Tyttäreni seurustelukumppani

Huolestunut äiti

Olen aika huolestunut, tyttärestäni eikä uni oikeen maistu, kun heräilen tunnin välein ajatellen joka kerta herätessäni tätä asiaa.

Tyttäreni on vasta 14-vuotias, ja seurustelee 18-vuotiaan turkkilaisen nuoren miehen kanssa.
Tyttäreni poikaystävähän on sinäänsä ihan mukava, pukeutuu siististi (ja jaksaapa tuo tytär toitottaa poikaystävänsä muotitietoudesta ja kuinka hänen fruittari tyyli on ihana) ja ihan hyvät käytöstavat, ainakin meillä ollessa.

Poika kehtaa missä tahansa suudella ja lääppiä ja helliä tytärtäni, ja siinä tuo ikäero oikein puistattaa mieltä. Ja mitä noista turkkilaisista nuorista miehistä tiedän, niin eivät ehkä ole parhaita mahollisia poikaystäviä nuoremmille tytöille. En saa mielestäni ajatusta, että he olisivat harrastaneet seksiä. Kerran hieman vihjailin asiasta tyttärrelleni, että ovatko he, mutta hän vain katsoi hetkeksi maahan, ja sitten sanoi minulle, että "Meen kaverille". Siinä vaiheessa epäilykset kyllä vahvistuivat.
En kyllä voi antaa anteeksi tälle nuorelle miehelle, jos hän on vietellyt tyttäreni niin, että sai hänet sänkyyn. Sehän olisi kaiken lisäksi laitonta! En usko, että tyttäreni vielä ihan haluaisi sitä..
Ja haluaako tämä poikaystävä nimenomaan vain seksiä tyttäreltäni?
Ovat seurustelleet vasta noin kuukauden.
Miten minä voisin puhua tyttärelleni, ilman että hän suuttuu, tai menettää hermojaan?
Koskaan olisi uskonut, että hän ryhtyisi 4 vuotta vanhempien poikien kanssa olemaan.
Ompa ongelma.

27

4478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tapaamasta

      tytärtäsi! Sanot että se on rikos Suomen lakien mukaan jos hän koskee sillai tyttäreesi!
      Eikä siinä auta että tyttö "on halukas" alaikäinen mikä alaikäinen!
      Ja vaikka kuinka tyttösi sua sen jälkeen vihaa...

      • tyttö19..

        Äläkä missään nimessä kiellä sitä poikaa tapaamasta tytärtäsi, on minun neuvo .. Siitä tulee vaan ongelmia.. Mieluummin puhut vaan suoraan tyttärellesi asiasta .. Jotkut 18- vuotiaay pojat on vielä tosi lapsellisia.. Voi olla että he ovat samalla aaltopituudella.. Eikös sanota että tytöt on henkisesti kaks vuotta ikäänsä kehittyneempiä ja pojat kaks vuotta jäljessä .. Eli ovat yhdessä 16- vuotiaita, mitä et tietenkään halua kuulla :D

      • ON RIKOS!!
        tyttö19.. kirjoitti:

        etkö ymmärrä...laki kieltää sen! Poika saa vankeutta pahimmassa tapauksessa!
        Parempi olisi kieltää!
        Virallinen määritelmä Suomen rikoslaissa

        !”6 § Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö

        Joka

        1) on sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa,

        2) koskettelemalla tai muulla tavoin tekee kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka on omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään, tai

        3) saa hänet ryhtymään 2 kohdassa tarkoitettuun tekoon,

        on tuomittava lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vankeuteen enintään neljäksi vuodeksi.!"
        Kai se ois kiva pojan olla vapaalla jalalla!

      • ihan noin yksinkertaista
        ON RIKOS!! kirjoitti:

        Lakiin on sisällytetty myös kohta, joka suojaa nuoriapareja: Hyväksikäytön merkit eivät täyty, jos osapuolten välillä ei ole suurta eroa kehityksessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vanhemman osapuolen asema nuoreen (tai lapseen, niin kuin se laissa sanotaan) tulisi olla osoitetusti fyysisesti ja/tai henkisesti epäyhdenveroinen. On aivan oikein ettei ketä tahansa juuri ja juuri 18-kesäistä kloppia katsota kriminaaliksi jos seurustelee vaikkapa 15,9-vuotiaan kanssa.

      • mapee
        ihan noin yksinkertaista kirjoitti:

        Tuo kehityksen välinen ero tarkoittaa lähinnä sitä, että jos toinen on henkisesti selvästi kehityksestä jäljessä eli puhutaan vähintään heikkolahjaisesta tai lievästi kehitysvammaisesta ja nuoresta kumppanista.

        Toinen vastaava tilanne on kun kumpikin osapuoli on alle 16-vuotta jolloin kumpikaan ei tee väärin lainsäätäjän mukaan.

        Jos ilmoitat että 15v ja 11kk vanha on sekstaillut täysi-ikäisen kanssa tai jopa sen 16v täyttäneen niin lain mukaan rangaistus rapsahtaa. Raja on se, mikä se on ja se menee tarkalleen siinä eikä siellä päin.

        Joka tapauksessa 14v ja 18v ikäero on niin selvä, että siinä kyse on hyväksikäytöstä jos sänkyyn on menty.

      • palturia
        mapee kirjoitti:

        "Jos ilmoitat että 15v ja 11kk vanha on sekstaillut täysi-ikäisen kanssa tai jopa sen 16v täyttäneen niin lain mukaan rangaistus rapsahtaa. Raja on se, mikä se on ja se menee tarkalleen siinä eikä siellä päin."

        Eli pari vuotta parin vuoden ikäerolla seurustelleen parin suhde voi muuttua tuosta vaan laittomaksi. Ja rangaistavaksikin, mikäli vain joltain lähipiiriläiseltä puuttuu kupista murot/maalaisjärki. Juu. Osaatko antaa esimerkkejä että näitä tuomioita olisi jaettu käytännössä? Lain tarkoitus on estää aikuisia vahingoittamasta lapsen kehitystä, ei puuttua nuorten, teini-ikäisten lasten väliseen seurusteluun.

        Kyllä nuorten kohdalla joudutaan lähes poikkeuksetta katsomaan jokaisen yksilöllistä kehitystä jo pelkästään siksi, miten suuria erot voivat olla samanikäisissä. Siihen ei kehitysvammat vaikuta.

      • alaikäiseen sekaantumisesta
        palturia kirjoitti:

        niin sillon läks ku se annikki ladosta, se on tosi!
        18v. on täysi-ikäinen ja alle sen on alaikäinen.
        Se ei saa ****sitä, koska se on laitonta!

      • Se on rikos>linkkiä>

      • linkin takaa
        Se on rikos>linkkiä> kirjoitti:

        http://www.lskl.fi/showPage.php?page_id=39&submit=displayDoc&documentId=604

        "Oikeus voi olla tuomitsematta rikoksesta, mikäli osapuolten välillä on fyysisessä ja psyykkisessä kehityksessä vain vähäinen ero. Tätä oikeusistuin punnitsee tapauskohtaisesti, mikäli asia menee oikeuteen."

        Toisin kuin joku väitti, ei tässä puhuta mitään kehitysvammoista. Ja rangaistuksen rikoksesta voi saada vain, mikäli on tuomittu rikoksesta - epäilty ei ole vielä syyllinen rikokseen.

        Käsittääkseni ap:n jutussa tämä poika ei ole myöskään tytön opettaja ym. auktoriteetti. Eli tapaus menisi syytteisiin joutuessaan juuri tuohon oikeusistuimen omaan harkintaan.

        Jottei jäisi epäselväksi, niin minusta lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ON sanoinkuvaamattoman iljettävää ja siihen syyllistyneet saisi pistää vankilaan loppuiäkseen ihan vain varmuuden vuoksi ettei pääsisi uusimaan tekostaan viattomien kustannuksella. Mutta en voi ymmärtää, että maallikot jakaa tuomioitaan täällä netissä edes koskaan näkemättä tapausta. Varsinkaan kun kyse ei ole läpihuutojutusta, mistään parikymppisestä selvästi mieheksi luettavasta "poika"ystävästä, vaan juuri täysi-ikäistyneestä ihmisestä jonka voi vielä luokitella myös teiniksi. Yhtä lailla väärin on pistää leima otsaan väkisin sellaiselle, jonka syyllisyydestä ei ole kunnon näyttöä.

    • huolissani

      Olen 19- vuotias tyttö ja lähes kaikki poikaystäväni on ollu ulkomaalaisia ja kaveripiirissäni on tosi paljon myös turkkilaisia.

      Minun näkemykseni on, että on vähän kummaa tosiaan tuo heidän ikäero, sillä yleensä ei ole noin paljon ikäeroa...

      Mutta... Jos he seurustelevat (on käynyt teillä jne), on poika kyllä ihan kunnollinen ja "tosissaan" näemmä. Heidän kulttuurissa tuo on paljon isompi asia, käyminen toisen kotona jne.

      Jos hän haluaisi vain seksiä, eivät he kyllä seurustelisi... Sen voin satavarmasti sanoa, että ei ne ketkään pojat turhan takia ala seurustelee :-D

      Mutta ikävä tosiasia on, että jos et hyväksy heidän seksin harrastamista, niin olisin kyllä huolissani.. Siis todennäköisesti harrastavat... Mutta ei se poika sen perässä ole ...

      En osaa oikeen auttaa asiaa, mutta oma äitinikin oli kauhean huolissaan kun olin nuorempi. Paras neuvo Sinulle on olla tuomitsematta/hysterisoitua, sillä sen jälkeen et saa kuulla tyttäreltäsi enää mistään vähääkään arveluttavammasta asiasta ...

    • jätit kysymyksiä

      Minua jäi ainakin mietityttämään mm. seuraavat:

      * niin 14-vuotias tyttö kuin 18-vuotias poika voivat olla kehitykseltään missä vaiheessa tahansa. Mitä itse luulet, onko tyttäresi jo enemmän nuori kuin lapsi ja onko poika enemmän mies kuin nuori? Ikäero on kieltämättä suuri, mutta tällaisissa rajatapauksissa osapuolia yhtään tuntematta on varsin vaikeaa sanoa onko kyseessä normaali nuoripari vai hyväksikäyttö. Eikä ole aina helppoa tarkemmillakaan tiedoilla. Toisaalta: Olisiko poika noin avoin jos hänellä ei olisi puhtaat jauhot pussissa?
      * Mitä tämä lääppiminen käytännössä on? Pussailua, halimista ja (soveliasta) koskettelua vai kourimista tai muuta sopimatonta?
      * Miten vahvasti pojan tausta vaikuttaa? Esim. Kuinka kauan hän on elänyt suomessa? Perhetausta? Yksilöllinen luonne?
      * Oletko puhunut tytön kanssa aiemmin seksiasioista ja miten hän on reagoinut? Oletko varma ettei tyttö vain puhtaasti nolostunut kysymystäsi?

      Ehkä sinun täytyisi kysyä jonkun teidät tuntevan ihmisen mielipidettä. Näin netin kautta ei voi valitettavasti antaa kuin mutu-tuntumia.

      • Huolestunut äiti

        Kiitos vastauksista, mutta tiedän, että se on rikos eikä sitä täällä tarvitse puida.
        En vieläkään oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä, mutta piakkoin tyttäreni pitäisi tulla kotia, ja aion puhua hänen kanssaan asiallisesti, en aio hyökätä tai tyrmätä heti koko suhdetta, muuten emme pääse sovintoon.
        Jos tyttäreni olisi edes melkein 16, ymmärtäisin suhteen ja jopa seksin. Mutta en, kun hän on vasta 14.

        "* niin 14-vuotias tyttö kuin 18-vuotias poika voivat olla kehitykseltään missä vaiheessa tahansa. Mitä itse luulet, onko tyttäresi jo enemmän nuori kuin lapsi ja onko poika enemmän mies kuin nuori? Ikäero on kieltämättä suuri, mutta tällaisissa rajatapauksissa osapuolia yhtään tuntematta on varsin vaikeaa sanoa onko kyseessä normaali nuoripari vai hyväksikäyttö. Eikä ole aina helppoa tarkemmillakaan tiedoilla. Toisaalta: Olisiko poika noin avoin jos hänellä ei olisi puhtaat jauhot pussissa?"

        -Noh, on hyvin yleistä, että tytärtäni luullaan 16 votiaaksi; käyttäytymisen, sekä ulkonäön perusteella. Mutta silti, ikäero mikä ikäero.
        Ja tämä poikaystävä taas, hän ei kyllä kovin aikuismaiselta vaikuta muuten kuin ehkä ulkonäöltään, kyllä minä vielä nuoreksi luokittelisin, kun vaikka näkee sen kaveriporukan missä se liikkuu.
        Mutta edelleenkin, ikäero mikä ikäero.

        * Mitä tämä lääppiminen käytännössä on? Pussailua, halimista ja (soveliasta) koskettelua vai kourimista tai muuta sopimatonta?

        -Noh, sen mitä minä olen nähnyt, pussailevat, halailevat, ja tämä poikaystävä pitää käsiään tyttäreni takapuolen päällä ja saattaa puristella. Sitten on myös sellaista normaalia kädestä pitämistä, käden laittamista olkapäille yms. Mutta sitä takapuolen lääppimistä en siedä, enkä sitä, jos he kielisuudelmia tekevät meidän olohuoneessa, samaan aikaan kun toiset katsovat myös telkkaria.

        * Miten vahvasti pojan tausta vaikuttaa? Esim. Kuinka kauan hän on elänyt suomessa? Perhetausta? Yksilöllinen luonne?

        -Hän on tullut Suomeen kun oli 5 vuotiais.
        Hänen perheestään en oikein muuta tiedä, kuin että isä on kuollut, ja että hänellä on 3 veljeä ja asuvat siis tietenkin äitinsä luona.
        Luonnettapa on hankala alkaa kuvailemaan, mutta aika perus iloinen, ja elää pilke silmäkulmassa.

        * Oletko puhunut tytön kanssa aiemmin seksiasioista ja miten hän on reagoinut? Oletko varma ettei tyttö vain puhtaasti nolostunut kysymystäsi?

        - Olen puhunut, ja hän vain lähinnä kuunteli ja vastaili suht normaalisti. Voihan se myös olla nolostumista, mutta en sitten tiedä..

        No jokatapuksessa, kohtahan otan asioista selvää!

      • otat asiasta
        Huolestunut äiti kirjoitti:

        selvää.
        Onhan sinun puhuttava ehkäisystä yms., ettei ihan kamalia pääse tapahtumaan. Turha tuudittautua siihen uskoon, ettei "mitään" tapahdu.
        Sinuna ottaisin myös sen pojan vakavaan puhutteluun, vai voisiko tyttäresi isä tehdä sen? Pojalle pitäisi tehdä selväksi, että hän on vaarassa syyllistyä rikokseen ja pilata elämänsä sen takia. Kukapa muu hänelle osaisi sen asian selittää, kun oma isä on kuollut eikä äiti välttämättä ymmärrä mitään Suomen lainsäädännöstä eikä tiedä poikansa touhuista?

      • Äiti, joka ei ole enää huol...
        otat asiasta kirjoitti:

        Tyttäreni isä ei ole mukana kuvioissa, olemme siis eronneet.

        Mutta kuitenkin.
        Juttelin heidän molempien kanssa asiasta eilen illalla, koska tyttäreni oli tuomassa poikaystäväänsä yöksi meille..
        Kyselin heidän suhteestaan, ja että onko seksi mukana kuvioissa, koska poika tekisi siinä tapauksessa rikoksen. Molemmat vakuuttivat etteivät ole edenneet niin pitkälle, juurikin tämän suojaikä lain takia. Enkä kyllä nähnyt valhetta silmissä tai muutenkaan, aivan rehellisiltä vaikuttivat. Tyttäreni on kaiken lisäksi huono valehtelemaan (eikä pidä valehtelusta), joten uskon heidän puhuneen totta.
        Ja kyllä se poika katsoi niin rakastuneena siinä tyttärtäni silmiin, että oli pakko heltyä.
        Kyselin vielä, että ovatko he tosissaan ja eikö se ikäero tosissaan tunnu missään.
        Noh, osaan vain olla onnellinen heidän puolestaan, enkä aio olla esteenä heille..

      • Mitä päässäsi liikkuu
        Äiti, joka ei ole enää huol... kirjoitti:

        Mitä ihmettä päässäsi oikein liikku, kun annat 14 vuotiaan tytön tuoda vanhemman poikaystävän yökylään ! Kyllä olet naivi, jos kuvittelet heidän vain hiukan pusuttelavan peiton alla.
        Sinulla lapsen huoltajana on velvollisuus omalta osaltasi valvoa, että tyttäresi koskemattomuus säilyy lakisääteisen ajan etkä tästä velvoitteesta pääse luistamaan sillä, että nuoret vakuuttavat "ihan kirkkain silmin", ettei mitää tapahdu.
        Herää ihminen todellisuuteen !!

      • Äiti, joka ei ole enää huol...
        Mitä päässäsi liikkuu kirjoitti:

        Mitä ihmettä päässäsi oikein liikku, kun annat 14 vuotiaan tytön tuoda vanhemman poikaystävän yökylään ! Kyllä olet naivi, jos kuvittelet heidän vain hiukan pusuttelavan peiton alla.
        Sinulla lapsen huoltajana on velvollisuus omalta osaltasi valvoa, että tyttäresi koskemattomuus säilyy lakisääteisen ajan etkä tästä velvoitteesta pääse luistamaan sillä, että nuoret vakuuttavat "ihan kirkkain silmin", ettei mitää tapahdu.
        Herää ihminen todellisuuteen !!

        Hän on ennenkin tullut meille yöksi, ja ei siellä peiton alla sen kummempia tapahdu, koska tyttäreni ja toinen tyttäreni ovat samassa huoneessa.
        Ja tämä nuorempi tytär on vasta 10-vuotias, joten eivät he sänkypuuhia hommaile tämän ollessa samassa huoneessa, kaikenlisäksi minun huone on seinän toisella puolella.
        Ja vielä toisen seinän toisella puolella on hänen 19-vuotiaan veljen huone, ja hän on ERITTÄIN huolestunut tästä parista (minä en enää) ja nukkuu aina koiran unta kun tyttäreni poikaystävä on meillä yötä. Kerran hän erehtyi ja luuli, että siellä tapahtuu jotain, ja ryntäsi huoneeseen. Joten, mitään ei tapahdu, vaikka en epäilekkään sitä enää muutenkaan.

      • Miehen varoitus

        Kyllä nuo turkinmiehet tunnetaan, vielä pahempia hyväksikäyttäjiä kuin suomenmiehet joissa ei ole myöskään kehumista. Tytöt taas oikein hakeutuvat ja antautuvat hyväksikäytettäviksi.

        Kyse on lapsen ja aikuisen suhteesta, eli hyväksikäytöstä. Lapsen ja aikuisen seurustelusuhde ei todellakaan ole terve tai turvallinen asia. Ei varmasti ole mitään muuta kuin hyväksikäyttöä. Tietenkin mies pitää tytöstä ja tyttö vielä enemmän hölmönä miehestä, mutta suhteen perusta on puhtaasti tytön edun vastainen hyväksikäyttö.

        Perusteltua on epäillä toistuvaa rikosta, huom kaikki seksuaaliset teot ovat suhteessaan rikoksia. Myös seksuaalissävytteinen koskettelu ja suuteleminen jne.

        On naiivia uskoa lapsen ja aikuisen vakuutteluihin että lapsi-aikuinen suhteensa on seksitön (muista seksiä ja hyväksikäyttöä on moni muu asia kuin paneminen ja suhteessaan kaikki rikollista)ja rehellinen ja lapsen etu. Ehei näin ei voi olla ja on vastuutonta noin uskoa.

        On naiivia uskoa että lapsen ja aikuisen seksuaaliset asiat eivät onnistuisi lapsen pikkusiskon nukkuessa samassa huoneessa. Tai järkevän isovelin valvoessa viereisessä huoneessa ja äidin nukkuessa omassa viereisessä huoneessaan.

        Kyllä yks jos toinenkin temppu onnistuu pikkusiskon nukkuessa, peiton ja hämärän suojassa. Esileikkiseksistä suuseksin kautta panemiseen, kaikki onnistuu. Onnistuu vaikka veli vastuun- ja huolentunnossaan tarkistaisi välillä mitä huoneessa tapahtuu, valitettavasti edes tämä ei paljasta mitään vaikka hetkeä aiemmin aikuinen mies olisi hyväksikäyttänyt lasta joko tytön ottaessa suihin tai jopa miehen pannessa tyttöä.

        Jos oletetaan eli leikitään ajatuksella vastoin todennäköisyyttä niin vaikka juuri nyt lapsen ja aikuisen suhteessa ei olisi seksiä niin uskotko oikeasti että turkinmies odottaa pari vuotta seksiä? Ehei kyllä yhden jos toisenkinlaista seksiä tapahtuu joka tapauksessa paljon aiemmin, jos ei niin mies jättää tytön mikä on tietenkin vain hyvä asia, mutta päiväkin lapsen ja aikuisen suhdetta on lapselle vahingoksi oli seksiä tai ei.

        Entäs kun lapsi täyttää 16-vuotta ja on vapaa pantavaksi? Ikäero on edelleen vastoin tytön etua seksiseurustelusuhteeseen. Uskotko että mies odottaa esim viisi vuotta että tyttö on oikeasti valmis seksiin?

        Ei ei ei.. Mikä vain vaihtoehto lapsen ja aikuisen suhteessa on huono, tytön edun vastainen.

        Älä ole naiivi, kys suhde ei ole tytön etu ja hyvin todennäköisesti tyttö vielä kärsii suhteen vuoksi.

        Tyttö ei ymmärrä asioista itse vielä yhtään mitään, on vain paljon tunteita, tarpeita ja ajatuksia jne jne.

        Isoveli ei ole erehtynyt, isoveli on ainoa joka on tilanteen tasalla.

        Ymmärrän että asia on äärimmäisen vaikea sinulle äitinä ja tarkoitus ei ole loukata. Kirjoitin vahvasti, mutta mielestäni en edes riittävän vahvasti.

    • eoss

      hankala tilanne. itse en olisi kovinkaan ilhatunut jos 14v tyttäreni seurusteli turkkilaisen kanssa. heistäkun on vaikea päästä eroon.

    • lapsena

      Suomen lakien mukaan tyttäresi kohdalla seksuaalinen suhde on yksiselitteisesti lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, joka on rangaistava teko ellei selkeästi pystytä osoittamaan, ettei toinen osapuoli osannut arvioida toisen olevan alaikäinen.
      14-vuotias on lapsi ja näistä suhteista on usein ikäviä seurauksia pahimpina abortit. Euroopan ulkopuolella usein 14-vuotiasta pidetään aikuisena. Mielestäni vanhemman on syytä suojella omaa lastaan ja oltava vastuunkantava aikuinen. Keskustelu nuoren miehen kanssa olisi myös suotavaa.
      Kukaan varmaan osaa antaa Sinulle sitä oikeaa vastausta.
      Viestini vanhemmille: lapset ovat lapsia vaikka kuinka aikuisia esittävätkin. He ovat hauraita ja aikuisen tehtävä on heitä suojella ja asettaa rajoja, vaikkei se toista osapuolta aina ilahduta.

      • .........

        Hei sinä huolestunut äiti. Mielestäni sinun kannattaa puhua tyttärellesi suoraan mitä ajattelet ja kerrot, että olet huolissasi hänestä.

        Minäkin sinisilmäisenä 15-vuotiaana tyttönä seurustelin 17-vuotiaan thaimaalaisen pojan kanssa ja voin sanoa, että hänen käsityksensä seurustelusta oli huomattavasti erilainen kuin omani. Se aika, jonka seurustelimme oli pelkkää seksiä, eikä poika todella välittänyt minusta ollenkaan. Menetin luottamukseni ulkomaalaisia kohtaan, enkä halunnut olla enää missään yhden yhden ainoankaan kanssa. Harmia heistä vain seuraa.

        Jos haluat, voit antaa tytön lukea tarinani, ehkä se auttaa häntä takomaan järkeä päähänsä.

        Pahoin pelkään, että tämä turkkilainen mies käyttää tytärtäsi vain hyväkseen. Ikäeronkin puolesta tuo on älytöntä. Tyttäresi ei ole valmis päättämään omista asioistaan kuten 18-vuotias ja heidän ajatusmaailmansakin eroavat toisistaan huomattavasti.

      • otan osaa
        ......... kirjoitti:

        Olen kokenut saman, suomalaisen miehen taholta. Ja tiedän tasan tarkkaan, miten tuollainen vie luottamuksen miehiin pitkäksi aikaa. Ja myös luottamuksen takaisin saaneena (kiitos ulkomaalaisen miehen!) voin sanoa, ettei sinua hyödytä olla katkera kokonaiselle ihmisryhmälle vain sen takia, mitä tuo yksi k*****ä teki. Tuo rakkauteni hiipui ajan kanssa, mutta rakensinpa vain uuden parisuhteen ja perheen - suomalaisen kanssa. Suurin opetus minulle oli huomata että kulttuuri voi vaikuttaa joihinkin asioihin, mutta toisen kunnioitamiseen kykenemättömyys ei ole siitä kiinni.

    • tällasta

      tämä saattaa vähän poiketa aiheesta... Mutta jos vaikka 14-vuotias tyttö on aloittanut seurustelun pojan ollessa 17-vuotias, ja suhde jatkuu pojan täyttäessä 18-vuotta, rangaistaanko siitä (siis jos on ollut seksuaalista kanssakäymistä, yms). Olen vähän hukassa että missä menee raja, mitkä ovat poikkeuksia jne. :)

      • turkkilaisen vaimo

        Ihmettelen kovasti, miten poika kehtaa teillä ihan avoimesti suudella ja halaskella tytärtänne teidän muiden, etenkin sinun, läsnäollessasi! Yleensä tuollainen ei tule kuuloonkaan. Nuoret kunnioittavat kaikkia vanhempia ihmisiä niin, ettei tuollaista kerta kaikkiaan tehdä. Jo kädestä pitäminenkin jää silloin pois. Sitä tehdään vasta kun ollaan jo kihloissa ja on saatu vanhemmilta 'virallinen' lupa.

        Ehkä asiaan vaikuttaa se, että poika on muuttanut niin aikaisin Suomeen, mutta ihmettelen silti. Myös 'yökyläily' särähti korvaan tosi pahana. Tuntuu siltä, ettei poika minkään vertaa kunnioita sinua, tyttöäsi tai koko perhettä. Tällä tavoin kun ei yleensä toimita!!

        Minullakin on 14-vuotias tyttö, jolla turkkilainen (18-v) poikaystävä. Tosin tuo poika tuli kysymään meiltä vanhemmilta lupaa, saako jutella tyttäremme kanssa. Ja kyselee aina etukäteen kaikki menemiset ja sopiiko meille. Heillä on myös aina joku kolmas henkilö mukana, ettei tytön maine mene. Tosin tuo poika on erittäin hyvin kasvatettu ja tuntuu siltä, että tyttäremme etu on hänen sydäntään lähinnä.

      • oehgaeo
        turkkilaisen vaimo kirjoitti:

        Tää keskustelu puistattaa jotenkin mun mieltä . Kun ajattelee 14v ja 18 samassa sängyssä nukkumassa ja vielä PARISUHTEESSA !!! Hejj Huhuu ... ! Kuuleeko "huolestunut äiti " ?? Se on riski altista laittaa alaikäinen tyttö ja aikuine nsamaan sänkyyn nukkumaan ! Kyllä tää maailma on mennyt ihan sekaisin . Kyllä Pojan pitäisi kysyä vanhemmilta lupa saako / sopiiko yö kyläilyt yms ... itselläkin on kohta 14 w tytär eikä edes haikaile parisuhdetta ! Miettikkää vähä . Annatteko anteeksi jos 14ww tytär ilmoittaakin olevansa paksuna . Ette ! .

    • Nimetön

      Yhteiskunnassa halutaan paapoa 16 asti kuin tynnyrissä säilytettynä. ja se on hyvin monelle liikaa! sitä tosiseikkaa että murrosikäisen hormonitasot panettaa ja paljon. ehkei sitä vastuuta ole kertynyt vielä kuten aikuisella ,mutta elämä on yhtä oppimista. eikä siitä kelleen mitään traumoja aiheudu ,ellei satu vahinkoo (raskautta). kyl sitä sitten ala-asteelaiset on lapsia ja ne on hyvä pitää erossa seksi asioista. yläasteella alkaa tilanteet muuttumaan radikaalisti ja väitän että jopa 20v voi olla ihan hyvin samalla tasolla ja tasapuolisesti kuin 15v. jossa se "hyväksikäyttö" on ihan molemminpuoleista. :)

      (asioita vois aatella monesta kulmasta) toki on kehityksissä paljon eroja ja nuo raja-arvot vaikeita ! ja suurinosa tytöistä kypsyy vähän nopeemmin ,jopa henkisesti. ja toiset on valmiinpia kuin toiset , väittäsin ettei kaikki aikuisetkaa ole valmiita koko touhuun ;) tulee vain traumoja koko hommasta :D

      t.realisti

      • traumoja tulla....

        ja helpostikin jos tekee väärän valinnan. Tuossa iässä varsinkin mutta voi myös ensikerrastaan vanhemmalla iällä heittäytyessään väärän ihmisen vietäväksi. Itse otin kyllä muistaakseni jo 14-vuotiaana paineita siitä milloin pääsisin "vaivastani" eroon, mutta koska minusta eivät pojat kiinnostuneet mitään ei tapahtunut vaikka se ärsyttikin minua. 16-vuotiaana alkoi tilanne tuntua jo hyvin kriittiseltä ja mietin että siinä iässähän tämä olisi viimeistään pitänyt saada hoidettua pois alta. Mutta edelleenkään ei näkynyt kiinnostuneita miehiä.

        Lopulta 19-vuotiaana olin niin turhautunut tilanteeseen että heitin kokonaan pois vanhat periaatteeni kunnon suhteesta ja hankkiuduin sitten väkipakolla vastaantulleen miehen matkaan. Täysin ennaltatuntematon se minulle oli ja järkytykseni oli suuri kun se paljastuikin aamulla maahanmuuttajaksi (ei siis musta eli ihonväristä sitä siis ei nähnyt). En ole rasisti, mutta suhtaudun varauksella tiettyihin kansoihin enkä haluaisi olla niiden kanssa intiimeissä tekemisissä. Sain jutusta kauheat traumat.

        Uskon, että vaikka tyyppi olikin tuntematon ja sen takia olisi varmaan jonkinlaiset traumat jääneet joka tapauksessa, niin ne eivät todellakaan olisi olleet tätä luokkaa jos kyseessä ei olisi ollut maahanmuuttaja. Tapauksesta on jo puoli vuotta mutta traumat vaivaavat edelleen ja niiden takia koen seksin inhottavaksi...

        Haluaisin toisaalta päästä harrastaamaan sitä oman rakkaan kanssa, koska se todennnäköisesti parantaisi traumat ja pääsisin nopeasti eroon tästä tilanteesta jossa ainoa kokemukseni edelleenkin on tuo traumaattinen. Mutta vähän vaikea olla rakkaan kanssa kun sellaista ei vieläkään ole. Täytän kohta 20 eikä kukaan mies ole kiinnostunut vakavissaan, minkä takia en ole koskaan seurustellut.

        Eli traumat voi jäädä varsinkin ekalla kerralla kun ei vielä välttämättä täysin tiedä miten helvatan lähelle itseään on henkisestikin sen toisen on päästämässä. Mutta mielestäni tosiaan lähinnä silloin jos valitsee väärin tai tilanne on painostava, eikä se liity ikään. Itseäni ajoivat yhteiskunnan paineet siitä, että 19-vuotiaana ei todellakaan saisi enää olla neitsyt eikä ilmeisesti mieluiten 16-vuotiaanakaan olisi saanut olla. Sitten menin ja tuhosin seksuaalisen kiinnostukseni.

        Ikinä en tuon kamalan erehdyksen jälkeen aio irtojuttuja enää harrastaa. Uskon, että jonkun suomalaisen kanssa siitä ei jäisi lainkaan traumoja vaan voisi olla ihan mukavaa, mutta koska haluan vielä uskoa rakkauteen en halua kylmettää itseäni irtosuhteilla.

    • jantero666

      LOL

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      175
      1957
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1685
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1312
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1139
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      56
      1136
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1015
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      59
      918
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      903
    Aihe