Taivaaseen

Hyvät tämän palstan lukijat tuomarit, asiantuntijat. Matkalla määränpäähän taivaskotiin kuljen, viimein silmäni suljen. Kaiken olen nähnyt alallisen elämän kokenut. Viimein saavun satamaan, rauhan tyyssijaan.

Elämältä enemmän olisin halunnut, mutta kaikki oli minulta kiellettyä. Vaimon olisin itselleni halunnut, sisariin en koskaan ole rakastunut. Eri tavalla uskovaan rakastuntu, tyttöön nättiin ja kilttiin. Lapsi jumalan kielsi suhtee tämän, samalla vei masennukseen pojan elämän. Tuomion valta on uskovalla, tuomita toinen kadotukseen langettaa niskaan synnit suuret. Armo on avoin, elämä on tylsä.

Kuule sinä veljeni ja sisareni rakas, minun voimani ovat vähäset. Tie on kaita ja elämänpolku avara. Anna minulle murunen armoa, sitä ammennan, mutta jaksanko mihin saakka.

Kaiken olen kokenut,tunteen rakkauden, ihmiseen joka minua on rakastanut. Suurinta päällä maan, mutta tonen sen kieltää voi.

Nämä terveisiet kirjoitti poika, joka on uupunut. Ihmissuhde ei ole sallittua eri tavalla uskovan kanssa. Jatkan yksin sen minkä jaksan. Jumalani ja vapahtajani korjaa kotiin uupunut.
5307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuulostaa kyl aika surulliseta toi sun runos. Ootko sä oikeesti lestadioilainen? Onks teillä joku sääntö että lestadiolaisten pitää olla lestadiolaisten kanssa ei mitenkään muuten?

Äänestä

"Ihmissuhde ei ole sallittua eri tavalla uskovan kanssa"

No kannattaako olla aivopeseytynyt uskontokuntaan noin. Ota hyvä mies järki käteen, uskoa voi sydämessä ilman lahkoja tai uskontoja. Jos olet sinkku ja toinen on sinkku, niin mikä estää?

Apua on saatavilla masennukseen muutenkin. Ja jos on uskonnon uhri, siihenkin on apua.

Tee elämästäsi onnellinen, kukaan muu ei tee puolestasi. Lämmin halaus sinulle

Äänestä

myönnetty jopa suviksissa,
että ssapi ottaa toisin uskovan puolisokseen..

Äänestä
  • ..ottaa puoliso olipa sitten näytelmäkerhon sisä- tai ulkopuolelta ja pysytellä mahdollisimman etäällä mokomasta aivopesu/rahastus-lahkosta.

    Äänestä

  • Hei ystävä hyvä. Onko todella niin, että voi epäuskossa olevan puolison ottaa itselle. Aloitukseni on todella totta. Ihmisjärki ei voi kaikkea ymmärtää.. Joko päästä uskosta irti, jota en haluaisi tai sitten jotain muuta. Tähän tyttöön olen todellakin rakastunut..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaiken olen kokenut. kirjoitti:

Hyvät tämän palstan lukijat tuomarit, asiantuntijat. Matkalla määränpäähän taivaskotiin kuljen, viimein silmäni suljen. Kaiken olen nähnyt alallisen elämän kokenut. Viimein saavun satamaan, rauhan tyyssijaan.

Elämältä enemmän olisin halunnut, mutta kaikki oli minulta kiellettyä. Vaimon olisin itselleni halunnut, sisariin en koskaan ole rakastunut. Eri tavalla uskovaan rakastuntu, tyttöön nättiin ja kilttiin. Lapsi jumalan kielsi suhtee tämän, samalla vei masennukseen pojan elämän. Tuomion valta on uskovalla, tuomita toinen kadotukseen langettaa niskaan synnit suuret. Armo on avoin, elämä on tylsä.

Kuule sinä veljeni ja sisareni rakas, minun voimani ovat vähäset. Tie on kaita ja elämänpolku avara. Anna minulle murunen armoa, sitä ammennan, mutta jaksanko mihin saakka.

Kaiken olen kokenut,tunteen rakkauden, ihmiseen joka minua on rakastanut. Suurinta päällä maan, mutta tonen sen kieltää voi.

Nämä terveisiet kirjoitti poika, joka on uupunut. Ihmissuhde ei ole sallittua eri tavalla uskovan kanssa. Jatkan yksin sen minkä jaksan. Jumalani ja vapahtajani korjaa kotiin uupunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu