt viitsii vastata ja luoda toivoa niin olen kiitollinen.
että se auttaa, jos löydät vaikka yhdenkin hyvän ja aidon ihmissuhteen, jossa voit olla oma itsesi ja kertoa ongelmistasi... jossa sinua kuunnellaan ja sinä kuuntelet.
Toivottavasti löydät sen "syvällisen" toverin tästä pinnallisten maailmasta. Se on vähän kuin ettis neulaa suosta, I know, I know.
Vink vink? ;)))
Läpinäkyvää.