Tuntuu, että sukset menee nyt ristiin lopullisesti avomiehen kanssa. Odoton lasta ja laskettuaika tänä vuonna. Ollaan miehen kanssa luonteeltaan liian erilaisia ja elämäntilanteet erilaiset. Mies ei ole sielunkumppani, jos sellaisia nyt on olemassakaan. Lisäksi taustalla valehtelua, miehellä psyykkisiäongelmia, alkoholin kanssa välillä jonkin asteista ongelmaa. Raha-asiat miehellä huonossa jamassa. On ottanut vippilainoja jne. Tuntuu etten enää jaksa. Haluaisin täydellisen pesäeron ainakin aluksi ja muuttaisin paikkakuntaa lähemmäksi tuttavia n.200km. Halusin olla erossa miehestä ainakin 6kk kokonaan lapsen synnyttä ja aloittaa arkea yksin keräten voimia. Kysymys siis kuuluu milloin mies voi vaatia lasta näytille? Miten olette järjestäneet tapaamisia, kun lapsi on pieni ja välimatkaa riittää. Minua on niin paljon loukattu, että en halusi miestäni nähdä erottuani. Toki ristiriidoissa on aina kaksi osapuolta ja en mikään puhdas pulmunen itsekkään ole, mutta en jaksa enää:(.
Miten tapaamiset vauvan olessa pieni?
Tintti-79..
4391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse en antaisi ihan pienenä ainakaan pitkiä aikoja. Eikö isä voi käydä sinun luonasi lastaan tapaamassa sitten kun sinusta itsestä tuntuu että tarpeeksi aikaa on kulunut ja olet siihen valmis? (Tai jos et halua, niin käykää jossain puolueettomassa paikassa yleisellä paikalla, esim. kahvila, leikkikenttä tms.?)Ja antaa mukaan se vasta sitten itse luotat että isä pärjää lapsen kanssa ja ennen kaikkea että lapsella on hyvä ja turvallinen olo isänsä kanssa? Kuitenkin pitäisi mielestäni muistaa se, että vaikka hlö liikkuu nimikkeen "isä" alla, se on lapselle ihan yhtä outo kuin kuka muu tahansa ihminen joka sen verran lasta näkee. Etenkään kun tuttuutta ei ole tullut mahaolio aikanakaan, että vauva olisi tottunut isän tekemiin ääniin. Ja pieni vauva unohtaa nopeasti kasvot ja henkilön, jopa jos ei viikkoon näe.
Ja sekin, että vaikka tyyppi on "isä", kai siihen haluaa luottaa yhtä paljon kuin johonkin muuhunkin kenelle lastaan antaisi?
Ja vaatiahan aina voi, mutta jos ne ovat vain pelkkää uhoa ja kiusantekoa, ne voi jättää omaan arvoonsa ja odottaa sossun soittoa. Ja selittää tilanteen sinne, mikä on ja miksi ei heti haluta isää nähdä. Siinä kun on semmoinenkin juttu, että synnytyksen jälkeen ja pienen vauvan kanssa kaksin on mieli aika herkillä, ja yksi seuraamus kovasta painostuksesta ja ahdistuksesta ja ikävistä tunteista isää kohtaan voi olla vastenmielisyys vauvaa kohtaan ja halu hylätä se. Eli parempi ettei näe sitä isää kuin että päivittäin muistaa ikävät tunteet sitä kohtaan.En halua mitenkään pelotella, mutta näin on myös käynyt.
Mutta nauti ja iloitse rauhassa tästä ajasta, kun sisässäsi kasvaa pieni ihme ja olette vielä yhtä! Tutustu rauhassa pieneen ihmiseen, ja keskity luomaan välillene sidettä! Älä anna tällaisten asioiden liikaa häiritä mieltäsi ja sitä kautta suhdettasi lapseesi!
Itse erosin miehestä kun odotin vauvaa. Sukset vaan menivät ristiin. MIes oli onneksi kiinnostunut jälkeläisestään ja halusi aktiivisesti osallistua vauvan/tytön elämään. Pienenä kävi meidän luona, vaikka minulle ne olivat vaikeita hetkiä. Tunteita oli vielä ja olin aika katkera. Kykenin kuitenkin ajattelemaan suhteellisen järkevästi ja lapsen kannalta. Ja sen seurauksena isän ja tytön suhteesta kehittyi alusta alkaen todella läheinen ja hyvä. Pimpula on nyt 4 v ja ihan isän tyttö! Eikä meillä ole enää ristiriitoja välillämme, molemmilla uudet perheet. Olen iloinen että pystyin ajattelemaan kaiken hässäkän keskellä noinkin järkevästi, ja olen siitä myös iloinen että tyttäreni isä on ollut hyvin aktiivinen lapsensa suhteen.
tuo että todella huonot kokemukset isästä voi aiheuttaa vastenmielisyyttä lasta kohtaan -näin kävi itselleni vaikka en sitä mielelläni myönnäkkään.
Lapsi on nyt puolivuotias ja vieläkin hetkittäin on noita tuntemuksia.
Lapsella ja isällä on oikeus nähdä toisiaan, joten et voi kieltää sitä vedoten siihen ettet halua. Sinun pitäisi lain mukaan edesauttaa lapsen ja isän välistä suhdetta (isällä ei ole kuitenkaan velvollisuutta pitää yllä mitään suhdetta lapseensa).
Onnistuisiko alussa, että isä tapaisi lastaan esim. omien vanhempiensa luona? tai kummien? Silloin sinun ei tarvitse nähdä isää vilaukseltakaan ja samalla hoituu lapsen ja isovanhempien tapaamiset.
Jos et luota isään, niin silloin et anna lasta isälle ilman "valvojaa". Siitä ei tarvitse edes keskustella.
Minusta sinun ei kuitenkaan kannata pitää lasta ja isää erossa toisistaan, lapselle on tärkeää säännölliset tapaamiset. Mielummin lyhyet ja usein tapahtuvat kuin pidemmät ja harvoin.
Jos isä aikoo jatkossa olla mukana lapsen elämässä, niin anna heidän kehittää tunnesiteensä toisiinsa heti alusta asti.
Lapsi on jokatapauksessa teidän yhteinen, oli teidän keskinäiset välinsä mitä tahansa.
Se on yhtä paljon sinun kuin hänenkin.
Paljon riippuu myös siitä otatteko yhteis- vai yksinhuoltajuuden.
Se on totta ettei sen takia voi tapaamisia kieltää ettei halua.
Eikä ihan tieten tahtoen kannata erossa pitääkään, kysehän on LAPSEN oikeudesta, ei isän eikä äidin.
Mutta jos äiti on lähivanhempi, tai lapsi on yksinhuoltajuudessa, on muistettava myös se, että äiti on vastuussa lapsen turvallisuudesta ja kasvatuksessa.
Paljonko painaa vaakakupissa se, jos lapsen opettaa alistumaan esim. isän mielivaltaiseen käytökseen? Esimerkkinä vaikkapa toistuvat tulematta jättämiset ym. Alistaa lasta pakkotapaamisiin, tunteella "käympähän katsomassa kun on pakko, vaikka v*ttaa että olet olemassa. Ja äitis on kusipää..."
En sano, että tässä tapauksessa olisi niin.
Vaan että jos ei tapaamiset onnistu ja homma pelitä, niin turha kantaa syyllisyyttä siitä, kaksi siihen tarvitaan ja isän omakin halu, olettaen että kyseessä on täyspäinen yksilö, ja ettei pakko ole alistua kaikenlaiseen käytökseen ja pompotteluun "lapsen edun nimissä" tai "hyvän lapsi-isä-suhteen luomiseksi".
En halua provosoida ym, mutta tämä on valitettava tosiasia, että nykypäivänä äidit ja lapset alistetaan ja syyllistetään monesti ihan aiheettakin siitä kun ei lapsi ole yhteyksissä isäänsä. Terve järki on näissäkin sallittua, joskus sse on parempi että tapaamiset alkavat vasta kun lapsi on isompi ja osaa hahmottaa tunteitaan ja tilanteita paremmin.
Vanhempien tehtävä on myös suojella lapsiaan niin psyykkiseltä kuin fyysiseltäkin väkivallalta. Tulee se sitten toisen vanhemman taholta tai jostain muualta. Tätä ei sovi unohtaa myöskään.