Olen kärsinyt unihalvauksista useamman vuoden ajan. Välillä harvemmin ja välillä useamman kerran viikossa. Alusssa unihalvauksiin liittyi aina myös kiputiloja, mutta myöhemmin ne ovat onneksi pääsääntöisesti jääneet pois. Pelottavia asioita koen kuitenkin edelleen ja usein saatan esimerkiksi tuntea putoavani sängyn ja lattian läpi useita kerroksia alaspäin kuitenkaan heräämättä.
Nyt olen huomannut unessa tiedostavani olevani unihalvauksen alaisuudessa ja pystyn vaikuttamaan halvauksen aikana tapahtuviin asioihin. Minulla unihalvaukseen liittyy usein leijumis/putoamis tuntemuksia ja viime aikoina olen pystynyt esimerkiksi hallitsemaan sitä mihin suuntaan unihalvauksen aikana "leijun" kokoajan tiedostaen, että olen unihalvauksen alaisuudessa. Kuullostaa varmasti hullulta ja psykedeeliseltä ihmiselle, joka ei ole unihalvausta ikinä kokenut, mutta niille jotka ovat, voivat varmaan kuvitella mistä puhun.
Onko muilla ollut vastaavia kokemuksia unihalvauksista? Vaikka ilmiö on todella epämielyttävä ja aina toivon, että heräisi pian, on se alkanut myös kiinnostaa nyt kun olen huomannut, että ihminen voi kehittää taidon hallita unihalvauksessa kokemiaan asioita. Valitettavasti unen hallinta on vielä vaatimattomalla tasolla ja vaatii ääretöntä keskittymistä koko ajan. Viimeksi keskityin kovasti leijumaan naapurini asuntoon sisälle, mutta yht´äkkiä keskittymiseni herpaantui hetkeksi ja mielenkiintoinen kokemukseni muuttui painajaiseksi, jossa avokkini yritti kuristaa minut. Tunsin tukehtuvani ja halvaus loppui onneksi nopeasti tämän jälkeen.
Unihalvaus ja sen hallinta
5
1461
Vastaukset
- hypno
On kokemusta! Pääsääntöisesti aivan hirveää. Paha istuu päällä ja painaa rintaa, joskus joku puhaltaa niskaan tai kasvoille ja koskettelee, ääniä kuuluu, tuntoaistimukset kamalia (fyysistä kipua). Haluaisin itse näistä eroon. Tiedättekö, mitkä lääkkeet auttaisivat näihin? Pelottaa jo tuo nukkuminen. En kyllä näe mitään positiivista näissä hypnogogisissa hallusinaatioissa. No, ehkä ainoastaan silloin, jos pystyy leijumaan ja lentämään.
- muka
Eikö täällä muka kellään ole kokemusta enempää unihalvauksista. Käy unissa halvaantuja katsomassa tukiasema.net keskustelupalstalla. Siellä oli paljon juttuja unihalvauksesta siellä uniosastolla. Viimeisimmät keskustelut aiheesta olivat kesäkuulta.
- unijukka
Tuttu vaiva minullekin. En tosin tänne ala kirjoittelemaan sen enempää kokemuksistani, koska kuten sanoit vaikuttaa aika hullulta ja psykedeeliseltä jne. Näillä "unilla" on ollut kiva pelotella kavereita. Mutta ihan kaikille näitä ei voi kertoa. Oletko tutustunut "lucid dreaming" (kirjoitettiinkohan noin), jos haluat pelotella lisää itseäsi niin tutustu.
Hauska vaiko pelottava unenpätkä... Teletappien Tiivitaavi antennipää makasi kotona sängyllä vieressäni ja uhkasi kovin sanoin tappaa minut jos en lähde pois...- halvaukset
Näettekö päiväunien aikana myös näitä halvauksia, tai siis tapahtuuko niitä myös silloin. Minulla on niitä päivisinkin, mutta ne eivät ole niin ahdistavia kuin yöllä. Pystyy paremmin kontrolloimaan niitä. Yöllä vain tulevat ne "pahat" lähelle.
- kanava12
mulla oli joskus seitsemäntoistavuotiaana toistuvasti unihalvauksia. pelkäsin mennä illalla nukkumaan, mulla halvaukset alkoivat samantien kun vaivuin uneen. En aluksi tiennyt mitä ne olivat ja uskoin olevani tulossa hulluksi. Unihalvaus alkoi aina samalla tavalla. Laitoin silmät kiinni ja hetken päästä tuntui että vajoan alaspäin, ja pimeys oli vaan koko ajan pimeämpää ja pelottavampaa. Tunsin, että joku paha oli läsnä. Normaalissa unessa pystyn herättämään itseni, esim. juuri käsiä liikuttelemalla tms. Mutta noiden "kohtausten" aikana ei auttanut mikään. Yritin kiljua ja huutaa että joku perheenjäsen heräisi ja tulisi herättämään mut, mutta ääntä ei tuntunut lähtevän. Vajoamisen tunne ja se olo että joku paha on läsnä, oli jotakin niin järkyttävää ettei sitä pysty kuvailemaan. Sitten kun vihdoin "heräsin" eli kroppa alkoi taas totella, istuin useita minuutteja sängyssä, kun en uskaltanut käydä uudestaan nukkumaan. Mikä oli kamalinta noissa halvauksissa oli, että joka kerta kun tuli yksi halvaus, se tuli sitten aina kolmesta neljään kertaan peräkkäin. Eli siis heti kun selvisin yhdestä ja uskalsin taas laittaa sulkea silmät, vajoamisen tunne alkoi uudestaan. Luulin siis tosiaan tulevani hulluksi.
En kertonut niistä kohtauksista kenellekään kun tuntui ettei kukaan usko kuitenkaan. Sitten, vuosia myöhemmin juttelin yhden kaverin kanssa ja se alkoi kertoa niistä kohtauksista. Helpotus oli suuri kun ymmärsin että kohtaukset on melko yleisiä eikä se "pahuuden" läsnäolon tunne ole mitenkään erikoinen. Silloin sain myös ekaa kertaa kuulla, että tälle ilmiölle on myös nimi.
Unihalvauksia ei ole ollut moneen vuoteen, mutta yhä edelleen välillä pelkään että niitä tulee. Siksi olikin mielenkiintoista lukea, että olet oppinut "hallitsemaan" niitä. Ehkä se sit voisi lievittää pelkoa sen halvauksen aikana. Varsinkin nyt kun tietää mitä tapahtuu ja miksi tapahtuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "904219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134931
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770