Melamnooma

Pakko kirjoittaa jonnekin, olo on niin kamala. Olen 22-vuotias enkä halua kuolla vielä syöpään.

Minulla on siis yli 200 luomea. Kävin tänään leikkauttamassa pois luomen, jonka alkuvuodesta havaitsin muuttuneen. Se oli rinnassa. Ruskea pieni luomi, jonka keskelle oli ilmestynyt vaaleanpunertava kohollaan oleva kohta. Kuin koholuomi litteän luomen keskelle eri värisenä.

Lääkäriopiskelija ei sanonut luomesta mitään erityistä. Sairaanhoitaja totesi leikkaamisen jälkeen, että se on aika iso. Minä olin surullinen ja peloissani enkä tajunnut kysellä enempää. Patologisia tuloksia pitää odotella 2 - 3 viikkoa. Oletan saavani huonoja uutisia - en käsitä, miten voin odottaa sinne asti.

Miten useasti melanoomaan sairastuu näin nuori ihminen? Miten usein ikäiseni kuolee sen levitämiin etäpesäkkeisiin? Voiko tuollainen minun kuvailemani luomi olla missään tapauksessa mikään muu kuin syöpä?
3648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Anoppini oli täynnään erilaisia luomia, kaiken kokoisia ja mallisia, ne lisääntyivät ihan koko hänen elin-iän ajan.
Hän oli vieläpä kova auringon ottaja joka matkaili paljon etelän aurinkorannoilla.

Hän eli n.70v eikä kuollut iho-syöpään.

Äänestä

Ite olen 20v ja selässä on ollut neljä aika isoo luomee niin kauan kun muistan, enkä mitenkää aatellut, että luomet vois olla pahoja. Yks niistä on aika iso ja epätasainen. Oisko joskus tämän vuoden alussa välähtäny, että kannattas käydä näyttää lääkärillä niitä.. No kävin ja sano, että ei oo pahanlaatuinen, yleensä tulee vanhoille ihmisille niitä...(?) Joku syylä kuulema (en oikeen usko) ja sit se sano jonkun latinan kielisen nimen sille, mutta kun en muista sitäkään, että ois voinu netistä käydä lukee vähän siitä.. :/ Mutta pitäs vissiin käydä eri lääkärillä...?

Äänestä

itelläni samanlainen muutos luomessa..lääkärii menossa..olis kiva kuulla mitä sun luomesta löyty..toivottavasti ei mitää kummallista..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


--------------------- kirjoitti:

Pakko kirjoittaa jonnekin, olo on niin kamala. Olen 22-vuotias enkä halua kuolla vielä syöpään.

Minulla on siis yli 200 luomea. Kävin tänään leikkauttamassa pois luomen, jonka alkuvuodesta havaitsin muuttuneen. Se oli rinnassa. Ruskea pieni luomi, jonka keskelle oli ilmestynyt vaaleanpunertava kohollaan oleva kohta. Kuin koholuomi litteän luomen keskelle eri värisenä.

Lääkäriopiskelija ei sanonut luomesta mitään erityistä. Sairaanhoitaja totesi leikkaamisen jälkeen, että se on aika iso. Minä olin surullinen ja peloissani enkä tajunnut kysellä enempää. Patologisia tuloksia pitää odotella 2 - 3 viikkoa. Oletan saavani huonoja uutisia - en käsitä, miten voin odottaa sinne asti.

Miten useasti melanoomaan sairastuu näin nuori ihminen? Miten usein ikäiseni kuolee sen levitämiin etäpesäkkeisiin? Voiko tuollainen minun kuvailemani luomi olla missään tapauksessa mikään muu kuin syöpä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu