hei, olen 13 v. tyttö
parhaalla ystävälläni todettiin aivokasvain n. 1kk sitten. ystäväni lähti leikkaukseen, mutta kasvainta ei saatu leikattua pois halvaantumisen riskin vuoksi. kasvaimesta otettiin koepala, ja kun tulokset saapuivat saimme tietää että kasvain oli pahalaatuinen eli syöpäkasvain. ystäväni on nyt saanut sädehoitoa ja kortisooni pillereitä ja jotain muita lääkkeitä rinnassa olevan keskuslaskimokatetrin kautta. ystäväni on todella vahva, ja on itkenyt noin kerran minun nähden. minä taas olen aivan rikki, en jaksa enään, olen kaikille kokoajan vihainen ja saan joka päivä kauheita itkukohtauksia. haluaisin itkeä ja halata ystävääni, mutta en voi, koska hänen kanssaan täytyy olla positiivinen. minulle on ehdotettu että jos kävisin puhumassa jollekkin, mutten halua. mä oon niin vihanen kaikelle. miks tän piti tapahtuu just mun kaverille. en tajuu. oon ihan hajalla. jos jollain on tällast sattunu omalle kohalle tai jollekki kaverille (siis sivorungonsyöpää) niin voisiko kertoa että miten juttu päättyi ja jos hyvin niin missä kunnossa on ja vaikuttiko syöpä millään tavalla myöhempään elämään? ystäväni on luistelija, ja rakastaa sitä yli kaiken , pelkään että hän ei voi enään luistella. onko kenelläkään siitä tietoa?
kiitos
parhaalla ystävälläni todettiin aivokasvain n. 1kk sitten. ystäväni lähti leikkaukseen, mutta kasvainta ei saatu leikattua pois halvaantumisen riskin vuoksi. kasvaimesta otettiin koepala, ja kun tulokset saapuivat saimme tietää että kasvain oli pahalaatuinen eli syöpäkasvain. ystäväni on nyt saanut sädehoitoa ja kortisooni pillereitä ja jotain muita lääkkeitä rinnassa olevan keskuslaskimokatetrin kautta. ystäväni on todella vahva, ja on itkenyt noin kerran minun nähden. minä taas olen aivan rikki, en jaksa enään, olen kaikille kokoajan vihainen ja saan joka päivä kauheita itkukohtauksia. haluaisin itkeä ja halata ystävääni, mutta en voi, koska hänen kanssaan täytyy olla positiivinen. minulle on ehdotettu että jos kävisin puhumassa jollekkin, mutten halua. mä oon niin vihanen kaikelle. miks tän piti tapahtuu just mun kaverille. en tajuu. oon ihan hajalla. jos jollain on tällast sattunu omalle kohalle tai jollekki kaverille (siis sivorungonsyöpää) niin voisiko kertoa että miten juttu päättyi ja jos hyvin niin missä kunnossa on ja vaikuttiko syöpä millään tavalla myöhempään elämään? ystäväni on luistelija, ja rakastaa sitä yli kaiken , pelkään että hän ei voi enään luistella. onko kenelläkään siitä tietoa?
kiitos
Vastaukset 1
Vanhimmat
elämä on tämmöistä, ei ole kenenkään syy että näin käy. Sun täytyy vaan hyväksyä tapahtunut.
Ei aikuisenakaan ole helppo kohdata näitä asioita. Menetin äitini syövälle 7 kk sitten ja olen vieläkin surun murtama.
Kukaan ei tiedä mitkä ystäväsi mahdollisuudet ovat, eivät edes lääkärit. Mutta voit olla varma, että hän on parhaasssa hoidossa.
Mene vaan keskustelemaan jonkun turvallisen aikuisen kanssa että saat apua itsellesi.
Sitten saat voimia ystäväsi tukemiseen. Ja kun näyttää siltä, ettei ystäväsikään uskalla näyttää tunteitaan, voisitte aivan hyvin itkeä ja surra yhdessä. Kunhan ette mene liiallisuuksiin vaan tunteet purettuanne teette yhdessä jotain mukavaa.
Suru on kuin silta, sitä pitkin on pakko kulkea, jos haluaa päästä toiselle puolelle.