mitä me olisimme voineet oppia? Toisistamme? Ihmisyydestä? Ylipäätään mistään?
Me pääsimme takaisin
tankavaara
8464
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vihdoinkin maan kamaralla! Vapaana pomppimaan mihin turpa näyttää!
Kyllä se ainainen merilevän syöntikin alkoi jo maistua puulta. Hyvä kun viimeisinä päivinä sai palaakaan alas.
Palstalaisten kasvipalsta, se olisi parempi paikka. Jos menen ihan hiljaa, kukaan ei huomaa. Saan muuten vielä poliisit perääni - huh. Käyn maistelemassa kaalia, jyrsimässä lanttua ja porkkanaa... Nam. Kirveliä pitää varoa - siitä jää niin kitkerä jälkimaku....
Mitenkähän se tarina mahtoikaan loppua? En kehtaa tunnustaa, että nukahdin kesken kaiken. Ei tällainen pieni pupu niin korkealentoisia juttuja ymmärrä. Onneksi matkakumppanini ei huomannut mitään.
että.... mutta....
maailma menee etewenpäin:?
Kaikki puhuu paskaa, ja ennemin tai pikemmin saan aina sen tietää!
Viime yö, pelko
Vietimme rauhallista koti-iltaa. Kaukana taivaanrannalla näkyi synkkiä pilviä. Ne lähestyivät. Taivas pimeni, jyrisi ja välähteli. Ukkonen.
Katselin ukkospilven suuntaa. Muistin tänään tyhjilleen jääneen talon. On jo aamuyö, mutta huolestun ajatellessani, onko talossa kaikki hyvin. Mielessäni näen sen vähintäin palaneen poroksi. Pakko lähteä. Syöksyn kaatosateeseen, hyppään autoon ja lähden ajamaan maalle.
Auton valot eivät juuri tietäni valaise. Tie edessäni lainehtii vettä. Suuret sadepisarat hakkaavat auton kattoa. Rakeita? Sekin vielä. Pelästyn joka kerta ukkosen jyrähtäessä. Se kuulostaa räjähdykseltä. Kaikkialla ympärilläni räjähtelee ja välkkyy.
Liikennemerkki tien varressa näyttää tylysti 60. Auton mittari näyttää 85. Pelkään poliisin pysäyttävän minut, kun ajan kuin hullu. En minä yleensä niin aja. Muutaman kilometrin matka tuntuu kestävän ikuisuuden.
Mieleeni piirtyy kuva kaikista mahdollisista kokemistani ukkosista. Se tulipalokin vuosia sitten, minkä näin, sai minut lamaantumaan kauhusta. Ja se myrsky, joka pyyhkäisi talon yli kaataen kaikki pihapuut ja ympäröivän metsän...
Muistot kasvattavat pelkoani ja tunnen olevani pieni, yksin ja avuton luonnonvoimien edessä. Yksinäinenkin.
Pimeä talo näyttää aavemaiselta ja pelottavalta pimeyden, kaatosateen, jyrinän ja salamoinnin keskellä. Mietin saanko edes ulko-ovea auki pimeässä, peloissani ja ilman taskulamppua.
Muistan, kuinka lapsena pidin ukkosesta. Ihmettelin aikuisia, jotka pelkäsivät. Mikään ei lapsena ollut ihanampaa ukkosta enteilevän hiostavan helteen jälkeen kuin kaatosade. Seisoin kaatosateessa ja tunsin, kuinka se virkisti minua. Samalla ihailin upeaa luonnon tarjoamaa näytelmää. Jyrinöineen ja salamoineen. En osannut vielä pelätä vaan nautin...
Elämä vie, ketä mihinkin suuntaan. Ehkä ne, jotka lapsena pelkäsivät, kasvoivat myöhemmin rohkeiksi.
preerialla, tuli mieleeni vuosien takaa.
Kulkivat rattailla.
Se pikkutyttö nautti kun vanhemmat vähän pelkäsivät.
haza katsonut preeria sarjaa?!!
Noin karski mies (puheineen) katsoo lällykkää ;D
olivat vähän pienempiä ja nuorempia.
Poitsu ei kylläkään katsonut, olin jo nuorena vieroittanut hänet turhanpäiväisestä hellyydestä.
Mutta mitäs teet 10- lettipäille? Tulevat kaulaan ja lässyttävät kuin äitinsä. Yritä siinä kertoa vakavasti sokeudesta kun ei itsekään näe kyyneliltään mitään.
"Äiti! iskä itkee!" huutavat ja suukottelevat posket kuiviksi.
YÄK!!
Vieläkin sellainen 18 saa kyyneleet silmiin.
Noinhan se menee