Prikaatin alueella oli joku vapaaehtoinen kehitysvammaisten harjoitus.
Käyttäydyimme tietenkin ystävällisesti kaverin kanssa ja puhelimme erään pienen ja paksun "kehitysvammaisen" kanssa.
Yllätyksemme oli suuri kun huomasimmekin, että tämä kehitysvammaisena pitämämme mies olikin yksi harjoituksen vetäjistä.
Käyttäydyimme tietenkin ystävällisesti kaverin kanssa ja puhelimme erään pienen ja paksun "kehitysvammaisen" kanssa.
Yllätyksemme oli suuri kun huomasimmekin, että tämä kehitysvammaisena pitämämme mies olikin yksi harjoituksen vetäjistä.
Vastaukset 42
Vanhimmat
ees pyllykarvoja vielä?
pointti oli?
Oliko väärin, että kehitysvammaisillekin järjestetään harjoitus?
Oliko harjoituksen vetäjä mielestäsi kyvytön tehtäväänsä?
Oliko harjoituksen vetäjä mielestäsi älyllisesti kehitysvammainen?
Eikö pieni ja paksu mies voisi olla harjoituksen vetäjä?
voi voi voi surkeaa surkeaa surkeaa
että jäbät luulivat vetäjää kehitysvammaiseksi, koska tämä oli kehitysvammaisen näköinen.
Minun mielestäni armeijan harjoituksen vetäjän on näytettävä sotilaalta. Pieni ja paksu mies on sieltä toiselta äärilaidalta, varsinkin, jos naama näyttää kehitysvammaiselta.
itsekritiikkiä pitäisi näillä pikku possuilla olla eikä tunkea itseään väkisin joka paikkaan.
ovat sotilaat ja minkä näköisiä kehitysvammaiset?
Kehitysvammainen voi olla minkä näköinen tahansa, samoin sotilas.
Lapsellista alkaa valittaa toisten ulkonäöstä. Kyseessä oli typerän lapsellista v..uilua tilanteessa, jossa jolpit tiesivät olevan kehitysvammaisia joukossa. Olivatko nämä tyypit niin lapsellisia ja tyhmiä, etteivät tunteneet arvomerkkejä, jotka varmaan olivat harjoituksen vetäjällä kauluksessa, jos kyseessä oli jonkinkaanlainen sotilaallinen harjoitus.
Hienoa, että myös kehitysvammaiset saavat tutustua armeijan toimintaan ja tuntea näin ollen olevansa osa yhteiskuntaa, vaikkei heille armeijalla mitään varsinaista käyttöä olisikaan. Monesti tällaiset harjoitukset vedetään lähes palkatta vapaaehtoisvoimin, joten kirjoituksessa olevan pienehkön v...uilun sijaan pojat olisivat näyttäneet hyvää esimerkkiä ja tehneet kunniaa harjoituksen vetäjälle.
Jos kyseessä oli sotilaallinen harjoitus ja vetäjä sotilas, vaikka vapaaehtoinen ja todennäköisesti reserviläinen, niin silloin hän luonnollisesti oli myös sotilaan näköinen.
Tämän kirjoituksen pointti oli suvaitsevaisuus ja erilaisuuden ymmärtäminen. Yksikään kehitysvammainen ei ole itse valinnut osaansa ja harva meistä omasta mielestämme normaaleista on saanut valita perimänsä ja sitä kautta ulkonäkönsä.
"Jos kyseessä oli sotilaallinen harjoitus ja vetäjä sotilas, vaikka vapaaehtoinen ja todennäköisesti reserviläinen, niin silloin hän luonnollisesti oli myös sotilaan näköinen."
Jos pieni ja paksu momgolidinaamainen mies vetää kiekkoleijonien edustusasun päälleen, onko hän silloin maajoukkuetason pelaaja?
Tuskin.
"Yksikään kehitysvammainen ei ole itse valinnut osaansa ja harva meistä omasta mielestämme normaaleista on saanut valita perimänsä ja sitä kautta ulkonäkönsä."
Kehitysvammainen ei ole valinnut osaansa. Siitä huolimatta heitä ei hyväksytä normaaliin palvelukseen.
Niinsanotut normaalitkaan eivät ole saaneet valita perimäänsä. Siitä huolimatta ollaan tunkemassa asemaan, johon perimä ei edellytä.
Mikään ei ole säälittävämmän ja arsyttävämmän näköistä kuin pieni paksu upseeri virkapuvussa ja kymmenen sentin koroilla varustetut kengät jalassa, ilman vähäisintäkään luontaista auktoriteettia.
Takavuosina näitä kelvottomia pääsi armeijaan ja heidän tiensä katkaistiin vasta maanpuolustuskorkeakoulun pääsykokeissa. Nykyään on mielestäni tarkempi seula.
Pieni mies toki voi olla loistava sotilas siinä kuin muutkin, paksu mies ei voi olla.
Pieni, paksu ja kehitysvammaisen näköinen mies voisi mennä itseensä ja miettiä motiivejaan, miksi haluaa esille ja päteä juuri (johtajana) sotilaana, vaikka edellytyksiä sille ei ole.
-Mongoloidit ovat henkisesti kehitysvammaisia ja heidän kasvonpiirteensä ovat heidän vammalleen tyypillisiä, joten "mongoloidinaamaa" ei ole ns. terveillä.
"Niinsanotut normaalitkaan eivät ole saaneet valita perimäänsä. Siitä huolimatta ollaan tunkemassa asemaan, johon perimä ei edellytä."
- Eivät kehitysvammaiset ole tunkemassa asemaan, johon perimä ei edellytä. He ovat osa yhteiskuntaa, joten on hyvä, että heillekin näytetään heidän oman ymmärtämyksensä mukaan, miten tämä yhteiskunnan osa-alue toimii. Monelle kehitysvammaiselle miehelle on tärkeää, että on saanut edes tällä tavalla "käydä armeijan". Aikaisemminhan tämä oli vammaisilta täysin suljettua. Itse en läheisemmin tunne ketään kehitysvammaista enkä ole kovin pieni enkä kovin paksu, mutta ei minua haittaa, jos kehitysvammaisetkin voivat tutustua armeijan toimintaan omien edellytystensä mukaisesti. Surullista jos jonkun elämän huippukohta on ollut varusmiespalvelus ja se on mennyt pilalle, kun on siellä nähnyt vammaisen/mielestään vammaisen näköisen (vielä itseään korkeammassa asemassa). Vai onko tässä taustalla se, että niin monella "normaalillakin" palvelu keskeytyy tai tulee C- tai E-paperit? Kehitysvammaisten tutustuminen puolustusvoimien toimintaan ei ole keltään pois. Ne ajat ovat ohi, jolloin vammaisuus oli niin suuri häpeä, että heidät pidettiin piilossa tai suljettiin laitoksiin. Monet normaalitkin ovat usein sekä armeijassa että siviilissä tunkemassa tehtäviin joihin ei ole edellytyksiä. Kaikki miestä ovat omasta mielestään keskimääräistä fiksumpia vaikka puolet eivät sitä voi olla.
"Mikään ei ole säälittävämmän ja arsyttävämmän näköistä kuin pieni paksu upseeri virkapuvussa ja kymmenen sentin koroilla varustetut kengät jalassa, ilman vähäisintäkään luontaista auktoriteettia."
- Armeijassa auktoriteetti tulee myös aseman mukaan ja harvalla meillä on sitä luontaista auktoriteettia. Sotilaan tehtävä on totella ylempiään oli tämä 160-senttinen tai 190- senttinen. Osalla tietenkin on taipumuksia sotilaaksi enemmän kuin toisilla, näinhän se on muillakin aloilla. Olen ollut tekemisissä muutaman pienen ja koroissa kulkevan upseerin kanssa ja vanhemmiten heillä, kuten meillä muillakin on tapana lihoa, varsinkin jos siirrytään siisteihin sisähommiin eikä tarkkailla ruokavaliota. Eivät upseerit mitään yli-ihmisiä ole, vaikka se saattaa arasta varusmiehestä siltä tuntuakin, varsinkin kun tornihuhut koulutuskielloista ja arvonalennuksista muukalaislegioonataustoihin ja hulluine tempauksineen liikkuvat samanlaisina lähes joka varuskunnassa.
"Takavuosina näitä kelvottomia pääsi armeijaan ja heidän tiensä katkaistiin vasta maanpuolustuskorkeakoulun pääsykokeissa. Nykyään on mielestäni tarkempi seula."
- Onkohan siitä tilastoa, mikä on upseerien keskipituus. Tuskin kriteerit ovat pituuden osalta muuttuneet. olen tavannut ammattisotilaita pituusvälillä 160 cm - 200 cm. Tässä tilanteessa on todennäköisesti ollut reserviläinen harjoituksen vetäjä. Seula on tainnut monessa suhteessa löystyäkin, ainakin hakijoita sotilasopetuslaitoksiin on muistini mukaan vähemmän kuin aiemmin ja yhä useampi jättää ottamatta saamansa koulutuspaikan vastaan houkuttelevamman siviilikoulutuspaikan vuoksi.
"Pieni mies toki voi olla loistava sotilas siinä kuin muutkin, paksu mies ei voi olla."
- Paksulla voi olla ongelmia fyysisen kunnon kanssa elikkä kenttäkelpoisuuden kanssa, mutta tuskin muuta. Kuten aiemmin mainitsin moni nuorena hyväkuntoinen tuppaa lihomaan keski-iässä eikä varsinkaan ammattisotilaat sen vuoksi työpaikkaansa jätä. Varusmiehetkin ovat liki kymmenen kiloa painavampia ja reilusti huonokuntoisempia kuin parikymmentä vuotta sitten.
"Pieni, paksu ja kehitysvammaisen näköinen mies voisi mennä itseensä ja miettiä motiivejaan, miksi haluaa esille ja päteä juuri (johtajana) sotilaana, vaikka edellytyksiä sille ei ole."
- Motiivit ovat varmasti samat kuin muillakin. Jos kyseessä on ammattisotilas, hänet on määrätty siihen tehtävään. Reserviläinen voi vetää kehitysvammaisten harjoituksen joko työnsä puolesta (työskentelee siviilissä jossain kehitysvammalaitoksessa tms.). "Sotilaallisessa" harjoituksessa tietenkin ollaan sotilaspuku päällä. Toinen syy voi olla maanpuolustusharrastus joko harrastuksen itsensä tai isänmaanrakkauden vuoksi tai sitten siksi, että tulisi lisää rautaa kaulaan.
- Mitkä ne muuten olivat ne hyvän suomalaisen sotilaan kriteerit?
sotilaalta" Niin sanoi kenraali Häglund.
Pieni ja paksu korkeilla korkokengillä sipsuttava upseeri ei tätä ominaisuutta täytä.
Hän on naurettavan näköinen ja häpäisee armeijan.
Minä olin armeijassa johtajana ja minulla oli luontaisia johtajan kykyjä kuten useimmilla muillakin.
Arvomerkkeihin arvovaltansa tukevat pätemättömät henkilöt olivat erittäin harvassa, mutta he näkyivät kyvyttömyytensä vuoksi.
Miksi siis tuollaiset täydellisesti johtotehtäviin ja sotilasuralle kelpaamattomat hakeutuvat mielellään sotilastehtäviin?
Onko syynä alemmuuskompleksi? Halu kostaa toisille, koska nämä ovat parempia ja miehekkäämpiä?
Tunnen erään 158 senttisen miehen, joka oli armottoman kovakuntoinen ja erittäin hyvä johtaja ja sotilas. Yhtään "plösöä" hyvää sotilasta en tunne.
Jos miehellä on jo perimänään lyhyt ja paksu vartalo hän on armeijalle lähes yhtä hyödytön kuin kehitysvammaisetkin.
Silti he tunkevat innolla johtotehtäviin ja esille jokaisessa kissanristiäisessä ja harjoituksessa ym. aiheuttaen ärtynystä ja vaivautunutta naureskelua.
"Mongolidinaamalla" tarkoitin pienen ja paksun plösömiehen naamaa ja varsinkin sen ilmeitä silloin kun hän pääsee esille tärkeässä seurassa.
"Olin armeijassa johtajana ja minulla oli luontaisia johtajan kykyja"???
Tuskin tuo vammainen tulee koskaan toimimaan taisteluparinasi. Armeijalla on monta rintamaa "sodittavana", se etta sina ymmarrat vain oman rintamasi tapahtumat, ei tee sinusta johtajaa. Oikea johtaja ymmartaa ymparillaan toimivan kokonaisuuden.
Vammaisethan ovat osa yhteiskuntaa ja puolustusvoimat halki leikkaus yhteiskunnasta.
Mielestani jokaiselle alokasryhmalle pitaisi jarjestaa vammaisen pitama oppitunti jossa ko. saisi pojat ymmartamaan ja olemaan kiitollisia siita etta ovat syntyneet terveiksi.
Tervehdys, Nimimerkille: Suomalainen sotilas
"kelvottomalla upseerilla" latenttisesti kehitysvammaista.
Termi ei ole virallinen, mutta tullut käyttöön soveluskokeiden ym. myötä.
Latentti kehitysvammainen on juuri tuollainen pienikokoinen ja paksu, jolla on yleensä erittäin heikko parrankasvu ym. maskuliininen tunnusmerkistö; mm. lihaksisto ei erotu kuten miehillä tyypillisesti. Kasvot ovat leveät ja niillä on jatkuvasti tai välillä idioottimaisuuteen vivahtavia ilmeitä.
He ovat normaaliälyisiä, mutta suuruuskuvitelmien vaivaamia ja heiltä karkaa säännöllisesti "mopo käsistä".
Jos he esim. pääsevät yövartijaksi, niin he ovat pian meuvomassa poliiseja ja tarjoamassa uusia ideoita. Seuraavina on kohteena palomiehet ja muu pelastushenkilökunta. He ovat todella hankalia tyyppejä huvittavuudestaan huolimatta.
Stressitilanteessa, joita latenttisesti kehitysvammaiselle tulee usein ja helposti, he taantuvat ainakin osittain kehitysvammaisen tasolle. Kasvoille tulee idioottimainen ilme ja kiukutellaan kuin pienet lapset.
Yleensä latenttisesti kehitysvammaisella on ollut erittäin läheiset ja lämpimät suhteet äitiinsä viellä aikuisiälläkin.
Latentti kehitysvammaisuus on erittäin kiistanalainen luokittelu. Sitä arvostellaan sanomalla, että sellaista ei olekaan. Kysymyksessä on vain lellityn mammanpojan syndrooma yhdistettynä epäedulliseen ulkonäköön.
Vammainen on niin vammainen kuin hanen oletetaan olevan. Se mika vammaisesta tekee avuttoman on meidan heikko laaketiede joka ei toistaiseksi ole kyennyt tuolla vahemmistolle parantavaa laakitysta loytamaan vaikka teknologiamme onkin riittavaa avaruus tutkimuksiin.
Toinen pointti on meidan henkilokohtainen suhtautuminen henkisesti ja/tai ruumiillisesti vammaisiin ihmisiin ja heidan jarjestelmallinen kelpaamattomiksi katekoroiminen. Tiedan eraan tuollaisen em. henkilon jonka hanet tuntematon kuvittelisi tarvitsevan apua jo normaalissa elamassa. Tuo mies on itse perkele tietokoneen takana ja varmasti, mikali tiedustelu ohjelmoitua, jokainen suomalainen tiedustelu upseeri olisi kiitollinen ko. miehen suorituksista. Kutsuisin tuota miesta vasymattomaksi teknilliseksi sotakoneeksi.
Instituutioina mailmalla on ammattiarmeijoita, pahamaineisiakin, jotka toisinaa jarjestavat vammaisille mini kommandokursseja sisaltaen taistelueste radan, ilmaradan, toisinaan kyytia miehistonkuljetus vaunulla ja sukelluksen. Tietysti otetaan valokuvat ja annetaan diplomit "kurssin" paalle.
Usein nuo diplomit ja valokuvat loytavat tiensa vammaisten sangyn reunalle ja pysyvat siella useita vuosia tapahtuman jalkeen. Olen jopa kuullut todellisten ja aitojen kaveri suhteiden syntymisesta kouluttajien ja kurssilaisten valille.
Me taidetaan olla pikkaisen liian "hyvia" ja ylpeita. Jos me todella olemme niin hyvia, niin eiko me voitaisi samalla olla suvaitsevaisiakin ja jakaa hyvyyttamme niiden kesken joilla sita ei luonnostaan ole. Tuskin meidan maine taistelijana siita karsii.
Joka tapauksessa mikali koskaan sotaan joudumme, kukin omalla rintamalla, niin silloinhan meidan on pakko oppia tuo suvaitsevaisuus koska silloin noita vammaisia "syntyy".
Uskon etta kun taman ketjun aloittaja nakee ensimmaisen rajahtaneen tai rikkiammutun niin silloin hanelle tuon harjoituksen vetajan "vamma" alkaa tuntua aika mitattomalta ja olemattomalta asialta. Mikali emme ole em. asiaa ymmartaneet, ei meilla itsellamme ole mitaan toivoa selviytya pienemmastakaan kahakasta ilman syvia henkisia traumoja. Toisin sanoen olemme syntyneet terveiksi mutta alttiina vammaisuudelle.
Hienoa, että vitsipalstallakin syntyy keskustelua.
Kuitenkin keskustelun aiheet ovat vähän vinksallaan.
Toiset puolustavat kehitysvammaisen oikeutta armeijakursseihin.
Vastapuoli taas ei ole sitä edes kiistänyt tai vastustanut.
On itsestään selvää, että huonon matikkapään kantajan ei pidä tunkea itseään matikanopettajaksi.
Samoin pitäisi olla itsestään selvää, että "latenttisesti kehitysvammaisen" tai kansankielellä sanottuna äidin pilalle lellimän pullapojan ei pidä tunkea itseään armeijan henkilökuntaan ja johtajaksi.
Toki heilläkin on paikka yhteiskunnassa, mutta se ei ole heidän himoitsemansa päällikön virka, palveluammatti tai muu sellainen.
Tosi asiat pitaa hyvaksya tosi asioina.
Mikali sina et rauhan aikana hyvaksy tiettya tai tiettya esimiesta joka muistuttaa vammaista niin kuinka kuvittelet hyvaksyvasi ne jotka sota tekee raajarikkoiseksi ja joilla ei sen jalkeen ole "mitaan virkaa armeijassa". Tollainen johtaja on paniikissa kun ensimmainen ryhmyri ammutaan kappaleiksi.
Miksi sitten et hyväksy sitä tosiasiaa, että "latenttisesti kehitysvammainen" ts. äidin pilalle hemmottelema pullapoika, ei sovi armeijaan johtajaksi.
On törkeää verrata tällaista äidin pilaamaa pullapoikaa ja sotainvalideja toisiinsa.
Olen ollut ensimmäisenä auto-onnettomuuspaikalla, jossa oli loukkaantuneita.
Pystyin toimimaan järkevästi eikä tehnyt edes heikkoa.
Eli se siitä!
Miten niin vinksallaan? Aloittaja odotti ilmeisesti kannatusta ulkonäköirvailuilleen ja sitä kautta kirjoituksilleen "pyrkimisestä tehtäviin, joihin perimä ei edellytä".
"On itsestään selvää, että huonon matikkapään kantajan ei pidä tunkea itseään matikanopettajaksi."
- Matemaattisesti lahjattoman on turha pyrkiäkään matematiikanopettajaksi, koska hän ei tule sinne pääsemään. Matematiikanopettajaksi ei noin vain tungeta.
"Samoin pitäisi olla itsestään selvää, että "latenttisesti kehitysvammaisen" tai kansankielellä sanottuna äidin pilalle lellimän pullapojan ei pidä tunkea itseään armeijan henkilökuntaan ja johtajaksi.
Toki heilläkin on paikka yhteiskunnassa, mutta se ei ole heidän himoitsemansa päällikön virka, palveluammatti"
-Jos on olemassa termi latenttisesti kehitysvammainen, ei se ainakaan tarkoita äidin pilalle lellimää pullapoikaa. Kehitysvammaisuus on älyllistä kehitysvammaisuutta ja sellaiset eivät pääse armeijaan. Armeija valitsee itse johtajiksi koulutettavat ja ainakin ennen valinnat tehtiin ns. palikkatestien ja siihen astisen palveluksen perusteella, ei ulkonäön.
Jokainen voi pyrkiä tehtävään, johon haluaa. Valitsija päättää soveltuvuudesta ja käytäntö näyttää, miten homma onnistuu. Soveltumattomat karsiutuvat alalta kuin alalta.
Onko tässä nyt kyseessä jonkinlainen katkeruus siitä, että johtotehtäviin on valittu tyyppejä, jotka ovat kirjoittajan mielestä häntä kelvottomampia sotilaina ja jopa niin tärkeästä syystä kuin ulkonäöltä. Mammanpojillakaan ei taida olla yhteisiä ulkonäköpiirteitä. Aiemminkin kirjoitin, että on surullista, jos varusmiespalvelus on elämän kohokohta ja jos se ei mene omien haaveiden ja kuvitelmien mukaan on elämä pilalla.
Nimimerkki Terveeksi syntynyt tms. kirjoitti mielestäni asiaa suvaitsevaisuudesta ja onnekkuudesta elää terveenä. Terve itsetunto edellyttää mielestäni erilaisuuden hyväksymista ja suvaitsevaisuutta ei muiden alaspainamista.
"On torkeaa verrata aidin pilaamaa pullapoikaa ja sotainvaliideja toisiinsa"
Kuka on verrannut???
Auto-onnettomuudesta on viela monta poronkusemaa tilanteisiin joista olemme puhumassa.
Kuten muistaakseni aiemmin ilmaisin, johtajan tulee ymmartaa kokonaisuus, ei vain oman "rintaman' tapahtumat. Kuinka olisikaan asian laita mikali tuo vammaisen nakoinen olisi ollut alaisesi? Kenties han olisi saanut "tukiopetusta".
Missa kulkee raja normaalin ja epanormaalin valilla ja kuinka tuo maaritellaan?
En ilmeisesti asiaa kyennyt perinpohjaisesti selvittanyt. Sotaan lahteva erilaisuuden tuomitseva joukko-osasto joutuu kosketukseen jolloin mm. raajarikkoja saattaa syntya. Eiko olisi hyvaksi tuolle tulevalle raajarikolle tietaa jo ennen sotaan lahtoa etta, erilaisuutemme kokonaisuudessaan ei ole tuomittavaa ja siita huolimatta hanella tulee aina olemaan paikka joukko-osastossaan, ainakin hengessa mukana. Siis positiivinen asenne kysymys.
Tuo aito henkinen tuki auttaa hanta toipumaan psykologisesti ja kestamaan pitkat "loikoilut" sairaalassa ja kuntoutuskeskuksissa, tavoittena paluu joukko-osastoonsa.
Mikali tuo raajarikko tietaa etta, erilaisuus leimataan tai saatetaan leimata, mista han tietaisi ettei hantakin leimattaisi, alitajuntisesti leimaisi itse itsensa. Silloin vaihtoehdoksi hyvasta palvelusta lienee itsemurha tai henkinen romahdus, kiitos pinnallisen yhteishengen.
Et kai nyt kuvittele etta, valikoitseva leimaus toimii ja sita etta, vaikean paikan tullen joukkohenki todella kestaa tuon. Tuo ei pida paikkaansa silla tuolla menttaliteetilla jokainen joukko-osaston mies vuorollaan tulee enemman tai vahemman leimatuksi, eika tuolla osastolla ole sita "haavoittuneelle" parantavaa henkea joka tietenkin osaltaan vaikuttaa taistelu motivaatioonkin. Pikkaisen jalostettuna sanoisinkin etta, kuka tuollaisen turhan nauraja joukon takia viitsisi itseaan uhrata ja mikali emme tuota ole ymmartaneet niin silloin emme ole olennaista ymmartaneet, ts. touhu vastaa akkojen juoruilua.
Me olemme kaikki enemman tai vahemman aidin tai eukon pienia pulla poskia ja mikas sen mukavampaa?
"Sotilaan pitää olla sotilaan näköinen." (Kenraali Häglund)
"Johtajalla pitää olla johtajan ominaisuuksia." (yleinen sääntö ja itsestäänselvyys)
Oletko sinä niitä seulan läpi vahingossa päässeitä 70-luvulla armeijaan tunkeneita johtajia, jotka ovat voineet osoittaa koko pätemättömyytensä kirjon ja saanut siitä huolimatta jatkaa sotilaana.
Ottiko päähän kun uusi aika toi myös alaisten ja palvelustovereiden arvostelun pätevyyden mittariksi?
Sinun "arvovaltasi" perustui vain sotilasarvoon, ei kyvykkyyteen ja henkisiin ominaisuuksiin?
Vanhat skapparit kertovat mielellään hauskoja juttuja näistä kelvottomista upseereista.
Ensin "herra johtaja" tyrii itse koko homman ja sitten iskee armoton paniikki ja aletaan naama punaisena ja huulet itkua vapisten syyttämään alaisia ja uhkaamaan sotaoikeudella.
Hauskinta on, että nämä kelvottomat vielä uskovat ihan tosissaan pääsevänsä sotakorkeakouluun.
Otetaan jopa virkavapautta ja opiskellaan pääsykokeita varten.
Vaikka koko joukko-osastossa kaikki tietävät, varusmiehiä myöten, että kyseessä on kelvoton sotilas ja johtaja.
No nyt isanta lahti sotareissulle, vai?
Muutaman kuukauden varusmiespalvelun suoritettua kutsut itseasi johtajaksi? Ethan kykene edes noin helpon rastin kuin erilaisuuden hyvaksymiseen, eika laukaustakaan olla viela ammuttu.
Sotilaallisesti ottaen tietosi ja taitosi ovat luokkaa -0 kykenet ehka hallitsemaan arviolta 500 metrin lohkon muutamien minuuttien ajan ja sen jalkeen lysti on loppu.
Sinun kaltaisiasi Suomi kouluttaa pakosta, koska muuta vaihto ehtoa ei toistaiseksi ole silla poliittinen kanta ei salli varusmiespalvelun pidentamista, jolloin kaltaisillesi voitaisiin antaa todellista operatiivista johtaja koulutusta.
Johtajan paikkaa ei anneta vaan se ansaitaan ja silloin johtajien, eri tasoistenkin, valisen yhteistyon laatu ratkaisee tehtavan lopputuloksen laadun. Koordinaatio.
Vain harvoin hyva johtaja on hyva kouluttaja ja pain vastoin. Tosin tuota seikkaa ei huomioida silloin kuin kyseessa on vain oleellisen opettaminen nolla tasolta aloittavalle sotilaalle peruskoulutusjakson aikana.
Se etta miehella on natsa pari kauluksessa ei tee hanesta johtajaa mutta hyvalla kouluttajalla saattaa olla ansaitusti pari natsaa kauluksessa olematta silti hyva johtaja.
Sinulle sotilasarvo edustaa johtajuutta ja siita huomaan etta, olet viela kaukana oleellisimman ymmartamisesta joka on yksi johtajan kyvyista.
Joukon vahvuus mitataan sen heikoimman lenkin mukaan. Johtajan on ilman muuta realisoitava ihmisten valinen erilaisuus niin ylos kuin alas pain katsottuna. Han tuntee ymparillaansa toimivat henkilot, heidan vahvuudet kuten myos heidan heikkoudet (kukaan ei ole taydellinen) ja on kykeneva ennakoimaan em. kykyjen mukaan tulevan tehtavan ominaisuudet jonka suorittamiseen hanen on oltava valmis ennen kaskyn kaymista ja tuo 60 - 80 km/h nykyisessa modernissa taistelu kykyisessa osastossa.
- 5000 laukauksen (joukkue tasolla) tulen ohjaus kosketuksen ensi minuutilla on se mika sinua tosi paikan tullen odottaa, niin puolesta kuin vastaan ja luulen etta, viimeistaan silloin virnistely loppuu ja kasityksesi omasta hyvyydestasi samalla.
Terveisin
Pari kertaa mailman ympari matkustanut.
" "Sotilaan pitää olla sotilaan näköinen." (Kenraali Häglund)"
- Tuskin tämä oli Hägglundillakaan ainoa kriteeri. Otapa esille kirja suomalaisten sotilaiden eliitistä eli Mannerheim-ristin ritareista. Heitä on kaikennäköisiä.
"Johtajalla pitää olla johtajan ominaisuuksia." (yleinen sääntö ja itsestäänselvyys)
- Tätä ei ole kukaan kiistänytkään. Johtajaksi kuitenkin kasvetaan. Harva on sitä syntyessään, et edes sinä.
"Oletko sinä niitä seulan läpi vahingossa päässeitä 70-luvulla armeijaan tunkeneita johtajia, jotka ovat voineet osoittaa koko pätemättömyytensä kirjon ja saanut siitä huolimatta jatkaa sotilaana.
Ottiko päähän kun uusi aika toi myös alaisten ja palvelustovereiden arvostelun pätevyyden mittariksi?
Sinun "arvovaltasi" perustui vain sotilasarvoon, ei kyvykkyyteen ja henkisiin ominaisuuksiin?"
- Tässä nyt on selvä ristiriita. Etkö itse ole päässyt edes aukkiin ja joku mielestäsi surkea sotilas pääsi. Tästäkö johtuvat katkerat purkaukset. Armeija systeemi vain on semmoinen, että sotilasarvo näyttää aseman ja toiset johtavat toisia.
"Vanhat skapparit kertovat mielellään hauskoja juttuja näistä kelvottomista upseereista.
Ensin "herra johtaja" tyrii itse koko homman ja sitten iskee armoton paniikki ja aletaan naama punaisena ja huulet itkua vapisten syyttämään alaisia ja uhkaamaan sotaoikeudella."
- Totta kai "vanhat skapparit" kertovat juttuja. Onhan se kova paikka, kun puolta nuorempi tyyppi tulee esimieheksi. Samaistatko itsesi henkisenä gonamiehenä heihin? Näinhän se on muuallakin. Rakennusmiehet kertovat juttuja hölmöistä rakennusmestareista ja mestarit kertovat juttuja hölmöistä insseistä. Sairaanhoitajat kertovat avuttomista lääkäreistä. Koulutus kuitenkin antaa pohjan, jonka perusteella kukin voi edetä kykyjensä mukaan.
"Hauskinta on, että nämä kelvottomat vielä uskovat ihan tosissaan pääsevänsä sotakorkeakouluun.
Otetaan jopa virkavapautta ja opiskellaan pääsykokeita varten."
- Kuka pääsee, kuka ei. Ihailemasi Hägglund oli tietenkin hyvä sotilas, mutta suku varmasti auttoi uralla eteenpäin.
"Vaikka koko joukko-osastossa kaikki tietävät, varusmiehiä myöten, että kyseessä on kelvoton sotilas ja johtaja."
- Paras tietämys tietenkin on varusmiehillä, jotka luulevat aika paljon ja uskovat. Yksi keksitty juoru saa melkoiset huhut liikkeelle.
- Minulla ei ole vaikea hyväksyä omia rajoituksiani, mutta sinulla näyttää olevan pahemman laatuinen ongelma asenteissasi.
"Sotilaan pitää näyttää sotilaalta tai ylennyksiä on turha odottaa." Jotenkin tähän suuntaan herra H. sanoi.
Tämän tietenkin voi jättää omaan arvoonsa jos herra H. on päässyt maanpuolustuskorkeakouluun ja puolustusvoimien komentajaksi (sukunsa) suhteilla.
Jos suhteilla pääsee kenraaliputkeen niin vielä helpommin valittiin takavuosina täysin epäpätevä armeijan työntekijäksi ja johtajaksi.
Näin sinulle avautui mahdollisuus?
Mannerheimin ristin ritareita tosiaan oli kaikennäköisiä ja arvoisia.
Oli kärpässarjan nyrkkeilijä, jolla oli käsittämättömän kova kunto.
Oli pienikokoisia lapsena nälkää nähneitä huutolaispoikia.
Äidin pilalle hemmottelemia pullapoikia ei ollut yhtään.
Johtajaksi synnytään ja kasvetaan.
Jos ei ole saanut johtajan ominaisuuksia, niin kova halu päästä johtajaksi ei niitä korvaa.
Arvomerkit eivät vielä tee johtajasta hyvää tai edes pätevää vaikka ne hänen paikkansa ja koulutuksensa hierarkiassa osoittavatkin.
Oletko koskaan miettinyt, miksi sinulla on noin synkkä käsitys työyhteisöjen ihmissuhteista?
Ei se nyt tuollaista helvetin sairasta ja kaunaista panettelua voi olla!
Sellaista se ei ole armeijassakaan.
"Vanhat skapparit" kertovat mielellään myös juttuja nuorista luutnanteista, jotka kadettikoulusta tultuaan ottavat homman haltuun ja kaikki sujuu viimeisen päälle hyvin, jopa varusmiehetkin ovat ylpeitä johtajasta ja innokkaita tekemään käskyjen mukaan.
Muutama vuosi kuluu ja koko skapparitiimi saa toistuvasti tunnustusta hyvien tulosten vuoksi.
Sitten pataljoonan- ja joukko-osastonkin komentaja alkavat patistaa pätevää upseeria maanpuolustuskorkeakouluun ja pian tuo kyvykäs mies näkyy seisovan presidentin takana Itsenäisyyspäivän vastaanotolla.
Kukin etenee kykyjensä mukaan koulutuksen saatuaan.
Kyvyttömätkin etenivät ainakin takavuosina, mutta maanpuolustuskorkeakouluun heitä ei huolittu vaikka takana olikin virkavapaus ja täysipäiväinen valmistautumisputki kokeisiin.
Sitä on ehkä vaikea hyväksyä, mutta varusmiehetkin tietävät kuka on hyvä johtaja ja sotilas.
Hyvistä johtajista ja sotilaistakin kerrotaan huhuja, mutta ne ovat ihailevia.
Heidään alaisuudessaan olosta leuhkitaan vielä siviilissäkin monien vuosien jälkeen.
Mitähän mieltä itse kenraali Häglund ( suku?) olisi sinun rajoituksistasi?
Hyväksyisikö hän ne?
...kohta kohdalta, vaikka katkeruus tuntuu olevan nimimerkin Terve itsetunto ongelma.
""Sotilaan pitää näyttää sotilaalta tai ylennyksiä on turha odottaa." Jotenkin tähän suuntaan herra H. sanoi.
Tämän tietenkin voi jättää omaan arvoonsa jos herra H. on päässyt maanpuolustuskorkeakouluun ja puolustusvoimien komentajaksi (sukunsa) suhteilla."
-Ei armeijassakaan oikea sukunimi haittaa.
"Äidin pilalle hemmottelemia pullapoikia ei ollut yhtään."
-Sinä et tiedä, millaisia lellipoikia joukossa on ollut, mutta miehet ovat tehneet tehtävänsä oikeassa paikassa.
"Johtajaksi synnytään ja kasvetaan.
Jos ei ole saanut johtajan ominaisuuksia, niin kova halu päästä johtajaksi ei niitä korvaa.
Arvomerkit eivät vielä tee johtajasta hyvää tai edes pätevää vaikka ne hänen paikkansa ja koulutuksensa hierarkiassa osoittavatkin."
- Tätä en ole missään vaiheessa kiistänyt. Armeijassa arvomerkit osoittavat paikan hierarkiassa. Henkilö, joka ei ole synnynnäinen johtaja, voi kasvaa johtajaksi ja kyllä ne ominaisuudet näkyvät jo palveluksen aikana. Synnynnäisiä johtajia eivät myöskään ole katkeroituneet gonamiehet, jotka eivät sitten aukkiin päässeetkään.
"Oletko koskaan miettinyt, miksi sinulla on noin synkkä käsitys työyhteisöjen ihmissuhteista?
Ei se nyt tuollaista helvetin sairasta ja kaunaista panettelua voi olla!
Sellaista se ei ole armeijassakaan."
- Mikä synkkä näkemys? Totuus on juuri se, mitä kirjoitin, jos tarkoitat eri ammattiryhmien suhtautumista toisiinsa. Mukana on myös työpaikkahuumoria, mutta myös ärtyneisyyttä "kukkopojista".
""Vanhat skapparit" kertovat mielellään myös juttuja nuorista luutnanteista, jotka kadettikoulusta tultuaan ottavat homman haltuun ja kaikki sujuu viimeisen päälle hyvin, jopa varusmiehetkin ovat ylpeitä johtajasta ja innokkaita tekemään käskyjen mukaan.
Muutama vuosi kuluu ja koko skapparitiimi saa toistuvasti tunnustusta hyvien tulosten vuoksi.
Sitten pataljoonan- ja joukko-osastonkin komentaja alkavat patistaa pätevää upseeria maanpuolustuskorkeakouluun ja pian tuo kyvykäs mies näkyy seisovan presidentin takana Itsenäisyyspäivän vastaanotolla."
- Eivät adjuntantit ainoita kyvykkäitä upseereita ole.
"Kukin etenee kykyjensä mukaan koulutuksen saatuaan.
Kyvyttömätkin etenivät ainakin takavuosina, mutta maanpuolustuskorkeakouluun heitä ei huolittu vaikka takana olikin virkavapaus ja täysipäiväinen valmistautumisputki kokeisiin."
- Kyllä näinkin varmasti on käynyt. Eivät kaikki pääse sotakorkeakouluun.
"Sitä on ehkä vaikea hyväksyä, mutta varusmiehetkin tietävät kuka on hyvä johtaja ja sotilas.
Hyvistä johtajista ja sotilaistakin kerrotaan huhuja, mutta ne ovat ihailevia.
Heidään alaisuudessaan olosta leuhkitaan vielä siviilissäkin monien vuosien jälkeen."
- Varusmiesten näkemys ei ole objektiivista aina. Löysiä ja jämyjä johtajia kehutaan. Jos joku saa kovan maineen vaikkapa juoppona, hänen alaisuudessaan palvelemisesta ylpeillään. Tosi on, mitä kirjoitit hyvistä johtajista. Varmasti Hägglundinkin alaisiksi on ilmoittautunut tuhansia sellaisiakin sotilaita, jotka eivät ole miestä edes nähneet.
"Mitähän mieltä itse kenraali Häglund ( suku?) olisi sinun rajoituksistasi?
Hyväksyisikö hän ne?"
- Eipä Hägglundilla paljon muita mahdollisuuksia ole. Me olemme ihmisiä kaikkina puutteinemme. Hyvän itsetunnon ensimmäinen vaihe on huomata omat puutteet ja virheet ja ottaa niistä opikseen mahdollisuuksien mukaan. muuta en ole missään vaiheessa kirjoittanut. Kaunaan ja katkeruuteen minulla ei ole mitään syytä missään asiassa. Sinulla ilmeisesti sellaiseen on syytä?
Olipa kerran kaksi nuorta miestä, Pekka ja Kalle.
Pekka oli aivan tavallinen suomalainen mies.
Kalle oli äidin pilalle hemmottelema pullapoika, joka kärsi alemmuuskompleksia pulleasta ja pienestä muodostaan.
Eräänä päivänä kylässä julistettiin kuorma-auton kuljettajan paikka haettavaksi.
Monet kehottivat Pekkaa hakemaan paikkaa.
"En helvetissä hae." torjui Pekka lähes kauhistuneena.
Sen jälkeen hän kertoi, että jo autokoulussa hän oli huomannut,että hänestä ei ollut siihen hommaan. Hänestä ei koskaan tulisi kelvollista kuorma-auton kuljettajaa.
Mutta paikka kiinnosti Kallea ja hän haki sitä innokkaasti ja pääsikin siihen.
Niin Kalle ajoi kuorma-autolla useasti päivässä kylän läpi ja naureskeli ihmisille, jotka eivät olleet uskoneet hänen koskaan pääsevän "tosi miesten" hommiin.
Muutaman viikon päästä Kalle ajoi kuoliaaksi pienen lapsen ja tämän äidin, jotka seisoivat linja-autopysäkillä.
"Tunnen kyllä rajoitukseni, koska minulla on terve itsetunto." selitti Kalle poliiseille,
"Minä en ehkä ole synnynnäinen kuormurikuski, mutta olen näiden viikkojen aikana kehittynyt hommassa ja valittiinhan minut tähän hommaan, joten kai minulla on oikeus jatkaa tätä edelleenkin."
Kummalla oli terveempi itsetunto?"
Jos ei ole johtajan ominaisuuksia niin ei pidä hakea johtajaksi.
Eikö näin ole asia?
Se on sitä tervettä itsetuntoa.
Kuitenkin jotkun äidin pienet ja pilalle lellimät porukollit ovat innokkaina tunkemassa itseään johtajan virkaan ja vaativat sen jälkeen, että toisten on hyväksyttävä heidän pätemättömyytensä ja kelvottomuutensa.
Sotilaan tulee nayttaa sotilaalta on yksi lempi lauseistasi, kuinka sotilaalliselta sinun hyvaksymasi 158 senttinen nayttaa? Hanet hyvaksyt mutta toista et? Mielestani harrastat Aika valitsevaa kriteeria.
Saattaisiko olla mahdollista etta, ko. aliarvostelemasi mies onkin jonkin asejarjestelman spesialisti, sanotaan vaikka Suomen paras asiantuntija. Tuonlaiset erikoismiehet ovat usein oudon tuntuisia mutta itse perkeleita omalla alallaan. He siis eivat armeijaan kelpaa?
Joka tapauksessa sinun periaatteella yhteistyo kykyisesta joukosta tulee nopeasti erillinen joukkio, jossa jokainen ajattelee omaa persettaan etusijalla ja se on lopun alkua.
Meilla jokaisella on heikkoutemme, mikali puutumme enerkisesti yhden miehen heikkouteen, niin osaston jokainen mies tietaa ettei se ole kuin ajan kysymys milloin hanen heikkouteensa puututaan ja tuo synnyttaa osastoa heikentavaa epavarmuutta. Tuo on juuri sinun tapauksessa ajankohtaista jolla on varmasti tuhoisempi vaikutus ryhmahengelle kuin yhden esimiehen naurettavuudella.
Mieleeni tulee hopealusikka suussa syntynyt suomalainen kukonpoika, arvaas mista?
Murrosiässä ollut testosteronin puute on pysäyttänyt miehisen kehituksen.
Nämä miehet ovat yleensä lyhyitä ja lihavuuteen taipuvaisia. Eräs tunnusmerkki on yli 5cm leveämpi syliväili kuin oma pituus.
Karvoitusta ei ole ja parrankasvu puuttuu vaikeissa tapauksissa. Yleensä se on harvahkoa ja heikkokasvuista.
Sukupuolielimet jäävät kehittymättömäksi "pienen pojan pippeliksi".
Onko siis ihme, että he yrittävät joka paikassa esittää ja korostaa miehisyyttään?
Kysymyksessä on vika, joka vammauttaa myös psyykkeen.
On kyllä vitsi.
seitkyt luvulla sinne pääsi kaikki ylijäämäpaskat.
On myös sanottava, että kyllä hyviäkin kapiaisia oli.
Isänmaallinen nuori menee armeijaan jotta oppisi puolustamaan Suomea. Jos siellä on roskakapiainen vaatimassa perseennuolemista ja koulutuksessa osoitettu kuntoisuus ei merkkaa mitään niin kyllä on vitsit vähissä.
"Mitähän mieltä itse kenraali Häglund ( suku?) olisi sinun rajoituksistasi?
Hyväksyisikö hän ne?"
"- Eipä Hägglundilla paljon muita mahdollisuuksia ole. Me olemme ihmisiä kaikkina puutteinemme. Hyvän itsetunnon ensimmäinen vaihe on huomata omat puutteet ja virheet ja ottaa niistä opikseen mahdollisuuksien mukaan. muuta en ole missään vaiheessa kirjoittanut."
Ei tainnut högällä olla muita mahdollisuuksia. Pätemättömiä upseereita ei ennen saanut pois virasta. Täytyi töpätä tosi pahasti tehdä melkein rikoksen jolloin joutuu vankilaan. Muuta mahdollisuutta ei ollut.
Nyky käytännössä virkasuhde tehdään aina pätkittäin. Siinä on määrä aika. Hormooni häiriöiset rupu upseerit saa siivotuksi pois.
valitettavasti oli.
Ylijäämäroskat eivät muualle kelvannut.
Huhhuh, olipa löytö tämä viestiketju!
No niin, taidan tunnistaa itseni pienenä, ”paksuna” ja kehitysvammaisen näköisenä miehenä. En tosin muista, että varusmiehet (sikäli kuin 1/08 viittaa saapumiserään) olisivat käyneet juttelemassa, mutta ehkä alkuperäiskirjoitusta on väritetty, jotta henkilöt eivät tulisi liian tunnistettaviksi. Samaten ajoitus ei ihan taida täsmätä. Mutta kerronpa silti, koska saatan hyvinkin olla tuo kertomuksen säälittävä roistohahmo.
Minulla on tietty ”ei-haitallinen geenimutaatio”, joka vaikuttaa ulkonäkööni ja aiheuttaa vähäisiä, ei kuitenkaan vakavia, fyysisiä rajoitteita. Esim. minusta ei olisi voinut koskaan tulla huipputason telinevoimistelijaa tai kamppailu-urheilijaa (harvastapa muustakaan). Paksuuden sijasta kutsuisin omaa horisontaaliulottuvuuttani mieluummin leveydeksi. Kaljamahaa, omena- tai päärynävartaloa tai muita metaboliseen oireyhtymään liittyviä merkkejä ei vartalossani ole, mutta lyhyessä varressani kohtuullinen, aikanaan kiistämättä ylilyönyt, punttisaliharrastus näyttäytyy melko epäedullisesti. Mainittuun valuvirheeseeni liittyen minun on kuitenkin tärkeää pitää lihaksisto iskussa, jotta luonnollinen ikääntyminen ei aiheuttaisi ylimääräisiä ongelmia.
En ole sotilasjohtaja, vaan sotilasarvoltani korpraali. Suoritin varusmiespalvelukseni 80-luvun puolivälissä. Palvelin 8 kuukautta B-miehenä toimien peruskoulutuskauden jälkeen erilaisissa teknillisluonteisissa aputehtävissä. Kesäkuun saapumiserässä, jossa astuin palvelukseen, oli paljon terävintä A-luokan porukkaa. Meistä B-miehistä kellään ei ollut toiveita päästä AUK:uun (helmikuun saapumiserästä kuulemma saattoikin joskus päästä). Alusta saakka tiesin, että haaveet ”sotilasurasta” on syytä unohtaa, joten pidin miehistötehtäviä itsestäänselvyytenä.
Armeija oli minulle hyvä kokemus. Kouluaikojen rankka kiusaamishistoria oli alkanut unohtua. Alokasaikana alikersantit ja kokelaat huusivat välillä rajustikin, mutta se tehtiin kaikille tasapuolisesti. Varsinkaan B-miesten joukossa en ollut enää silmätikku.
Pärjäsin kohtuullisen hyvin, joskaan ei vaatimustaso peruskoulutuskauden B-miehistötehtävissä kova ollut. Siitä ne ”korpin” natsatkin vähän ennen kotiutumista. Mutta kerron erään tapauksen tuolta ajalta. Meillä oli kouluttajana vanhemman puoleinen sotilasmestari. Hän oli elämää nähnyt mies ja tuli hyvin juttuun oudompienkin tapausten kanssa (sellaisiakin porukassamme oli, koska vielä silloin oli ideologiana laittaa kaikki armeijaan, jos raajat olivat tallella eikä vakavia systeemisairauksia ollut – Murasen surmatekojen jälkeenhän tilanne muuttui). Joskus harvoin tältäkin sotilasmestarilta niin sanotusti hihat paloivat. Niissä tilanteissa hänellä oli eräs sanontatapa, jollaista tuskin nykyään hyväksyttäisiin. Sattui kerran niin, että sähläsin ihan yksinkertaisessa asiassa. Silloin sotilasmestari otti käyttöön tuon sanontansa: ”MTD, helvetin helvetti! Teidät pitäisi laittaa turkin hihaan ja nussia uudestaan!” Minua harmitti aivan tolkuttomasti, varsinkin se, kun olin sählännyt ihan yksinkertaisessa jutussa. Vastasin: ”Herra sotilasmestari, voisitteko mitenkään järjestää, että niin tapahtuisi?” Se keskustelu jäi tasan siihen.
No niin, kyseessä ei siis ole ollut upseeri tai aliupseeri eikä näin ollen todellakaan ko. harjoituksen vetäjä. Toimin pelkästään avustavissa tehtävissä, kuten radiokaluston esittelyn/koulutuksen rastimiehenä jne. Olin siis mukana reserviläisenä miehistön jäsenenä.
Varusmiespalveluksen jälkeen oli vuosia, joina en uhrannut juuri ajatustakaan maanpuolustustoiminnalle. En sitä ole koskaan vastustanut, tosin en sen puolesta intoillutkaan. Varsinkin 90-luvun alussa se sai minusta hiukan pelottavia sävyjä, puhuttiin suojeluskuntien uudelleen perustamisesta, Karjalan palauttamisesta ja vaikka mistä. Tosin kun en ollut mukana toiminnassa, en tiedä, puhuttiinko näitä asioita maanpuolustusjärjestöissä vai ulkopuolisten intoilijoiden piireissä.
Elämä kuljetti sitten niin, että päädyin liittymään uuden asuinkaupunkini reserviläisyhdistykseen. Taustalla olivat muut tuttavuussuhteet ja kiinnostus esim. ampumaharrastusta ja sotahistoriaa kohtaan. En todellakaan ole ollut pyrkimässä erityisesti esille missään yhteydessä enkä kärsi suuruuskuvitelmista. Olen hyvin mielelläni pieni osanen yhdistyksen talkootyövoimaa, ”harmaata massaa”.
Siten päädyin mukaan tuohonkin harjoitukseen. Ne henkilöt, jotka mieluusti ovat esillä paraateissa, kunniavartioissa, juhlissa, mediassa, eivät halunneet olla tämän harjoituksen järjestelyissä mukana. Ikävä todeta, mutta perusteet olivat hyvin samankaltaisia kuin eräät kommentit tässä viestiketjussa. Koko asia aiottiin siirtää SPR:lle, vaikka reserviläisyhdistyksen päättävät elimet olivat päättäneet, että yhdistys tarjoaa henkilöstöapua. Kuitenkin muutamat vanhemmat aktiivit saivat värvättyä mukaan tarpeeksi monta jäsentämme. Minuakin kysyttiin, ja luonnollisesti suostuin, kun tiesin, että henkilöstöpulaa on. Kokemuksesta tiesin, että kehitysvammaiset eivät yleensä ole sen kummallisempaa porukkaa kuin muutkaan – joskaan mikään vammaishuollon ammattilainen en ole.
Me jotka harjoituksen järjestimme, saimme lämpimät kiitokset kädestä pitäen sekä monelta osallistujalta että heidän tukijoiltaan (hoitohenkilöstöä, lähiomaisia). Siitä päivästä jäi hyvä mieli monelle, niin uskon. Myös meille, jotka saimme olla järjestämässä vaihtelua niille, joiden elämä ei ole ollut ruusuilla tanssimista.
En ymmärrä, miksi tässä yhteydessä keskitytään pilkkaamaan yhden parhaansa yrittäneen ihmisen ulkoisia ominaisuuksia. Eikö olisi järkevämpää keskustella asiasta laajemmalla tasolla? Ymmärrän hyvin, että tämänkaltainen toiminta ei voi olla puolustusvoiman tai reserviläistoiminnan ydinaluetta. Mutta kun mitään välitöntä uhkaa ei ole, tämä yhteiskunnallisesti hyödyllinen toiminta osoittaa mielestäni henkeä: ”Kaveria ei jätetä!”
No loytyihan se "syyllinen" sielta.
Me ollaan oltu monta paivaa universal soldierin keskityksessa. Meille kelpaa B-miehetkin, hyva kun tulit apuun.
Terveisia "taalta jostakin".
Kyvyt loppuivat tämän(kin) operation hoitamisessa ja nyt on harhautuksen aika so. syytetään välillä vaikka B-miestä: ;).
Muuten kyllä todella mielenkiintoinen keskustelu.
Ei kylla nimimerkki: Suomalainen sotilas on aivan toinen henkilo, en mina.
Kylla siina taisi niin kayda etta, B-mies sai johtajalta suun tukkoon eika laukaustakaan ammuttu. Toisin sanoen voitti sodan ampumatta laukaustakaan.
Ehdotan Mannerheimin ristia.
Nyt kun olemme vitsi sivuilla niin uskallan tohtia kysya etta, milla eroittaa ruotsalaisen kersantin alokkaasta saunassa?
Rautakangella.
niminerkki "Suomalainen sotilas" huomatessaan jääneensä keskustelussa altavastaajaksi.
Sinä jatkat typerää harhautusoperaatiota, koska olet luultavasti myös niminerkki "Suomalainen sotilas", joka esiintyy ulkomailla palvelevana rauhanturvaajana. (Ä ja Ö pisteet puuttuvat.)
Kirjoitusvirheitä on ujutettu mukaan niin paljon, että ei ole sinulla kovin kummoinen käsitys suomalaisen miehen sivistyksestä.
Kyllä tämä nicki MTD on ihan 'old school' nettilegenda. Kirjoitteli takavuosina paljon Soneran sinkkupalstalla. En tiedä onko tämä sama mutta tyyli ja jutut täsmää, esim Sotilasmestarin "turkin hihaan ja nussitaan uudestaan" juttu on ollut ennenkin netissä.
Voi ystava kallis kylla nyt meni pahasti vainoharhan puolelle. Ei minulla ole mitaan tekemista "suomalaisen sotilaan" kanssa, enka usko hanen kirjoittaneen ko. viestia.
Kylla minuakin sinun asemassa havettaisi. Kypsy nyt pikkaisen mutta ala ota liian raskaasti. Muutaman vuoden kuluttua ei kirjoitustasi edes enaan muisteta.
Tuli mieleen tuosta suomalaisen miehen sivistyksestasi. Tuleeko sinulle koskaan katsottua itseesi ja ajateltua mita sina puhut?
Euro faitteri hallitsee taydellisen ranskan ja menestyvan englannin lisaksi hyvan italian ja kiitettavan arabian. Euro faitteri ei opettele venajaa, ei vaikka kidutettaisiin. Sen homman han jattaa kaltaisillesi koulupojille.
"Jos ei ole johtajan ominaisuuksia niin ei pidä hakea johtajaksi.
Eikö näin ole asia?
Se on sitä tervettä itsetuntoa.
Kuitenkin jotkun äidin pienet ja pilalle lellimät porukollit ovat innokkaina tunkemassa itseään johtajan virkaan ja vaativat sen jälkeen, että toisten on hyväksyttävä heidän pätemättömyytensä ja kelvottomuutensa."
Lyödäänkö lukkoon?
Olen kirjoittanut pelkästään ylläolevalla nimimerkillä tähän viestiketjuun. Olin vajaan viikon matkoilla, joten en päässyt vastaamaan, ja keskustelun voi mielestäni aivan oikein lopetaa, mutta seuraavin loppupäätelmin:
Nostan hattua ja teen kunniaa miehelle, joka kirjoitti olleensa yhtenä kouluttajana "kehitysvammaisten" harjoituksessa. Hän tekee arvokasta työtä niiden miesten keskuudessa, joita yhteiskunta ei muutenkaan kohtele silkkihansikkain.
Mitään, mitä olen kirjoittanut, minulla ei ole syytä perua, paitsi että edellisessä kommentissani kiireessä kirjoitin nimimerkkini hieman väärin. Pysyn mielipiteeni takana.
Kenraali Hägglund on tuskin tarkoittanut sotilaan ulkonäköä, jos hän on yleensä jossain sanonut, että "sotilaan tulee olla sotilaan näköinen tai muuten voi ylennykset unohtaa". Ylipaino taas on tietenkin eri asia.
Valitsijat valitsevat johtajaksi koulutettavat. Et ilmeisesti itse päässyt, koska pitää katkerana ruikuttaa. Itse olen kuntoisuusluokaltani A-mies, mutta en halveksi niitä, jotka eivät sitä ole.
Kelvoton ja kyvytön päällikkö, jota sai hävetä.
Vitsipalsta kun ollaan kerron hänestä kiertäneen vitsin.
Punkero oli kadettikoulun aikana mennyt avioliittoon ja häät tietenkin olivat komeat.
Morsian/vaimo oli hyvin nuori ja niinpä hääyön koittaessa punkero ajatteli valistaa hellävaroen kokematonta neitsytvaimoaan.
Hän aukaisi sepaluksen ja kaivoi kalun esiin vaimon edessä.
"Oletkos koskaan nähnyt tällaista?" Hän kysyi.
Vaimo kielsi nähneensä ja oli hämmästyneen näköinen.
Tyytyväisenä Punkero alkoi valistaa:
"Meillä miehillä on tällainen. Sitä sanotaan kyrväksi."
Nuorikko purskahti nauramaan.
"Ei tuo ole kyrpä! Kyllä minä kyrpiä olen nähnyt vaikka kuinka paljon. Kyrpä on sellainen iso ja juuresta karvainen."
Ottaako tosiaan näin koville, kun kerrotaan vitsi jossa on kehitysvammainen? Haistakaa kuulkaa paska, jos ette vitsiä keharista kestä.
otti pulttia kun luultiin kehariksi...
ketjun sai aikaaseksi. Pian on 4000 täynnä.
:) :))