Joskus kirjoittelin tänne, että pentuni ei uskalla kakata ulos, vaikka mikä teki. Lopulta pentu oppi. Mitä nyt pari kertaa vahinko sattui sisälle. Niitä nyt sattuu kaikille.
MUTTA tämä ei ole vahinkoa enää.
Pentu on nyt 7kk ja juo ihan kamalasti. Välillä ihan huvikseenkin. Käytetään ulkona aamulla, päivällä ja illalla kaksi kertaa. Samoihin aikoihin annetaan ruokaa ja käytetään ulkona.
Oikeastaan ikinä pentu ei ole öisin pissannut vaan nukkunut koko yön. Lopulta oppi senkin, että pidättää sen ajan, kun ollaan töissä ja sen jälkeen päästää ulos. Nyt kuitenkin pentu on alkanut sisälle pissaamaan (juuri siihen samaan kohtaan, vaikka kuinka pestäisiin se kohta!) öisin. Aamuisin, kun herätään aina siihen samaan aikaan, se onkin jo käynyt lurauttamassa keittiön pöydän eteen. Tämä alkoi sen jälkeen, kun ei pentu enää halunnut nukkua sängyssä meidän vieressämme. Joskus nukkuu, ja silloin ei ole pissannut (esim. tänään). Tarjoamme pennulle paikkaa joka ilta sänkyä nukkumapaikaksi, mutta ei siinä kauan viihdy. Lähtee pois ja aamulla on pissat lattialla.
Sama tapahtuu, kun olemme tulleet töistä. Pissat lattialla siinä samassa kohtaa.
Tiedän, että pentu osaa pidättää. Onhan se tehnyt sitä jo pari kuukautta. Se tietää, mikä on oikea paikka pissata.
Toinen juttu on se, että kun olemme opettaneet pennun ihan pienestä pitäen, että on meidän lähettyvillä, kun ulkona ollaan. Pentu kulkenut ilman hihnaa useimmin kuin hihassa. Tämä on toiminut TODELLA loistavasti... Eiliseen saakka.
Olimme taas siinä pikkumetsässä, missä olemme aina olleet. Istuin siinä samalla kivellä, kun olen aina istunut ja katselin pennun touhuja. Pentu siirtyi metsän reunalle kääntyi katsomaan minua, istui ja nousi. Sitten se lähti vain kävelemään pois! Haukkumatta, haistelematta... Lähti vain. Menin perässä ja pentu katosi talomme nurkan taakse. En löytänyt mistään ja aloin huudella pennun nimeä ja viheltää, mutta ei näkynyt eikä kuulunut. Meillä oli ovet auki rappukäytävään, joten menin kurkkaamaan ovemme taakse, josko se olisi jo siellä, mutta ei näkynyt. Palasin takaisin ja katselin ja huutelin... Lopulta päätin mennä hakemaan kännykän sisältä ja soittamaan etsintäapua... Siellä pentu oli ja ulisi. Näytti siltä, että se oli hädissään. En ole IKINÄ nähnyt sitä niin iloisena, kun se näki minut. Enkä itsekään kyllä ole ikinä ollut niin helpottunut, kun näin pennun olevan turvassa ja kunnossa!
Mutta mitä tämä oli? Pentu ei näyttänyt normaalilta, kun se lähti pois päin kävelemään. Oudoksi muuttui ja sen uudestaan kun näin, näytti siltä, että se ei itsekään tiennyt minne oli silloin menossa...
takapakkia sisäsiisteydessä! + yksi muu
7
398
Vastaukset
- juominen
Runsas juominen voi viitata sairauteen. Siispä pirautus eläinlääkärille olisi nyt paikallaan.
- pukkaa pennullesi
Kokeilee rajojaan ihan selkeästi, otatte takapakkia tällä hetkellä jokaisessa opetetussa asiassa.
Meilläkin lorotteli sisälle, ihan jalkojenkin juureen saattoi tulla kusemaan, vaikka ihan hyvin osasi pidätellä (parhaimmillaan 14 h), ja tottelevaisuus hävisi kuin tuhkatuuleen. Nyt alkaa meidän herra aikuistua, nuokin vinkeet jäivät pois, luojan kiitos.
Tsemppiä, Tiukkana pennun kanssa, te olette edelleen pomoja talossa, vaikka pentu toista saattaa kuvitellakin hetkellisesti :D- Onnenkäpälä
iha selevästi :)
onnea teiniangstista :P
- joku vaan
Aika normaalilta tuon ikäisen touhulta kuulostaa.
Jos runsas juominen huolettaa soita eläinlääkärille, sitä ennen kannattaa kuitenkin ihan mitata kuinka paljon koira todella juo.
Joskus koirat saattavat juoda ihan senkin takia kun ei ole muuta tekemistä siis huvikseen, silloin kannattaa rajoittaa juomista kuitenkin niin ettei koiralle pääse tulemaan jano.
Se että pissaa sisälle aina samaan paikkaan voi olla ihan tottu tapa, pystytkö estämään koiran pääsyn tähän huoneeseen, niin ettei sillä ole mahdollista päästä samaan kohtaan pissalle.
Se että lähti vaan kävelemään pois voi hyvinkin olla kokeilu lähdetkö perään vai mitä teet, oikeastaan hyvä että pentu joutui olemaan hetken hädissään, ehkä oppi kerralla ettei kannata häipyä omille teilleen.
Nyt vaan kuria liikuntaa ja hellyyttä, älä missään tapauksessa anna periksi koska seuraava ns. murkkuikä tulee n. 1,5- 2 vuotiaana riippuen rodusta kuinka hitaasti kypsyy.- weoph
Nyt yhtäkkiä loppui veden juominen kuin seinään. Saattaa olla päiviä, kun ei juo vettä ollenkaan. Samaa on tapahtunut myös pissaamiselle. Nyt jaksaa pidättää... Mutta onkin nämä pari päivää nukkunut sängyssä! Kun nukkuu sängyssä, jaksaa aamulla pidättää vaikka kuinka pitkään, vaikka meitä aikaisemmin nousisikin. Mutta auta armias, kun sänkyyn ei ole tullut muuten kuin hetkeksi.
Eihän sitä murrosikää vielä ole? Noin nuorella? Uhmaikä enemmänkin? Pentumme on itseasiassa kehittynyt valtavasti... On nostanut jalkaa jo kolme kuukautta, kusee huvikseen puskiin ja kukkiin (merkkailee), haistelee todella paljon (ennen ei haistellut yhtään. Seurasi vain meitä aina sinne mihin menimme).
Tänä aamuna tapahtui outo juttu. Jokaisena päivänä pentu on haukkunut jokaiselle ihmiselle, jonka näkee. Sama tapahtuu koirien kanssa. Mutta nyt se on alkanut vain istumaan, haistelemaan ilmaa ja tuijottamaan ympärilleen. Tänä aamuna siis olimme taas siinä samaisessa pikku metsässä ja jos pois lähdössä. Näin koiran (koira on tyttö, sen tiedän), jonka olemme aikaisemminkin nähneet siitä kulkevan. Ennen tätä aamua pentu on haukkunu ko koiralle, mutta nyt istuin pennun vierellä ja pentu vain tarkkaili. IHAN hiljaa. Koira meni vähän kauemmaksi ja päästin pennusta irti ja nousin ylös, niin pentu lähti juoksemaan koiran perään eikä edes haukkunut. Onneksi sain sen huudettua takaisin, koska meinasi mennä ihan tien yli. Mikähän sille on tullut...... Pitää varmaan koko ajan alkaa pitämään hihnassa.
Mutta jos alan pitämään hihnassa, niin aletaanko taas menemään takapakkia...? Miten pentua voisi ns. rangaista siitä, että lähtee omille teilleen? Tai miten voisi näyttää sille, että se on väärin? Pitäisikö vain enemmän ja enemmän alkaa korostamaan luoksetuloa herkuilla ja kehuilla? Luoksetulon korostaminen kuulostaa minun korvaani paljon paremmalta kuin toruminen. - hyvinkin murkku
weoph kirjoitti:
Nyt yhtäkkiä loppui veden juominen kuin seinään. Saattaa olla päiviä, kun ei juo vettä ollenkaan. Samaa on tapahtunut myös pissaamiselle. Nyt jaksaa pidättää... Mutta onkin nämä pari päivää nukkunut sängyssä! Kun nukkuu sängyssä, jaksaa aamulla pidättää vaikka kuinka pitkään, vaikka meitä aikaisemmin nousisikin. Mutta auta armias, kun sänkyyn ei ole tullut muuten kuin hetkeksi.
Eihän sitä murrosikää vielä ole? Noin nuorella? Uhmaikä enemmänkin? Pentumme on itseasiassa kehittynyt valtavasti... On nostanut jalkaa jo kolme kuukautta, kusee huvikseen puskiin ja kukkiin (merkkailee), haistelee todella paljon (ennen ei haistellut yhtään. Seurasi vain meitä aina sinne mihin menimme).
Tänä aamuna tapahtui outo juttu. Jokaisena päivänä pentu on haukkunut jokaiselle ihmiselle, jonka näkee. Sama tapahtuu koirien kanssa. Mutta nyt se on alkanut vain istumaan, haistelemaan ilmaa ja tuijottamaan ympärilleen. Tänä aamuna siis olimme taas siinä samaisessa pikku metsässä ja jos pois lähdössä. Näin koiran (koira on tyttö, sen tiedän), jonka olemme aikaisemminkin nähneet siitä kulkevan. Ennen tätä aamua pentu on haukkunu ko koiralle, mutta nyt istuin pennun vierellä ja pentu vain tarkkaili. IHAN hiljaa. Koira meni vähän kauemmaksi ja päästin pennusta irti ja nousin ylös, niin pentu lähti juoksemaan koiran perään eikä edes haukkunut. Onneksi sain sen huudettua takaisin, koska meinasi mennä ihan tien yli. Mikähän sille on tullut...... Pitää varmaan koko ajan alkaa pitämään hihnassa.
Mutta jos alan pitämään hihnassa, niin aletaanko taas menemään takapakkia...? Miten pentua voisi ns. rangaista siitä, että lähtee omille teilleen? Tai miten voisi näyttää sille, että se on väärin? Pitäisikö vain enemmän ja enemmän alkaa korostamaan luoksetuloa herkuilla ja kehuilla? Luoksetulon korostaminen kuulostaa minun korvaani paljon paremmalta kuin toruminen.Riippuu tosiaankin ihan koirasta miten nopeasti tai hitaasti aikuistuvaa sorttia on, koska sitten se "murrosikä" on.
Mutta hyvinkin tuon ikäisellä on murkkuikä ja kokeilee rajojaan kaikenlaisissa asioissa.
Nyt olisi ehdottoman tärkeää saada luoksetulo kuntoon.
harjoittele ahkerasti ja sellaisissa paikoissa joissa ei ole vaaraa että koira pääsee karkuun.
Kotona sisällä on hyvä harjoitella päivittäin esim. ruoan antamisen yhteydessä, kutsu koiraa luoksesi vaikka vain silitettäväksi yms.
Jos olette ulkona etkä ole varma tuleeko koira luokse kutsuttaessa laita se vaikka pitkään liinaan kiinni ja kutsu usein ulkoilun aikana luokse ja huolehdi ettei se saa tilaisuutta livistää omille teille.
Aina kunnon kehut kun tulee.
Toinen asia itselleni tulee mieleen ettei koira taida paljon kunnioittaa sinua, on tainnut käydä niin että koira määrää tahdin.
Jos koira saa nukkua sängyssä ei pissaa sisälle, mutta jos ei saa pissaa sisälle, eli pissaaminen on protesti ja vahvistat koiran asemaa sillä jos annat sen nukkua sängyssä.
Laita koira vaikka pienempään tilaan yösi nukkumaan, ettei tee hätiään sisälle.
Miten koira muuten tottelee?
Harjoittele koiran kanssa vaikka joka päivä perustottelevaisuutta, istumista, seuraamista, maahanmenoa, paikallaoloa yms.
Koirasi on nyt sen ikäinen että kokeilee kumpi teillä määrää. - Heh!-
weoph kirjoitti:
Nyt yhtäkkiä loppui veden juominen kuin seinään. Saattaa olla päiviä, kun ei juo vettä ollenkaan. Samaa on tapahtunut myös pissaamiselle. Nyt jaksaa pidättää... Mutta onkin nämä pari päivää nukkunut sängyssä! Kun nukkuu sängyssä, jaksaa aamulla pidättää vaikka kuinka pitkään, vaikka meitä aikaisemmin nousisikin. Mutta auta armias, kun sänkyyn ei ole tullut muuten kuin hetkeksi.
Eihän sitä murrosikää vielä ole? Noin nuorella? Uhmaikä enemmänkin? Pentumme on itseasiassa kehittynyt valtavasti... On nostanut jalkaa jo kolme kuukautta, kusee huvikseen puskiin ja kukkiin (merkkailee), haistelee todella paljon (ennen ei haistellut yhtään. Seurasi vain meitä aina sinne mihin menimme).
Tänä aamuna tapahtui outo juttu. Jokaisena päivänä pentu on haukkunut jokaiselle ihmiselle, jonka näkee. Sama tapahtuu koirien kanssa. Mutta nyt se on alkanut vain istumaan, haistelemaan ilmaa ja tuijottamaan ympärilleen. Tänä aamuna siis olimme taas siinä samaisessa pikku metsässä ja jos pois lähdössä. Näin koiran (koira on tyttö, sen tiedän), jonka olemme aikaisemminkin nähneet siitä kulkevan. Ennen tätä aamua pentu on haukkunu ko koiralle, mutta nyt istuin pennun vierellä ja pentu vain tarkkaili. IHAN hiljaa. Koira meni vähän kauemmaksi ja päästin pennusta irti ja nousin ylös, niin pentu lähti juoksemaan koiran perään eikä edes haukkunut. Onneksi sain sen huudettua takaisin, koska meinasi mennä ihan tien yli. Mikähän sille on tullut...... Pitää varmaan koko ajan alkaa pitämään hihnassa.
Mutta jos alan pitämään hihnassa, niin aletaanko taas menemään takapakkia...? Miten pentua voisi ns. rangaista siitä, että lähtee omille teilleen? Tai miten voisi näyttää sille, että se on väärin? Pitäisikö vain enemmän ja enemmän alkaa korostamaan luoksetuloa herkuilla ja kehuilla? Luoksetulon korostaminen kuulostaa minun korvaani paljon paremmalta kuin toruminen.ei voi muuta kun nauraa..... :D
on sulla ongelmat!
Tiesitkö muuten sen, että pennulle saa opettaa sänkyyn tulemisen JOKO TAI, eli jos olette päättäneet alussa, että pentua ei sänkyyn niin, SILLOIN SITÄ PENTUA EI PÄÄSTETÄ MILLOINKAAN SÄNKYYN. On uskomatonta miten ihmiset sitten vaativat pennultaan mitä tahansa! Kun pentu raukka ei tiedä mitä uskoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909