OCD ja älykkyys

kuin ei OCD-oireisetkaan

tuskin on mikään ruudin keksijä...
Monet ovat kyllä neuroottisia ja se ehkä kielii siitä, että aivoilla pitää olla koko ajan jotain tekemistä.

Ehdottomasti, olenhan yksi heistä, meistä...
Olen myös keskivertoa pidempi, keskivertoa paremman näköinen, tyylikkäämpi - ja keskivertoa huomattavasti hauskempaa seuraa.
Minulla on myös keskivertoa enemmän rahaa ja loistavia ideoita...

..no, okei, toi kaikki ei ollut ihan totta; olen nimittäin oikeasti aika persaukinen:DD

Mutta kun mulla on kaikki tuo - niin ihmettelenkin kovasti, koska olenhan niin älykäs, että miksi maailmassa en saa mitään aikaiseksi, pelkään elämää, pelkään elää, pelkää kuolemaa, olen kyllästynyt pakkoajatuksiini, joita en pääse karkuun, olen lamaantunut, olo on aina, kuin olisi itkenyt pari päivää, pelkään ihmisten kohtaamista, inhoan ihmisiä, halveksin muita ihmisiä, olen helvetin ylemmyydentuntoinen, toisaalta olen äärimmäisen kiltti ja empaattinen, mulla on sairaan huono itsetunto, suren muiden asioita, suren maailman kaikkia asioita, suren muurahaisen kuolemaa, inhoan muurahaisia, voisin rääkätä niitä, en ikinä rääkkäisi mitään enkä ketään, mieleni on täynnä ruumiita, ruumiita ruumiita ja sairauksia, keuhkorutto, lintuinfluenssa, sikainfluenssa, sars, ebola, denguekuume, syöpä syöpä syöpä syöpä, auto-onnettomuudet, halvaantumiset, leukemia, sydänkohtaus, äkkikuolema, yleis-infektio, MRS-bakteerit, portaissa kompastuminen, melanooma, lisäaineet, gammasädesuihkut, uv-säteet, maanjäristykset, tsunamit, lento-onnettomuudet, ruumisarkut, hautaustoimistot, ruumiilta haisevat vitun hautaustoimistot, hyi helvetti HYI HELVETTI

mä oon niin vitun kyllästynyt näihin vitun ajatuksiini, mutta kun maailmalle EI VOI mitään, mikään ei poista kaikkea tota paskaa ja kamalaa ja mun pitää ajatella nitä kaikia asioita i h a n koko ajan.

Älykästäkö? Mielestäni juuri toisin päin: ihan helvetin tyhmää, idioottimaista, turhaa.

kohdallani. Voin myöntää olevani keskivertoa älykkäämpi ja monella eri alueella. Olen luova mutta looginen, tunneälykäs mutta tekninen. Olen vaan huomannut, että minä tajuan asioita todella helposti, nopeasti, ilman ponnisteluja. Aivokapasiteetti lienee laaja, mutta siinä on haittapuolensa, kuten esim. pakkoajatukset. Onneksi olen saanut nekin melko hyvin hallintaan pelkän järjen avulla. Joskus olen miettinyt, että jos viitsisin nähdä vaivaa treenata aivoja koko kapasiteetilla, mihin kaikkeen sitä yltäisikään :D
Kaikesta huolimatta olen ujo ja epävarma, enemmän syrjäänvetäytyvä kuin esiintymishaluinen.

Pakkoneurootikko on erittäin älykäs ja tajuaa itsekin oman sairauden. Ei sitä tartte täällä netis kenenkään joka itse ei sairasta samaa kyseenalaistaa. Olen itsekin neurootikko ja tiedän mitä helvettiä se elämä on . jos joku joka on itse terve niin ei tänne tartte tulla viisastelemaan asioilla joista ei tiedä hevon paskaa.

Taitaa olla vähän kateutta kun nämä ihmiset ovat niin älykkäitä joihin valitettavasti itsekin kuulun...


Tässä sairaudessa ei ole kyse narsistista. tämä sairaus vaan vie kaiken tarmon pitääkseen itsensä jossain järkevyyden tasolla ja ollakseen kuten muut.

terv. mies vaan

Olen ainakin ihan tyhmä.

Kummallista että tämä on kaikenkaikkiaan näinkin innoittava keskustelun aihe. Onhan se tietenkin heitettävä oma peruna soppaan, elikkäs itse olen pitkän kaavan pakko oireilija.
Uskon kyllä että minä ja kaikki muut pakko oireilijat ovat omia erikoisia ja vähintäänkin omalaatuisia tyyppejään mutta onko kyse puhtaasta älykkyydestä se todennäköisesti on hieman kaukaa haettua.. Jos saan anteeksi yleistykseni sanon että olemme kyllä poikkeuksellisen tietoisia omasta itsestämme sekä henkisellä että fyysisellä tasolla. Ja siitä kuinka ympäristömme tulkitsee meitä, voimme tarvittaessa mukautua erillaisiin rooleihin tarjoten vastinetta ulkoisille odotuksille.
Ei myöskään riitä että aivomme tuottavat käskyjä jotka tuottavat meille mielipahaa, vaan harrastamme eritasoista henkistä itserangaistusta koska koemme itse olevamme syyllisiä toimintaamme. Olemmeko erityisemmin älykkäitä? tjaa tuskimpa ja vaikka olisimmekin, minulle henk. koht. se on oikeastaan aivan yks hailee ja vaihtaisin hyvän lohkon aivokapasitettiani hyvin mielelläni pois jos vaihdossa minulle tajottaisiin oireetonta elämää.

Minua pidetään keskivertoa älykkäämpänä.Minäkin vaihtaisi hyvin mielelläni älyykkyyteni oireettomaan elämään.

En tiedä olenko keskimääräistä älykkäämpi, mutta minua pidetään viisaana. Minulla on kuulemma pitkälle mietittyjä, perusteltuja ja fiksuja mielipiteitä. Minua pidetään myös lahjakkaana ja luovana, ja kai sitä olenkin. Paino sanalla kai, kun itsetunnon kanssa on niin ja näin.

Hyvin muuten Gobeliini kuvasit, millaista on olla sotkeutuneena ajatusten lankakerään. Mieheni ei tätä ymmärrä. Hän ei kuulemma ajattele mitään, ei kuulemma ehdi?! Minulla taas rullaa koko ajan päässä filmi. Kaikki elämässä liittyy kaikkeen ja kaikessa on vieläpä ainekset katastrofiin....

...tänne on napsahtanut arvonnassa sekä pakko-oirediagnoosi että Mensan jäsenyys. Luultavasti elämä kertaluokkaa hitaamman pään kanssa olisi mutkattomampaa, mutta no can do, näillä on mentävä :/

Pakkoneurootikko ei kestä puolivalmista, eikä epävarmuutta, siksi hän valmistautuu tuleviin todellisiin tai kuviteltuihin tilanteisiin ja asioihin huolellisesti, miettii mitä sanoisi kullekin, miten toimisi, mitä kaikkea asiaan liittyy jne.

Voisi sanoa myös niinkin, että älykkyydestä voi olla etua pakkoneurootikolle, koska voi jäsennellä oman epäjärjestyksensä perusteellisemmin ja kunnolla. Jos vaan malttaa lopettaa ajoissa... edes johonkin.

Eivät varmasti ole kaikki pakkoneurootikot älykkäitä. Yhdistäviä persoonallisuudenpiirteitä lienee tunnollisuus, vastuuntunto, tietynlainen kiltteys, herkkyys ja pyrkimys oikeudenmukaisuuteen.

Itsellä korkeakoulututkinto, henkisiä ja fyysisiä harrasteita, mitattu korkea älykkyys (Mensa) - ja h-tisti tuskaa. Itselläni syynä taatusti pitkälti lapsuudenkodin ja nuoruuden kodin ahdistava ja rakkaudeton ympäristö sekä aivan liikaa niskaan kaadettua vastuuta jo alle kouluikäisenä, esim. tuntien vauvaikäisen pikkuveljen hoitamista.

Mitä hyötyä on älykkyydestä jos on pakkoajatuksineen onneton? Nuorena olin herkkä ja opin nopeasti.Älykäs ikäisekseni. Moni ajatteli että menestyn vielä elämässäni. No, pakkoajatukset, masennus, alkoholismi, lääkeriipppuvuus, syrjäytyminen. Viimeisessä psykologisessa testissä olin keskitasoa, nopeutta vaativissa tehtävissä olin hieman hidas. Eli normitallaajan äly tällä hetkellä, muisti vaan pätkii ym. Kyllä se älykin rapisee pois niin että ei sillä kehuskella kannata.

Itsekin olen mielestäni älykäs. En sano, että älykkäämpi kuin muut ihmiset... Eihän itseään voi toisiin verrata ellei ala tekemään laajempia älytutkimuksia. Monista eri ÅO-testeistä olen saanut lahjakkaan pisteitä, eli en ainakaan tyhmä ole. Koulussa olen aina menestynyt. Olen myös aina ollut sosisaalisestikin lahjakas ja osaan olla korrekti miltei kaikissa tilanteissa.

Minusta pakko-oireisen ei tarvitse olla kirjaviisas, älykäs taikka lahjakas, mutta kuten pakko-oirekirjoissakin sanotaan, niin usein he ovat keskivertoa älykkäämpiä. Mutta kyllä "tyhmäkin" voi pakko-oireilla. Eikä pakko-oireisen älykkyys tarkoita, että hänen täytyy kaikessa olla hyvä. Itse en esimerkiksi hallitse kirjoittamista, koska sairastan lukihäiriötä. Puhuessa olen kyllä ihan kielellisesti lahjakas, enkä mikään ihan tampio....

Ei se tarkoita, että on narsisti tai itserakas, jos tiedostaa omat vahvuutensa. Se tarkoittaa, että on vain tietoinen itsestään. Itse olen suht viisas, kiltti ja muut huomioon ottava. Minulla on mielestäni vahva moraali ja olen tietoinen maailman asioista. Mutta voi on minullakin paljon huonojapuolia, ja kyllä minä ne tiedostan. Olen huono kirjoittamaan, olen helposti suutahtava ja ärsyyntyvä, olen pakko-oireinen, neuroottinen, pelokas.... Lista jatkuu... Minusta on hyvä, että ihminen tietää omat vahvuutensa... Suomalainen yhteiskunta nyt on vain ikävä kyllä sellainen, että jos sanoo jotain positiivista itsestään ,on automaattisesti itserakas paska.

Ja mitä tulee tuohon Davidiin, niin huoh. Miten kukaan voi olla niin yksinkertainen ihminen, että väittää, että kaikki jalkapalloilijat ovat tyhmiä? Ja etenkin jalkapalloilija, malli ja idoli, joka tienaa miljoonia? Ei voi olla järin tyhmä, jos vuosi vuoden jälkeen vain jatkaa tienaamista ja saa lisää suosiota... Kyllä pelaamisessakin käytetään aivoja... Ja vaikka hän harrastaisi päänsä seinään lyömistä, emme silti voisi tietää millainen hän on muuten.... Ei saa ulkopuolisena ihmisenä tuomita toisia tyhmiksi... He ovat itse tyhmiä, jotka näitä tyhmyyskortteja jakelevat.

Ja mitä tulee pakko-oireisuuteen, niin kyllä he usein ovat juuri tietoisempia maailmasta ja omasta itsestään kuin muut. Itse ainakin astuessani vaikka uuteen huoneeseen huomioin heti kaiken, mikä voisi olla vaarallista. Kukkaruukun multa voi sisältää bakteereja ja alkueliöitä, jotka voivat sairastuttaa vakavasti. Pistorasia voi kokea oikosulun. Terroristit voivat hyökätä rakennukseen.... Perustuksissa voi olla hometta. Ilmassa voi olla asbestia... jne... Tiedostan koko ajan riskit, jotka ovat ympärilläni, vaikka ne olisivatkin vain 0,00000001 todennäköisiä. Samoin olen tietoinen itsestäni ja olostani. Tiedän tasan tarkkaan milloin olen terve ja milloin voin normaalisti. Ja milloin jokin on vialla.... Kun joku ihminen sanoo minulle jotain, olen heti valmiina kyseenalaistamaan hänen sanomasna, eikä mikään ole minulle 100% fakta... Aivot jylläävät koko ajan... Ennen nukkumaanmenoa suunnittelen, mitä aion sanoa terapeutilleni 3 viikon päästä..... En koskaan voi lopettaa spekulointia, pelkäämistä tai pakkoajattelua....

Tällä kommentilla ei ollut päätä eikä häntää, mutta pointti nyt oli se, että ainakaan yksinkertaisi pakko-oireiset eivät ole.... Eikä tämä kivaa ole.

On myös todistettu, että lahjakkuus ja älykkyys kulkevat samassa kromosomissa ja, että niillä on usein yhteys... Miksei siis voisi olla pakko-oireisuudella ja älykkyydelläkin?

Kuinka moni lahjakas maalari tai tutkija on ollut lopulta hullu? Aika moni!

Itse kärsin pakko-oireista.
ite oon ujo, en niinkään sosiaalisesti lahjaton vaan kärsin pelkästään ujoudesta ja ihmispelosta hieman.

Muuten menee ihan ok sosiaalisissa tilanteissa kun ei tarvitse sen enempää päteä ja olla esillä.
Omana itsenäni pyrin olemaan kaikissa tilanteissa mikä ehkä häiritsee joitakin koska en avaudu kovin helposti vieraille ihmisille.
He voi kokea sen ehkä loukkaavana jopa, en tiedä hmm??

Lukihäiriö ?? en ole perehtynyt tuohon mutta joskus mun pitää olla skarpimpi luettaessa jottain että tajuaa sen, ei aina ole näin asia joskus.... ehkä se on niin vain että joskus leikkaa paremmin ja joskus ei leikkaa...
Älykkyys on muuttuvaa, itse olen älykkäämpi omissa oloissani kotona kun saa kaikessa rauhassa pohtia mutta suuressa ihmismassa tai pienemmässäkin muutun tyhmemmäksi koska jännitän ja menen lukkoon.
Toisaalta jos veljeni ja hänen tytsi tulee meille niin puhumme asioista laidoista laitaan vailla tietämättömyyttä.

Joskus koulussa kuulemma sanoin vähän hassusti, sanoivat mun oppilaat mm mutta aina sitten kokeissa vedin hyvii arvosanoja jota ne koulukaverini ihmettelivät koska tunneilla olin hölmömpi mutta se johtuu siitä
että kokeissa saa panostaa itse omassa rauhassa lukemiseen kotona jolloin oppi tarttuu tietenkin päähän mutta koulunpenkillä kärsin ujoudesta ja jännittämisestä mikä vaikutti älykkyyteen siellä.

Autismin oireita minussa???

Ja älykkyydestä vielä, se voi olla päivittäinkin vaihtelevaa, toisinaan leikkaa vaan paremmin ja toisinaan ei.

Itse ainakin juuri tuon lievän lukihäiriön takia en pysty oikein keskittymään yleisillä paikoilla... Esim. kokeissa pienikin kovempi hengitysääni tekee minut hulluksi:D Samoin jos esim. tunnilla pitää kirjoittaa aine, en saa mitään tehtyä. Sitten kirjoitan esseen salaa kotona ja saan todella hyvät pisteet.... Minun pitää antaa inspiraation tulla rauhassa ja kirjoittaa rauhassa. Jos joku iskee minulle 30minuuttia aikaa kirjoittaa jokin runo, niin ei kuule tule yhtään mitään siitä...

Saattaahan sinullakin esim. olla juuri jotain lievää keskittymishäiriötä...
Ja ihan normaalia on minusta olla ujo koulussa, en usko, että se on merkki mistään autismista! Ujous on normaali piirre ihmisissä, jota vastaan voi kyllä taistella, jos siitä ei pidä... Mutta toisaalta, mikä vika ujoudessa on? Jos kuitenkin pystyy läheisten kanssa olemaan hyvin tekemisissä, niin silloinhan menee ihan hyvin. :) Ei kaikkien tarvitse olla suupaltteja!

Kiitos ku vastasit mulle, hieno ihminen taidat olla (: .....
Autismista sanottua; -Autismit tuppaa olemaan omissa oloissaan ja maailmoissaan(kuten minä) ja Autistit pärjäävät älyllisesti parhaiten yksinään eikä joukoissa(kuten hyvin osuu minuun)
mutta se että olisin totaalisen ihmispelkoinen EI PIDÄ PAIKKAANSA
mikä eroittaa minut perusAutistista.

Mun naapurissa asuu Autisti ja mä haluaisin puhua sen kanssa mutta se ei uskalla, haluaisin kertoa omasta elämästäni ja mahdollisesti haluaisin auttaa häntä.
Mulla on tietty tarve auttaa heikompia ja olla heidän kaverina mieluummin kuin joidenkin kiusaanjien, en ikinä voisi kuvitella olevani narsisti-kiusaajan hyvä ystävä, EI IKINÄ!!!!!!!!

Tänäänkin kävin terapiassa ja aikas hiljainen ja ujo mä olin nytkin.
Nolottaa mua se, mä kärsin ujoudestani vaikka toisaalta uskallan olla oma itseni vai uskallanko?? en puhu ollenkaan juuri vieraille....
jos mä en kärsisi tai jännittäisi liikaa niin saattaisin puhuakin enemmän kuka tietää?????

Mut kiitos ku vastasit mulle, se kertoo jotain sun luonteestasi koska vaivauduit kommentoimaan mulle(joka on lähinnä vihattu henkilö näillä sivuilla, jostain kumman syystä?????)

Niin no autismia on varmaan eritasoista, että mistä tietää, vaikka sinulle olisikin jokin lievempi muoto. Itsekin tunnen erään autistisen ihmisen, joka sosiaalisesti on todella lahjaton, mutta hyvin älykäs ja musiikillisesti lahjakas.... Ja ei tuo sosiaalinen lahjattomuuskaan haittaa, jos saa vain kerättyä itselleen ne läheiset ystävät. He sitten ymmärtävät, jos välillä tiuskaisee tai on omissa maailmoissaan. Toki tuntemattomien kanssa elämä on sitten rankempaa..

Itsekään en koskaan voisi olla kiusaajien ystävä.. Jos olisin, niin silloin varmasti koittaisin manipuloida heistä parempia ihmisiä:D Juuri tällä viikolla menin väliin kun joku lapsi uhosi toiselle lapselle.... En kyllä sellaisten kanssa voisi itse kaveerata...

Miksi jännität? Tai miksi ujostelet? Eikö terapeutille puhuminen juuri olisi helppoa, kun hän kuuntelee työkseen ja on ulkopuolinen? Itse ainakin koen, että juuri tämän takia hänelle on todella helppo puhua ja kerronkin lähes kaiken yhtään kaunistelematta... Onko terapeuttisi auttanut sinua tuon ujouden kanssa? Voisit lainata vaikka jonkun kirjan aiheesta ja alkaa itse taistelemaan sitä vastaan? Itse sain ainakin pakko-oireisiin vähän apua kirjallisuudesta:)

Ja miksen vastaisi sinulle:) Asiallisia kommenttejahan sinä tähän keskusteluun olet laittanut! Itse ainakin olen täällä juuri "auttamassa" muita ja hakemassa itselleni apua... EN ymmärrä niitä ilkeilijöitä, jotka täällä hengaavat... Ihme pellejä!

Tuossa Toisto-Topiaksen kertomuksessa oli aika samalaisia ajatuksia kun itellänikin..

Luulen että ocd voi tosiaan tulla helpommin sellasille ihmisille jotka on jollain tavalla älykkäämpiä.. tai sitten vaan miettivät paljon.. Mutta en usko että ihan kaikki tästä kärsivät älykkäitä ovat. Älykkyyttäkin kun on niin monenlaista, Matemaattinen, Tunneäly jne... Tuosta ensimmäisestä minulla on vähän puuttelinen osaaminen, paitsi perus jutuista. Mutta jälkimäisestä tuntuu että tajuan keskivertoa enemmän.

Enään en niin pahasti kärsi tästä vaivasta kun ennen. onneksi. Ehkä kun elämässä on nyt varmuutta ja tiedän ettei tarvitse todistella mitään itselleen.. ainakaan niin paljoa. Sitä ei vaan saa tarttua -Niihin- ajatuksiin.. mutta jos sitä kovasti koittaa estää, niin se ei onnistu. Niiden ajatusten tuloon pitäisi kai jotenkin suhtautua niin että tulkoon jos on tullakseen mutta koittaa olla hälläväliä asenteella.. Helpommin sanottu kun tehty. Mutta jaa a en sitten ole ihan varma miten se kävi. Yhtä tuskaahan se oli joka tuntui ettei lopu koskaan.

Varmaan laukaisevia tekijöitä tähän oli se että kasvoin pienenä aika ahistavissa oloissa. Onneks oli äiti joka välitti. Mut ei missään voinu levähtää. Koulusta kun pääs niin se jatku kotona.... Jatkuvaa taistelua.. Ja kaipa mun perus luonnekkin on altis tämmöselle..
(Oon aika vaativa itteeni ja muita kohtaan, oon vähän liian herkkä, ja mul on aika korkee moraali..)

Sillon aika pienenä just tuli ne kaikkein pahimmat oireet, kun ympäristökin oli nii ahistava. Se tunne että olen niiiin paha ihminen tai sairas ja se jatkuva todistelu itselleen että ei en minä ole paha.. Niitä minä yöni ja päivät mietin ja vatvoin :P. Yhtä ja samaa ajatusta. Jos sen sain pois, tuli joku samankaltainen jonka kanssa sai taas tehdä niiin paljon työtä että sen sai pois ja sitten next...... En sen tarkemmin edes viiti kirjoittaa.
Mutta oli se niin rankkaa.

Kirjoitin äsken tämän jälkeen paljon muitakin öö oirekuvioita tjs :P.. mutta pyyhin ne pois kun en haluukkaan julkaista täällä.

Mutta lyhyesti sanottuna ylenpaattista syöpä, hiv yms tauti pelkoa ilman oikeita syitä numero jutut yms mutta ei nekään nyt mitään ollut siihen muuhun vatvomiseen verrattuna..

Jotenkin lievemmin on turhaa tauti pelkoa vieläkin. Mut ei mitenkään pahasti tai häiritsevästi. ja no itteeni muihin vertailu juttuja.. ja jotain tarkistamisia. Mut jos on pienikin mahollisuus esim jostain oven kahvasta saada pöpö, niin mua voi alkaa vaivaamaan vaikka tavallaan tiiänkin järjellä että ei voi.. kai. Tarviin välil vakuutteluja että saisin mielen rauhan :P vähän niinkuin tikusta asiaa.

Tässä oli paljon muutakin tekstii mutta kumitin ne pois kun ei viitti avatua tässä niin

Mut oli kiva käsitellä ja miettiä näitä.. Vaikkei ajatus niin normaalisti just nyt toimikkaan kun oon valvonu yön. en oikeen jaksanu satsata oikeen kirjotukseen

Toivottavasti te jotka kärsitte tuosta pahasti pääsisitte siitä eroon..

Koen itseni älykkääksi jollain tasolla. Minulla on korkea looginen ajatelu kyky, olen matemaattisesti ja verbaalisesti lahjakas. Ymmärrän myös helposti asiat jotka ovat joillekin muille monimutkaisia. Ajattelen ja pohdin paljon asioita. Tähän tietenkin kuuluu pakkoajatukset, joita on hankala hallita välillä. Tunneälyä minulla taas ei ole melkein ollenkaan ja olen todella huono sosiaalisissa taidoissa. Olen sulkeutunut ja hieman eristäytynytkin.

En tiedä, tämä kaikki saattaa tosin olla omaa illuusiotani.

Ensin tuo beckham-juttu alta pois. Jalkapallo vaatii huikeaa ajattelukykyä. Jatkuvasti mielessä 22 pelaajan liikesuunnat ja -nopeudet ja koko ajan pitää ennustaa näiden reaktioita yms. Jatkuvasti tulee eteen tilanteita, joissa vaihtoehtoja on useita ja todennäköisyyksiä arvioimalla salaman nopeasti pitää valita se oikea vaihtoehto. No, joillain pelipaikoilla pärjää pidemmälle fyysisin ominaisuuksin, mutta ei keskikentän keskustassa, missä Beckham on parhaimmillaan ollut.

Mutta myös huippu-älykäs ja pakkomielteisiä ajatuksia oli, tosin niistä pääsin eroon, en muista miten. Tosin vähän tunne kuollut nykyään.

Itselläni on kokemusta ja kuuloa, että kyllä näin on, miten aloittaja sanoo. Itse aikoinaan yritin hakea apua ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen ja lähettävän psykiatrin mukaan jonkinasteiseen pakko-oireisuuteen. Kun sitten tehtiiin laajoja testejä, niin niiden palautteessa lääkäri ekana tuiskaisi, että älykäs sinä olet. Olin vähän ihmeissäni,sillä en ollut tullut sellaista lausuntoa hakemaan, vaan kartoitusta ja apua. Lopputulos oli, että todettiin jonkinasteista persoonallisuushäiriötä taustalla ja että olen erittäin oivalluskykyinen ja että kyllä pitkälle pystyn tiedostamaan ja ratkaisemaan omia ongelmiani. Häh! Jokseenkin turhauttavaakin.

Sittemmin vuoskymmenen päästä olen todennut, että ei mua kukaan oikeasti jaksa kuunnella mun ongelmista, kun selitän ne jo niin tyhjiksi. Ei siinä jää ammattiauttajalle oikein mitään sanottavaa. Vaikutan liian tietäväiseltä ja elämänhallintakykyiseltä, vaikka näin ei ole. Ihan riesakin on olla älykäs. Kaikella on puolensa.

Vanha viisaus ei tule tyhjästä: viisaus ja hulluus ovat usein samassa ihmisessä! :D

HAhahah hyvin sanottu aiempi kirjoittaja!

Itsellä ihan samaa. Tuntuu, että itse tiedän paremmin, mikä minua vaivaa kuin psykologit/psykiatrit.

Olen myös huomannut, että tiedän mitä terapeuttini aikoo sanoa seuraavaksi. Jotenkin ne neuvot ovat lopulta niin alkeellisia, että ne tietää itsekin. Jotenkin todella rasittavaa, kun se ei tunnu olevan mitenkään hyödyksi, koska olen kaikesta samaa mieltä kuin hän. Tai, että kun hän sanoo, että tämä voisi auttaa ja tämä taas ei ja plapla. Niin olen itse tiedostanut ne asiat jo ajat sitten.... Tavallaan tuntuu, että siellä käydään läpi sellaisia asioita, mitä itsekin on itsenäisesti ajatellut, eikä terapeutti kuitenkaan tuo mitään uusia kantoja asioihin....

Ammattitatioisia kyllä ovat. Mutta ehkä ei toimi ihmisillä, jotka itse jo tietävät mitä tulisi tehdä ja mistä kaikki johtuu jne...


Huomaan usein myös analysoivani terapeuttiani :D Hassua, että he ovat joskus niin läpinäkyviä. Paljon samoja tarinoita, esimerkkejä ja maneereja :D

"Lääkärissä tms. en ole käynyt tosin häiriötä vahvistamassa, mutta ei sitä tarvitse kenenkään vahvistaa. Se on aika selvää. Kunhan ei vain näkyisi ulkopuolisille (tosin aivan varmasti jossain muodossa näkyy ja ihmetyttää, mutta sitä ei kenties itse halua uskoa). Inhottaa, että näin nuorena on jo tullut tällainen, entä sitten 20 vuoden päästä? Missä olen silloin? "

No entäpäs sitten minun tulevaisuuteni, joka sairastin pakko-oireista häiriötä 12-vuotiaana? Kiitos vain koulukiusaaminen ja kaikki painajaismaiset muistot!

Vaikka alle 12-vuotias tyttö moneen kertaan ilmoitti pahasta olostaan, vanhemmat vain vastasivat sen menevän pian ohi. No ei mennyt! Vaikken syytäkään vanhempiani tästä, niin olisivat he silti voineet koittaa auttaa minua jotenkin. Ongelmien uskottiin ratkeavan itsekseen, kukaan ei huomannut 12-vuotiaan hiljaista kärsimystä. Ja mikä oli tulos?

Alle 12-vuotiaanakin kerroin avoimesti kiusaamisesta ja koulupeloistani. Asialle vain ei voitu mitään, joten sitten jäi osakseni vain kärsiä. Ja mitä 12-vuotiaan pienessä päässä voi tuollaisessa tilanteessa kehittyä? "Koulussa minua kiusataan, enpäs koske koulutavaroihin, ettei se paha olo tartu." Keksittyäni pahoja muistoja aiheuttavien asioiden olevan saastuneita alkoi se kaikki peseminen. Kevätjuhlan jälkeen muut juhlivat kesäloman alkua, minä otin kaikki tavarat hyllyistäni ja pesin jokaisen yksitellen. Tähän hommaan meni kokonaiset neljä päivää, sillä tein pikkutarkkaa työtä. Lopulta nukahdin työni ääreen.

Huokaus... Ne riidat vanhempieni kanssa... Yhtäkkiset pakkoajatukset, joilta en voinut välttyä ja näin ollen oli sitten liian moni hyvä hetki pilalla...

Mutta onneksi tälle oli onnellinen loppu. Ja vaikken voikaan yleistää, niin OCD:sta voi selvitä. Minä selvisin, nykyisin vain stressaantuneena huomaan kehittäväni lieviä pakkoajatuksia, mutta verrattuna Siihen aikaan, millaista se 12-vuotiaan iässäni oli.

Älykkyys on älyttömän ympäripyöreä käsite. Mielestäni sillä voi vain ja ainoastaan tehdä kehitysvammaisen diagnoosin. Paitsi jos on autisti. Ylempi älykkyysosamäärä on helkutin huono mittari mihinkään.
On osa-alueita, joissa kyykytän lähes kaikkia mennen tullen
On osa-alueita, jossa olen täysi luuseri.
On osa-alueita joissa olen tavallinen pulliainen.

Yksikään ihminen ei ole tasaisesti käyvä kone.Olemme erilaisia! Minulla on lahjakkuuteni ja minulla on heikkouteni. Miksi kaikki pitää saada samaan boksiin? Toisaalta ajatellaan hyvänä, että kykenee out-of-the-box -ajatteluun, mutta samalla on mukamas nupissa vikaa. Ei ole tutkittu tarpeeksi. Varmasti, kun löytyy lisää mittareita saadaan hajontaa leveämmäksi. Ei ole vain keksitty, että miten. Lyömmekö lisää diagnooseja, vai hyväksymmekö erilaisuuden?

Meikäläinen neuropsykokulttuuri on ihan hukassa.

No mulla on OCD ja intin laajoissa kokeissa sain älyn puolelta 8/9.

Jos erityistaidoista puhutaan, niin näen ihmisen läpi saman tien kun sen tapaan. Siihen on toki työkin kouluttanut. Muutenkin on lahjoja riittänyt mutta kun on ollut aina heikko pää ja itsetunto, pelot niin käyttämättä ovat nekin avut jääneet.

T: Reservin Luutnantti.

Oon muuten tyhmä ku saapas, mutta oon nopee laskeen päässä. Ajattelen asiat pitkällä tähtäimellä, mietin kauan ja hartaasti ennenkun toimin. Siksi varmaan ei tuu tehtyä tyhmiä ja näytän ulospäin fiksummalta mitä olen. Mutta todistusten numerot kertoo totuuden. Eli en ole fiksu. Sillai niinku akateemisesti. Iso sana ;)

Mutta en tiä, johtuuko tämä ocd.sta, blondiudesta vaiko sukupuolesta.. Tai ehkäpä Tshernobylista.

Itsellä nuo pakko-oireet perustuu melko pitkälti algoritmeihin ja todenäköisyyksiin eli jos joku asia on jotenkin niin se todistaa sen, että tuo ja tämä asia ovat niin ja näin ja lopulta vastaus on selvillä.

Noidankehän ja pakko-oireen luo se, että vaikka olisi miten monelta kantilta asiaa katsonut, sekä kaikkea saatavillaolevaa informaatiota ja loogista päättelykykyä käyttänyt, on silti pieni tai suuri todenäköisyys, että on tehnyt virheen jossain vaiheessa päättelyketjua.

Mun mielestä se todistaa ainakin tuon monimutkaisen ajattelukaavan väitteen, jos siis muillakin menee jotenkin tän kaavan mukaisesti.

Elin 15 vuotta tiedostamatta että mulla on pakko-oireinen häiriö, ja kun sen tajusin, ei oo ollut mitään tuskaisampaa. Tähän päälle paniikkikohtaukset ja voimakkaat pelkotilat ja kokoajan haluaa tappaa itsensä. Lisäksi se, kun näkee asiat eri tavalla kun muut ihmiset ja /kokee/ olevansa heitä älykkäämpiä, on todella raskasta ja turhauttavaa, kun ei pysty esim. väittelytilanteessa näkemään asiaa vastapuolen silmin, vaan pystyy pelkästään hahmottamaan mitä se tulee sanomaan seuraavaksi ja miten, ja miten hän reagoi sun sanomisiin. Voin sanoa että tiedostan OCD'n, ja tiedostan älykkyyteni, ja tää ei todellakaan oo nautinnollista ja ihanaa tai sellaista älykkyyttä jonka kanssa haluaa elää. Toisin sanoen, voisi ehkä sanoa että itselläni tämä ei oo ollu niin kutsuttua luovaa älykkyyttä. Lähinnä stressiä lisäävää.

Tää sama väite on jokaisessa mielenterveys ongelmassa.

"tutkimusten mukaan ahdistus oireet ilmenee älykkäimmillä ihmisillä"

"tutkimusten mukaan masennus oireet ilmenee älykkäimmillä ihmisillä"

"tutkimusten mukaan paniikkihäiriöt oireet ilmenee älykkäimmillä ihmisillä"

Ja joka helvetin kerta jotenkin ihmeellisesti ilmestyy kymmeniä jollei satoja ihmisiä pönkittämään omaa egoaan. "minulla on internet testien mukaan 147 ÄÖ ja olen sen myös itsekin huomannut koska osaan vaikka mitä ja olen kaikin puolin täydellinen".

Täyttä paskaa sanon minä. Kuka tahansa voi oikeissa olo suhteissa sortua mielenterveys ongelmiin. Tarkoittaako se ettei tyhmiä tai keskinkertaista älykkyyttä ole olemassa?

Taitaa tälläiset viesti ketjut vetää narsisteja puoleensa kuin paska kärpäsiä.

Ei välttämättä kaikki pakko-oireilijat ole "älykkäitä" tai luovia. Varmaan siinä on eroa, jos vertaa, esim. toinen tarkastelee aina samalla kaavalla kaiken, toinen keksii uusia tapoja tarkastella samat asiat.

Itselläni on OCD ja pidän itseäni jossain määrin huippuälykkäänä, olen kuitenkin usein niin omissa maailmoissani että pärjään todella huonosti lähes kaikissa töissä, siksi yhteiskunnan näkökulmasta tuskin olen kovin "älykäs" ... jokatapauksessa suvusta löytyy matikan professoreja ym. joten kyllähän ns. geenit pitäisi olla kohdillaan.

No, voihan se tietty olla jollakin tapaa totta, mutta voishan sitä aikansa vähän järkevämminkin käyttää.

Poikani väittää että hänellä on tämä oireyhtymä ja hänen lähelleen/ lähellään ei saa mennä, eikä puhua tai hän juoksee pesemään käsiään ja kasvojaan ja sanoo, että olen sylkenyt häntä..Hän on aikuinen ja noin 5v. vuotiaasta asti jatkunut..

Voi siinä jotain perää olla. Olen itse huomattavasti keskivertoa älykkäämpi ja monin tavoin lahjakas sekä kärsinyt nuorena hetken myös lievistä pakkoajatuksista. Pääasiallinen mt-oireiluni on kuitenkin liittynyt toistuvaan masennukseen ja ahdistukseen ilman psykoottisia tai muita oireita joitakin nuorempana saatuja paniikkikohtauksia lukuunottamatta.

Taustani on aika vaikea ja nuo pakkoajatukset ajoittuivat myöhäisteinivuosiin, jolloin koin monia traumaattisia asioita. Vanhempani eivät kuitenkaan osanneet tukea näissä, vaan lisäsivät taakkaani ankaruudellaan. Siitä siis seurasi hetkellisiä vahingoittamisajatuksia, jotka kuitenkin hävisivät tyystin lyhyen sairaalassa saamani hoitojakson aikana. Pyysin itse hoitoonpääsyä huonovointisuuteni vuoksi eli olin motivoitunut hoitamaan itseäni. Sekin vaikutti varmasti onnistuneeseen lopputulokseen.

Sinänsähän etenkin kaltoinkohtelijoitaan kohtaan nousevat vahongoittamisajatukset eivät ole mitenkään ihmeellisiä, vaan pikemminkin looginen seuraamus. Omat pakko-oireeni hävisivät tuon tajuamisen ja työstämisen myötä, enkä ole sen jälkeen kärsinyt minkäänlaisista pakko-oireista. Myös satunnaiset paniikkikohtaukset loppuivat pitkälti yli vuosikymmen sitten samoin kuin ahdistus.

Nyt kaikki olisi vihdoin hyvin (tai ollut jo pidemmän aikaa), mutta voimat ovat kaiken myötä loppuneet ja masennus on tahtonut uusiutua ja kroonistua tämän takia. Mutta paljosta voi siis myös onneksi aidosti parantua. Tsemppiä kaikille toipilaille ja yrittäkää jaksaa uskoa tulevaan.