rauhalahti, kuopio

pettynyt

Eikö kukaan muu ole pettynyt Rauhalahteen?
Olimme siellä leirintämökissä yötä hetki sitten. Mökin sisäseinä oli homeessa, kaapisto vettynyt rikki, terassilaudat poikki. Huoltorakennuksen vessoista naistenpuolella kolme vessaa pois käytöstä, vettä lainehti lattialla. Suihkussa vesi jäi lillumaan lattialle, olin nilkkoja myöten pesuvedessä. Grillikatoksessa oli ikkunat töhritty (rasvalla?), tupakantumppeja, tyhjiä pulloja, älyttömästi roskia, ei paljoa houkutellut lasten kanssa grillaamaan. Onhan paikka toki kaunis, mutta että viiden tähden leiris???!!! Odotin niin paljon, kun olen kehuja kuullut moneltakin. Pettymys oli suuri :(

1

921

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valintaasi

      Olet käynyt rahastusautomaatissa. Kaikki alueet joita mainostetaan kovasti mediassa, ovat tietysti täynnä ihmisiä ja jälki on sen mukaista eli siivouspartion pitäis käydä kahden tunnin välein, mutta käy vaan kerran päivässä.
      Minäkin olen käynyt kerran Rauhalahdessa, nimittäin ensimmäisen ja viimeisen kerran. Raha otetaan mieluusti vastaan, mutta paikat on epäsiistejä ja turistin viihdykkeeksi tarkoitetut laitteet ovat useasti rikki.
      Samat kokemukset on saatu Kalajoelta ja Visulahdesta. Viis ***** (tähteä) kuvaavat vain tarkastus/arviointihetken tilannetta, mutta eivät anna mitään informaatiota esim. siisteydestä.
      Suosittelen käymään keskisuurella leirintäalueella tai mökkimajoitusta tarjoavassa lomakylässä, sillä niissä on riittävät palvelut ja ovat paljon siistimpiä. Ihan pienet alueet taas ovat kovin askeettisia.
      Suosittelen vaikka Kesälahden kuntaa, missä on 4 leirintäaluetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5335
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      57
      1981
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1713
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      17
      1689
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1435
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      27
      1305
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1290
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe