Vai pitääkö tässä nyt vaan ajatella, että joillain vaan on elämässä vähän huonompi tuuri?
Tilanne:
- Olen nainen, ikää 28 vuotta
- Noin 20-vuotiaana alkoivat oireet, joihin ei vielä tuolloin löytynyt selitystä: ylivoimaista väsymystä, painonnousua, nivelsärkyjä, ei kiinnostusta oikein mitään asioita kohtaan. Tätä ennen olin hyvin sosiaalinen ja menevä ihminen.
- Kävin verikokeissa, lääkäri sanoi kaiken olevan ok. Luulen että jo tuolloin oli kuitenkin jotain viitteitä tulevasta tilastani. Myös perinnöllisyys olisi pitänyt mielestäni ottaa huomioon, koska äitini sairastaa kilpirauhasen vajaatoimintaa
- Työkokemusta minulla on vähän kesätöistä sekä työelämävalmennuksesta. Työpaikkoja lupailtiin, mutta koska olin usein sairaana, en saanut näistä harjoittelupaikoista töitä.
- Pari vuotta sitten löytyi syy pitkäaikaisiin oireisiini: kilpirauhasen vajaatoiminta. Oireet pahenivat syksyllä 2006 ja asia vihdoin varmistui verikokeilla. Koska arvot eivät ole vielä kovin pahasti pielessä (lääkärin mielestähän ei voi olla oireita, jos ei arvot ole ihan pielessä), en ensin edes meinannut saada lääkitystä. Muutenkin lääkityksen ja annostuksen kanssa on ollut hankaluuksia, kun lääkärit eivät tunnu kuuntelevan potilasta, vaan tuijottavat arvoja.
Tämän hetkinen tilanne:
- Koska minulla ei ole juurikaan työkokemusta, en tahdo saada osaamis/koulutustasoni mukaisia töitä, en edes pääse työhaastatteluihin.
- Koska sairauden takia fyysinen kuntoni on täysin rappiolla (ylipaino), ei kukaan varmasti halua palkata minua, vaikka jaksan ihan hyvin työskennellä siinä missä hoikemmatkin ihmiset
- Sosiaaliset taitoni ovat lähes olemattomat pitkäaikaisen masennuksen takia, joten en pärjää esim. koulujen valintakokeissa tai työhaastatteluissa. Haluaisin sosiaalialalle opiskelemaan.
- Mitä kauemmin istun kotona tekemättä mitään, sen pahemmaksi tilanne käy
Eli olen täysin hyödytön yhteiskunnalle, tahtomattani. Olisiko lääkäreiden pitänyt toimia aiemmin vai itsekö minun olisi pitänyt toimia? Vai alistunko vain kohtalooni ja toivon parasta?
Kenellä
4
457
Vastaukset
- vajaalla,..
erikoislääkärin tutkittavana ja hoidossa?
-" Koska sairauden takia fyysinen kuntoni on täysin rappiolla (ylipaino), ei kukaan varmasti halua palkata minua, vaikka jaksan ihan hyvin työskennellä siinä missä hoikemmatkin ihmiset" Oletko yrittänyt pudottaa painoasi, ihan lääk.valvonnassa? Paljonko se BMI:si sitten on? Eli tulisiko kys. esim. lääkehoito?
- Sosiaaliset taitoni ovat lähes olemattomat pitkäaikaisen masennuksen takia, joten en pärjää esim. koulujen valintakokeissa tai työhaastatteluissa. Haluaisin sosiaalialalle opiskelemaan." Onko depressiosi hoidossa? Lääkitys terapia.
- Mitä kauemmin istun kotona tekemättä mitään, sen pahemmaksi tilanne käy " Juu, noin on, hyvä kun olet sen itse huomannut, tuosta on vain yksi suunta, tie ylöspäin!
Tsemppiä!- hoitoa
- Koska arvot eivät ole tarpeeksi koholla, lääkärit eivät ota oireitani tosissaan. Yksityiselle ei ole varaa mennä, koska olen työtön ja saan minimisumman työttömyyskorvauksia.
- Ilmaisin vähän väärin tuon masennuksen. Se ei ole varsinaista masennusta, vaan lähinnä innottomuutta kaikkea kohtaan.
Joka päivä sitä yrittää tehdä jotain asioiden hyväksi, mutta kun aina vaan tulee lisää paskaa niskaan. Ei sitä ihminen ihan mitä tahansa kestä eikä jaksa aina vaan yksin yrittää.. - ....
hoitoa kirjoitti:
- Koska arvot eivät ole tarpeeksi koholla, lääkärit eivät ota oireitani tosissaan. Yksityiselle ei ole varaa mennä, koska olen työtön ja saan minimisumman työttömyyskorvauksia.
- Ilmaisin vähän väärin tuon masennuksen. Se ei ole varsinaista masennusta, vaan lähinnä innottomuutta kaikkea kohtaan.
Joka päivä sitä yrittää tehdä jotain asioiden hyväksi, mutta kun aina vaan tulee lisää paskaa niskaan. Ei sitä ihminen ihan mitä tahansa kestä eikä jaksa aina vaan yksin yrittää..Kyllä tuo kuulostaa jo ihan masennukselta ja ei oo yhtään huono asia käydä vaikka psygolokilla juttelemassa. Jos masennusta on jatkunu kauanki aikaa niin joskus pelkkä kilppari lääkitys ei riitä sitä poistamaan, jos elämä on menny jo kauan alamäkeä. siinä tarvitaan ehkä joku toinenkin ihminen auttamaan että pääsee ylös, ei tarvitse itse jaksaa jos tuntuu että ei pysty... Mut menehän käväseen vaikka kerran terapeutin juttusilla jos tuntuu että ei auta niin sitten jotenki muuten eteenpäin. Kyllähän se lääkityski on hyvä tarkastaa että on oikein. Mut hyvää kesän jatkoa!
- pohdittavaksi
Säännöllinen ulkoilu piristää ja saa ulkomuodon näyttämään sutjakkaammalta vaikka kiloja olisikin.
Muistaakseni se voi vaikuttaa kilpirauhastuloksiin jos paljon valvoo.
Ei muuta kuin ulos joka säällä joka päivä säännöllisesti. Säännölliset unet ja säännöllinen ruoka, mistä saa paljon ravintoaineita kropalle. Onhan rauta-arvosi kunnossa, sekin väsyttää ja tylsistyttää jos ei ole.
Ite käyn kävelyllä, kun on koira ja kärsin kilpparin vajaatoiminnasta, niin voinhan tällä perusteella muitakin kehottaa :-)
Ei kai lääkärit mitään vastuuta ota, ellei ole selkeä oikeusjuttu tulossa luulisin. Sun täytyy tästä nyt selvitä omin voimin ylös.
Tsemppiä kesään. Tiedä vielä mitä kivaa sinua odottaa edessäpäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909