Kamala koira kuume

mutta mietityttää

Tästä varmaan on jo ketjuja mutta en ehtinyt alkaa penkoa joten aloitin uuden :)

Mulle on tullut valtavan suuri koirakuume,kävin jo katsastelemassa eri kasvattajien tulevia luovutuksia. Mies ei ole oikein innostunut ajatuksesta. Syykin on selvä: asutaan kerrostalossa,kolmaskerros eikä hissiä ja meillä on kaksi alle 3 vuotiasta lasta. Olen toki pääsääntöisesti kotona päivät ja illat vielä vuoden ajan, mutta mies on vuorotöissä.Koira ei siis joutuisi oleen yksin paljon.

Mies on perustellut kielteisin kantansa oikein mallikkaasti,mutta olkaa ihania ihmiset ja antakaa meille esimerkkejä siitä että tällä kokonaisuudella voi saada vielä koiran pennun kasvatettua hyväksi perheen jäseneksi.

Koirista kokemusta on vain vähän,mutta se ei liene esteenä.

17

1722

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...........

      Koira on perheen yhteinen hankintapäätös. Jos puolisot ovat eri mieltä koiran hankinnasta, niin on taatusti jatkuva riidan aihe. Suurimman riidan jälkeen koira lähtee, ja viaton koira kärsii kodinvaihdosta AINA.

      Miksi se pentu pitää nyt juuri hankkia, kun lapsenne on vielä noinkin pieniä, eihän sinulla riitä kädet kun menette esim. kerrostalon rappusissa.

      Järki käteen - HALOO !

      • Alkup.

        Se ei kai muille kuulu miksi juuri nyt koiran HALUAN,mitään en vielä tietääkseni ole hankkinut.
        En myöskään sanonut että viittaan kintaalla mieheni mielipiteeseen.

        Luulin että ilmaisin kyllin selvästi hakevani onnistuneita kokemuksia siitä miten tälläisessa elämän tilanteessa on koiran hoito/kasvatus onnistunut, jos kritiikkiä haluan sitä pyydän.

        Vaikka kahden pienen lapsen kotiäiti olenkin,en ole mikään älykääpiö joka ei osaa pohtia aisan joka kanttia.


      • väärä kanava
        Alkup. kirjoitti:

        Se ei kai muille kuulu miksi juuri nyt koiran HALUAN,mitään en vielä tietääkseni ole hankkinut.
        En myöskään sanonut että viittaan kintaalla mieheni mielipiteeseen.

        Luulin että ilmaisin kyllin selvästi hakevani onnistuneita kokemuksia siitä miten tälläisessa elämän tilanteessa on koiran hoito/kasvatus onnistunut, jos kritiikkiä haluan sitä pyydän.

        Vaikka kahden pienen lapsen kotiäiti olenkin,en ole mikään älykääpiö joka ei osaa pohtia aisan joka kanttia.

        Sitten sun pitää kysyä asiaa miehesi edellisiltä daameilta. Palstalaisilla tuskin on kokemusta miehesi käyhtöksestä koiranhankinnan suhteen.


      • Ei hyvää päivää vaan
        Alkup. kirjoitti:

        Se ei kai muille kuulu miksi juuri nyt koiran HALUAN,mitään en vielä tietääkseni ole hankkinut.
        En myöskään sanonut että viittaan kintaalla mieheni mielipiteeseen.

        Luulin että ilmaisin kyllin selvästi hakevani onnistuneita kokemuksia siitä miten tälläisessa elämän tilanteessa on koiran hoito/kasvatus onnistunut, jos kritiikkiä haluan sitä pyydän.

        Vaikka kahden pienen lapsen kotiäiti olenkin,en ole mikään älykääpiö joka ei osaa pohtia aisan joka kanttia.

        Tunnut olevan aika älykääpiö jos mies sanoo, ei ja sä mietit edelleen asiaa......kukas ne kakarat hoitaa?
        Sä et voi pennun kanssa lähtee ulos ja jättää lapsia yksin kotiin siksi aikaa. Koira ei odota kun sä puet ensin päälle niille mukuloille ja vasta SITTEN se pääsee pissalle....se tekee silloin kyllä sisälle.

        Sä et sitä pentua voi ottaa mukaan kauppareissuille ja jättää kaupan ulkopuolelle.
        Et voi viedä sitä samaan aikaan hiekkalaatikkoleikeille.
        Se koira ei ole myöskään lasten leikkimalu.
        Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

        Ei hyvää päivää millaisille ääliöille koiria oikein edes ajatellaankaan.


    • ota vain..

      ..mutta ota pienirotuinen, opeta se kunnolla sisäsiistiksi, vaikka se tarkoittaisi puolentunnin välein lenkillä käyntiä, käytä koirakoulussa ja totuta muihin koiriin ja ihmisiin... periaatteessa pidä koira mukana kaikkialla mihin ikinä sen saa lain mukaan ottaa jo pentuvaiheessa. Eipä siinä sitten mitään ongelmaa, kunhan tutkit eri rotuja, etkä päädy räksyttäjään tai ulvojaan. Ja tarkista, että asunnossanne sallitaan koirat.

      Kyllä koirat ovat elämän suola, lukemattomia ovat ne kerrat jolloin olen saanut nauraa vatsa kippurassa, kun koirani on töpsähtänyt esiin juuri tuhotusta kukkapellosta tai lentänyt nenälleen liukkaalla kelillä tai haukkunut naapurin haravalle ja näyttänyt nolostuneelta huomatessaan sen olleen vain harava.

      Ja tuolla kokonaisuudella: lapset auttavat koirasta kärsivällisen vetäessään sitä hännästä ja korvista... Harmi, ettei miehesi ole innostuneempi, olisi luonnollisempaa tehdä hänestä koiran pomo, sillä ne tuntuvat jostain ihmeen syystä omaksumaan miehen paremmin laumanjohtajakseen. Sovinistikoirat. Itse olen melko pienikokoinen nainen ja olen muutamaan otteeseen joutunut laittamaan koirani selälleen ja puremaan sitä poskesta kun ei meinaa koiraherraseni muuten tajuta kumpi tässä on pomo.

      • Alkup.

        Rotuja olen tutkinut sellanen 7 vuotta,tosin kirja viisautta vain.Mulla on ainoastaan kokemus yhdestä hurtasta joka oli seropi ihan ihka oma,ei tullut toimeen lasten kanssa,tosin ei mulla lapsia silloin ollut kun olin 15 vuotias enkä missään nimessä ollut paras sitä kouluttamaan mutta olinpa ainoa jota tämä peto uskoi. Asunto on ostettu omaksi,juu ennen kuin joku inha ihminen pääsee sanomaan mitään,pankinhan se vielä on vuosia:)

        Koirastahan ei tulisi lasten lelu,vaikka tietysti käsitän sen etten ehdi nähdä kaikkea. Totta kai parhaani tekisin että lapset oppisivat tietämään sen ettei eläin ole lelu.
        Niin kuin totesin,mitään ei ole ostettu, en mä enää kuitenkaan ole 15 vuotias tyttö joka ei ymmärrä minkälaisen vastuun uusi perheen jäsen tuo. Toki olisin vastuullinen omistaja ja varmistaisin ennen ostoa että on varmasti uusi koti odottamassa jos syystä tai toisesta koirasta jouduttaisi luopu,tuskin se sentään riidan takia uuteen kotiin joutuisi,syy voisai olla se että joku tulee allergiseksi sitä kun en voi ennustaa etukäteen

        Mukavaa ettei ihan heti tyrmätä:)
        Se vaan on niin kivaa kun on lenkki kaveri.Niin en siis miellä lasten kanssa ulkoilua lenkkeilyksi.


      • Koirakuumeinen
        Alkup. kirjoitti:

        Rotuja olen tutkinut sellanen 7 vuotta,tosin kirja viisautta vain.Mulla on ainoastaan kokemus yhdestä hurtasta joka oli seropi ihan ihka oma,ei tullut toimeen lasten kanssa,tosin ei mulla lapsia silloin ollut kun olin 15 vuotias enkä missään nimessä ollut paras sitä kouluttamaan mutta olinpa ainoa jota tämä peto uskoi. Asunto on ostettu omaksi,juu ennen kuin joku inha ihminen pääsee sanomaan mitään,pankinhan se vielä on vuosia:)

        Koirastahan ei tulisi lasten lelu,vaikka tietysti käsitän sen etten ehdi nähdä kaikkea. Totta kai parhaani tekisin että lapset oppisivat tietämään sen ettei eläin ole lelu.
        Niin kuin totesin,mitään ei ole ostettu, en mä enää kuitenkaan ole 15 vuotias tyttö joka ei ymmärrä minkälaisen vastuun uusi perheen jäsen tuo. Toki olisin vastuullinen omistaja ja varmistaisin ennen ostoa että on varmasti uusi koti odottamassa jos syystä tai toisesta koirasta jouduttaisi luopu,tuskin se sentään riidan takia uuteen kotiin joutuisi,syy voisai olla se että joku tulee allergiseksi sitä kun en voi ennustaa etukäteen

        Mukavaa ettei ihan heti tyrmätä:)
        Se vaan on niin kivaa kun on lenkki kaveri.Niin en siis miellä lasten kanssa ulkoilua lenkkeilyksi.

        Itselläkin on kauhea koirakuume. Aikaa ja rahaa koiran hankintaan on. Lapsia ei, joten ehtisin todella paneutua koiran koulutukseen. Ongelmana mies, joka ei millää suostu koirahankintaan. Koira minulle on välttämättömyys, mutta mies ei sitä tajua. Hänen perustelunsa on se, ettei hän halua koko ajan varoa astuvansa koiran päälle (???). Mitään "kunnon" perusteluita en ole saanut. Hän ei vain tahdo. Kyllä tässä alkaa miettimään, että luopuuko hän mieluummin minusta kuin elää koiran kanssa? Se ei kyllä tunnu kovin hyvältä...
        "tosi rakkautta"


      • olisit nyt sen verran järkevä että opettasit lapsesi siihen ettei koiraa vedetä korvista tai hännästä!
        entäs sitten kun koira saa tarpeekseen ja puree jotakin lapsista? sitten se on koiran syy vai?
        olisi kyllä ihan sinun syysi jos et jaksa ja viitsi lapsia opettamaan miten koiraa kohdellaan!
        puretko lapsiasikin poskista kun ne ei tottele?


    • Nimetön

      mulla muuten sama mut täs perhees on allergikko ;/

    • juuri nyt?

      Odota edes muutama vuosi. Pentu mm. syö maasta kaiken, sen kanssa on mentävä KIIREESTI ulos, hankalaa pienten lasten kanssa. Pentu myös puree ja kovaa terävillä hampaillaan.

      Ei nyt.

    • oli sama

      juttu. Mulle iski kauhea koirakuume. Lapsena meillä kotona ollut kääpiörotu, joten tämä rotu valittiin jälleen.(Oli kyllä muitakin harkinnassa,pieniä nekin) Meillä kaikki kolme lasta 5v. alaspäin. Mies oli vastaan, mutta niinkuin aina, sain tahtoni läpi:) No, nyt meillä on jo toinenkin tätä samaa rotua, koska mies hullaantu niihin..
      Mutta täytyy sanoa, että tosi vaikeaa oli. Varsinkin kun koira oli pentu ja koko ajan piti hypätä ulkona. Siltikin tuli vahinkoja sisälle ja lopputuloksena siellä pissilätäkössä kieritteli nuorimmaiset lapsetkin,yök..
      Ulkoilu oli hankalaa, koska mies tosi paljon työn takia poissa kotoa, enkä lapsia voinut kiikuttaa ulos puolentunnin-tunnin välein. Niinpä otin riskin ja välillä jätin lapset touhuamaan omiaan kun koiran kanssa kipastiin ulos, välillä oli järjestetty lisätyötä äidille..
      Myös koiran peruskoulutus kärsi, koska aikaa ei kertakaikkiaan ollut. No koirat on nyt sisäsiistejä ja koko ajan ei tarvi hypätä ulkona. Koirat on kaikki kaikessa lapsille ja tuntuu olevan myös toisinpäin, mutta välillä kyllä ajattelen että miksi ihmeessä otin nekin vielä vaivoikseni. Onneksi mies osallistuu tähän silloin kun on kotona.
      Muuten tuo on ihan ok, mutta kun olen käynyt tämän pissaruljanssin läpi, niin kauhistuttaa ajatus kolmannesta kerroksesta. Välillä vaikeaa näin maantasallakin..

    • yugy

      Minulla on semmonen koirakuume,että ihan sydäntä jyskyttää!!!!=D
      Parannuskeinoja ei ole montaa:
      1. hankkii koiran,
      2. lenkkelyttää vaikka naapurin koiraa tai hoitaa sitä,


      Siis tää koirakuume on ihan mahdotonta!!=D
      Päätöksenä tuli,että otamme oman.Haluan jo päästä jokapäiväisille lenkeille ja hoitaa koiraa muutenkin,mutta ei koira ole vielä talossa.

    • pepe1000

      Halusin kiihkeästi kääpiökoiran,meillä oli jo valmiiksi iso koira,mies oli ihan järkyttynyt,ei voinut sietää pikkukoiria.Otin kuitenkin kaikesta vastustelusta huolimatta cottonin, nyt mies tykkää kovasti.Cotton kun oli 1v.4kk halusin sille kaverin,mies pisti hanttiin taas,otin kuitenkin havannankoiran,mies tykkää nyt kovasti kummastakin pikkukoirasta,sanoi,ettei pois antaisi.Meillä on sellainen jako, että mies ulkoiluttaa isoa koiraa ja minä kahta pikkukoiraa,hyvin menee,lähdenkin tästä pesemään niitä,mies pitää kiinni pannasta ja minä föönaan ja koira mutustellee tyyynenä siankorvaa.

    • Harkitse ennen ostoa

      Aloittajalle, ei tässä vaiheessa koiraa.

      Sitten kun nuorin on siin 4 vuotta, on aika harkita koiran ottamista. Siihen mennessä on esim lasten mahdollinen allergia jo havaittavissa, ja muutenkin elämäntilanne on jo rauhallisempi. Koira voi olla perheessä jopa 15 vuotta, kuumeita tulee ja menee.
      Neuvoni siis, käy kylmässä suihkussa, ja odottele vielä muutama vuosi. Sitten miehesi kanssa etsimään sopivaa koiraa. Eivät koirat minnekään karkaan. Odottele rauhassa vähemmän kiireisiä vuosia.

      • oikeekoirakuume

        kumpa meniski tää mun kuume 38 oli kuumetta ku heräsin


    • aikaa odotella

      Ei kannata hankkia koiraa ennenkuin puolisosi on samaa mieltä hankinnasta. Muuten se on jatkuvan riidan aiheena.

      Anna aikaa, ja odota että lapset kasvavat.

    • Koiran ukki

      Järjestys on kyllä oikea. Koira tottuu parhaiten perheessä jo oleviin lapsiin. Mutta vasta kun lapset osaavat väistellä koiranpennun ulosteita lattialla ja pärjäävät heitä vasten terävin kynsin hyppivälle koiralle, joka vie kaiken mahdollisen lasten käsistä, on oikea hankintahetki.

      Mulla on 4 kuukautinen koiranpentu ja juuri nyt kylässä puolenkymmentä lastenlasta. Hauskaa ja mukavaa on. Lapset ovat aika lailla kynsien naarmuilla. Ja koira suurimman osan ajasta pihan puolella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe