Olen 28v mies.
Taustaa: hiukset alkoivat harventua nopeasti 17 vuotiaana käytettyäni vahvan kuurin aknelääkettä (Roaccuttan). Suvussamme ei ole kaljuuntumista ainakaan vanhemmillani tai isovanhemmillani, joten en aluksi voinut uskoa, että kyse on normaalista miesten kaljuutumisesta. 20v iässä kaljuuntuminen oli jo selvästi havaittavissa päälaella hiusten ohenemisena ja ennen tosi paksu tukkani oli enää muisto vain. Tästä alkoi itsetunnon syöksykierre ja epätoivoinen taistelu hiustenlähtöä vastaan.
Aloitin Propecian 21 vuotiaana ja käytin sitä yhteensä 3,5 vuotta. Tänä aikana hiustenlähtö hidastui, mutta jatkui edelleen. Välillä itsestäni tuntui siltä, että tukka näyttää selvästi paremmalta ja itsetunto alkoi kohentua. Sitten näin taas jossain itsestäni otetun valokuvan, jossa tietystä kulmasta katsottuna kaljuuntuminen näkyi selvästi. Toinen tuttu skenaario oli, että joku kaverini tokaisi puoli vitsillä "alkaa sullakin toi kuontalo jo ohentua" tai jotain vastaavaa. Näistä seurasi aina masennus, joka saattoi kestää pitkäänkin ja ennen vahva itsetuntoni oli tiessään.
Lopetin Propecian sen kalleuden vuoksi ja toisaalta en ollut tyytyväinen sen tuomiin tuloksiin. Sivuvaikutuksiakin oli alusta asti, joten päätin, että jos tuloksia ei tule 3,5 vuodessa, niin ei milloinkaan. Tämän jälkeen aloitin Rogainen käytön ja kaava oli suurinpiirtein sama kuin Propecian kohdallakin. Välillä tuntui, että tukka on selvästi parempi, mutta sitten lähempi tarkastelu peilin edessä eri kulmista paljasti aina karun totuuden: kaljuuntuminen on selvästi havaittavissa koko ajan. Viimeinen niitti oli kun keskustelin vaivastani vakavasti hyvän ystäväni kanssa. Hän sanoi minulle totuuden tukastani suoraan, kun sitä häneltä pyysin. Hän kertoi minulle, että kaljuuntumiseni on ollut muiden ihmisten silmissä selvästi havaittavissa koko ajan, vaikka itsestäni on välillä tuntunut, että ei sitä ehkä huomaa. Tajusin sillä hetkellä millaista itsensä huijaamista koko kaljuuntumisen hoito on. Mitä hyötyä on jos tukka näyttää hiukan paksummalta, kun muut ihmiset kuitenkin huomaavat kaljuuntumisen selvästi? Todella harva joka lääkitsee kaljuutumista, saa tukkansa siihen kuntoon, että muut ihmiset eivät kaljuuntumista huomaisi.
Kuukausi sitten tein vihdoin ratkaisevan päätöksen - nyt lähtee tukka! Ajaessani hiuksia pois, ajattelin samalla kuinka paljon vaivaa ja huolta hiukset olivat minulle viimeisen 10 vuoden aikana aiheuttaneet. Vaikka hiusten ajaminen oli todella pelottava askel, koin sen heti myös uutena alkuna helpompaan ja huolettomampaan elämään. Pari päivää hiusten ajamisen jälkeen koin itseni araksi ja häpeilin kaljua päätäni, mutta kun aloin kuulla ystäviltäni ja työkavereiltani kommentteja, että kalju todella sopii minulle, itsetuntoni alkoi pikkuhiljaa kohota ydessä mielialani kanssa. Nyt olen siis elänyt kaljuna kuukauden ja voin rehellisesti sanoa, että itsetuntoni ei ole ollut näin korkealla sitten teinivuosien. Olo on myös huomattavan helpottunut, kun ei tarvitse joka aamu viettää aikaa peilin ääressä eri litkujen kanssa läträten ja hiuksia laitellen. Kiteytettynä ENÄÄ EI TARVITSE AJATELLA KALJUUNTUMISTA KOKO AJAN! Ja juuri tämä asia on tehnyt elämästä todella paljon mielyttävämpää ja huolettomampaa kuin ennen. Oman kaljuutumiseni tarkkailusta oli tullut minulle jo lähes pakonomaista ja usein huomasin esimerkiksi vaatekaupassa katselevani aina peilin ohi kulkiessani miltä tukkani näyttää. Jos en ollut tyytyväinen näkemääni, saatoin kokea itseni todella epävarmaksi ja halusin vain kotiin. Nyt voin sanoa, että kannan kaljua ylpeänä ja olen jo itsekin tottunut siihen siinä määrin, että voin sanoa sen sopivan minulle huomattavasti paremmin kuin päältä oheneva tukkani.
Tämän "vuodatuksen" on tarkoitus olla kannusteena niille, jotka ehkä pystyvät samaistumaan joihinkin tuntemuksiin joita olen tämän 10 vuoden "taistelun" aikana käynyt läpi. Muistakaa, että aina on olemassa myös helpompi ja huolettomampi ratkaisu, eli itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on. Älkää sortuko syyttämään itseänne kaljuuntumisesta, koska toisin kuin esimerkiksi lihavuus, kaljuuntumiselle ihminen ei itse voi mitään. Myöskään kukaan muu ei teitä tule syyllistämään siitä, että hyväksytte tilanteen ja näytätte hiuksillenne, että kuka tässä kropassa oikein määrää. :) Uskokaa tai älkää, niin nykyään kaljuja eivät katso kieroon enää muut kuin kaljuuntuvat ja kaljuuntumista itse pelkäävät.
Taustaa: hiukset alkoivat harventua nopeasti 17 vuotiaana käytettyäni vahvan kuurin aknelääkettä (Roaccuttan). Suvussamme ei ole kaljuuntumista ainakaan vanhemmillani tai isovanhemmillani, joten en aluksi voinut uskoa, että kyse on normaalista miesten kaljuutumisesta. 20v iässä kaljuuntuminen oli jo selvästi havaittavissa päälaella hiusten ohenemisena ja ennen tosi paksu tukkani oli enää muisto vain. Tästä alkoi itsetunnon syöksykierre ja epätoivoinen taistelu hiustenlähtöä vastaan.
Aloitin Propecian 21 vuotiaana ja käytin sitä yhteensä 3,5 vuotta. Tänä aikana hiustenlähtö hidastui, mutta jatkui edelleen. Välillä itsestäni tuntui siltä, että tukka näyttää selvästi paremmalta ja itsetunto alkoi kohentua. Sitten näin taas jossain itsestäni otetun valokuvan, jossa tietystä kulmasta katsottuna kaljuuntuminen näkyi selvästi. Toinen tuttu skenaario oli, että joku kaverini tokaisi puoli vitsillä "alkaa sullakin toi kuontalo jo ohentua" tai jotain vastaavaa. Näistä seurasi aina masennus, joka saattoi kestää pitkäänkin ja ennen vahva itsetuntoni oli tiessään.
Lopetin Propecian sen kalleuden vuoksi ja toisaalta en ollut tyytyväinen sen tuomiin tuloksiin. Sivuvaikutuksiakin oli alusta asti, joten päätin, että jos tuloksia ei tule 3,5 vuodessa, niin ei milloinkaan. Tämän jälkeen aloitin Rogainen käytön ja kaava oli suurinpiirtein sama kuin Propecian kohdallakin. Välillä tuntui, että tukka on selvästi parempi, mutta sitten lähempi tarkastelu peilin edessä eri kulmista paljasti aina karun totuuden: kaljuuntuminen on selvästi havaittavissa koko ajan. Viimeinen niitti oli kun keskustelin vaivastani vakavasti hyvän ystäväni kanssa. Hän sanoi minulle totuuden tukastani suoraan, kun sitä häneltä pyysin. Hän kertoi minulle, että kaljuuntumiseni on ollut muiden ihmisten silmissä selvästi havaittavissa koko ajan, vaikka itsestäni on välillä tuntunut, että ei sitä ehkä huomaa. Tajusin sillä hetkellä millaista itsensä huijaamista koko kaljuuntumisen hoito on. Mitä hyötyä on jos tukka näyttää hiukan paksummalta, kun muut ihmiset kuitenkin huomaavat kaljuuntumisen selvästi? Todella harva joka lääkitsee kaljuutumista, saa tukkansa siihen kuntoon, että muut ihmiset eivät kaljuuntumista huomaisi.
Kuukausi sitten tein vihdoin ratkaisevan päätöksen - nyt lähtee tukka! Ajaessani hiuksia pois, ajattelin samalla kuinka paljon vaivaa ja huolta hiukset olivat minulle viimeisen 10 vuoden aikana aiheuttaneet. Vaikka hiusten ajaminen oli todella pelottava askel, koin sen heti myös uutena alkuna helpompaan ja huolettomampaan elämään. Pari päivää hiusten ajamisen jälkeen koin itseni araksi ja häpeilin kaljua päätäni, mutta kun aloin kuulla ystäviltäni ja työkavereiltani kommentteja, että kalju todella sopii minulle, itsetuntoni alkoi pikkuhiljaa kohota ydessä mielialani kanssa. Nyt olen siis elänyt kaljuna kuukauden ja voin rehellisesti sanoa, että itsetuntoni ei ole ollut näin korkealla sitten teinivuosien. Olo on myös huomattavan helpottunut, kun ei tarvitse joka aamu viettää aikaa peilin ääressä eri litkujen kanssa läträten ja hiuksia laitellen. Kiteytettynä ENÄÄ EI TARVITSE AJATELLA KALJUUNTUMISTA KOKO AJAN! Ja juuri tämä asia on tehnyt elämästä todella paljon mielyttävämpää ja huolettomampaa kuin ennen. Oman kaljuutumiseni tarkkailusta oli tullut minulle jo lähes pakonomaista ja usein huomasin esimerkiksi vaatekaupassa katselevani aina peilin ohi kulkiessani miltä tukkani näyttää. Jos en ollut tyytyväinen näkemääni, saatoin kokea itseni todella epävarmaksi ja halusin vain kotiin. Nyt voin sanoa, että kannan kaljua ylpeänä ja olen jo itsekin tottunut siihen siinä määrin, että voin sanoa sen sopivan minulle huomattavasti paremmin kuin päältä oheneva tukkani.
Tämän "vuodatuksen" on tarkoitus olla kannusteena niille, jotka ehkä pystyvät samaistumaan joihinkin tuntemuksiin joita olen tämän 10 vuoden "taistelun" aikana käynyt läpi. Muistakaa, että aina on olemassa myös helpompi ja huolettomampi ratkaisu, eli itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on. Älkää sortuko syyttämään itseänne kaljuuntumisesta, koska toisin kuin esimerkiksi lihavuus, kaljuuntumiselle ihminen ei itse voi mitään. Myöskään kukaan muu ei teitä tule syyllistämään siitä, että hyväksytte tilanteen ja näytätte hiuksillenne, että kuka tässä kropassa oikein määrää. :) Uskokaa tai älkää, niin nykyään kaljuja eivät katso kieroon enää muut kuin kaljuuntuvat ja kaljuuntumista itse pelkäävät.
Vastaukset 7
Vanhimmat
hyvä kirjoitus, luulen että suurin osa ajattelee tuolla tavalla. Ikävä kyllä kalju vaan ei kaikille ulkonäöllisesti sovi.
Muuten hyvä viesti, mutta pään ajaminen kokonaan kaljuksi ei ole mitään "itsensä hyväksymistä sellaisenaan kuin on". Pään ajaminen on vain eräs tapa hoitaa ja piilotella kaljuuntumistaan.
Jos todella hyväksyisi itsensä sellaisena kuin on, antaisi hiusten ohentua rauhassa päälaelta ja antaisi sivuhiusten kuitenkin kasvaa ihan normaalisti. Tällaista tyyliä näkee nykyään erittäin vähän. Eero Heinäluoma tulee ensimmäisenä mieleen, tosin hänelläkin sivutukka on melko lyhyeksi ajettu.
Itselläni kaljuuntuminen tuli ongelmaksi kun muut sanoivat että sullahan lähtee hiukset. Tästä on aikaa ehkä noin 8 vuotta, olen nyt 40v mies. Tartuin asiaan heti ja opiskelin aiheesta todella paljon. Propecia oli juuri tullut markkinoilla ja DHT:n vaikutuksista puhuttiin yleisesti jo USA:ssa jossa olin juuri silloin muutaman kuukauden.
Aloin käyttämään Propeciaa, se vaihtui myöhemmin gefinaan, otan sitä nykyisin vain joka toinen päivä. Aloitin myös heti kun hiukset alkoivat ohenemaan seuraavan helpon kuurin: sinkkiä, b-vitamiineja, piitä, illalla revivogenia päänahkaan ja aamulla sipaisen nisim-hiusvettä päänahkaan. Toisinaan käytän syväpuhdistavaa shampoota, ketokonazol-shampoota ja päänahkaa kosteuttavaa voidetta. Juon muutenkin usein vihreää teetä, se tuntuisi vähän auttavan. Hiusten tuuheus palautui kuin asiaan puuttui heti alussa. Nyt koko hommaan menee noin 2 minuuttia aikaani joka päivä, hoitoaineisiin ym. menee kuukaudessa oikean käytön ja pienten määrien ansiosta ehkä 30 euroa. Lopputuloksena kaljuuntuminen pysäytetty ja hiukset paksut ja tuuheat. En edes mieti koko asiaa enää, homma toimii eikä tarvitse enää pelätä koko asiaa.
Jos se alkaisi joskus uudelleen, menen siirtoleikkaukseen.
Luulen että tärkeintä on puuttua asiaan heti alussa.
Ei muuten onnistu kaikilla tuo kaljuuntumisen torjuminen yhtä helposti kuin sinulla. On kokeiltu tunnetut yhdistelmähoidot ja kaikki mahdollinen, mutta paras tulos mihin on niillä päästy, on kaljuuntumisen lievä hidastuminen (tätäkin on vaikea todeta ja voi olla vain psykologista).
Aika kummallista, että nelikymppisenä kokee kaljuuntumisen jotenkin poikkeuksellisen häiritsevänä. Kysehän on kuitenkin erittäin yleisestä ilmiöstä 40 vuotiaiden herrojen keskuudessa. Ei se ainakaan 40-vuotiaasta vanhasta herrasta vanhemman näköistä tee, jos tukka lähtee vähän päästä. Valitettavasti 20 vuotiaana kaljuuntuvalle nuorelle tilanne ei ole ihan sama...
Voi ei! Meitsi on nainen (40 vee), jolla tukka on marssinut pikkuhiljaa löyhää hirttä pitkin tiehensä jotakuinkin 10 vuoden ajan. Olla siinä sitte hevidiggari ku tukka muistuttaa lähinnä mummon rispaantuneita sukkiksii! Karmeinta on joka pesun yhteydessä nähdä ne vähäiseksi käyneet suortuvat hiusharjan kupeessa aina vaan yhtä runsaana ja päässä joka kerta vähemmän. Noita mainonnan kohteita riittää, mut voiko niistä joku oikeesti tepsii naisella ja jopa mun kohdalla? Meillä ei ole kauheesti ollut suvussa tapana kaljuuntua edes miehet, joten nyt on kyllä kuulkaa geenit pulassa! Auttakaa herran jestas, eihän tän näin pitäny mennä!
Kuulostat aika rajulta 4-kymppiseltä semi-mummolta, eli rohkeesti vaan loputkin pois koneella. Kalju sopii 1/1000 naisesta, mutta asenne on myös tärkeä ja sitä sinulla tuntuu ironiaa hohkuvan kirjoituksesi perusteella ainakin riittävän. Uskoisin, että tuolla meiningillä pärjää ihan ok kaljunakin!
Hööh! Ihan kiva kun joku kannustaa eteenpäin, mut jotain rajaa sentään tähän karvakeskusteluun, PLS!
Moshaaminen kuuluu asiaan kun tykkää sukeltaa metallin maininkeihin, joten karvat olis tarkoitus pitää yläpäässä visusti tallella niin kauan kuin on vähääkään siinä toivoa! Sitäpaitsi jos ne näyttää puoliksikaan yhtä makeelta kun miehen päässä, niin sitäkin suuremmalla syyllä.
Mitä se on se urospuolisten itkeminen, et naiset leikkaa poikatukan aina siinä 3- 4-kybäsenä ja kadottaa naisedestaan suuren palan veke? Olen pieni ja siro, joten tukassa sais miellään olla kaliiberia. Nyt niitä konsteja kehiin, jookosta???
Enhän mä voi ainoo tukan perään sureva nainen olla!!!!
Sitäpaitsi en näytä pätkääkään mummolta!