Tarkastelemme tässä topikissa evoluutiota ja kreationistmia puolueettomasti eri lähtökohdista.
A.) Evoluutio.
Evoluutio katsoo, että koska on havaittavissa muutoksia populaatiossa, se automaattisesti merkitsee sitä, että evoluutio, toisin sanoen mitättömästä alkulimasta muotoutuminen johtaa automaattisesti siihen, että ihmisestä ym. tulee nykyisen kaltainen olio. Tässä ei oteta huomioon muutoksia sukujen perimässä, eikä ajan kulkua, mitä se saa aikaan, eikä välttämättä esimerkiksi geologian perusteluja asiaan(esimerkiksi eroosio). Evoluutio on falsifoitavissa niin, että löydetään yksi laji, tai jopa yksi ainut ruumiinosa, joka ei ole voinut kehittyä itsestään. Toisaalta evoluution puolesta ei vielä ole mittavia todisteita, mutta ajan mittaa niitä oletetaan löytyvän. Puolueelliset geiger mittaukset eivät ole osa evoluutiota eivätkä todista mitään, ja se on joka tapauksessa osa geologiaa.
B.) Kreationismi
Kreationismi perustuu sille, että Jumala loi sanallaan maailman 6 päivässä ja lepäsi sitten. Tästä ei evolutionistien mielestä ole riittävästi todistusaineistoa, koska heidän mielestään luonnoliset prosessit ovat luoneet maailman. Usein kritiikki kohdistetaan myös Raamatun lehdille. On myös paljolti sellaista mitä ei voi selittää mutta useimmat prosessit luonnossa on ovat nykytieteen valossa hyvinkin ymmärrettävissä, niin että kreationistikin voi ne selittää. Raamatussa on paljon sellaista materiaalia, jota ei voi selittää/todistaa, kuitenkin esimerkiksi Nooan tulvasta on säilynyt todistusaineistoa muiden kulttuurien keskellä, jotka elävät niinkin kaukana kuin Fijillä tai Alaskassa. Lisäksi Kiinan kirjoitusjärjestelmässä on selvä viittaus tulvaan; Merkki Laiva tulee kahdesta merkistä: Alus ja 8. 7 ihmistä Nooan lisäksi meni arkkiin. Tätä olisi hyvin hankala ellei mahdoton evolutionistien falsifoida, sillä Kiinan kirjoitusjärjestelmä on 3000 vuotta vanha.
Seuraavaksi tulee huomioida se että evolutionismi ei selitä joidenkin asioiden paikkansapitävyyttä, mutta Raamattu esittää. Raamatun ennustuksia, kuten se että Israelin valtio syntyy, on meidän päiviimme asti voitu osoittaa todeksi. Siksi Raamattu olisi luotettava lähde tieteellekin, mutta tiede ei halua hyväksyä sitä, koska se on materialistinen ja ilkeä eikä halua mitään selitystä "luonnollisen" syntymekanismin tilalle. Siksi on kyseltävä, onko tiede edes puolueeton tai rehellinen, kuten minä olen parhaani mukaan ollut tässä, vaikka tosin olenkin kreationisti, tuonut esille näkökulmani ja niin edespäin.
Evoluutio vs Kreationismi
22
641
Vastaukset
- Anteeksi että ajattelen
Jos sisälukutaitosi tai keskittymiskykysi ei riitä edes Wikipedian Evoluutio-artikkelin läpilukuun ja auttavaan ymmärtämiseen, niin sinun on aika turjaa jauhaa jostain "puolueettomasta tarkastelusta".
- onko
kaltaisellasi evolutionistilla muka jotain todistusaineistoakin? Jossei ole, ole hiljaa.
- Todella =DDD
Ehkä sinun kannattaisi tarkistaa sanan 'puolueeton' merkitys.
Mutta joo, keskustellaan tarkemmin sitten, kun ymmärrät, mitä evoluutioteoria oikeasti tarkoittaa. Oheisen viestisi perusteella et oikein hahmota vielä. Sinulla oli tässä kohtaa virheitä oikeastaan jokaisessa lauseessa, mikä sinällään toki on jo hatunnoston arvoinen suoritus! ;) - Joniii
...Mutta vähän yritystä tähänkin touhuun.
"Raamatussa on paljon sellaista materiaalia, jota ei voi selittää/todistaa, kuitenkin esimerkiksi Nooan tulvasta on säilynyt todistusaineistoa muiden kulttuurien keskellä, jotka elävät niinkin kaukana kuin Fijillä tai Alaskassa. Lisäksi Kiinan kirjoitusjärjestelmässä on selvä viittaus tulvaan; Merkki Laiva tulee kahdesta merkistä: Alus ja 8. 7 ihmistä Nooan lisäksi meni arkkiin. Tätä olisi hyvin hankala ellei mahdoton evolutionistien falsifoida, sillä Kiinan kirjoitusjärjestelmä on 3000 vuotta vanha. "
Melko musertavaa todistusaineistoa heitit kehiin. Tahtoisin nähdä jonkun selvityksen Kiinan kirjoitusmerkeistä ja tuosta yhteydestä. Vaikka tuo olisi totta(Itse asiassa epäilen tuota suuresti), kyse ei silti ole välttämättä sattumaa kummemmasta. Vasta Kiinan kirjoitettu historia ja vastaavat voivat valaista tuossa, mutta ei nyt ruveta turhaan viilaamaan pilkkua, eihän? Voisi vaikka löytyä jotain ikävää, kun nyt tämän yhden faktan perusteella voi tehdä hurjia tulkintoja haluamaasi suuntaan?
Jos nyt heittäisin yhden melko musertava, sattumanvaraisesti valitun argumentin evoluution puolesta: ERV:t.
http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/section4.html#retroviruses
Sydämen usko pelastaa(SUP) tarjosi tuohon asiaan liittymätöntä creation on the web -artikkelia, älä toista samaa virhettä. - Totuudentorvettaja
Miksi suunnittelija palautti valaille jalat, jotka evoluutio väitti valaiden esimuodoilla joskus olleen? Miksi evoluutio tiesi mistä puhui, mutta kreationismi ei?
- parhaasi yritit
>>...tai rehellinen, kuten minä olen parhaani mukaan ollut tässä, vaikka tosin olenkin kreationisti...
- Höhhöhhöhhöhöh
"Kiinan kirjoitusjärjestelmässä on selvä viittaus tulvaan; Merkki Laiva tulee kahdesta merkistä: Alus ja 8"
Minusta siinä on kyllä kolme merkkiä, vaikka en Kiinaa osaakaan. 8 taas tarkoittaa Kiinassa googlen mukaan montaa asiaa, esimerkiksi menestystä ja onnea. Onko merkki sitten ylipäätään edes sama laivan yhteydessä kuin kasissa, en tiedä. Hieman hataralta perustelusi kyllä kuullostaa.Kreationistitulkinta kiinan merkistä 'laiva'.
http://www.bibleprobe.com/chinese.htm
Mutta joku kiinalainen tulkitsee merkkiä näin:
http://answers.yahoo.com/question/index?qid=20080820093025AAwRu1C
"Hey...I'm Chinese too and I heard about this before. But in Chinese the phrase (sorry, currently don't have Chinese typing) "One family eight mouths" (2 grandfathers, 2 grandmothers, 1 mom, 1 dad, 2 children) are used, so it may just represents a family living on a ship, which is somewhat common in Chinese. Anyways, I find that pretty cool. "
Mutta laivaa tarkoittavaa merkkiä on ainakin yksi muukin:
http://www.thechinesesymbol.com/chinese-symbols/for-ship.html- jyr
kekek-kekek kirjoitti:
Kreationistitulkinta kiinan merkistä 'laiva'.
http://www.bibleprobe.com/chinese.htm
Mutta joku kiinalainen tulkitsee merkkiä näin:
http://answers.yahoo.com/question/index?qid=20080820093025AAwRu1C
"Hey...I'm Chinese too and I heard about this before. But in Chinese the phrase (sorry, currently don't have Chinese typing) "One family eight mouths" (2 grandfathers, 2 grandmothers, 1 mom, 1 dad, 2 children) are used, so it may just represents a family living on a ship, which is somewhat common in Chinese. Anyways, I find that pretty cool. "
Mutta laivaa tarkoittavaa merkkiä on ainakin yksi muukin:
http://www.thechinesesymbol.com/chinese-symbols/for-ship.htmlWiki kertoo ansiokkaasti sen miten evoluution ajatellaan toimivan, ei sitä miten se toimii.
Wiki kertoo myös muutamia esimerkkejä niistä asioista joiden uskotaan olevan evoluutiota tai sen seurausta, mutta Wiki ei kerro sitä mikä varmasti olisi evoluutiota tai sen seurausta. jyr kirjoitti:
Wiki kertoo ansiokkaasti sen miten evoluution ajatellaan toimivan, ei sitä miten se toimii.
Wiki kertoo myös muutamia esimerkkejä niistä asioista joiden uskotaan olevan evoluutiota tai sen seurausta, mutta Wiki ei kerro sitä mikä varmasti olisi evoluutiota tai sen seurausta.>>Wiki kertoo ansiokkaasti sen miten evoluution ajatellaan toimivan, ei sitä miten se toimii.
jyr kirjoitti:
Wiki kertoo ansiokkaasti sen miten evoluution ajatellaan toimivan, ei sitä miten se toimii.
Wiki kertoo myös muutamia esimerkkejä niistä asioista joiden uskotaan olevan evoluutiota tai sen seurausta, mutta Wiki ei kerro sitä mikä varmasti olisi evoluutiota tai sen seurausta.>Wiki ei kerro sitä mikä varmasti olisi evoluutiota tai sen seurausta.
Et sitten vieläkään muka tajua, että täydelliset varmuudet kuuluvat uskontoihin eivätkä tieteeseen?
Trololoo.- duff
RepeRuutikallo kirjoitti:
>Wiki ei kerro sitä mikä varmasti olisi evoluutiota tai sen seurausta.
Et sitten vieläkään muka tajua, että täydelliset varmuudet kuuluvat uskontoihin eivätkä tieteeseen?
Trololoo.Etkö sinä puolestaan tiedä, että tänne palstalle kelpaavat vain todelliset asiat?
Miksi tyrkytätte niitä asioita joiden todenperäisyyttä ei ole kiistattomasti todettu.
Todiste pitää koskea sitä tapausta josta on kyse, eikä esittää muuta muka vastaavaa.
Olen ollut keskustelupalstoilla joissa väärässäolevatkin esittävät oikeammilla tavoilla perusteitaan kuin evokit konsanaan. duff kirjoitti:
Etkö sinä puolestaan tiedä, että tänne palstalle kelpaavat vain todelliset asiat?
Miksi tyrkytätte niitä asioita joiden todenperäisyyttä ei ole kiistattomasti todettu.
Todiste pitää koskea sitä tapausta josta on kyse, eikä esittää muuta muka vastaavaa.
Olen ollut keskustelupalstoilla joissa väärässäolevatkin esittävät oikeammilla tavoilla perusteitaan kuin evokit konsanaan.>Etkö sinä puolestaan tiedä, että tänne palstalle kelpaavat vain todelliset asiat?
Jaa? Olen ollut huomaavinani, että ne kelpaavat kyllä enemmistölle mutta vähemmistölle eivät millään.
>Miksi tyrkytätte niitä asioita joiden todenperäisyyttä ei ole kiistattomasti todettu.
Palstahan kuolisi välittömästi, jos raamatun jutuista ja kreationistien niihin keksimistä täydennyksistä ei saisi kertoa.
>Olen ollut keskustelupalstoilla joissa väärässäolevatkin esittävät oikeammilla tavoilla perusteitaan kuin evokit konsanaan.
Mukava että palasit; tyylisihän alituisine maalinsiirtelyineen on meille perin tuttu vaikka ei ehkä varsinaisesti rakas.duff kirjoitti:
Etkö sinä puolestaan tiedä, että tänne palstalle kelpaavat vain todelliset asiat?
Miksi tyrkytätte niitä asioita joiden todenperäisyyttä ei ole kiistattomasti todettu.
Todiste pitää koskea sitä tapausta josta on kyse, eikä esittää muuta muka vastaavaa.
Olen ollut keskustelupalstoilla joissa väärässäolevatkin esittävät oikeammilla tavoilla perusteitaan kuin evokit konsanaan."Etkö sinä puolestaan tiedä, että tänne palstalle kelpaavat vain todelliset asiat?"
Haha. Älä höpötä, eiväthän kreationistit voisi kirjoittaa tänne sitten yhtään mitään.
"Miksi tyrkytätte niitä asioita joiden todenperäisyyttä ei ole kiistattomasti todettu."
Kuten? Evoluutiota on kiistattomasti havaittu. Evoluutioteorian mukaisesti tapahtuvaa evoluutiota on kiistattomasti havaittu. Luonnonvalintaa on kiistattomasti havaittu. Elämän miljardien vuosien historia on kiistattomasti havaittu. Kaiken elämän yhteinen kantamuoto on kiistaton fakta. Mitä vielä haluat?
"Todiste pitää koskea sitä tapausta josta on kyse, eikä esittää muuta muka vastaavaa."
Etkö koskaan oppinut koulussa induktiivista päättelyä?
"Olen ollut keskustelupalstoilla joissa väärässäolevatkin esittävät oikeammilla tavoilla perusteitaan kuin evokit konsanaan."
Etpä kuitenkaan ole ollut keskustelupalstalla, jossa aikuiset ihmiset uskoisivat hassumpiin satuihin kuin tämän palstan kreationistit.
>Raamatun ennustuksia, kuten se että Israelin valtio syntyy, on meidän päiviimme asti voitu osoittaa todeksi.
Raamatun profetioissa kuvataan 2000 vuoden takaista melko alkeellista kulttuuria, jonka ympärillä kaikki ennustettu tapahtuu. Katso mitä tahansa profetiaa, niin mikään ei niissä ole muuttunut. Profetioiden maailmassa hevonen on ihmiskunnan tärkein keksintö.>Profetioiden maailmassa hevonen on ihmiskunnan tärkein keksintö.
Piti sanomani myös, että seuraavina tulevat kulta ja jalokivet.
>Evoluutio katsoo, että koska on havaittavissa muutoksia populaatiossa, se automaattisesti merkitsee sitä, että evoluutio, toisin sanoen mitättömästä alkulimasta muotoutuminen johtaa automaattisesti siihen, että ihmisestä ym. tulee nykyisen kaltainen olio.
Miten yhteen virkkeeseen voikin saada mahtumaan noin paljon roskaa?
"Evo-opin" kuvauksena taas tuo olisi varmasti pätevää tekstiä.- gfhgfhgfhgfhjgfh
Luomisesta ei edelleen ole yhtään todistetta..Evoluutiosta on!!
- duff
Koska kaikki ovat luotuja, on vaikeaa todistaa eroilla mikä ei sellaista olisi.
duff kirjoitti:
Koska kaikki ovat luotuja, on vaikeaa todistaa eroilla mikä ei sellaista olisi.
Koska juuri sanoit että tänne kelpaavat vain todelliset asiat, todistapa nyt sitten se luomisesi tavalla joka pitää tavallisessa suomalaisessa alioikeudessa.
Evoluution todistaminen siellä kyllä pitäisi komeasti. Eihän kiistävä osapuoli löytäisi mistään edes asiantuntijatodistajia väitteidensä tueksi. Reinikainen ja kumppanit upotettaisiin kuulustelussa lattian rakoon viimeistään heti kun he lausuisivat ensimmäisen kerran sanat "raamattu" ja "jumala".RepeRuutikallo kirjoitti:
Koska juuri sanoit että tänne kelpaavat vain todelliset asiat, todistapa nyt sitten se luomisesi tavalla joka pitää tavallisessa suomalaisessa alioikeudessa.
Evoluution todistaminen siellä kyllä pitäisi komeasti. Eihän kiistävä osapuoli löytäisi mistään edes asiantuntijatodistajia väitteidensä tueksi. Reinikainen ja kumppanit upotettaisiin kuulustelussa lattian rakoon viimeistään heti kun he lausuisivat ensimmäisen kerran sanat "raamattu" ja "jumala".Saisivat ne luultavasti kumminkin vannoa käsi Raamatulla puhuvansa totta ja vain totta, mitään siihen lisäämättä, mitään salaamatta.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750