tuolta arkistosta viime vuoden puolelta. Luin tätä silloinkin. Tuntuu, että palasin ajassa siihen, kun tunteeni sinuun heräsivät ja hämmensivät minua. Tunteeni ovat edelleen elossa ja entistä vahvempina. Mutta enää en ole hämmentynyt. Minä uskon rakastavani sinua ja minulla on sinua ikävä.
Luin tätä
palstaa
6812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tunnistanut itseään rakkaaksesi vaikka viestistäsi on mennyt jo kokonaista 5 min. :)))) No kohta on muutama kymmen rakasta sulla. Enemmän kun syli täynnä.
enkä minä usko, että sitä kukaan tunnistaa. Minä kerroin ikävästäni, sitä vartenhan nämä palstat ovat. Tuntuu hyvältä, kun saa kirjoittaa rakastavansa. Tuntuu, että saisi huutaa sen ääneen. En odota rakkaani sitä lukevan. Mukava kirjoittaa tänne.
mä ikävöin niin että sydän puristuu kokoon,ei kiva tunne,sun kiva naurusi on ollut mielessä koko päivän...
mitenkähän pitkään ihminen kestää ikävää, mietin tuota lukiessani näitä palstoja viime vuodelta..
kävi niin että viime vuoden puolella oli miestä kohtaan todella voimakkaita tunteita. Nyt ne ovat hävinneet kaiken sekoilun jälkeen, asiasta tuli liian vaikea...onnea sinulle!
Ehkä osasin sitten lopettaa sekoiluni ajoissa, ettei mennyt noin pitkälle. Voimakkaat tunteet on ja pysyy. Kiitos ja sinullekin onnea. Parempi kuitenkin vähän sekoilla kuin olla tekemättä mitään. Siinä minun mottoni tänään. Miestä minäkin kaipaan.