Kuolema vieraili

Elisama

Kuolema vieraili erään vakkarin kotona viime yönä.
Vain kahdeksan vakkaria huomioi asian.
Syöpä on vakava tauti jossa ei parasta vertaistukea ole se mitä tällä palstalla nykyään alkaa olla lähes yksinomaan.
Koettakaa nyt miettiä ja muistaa että kuolema on meidän jokaisen edessä kerran.
Olen ollut niin monen kuolevan vierellä, ja mitä olen havainnut - ihminen on pieni ja voimaton kun lähdön hetki tulee eikä raha, valta, mielipidejohtajuus mitään auta.
Yksin menet rajan yli.
Minullakin on elämässä kuolema viistänyt niin läheltä että kylmä henkäys on tuntunut jo poskella (useammin kuin kerran tai kahdesti).
Ehkä se on vaikuttanut asenteisiin etten nöyristele enkä kumartele kenenkään ihmisen edessä, enkä halua kenenkään tekevän sitä minun edessäni.
No tässä on taas sanoja joita voi väännellä miten tahtoo, mutta miettikää silti sanomaa.
Elämää ei pääse uusimaan ja korjaamaan virheitä.
Pyydän anteeksi jos olen loukannut jotain teistä.
Pyydän nyt kun olen vielä pyytämässä.

27

2183

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raspikurkku

      palstalaisa. Zomin viesti oli vanhassa ketjussa jossa otsikkona oli "Tänään tulee hyvä päivä". Kukapa yhtäkkiä arvaisi tuollaisen otsikon alta etsiä suruviestiä. Siksi se on varmaan jäänyt monelta huomaamatta. Eli kysymys ei ole välttämättä ollenkaan kiinni asian huomioimatta jättämisestä vaan siitä että viesti ei ole tavoittanut kuin pienen osan palstalaisia.

      • Karjalankägönen

        mut nyt Elisama kirjutti Zomin surusta uuvvella otsikolla-jo pitäs kaikille tulla seleväks,mitä on tapahtuna.Mutta eihän se Zomin ja hänen lähheisten surruu poista-heillä on nyt raskasta!

      • Zom

        ...Osuit varmasti oikeaan,Raspis. Säpsähdin itse, kun tajusin, minkä otsikon alle olin surullisen viestini kirjoittanut. - Johtui siitä, että ketjussa oli aikaisemmin kyselty mieheni ja minun kuulumisia. Se verran sekaisin olin eilen, etten ollenkaan katsonut ketjun alkuperäistä aihetta.

      • Karjalankägönen
        Zom kirjoitti:

        pyytele antteeks-siinä tilasntteessa ei varmasti tule mielleen kahttoo,mihin ketjjuun viestin pannoo!Hyvä oli,jotta jaksoit ilimottoo meille,niin surussas voijjaan myötäellee!

      • Raspikurkku
        Karjalankägönen kirjoitti:

        pyytele antteeks-siinä tilasntteessa ei varmasti tule mielleen kahttoo,mihin ketjjuun viestin pannoo!Hyvä oli,jotta jaksoit ilimottoo meille,niin surussas voijjaan myötäellee!

        kirjoittaa samanlaisen tekstin (tosin suomeksi). Tuossa tilanteessa on jo paljon että yleensä jaksaa ilmoittaa. Minä olin eilenillalla kirkossa urkukonsertissa. Ajatuksiin nousi Zom ja hänen miehensä kohtalo kun hiljaa soivassa kirkossa istuin, taas kerran omat vaivat tuntuivat kovin vähäisiltä.

      • mumsku
        Zom kirjoitti:

        ...Osuit varmasti oikeaan,Raspis. Säpsähdin itse, kun tajusin, minkä otsikon alle olin surullisen viestini kirjoittanut. - Johtui siitä, että ketjussa oli aikaisemmin kyselty mieheni ja minun kuulumisia. Se verran sekaisin olin eilen, etten ollenkaan katsonut ketjun alkuperäistä aihetta.

        Lämmin osanottoni ukkokultasi pois menon johdosta.En nyt löydä oikeita sanoja,mitä sanoisin sinulle,Zom.Pääsin nettiin töiden jälkeen ja vasta nyt luin ikävän uutisesi.Kesätuulen mukana lähetän sinulle lämpöisen halauksen,minulta ja minun ukkokullaltani.

      • tässä ja nyt
        Zom kirjoitti:

        ...Osuit varmasti oikeaan,Raspis. Säpsähdin itse, kun tajusin, minkä otsikon alle olin surullisen viestini kirjoittanut. - Johtui siitä, että ketjussa oli aikaisemmin kyselty mieheni ja minun kuulumisia. Se verran sekaisin olin eilen, etten ollenkaan katsonut ketjun alkuperäistä aihetta.

        sinulle Zom.

      • rakkaat palstalaiset..
        tässä ja nyt kirjoitti:

        sinulle Zom.

        mutta älkää; pyydän - älkää aloittako 'mumskun 'ja 'tässä ja nyt'in mollamista -
        liian vakava aihe tänään;-))

      • no jo on outoa
        rakkaat palstalaiset.. kirjoitti:

        mutta älkää; pyydän - älkää aloittako 'mumskun 'ja 'tässä ja nyt'in mollamista -
        liian vakava aihe tänään;-))

        Kuka on mumsku kuka on tässä ja nyt?
        Kuka heitä mollaisi? - ?
        Zomille ; otan osaa syvään suruusi.t. palstalla ahkerasti vieraileva.

      • ovat
        no jo on outoa kirjoitti:

        empaattisia syövän kokeneita lähimmäisiä- pastalla kaltoin kohdeltuja- siksi harvoin täällä.

      • Elisama

        Tottakai minä syyllistän hirveästi jos sinä kerran niin sanot.
        Jos katsot ketjua sinun kirjoituksesi yläpuolelta niin siinnä on 5 viestiä joissa arvostellaan Zomia ja 2 viestiä joissa arvostellaan minua.
        Montako löydät Zomia tukevaa sellaisilta jotka eivät jo käyneet siinnä ketjussa jossa hän kertoi asian.
        Oliko taas syynä ettei arvannut kun aloitus oli vääränlainen.
        Mielestäni ainakin Zomin arvostelun olisi voinut jättää pois tällaisena päivänä.
        En syyllistä ketään tässä ajattelen vain.
        Mielestäni surutaloon ei kuulu tuomiot heti samana aamuna.

      • Zom
        no jo on outoa kirjoitti:

        Kuka on mumsku kuka on tässä ja nyt?
        Kuka heitä mollaisi? - ?
        Zomille ; otan osaa syvään suruusi.t. palstalla ahkerasti vieraileva.

        ...kaksi empaattista ja persoonallista kirjoittajaa, joilta mieheni sai lähes vuoden viikottaisten sytostaattihoitojen aikana sekä hyviä neuvoja että mukavaa luettavaa. Myöhemmin, pitkän saattohoitovaiheen kestäessä, jaksoin harvemmin käydä palstalla. Eivät he silti unohtaneet meitä. Kiitos mumsku, kiitos tässä ja nyt.
        Sinä kysyjä, myös sinulle kiitokset osanotosta.

        Jätän joksikin aikaa tämän palstan seuraamisen. Täällä oli sydäntälämmittävien, aitojen myötätunnonilmaisujen ohella myös outoja kommentteja, joita en mielestäni ansaitse. Ei ollut helppoa kertoa ukkokullan poismenosta, ei varsinkaan tällaisella palstalla, jossa moni kamppailee toivon ja epätoivon rajamailla kontrollista kontrolliin. Selviytymistarinoitahan täällä tarvitaan. Helpointa olisi ollut poistua hiljaa takavasemmalle, mutta he jotka ovat kyselleet mieheni kuulumisia, tarvitsevat rehellisen vastauksen.

        Kaikille toivon mahdollisimman hyvää vointia ja kauniita kesäpäiviä.

      • Vilma-t

        siitä, että jaksoit kertoa ukkokultasi voinnit ja poismenon meille palstalaisille. Toivon sinulle kauniita muistoja tästä vaikeasta ajasta kaikesta huolimatta.

        Minä uskon, että ukkokultasi sai elää hyvän elämän kanssasi ihan loppuun saakka ja olet surussasikin kiitollinen siitä ettei hänen tarvinnut kärsiä enää yhtään enempää. Hän on nyt turvassa ja kivut ovat ohi.

        Minä lähden parin tunnin kuluttua saattamaan appi-pappaani haudan lepoon. Hän kuoli juhannusaattona oltuaan sitä ennen viisi vuotta lähes vuodepotilaana hoivakodissa. Kuolema oli helpotus niin hänelle itselleen, kuin meille jälkeenjääneillekin, sillä vielä "viime metreillä" häneltä löytyi syövän etäpesäkkeitä munuaisista. Primaarikasvain oli "jossakin", eli sitä ei enää lähdetty edes etsimään. Tuon syöpädiagnoosin kohdalla ajattelin, että "pitikö vielä tämäkin kärsimys tulla hänelle...."?

        Onneksi tuo Taivaan Isä kuuli ja kutsui tuon kultaisen veteraanin luokseen. Lähtö tuli kuten ukkokullallesikin, hiljaa unessa pois liukuen.

      • Karjalankägönen
        Vilma-t kirjoitti:

        tähän päivvään-ne on ainnaa raskkaita päivvii ne hautajaispäivät!

      • ansaitse noita
        Zom kirjoitti:

        ...kaksi empaattista ja persoonallista kirjoittajaa, joilta mieheni sai lähes vuoden viikottaisten sytostaattihoitojen aikana sekä hyviä neuvoja että mukavaa luettavaa. Myöhemmin, pitkän saattohoitovaiheen kestäessä, jaksoin harvemmin käydä palstalla. Eivät he silti unohtaneet meitä. Kiitos mumsku, kiitos tässä ja nyt.
        Sinä kysyjä, myös sinulle kiitokset osanotosta.

        Jätän joksikin aikaa tämän palstan seuraamisen. Täällä oli sydäntälämmittävien, aitojen myötätunnonilmaisujen ohella myös outoja kommentteja, joita en mielestäni ansaitse. Ei ollut helppoa kertoa ukkokullan poismenosta, ei varsinkaan tällaisella palstalla, jossa moni kamppailee toivon ja epätoivon rajamailla kontrollista kontrolliin. Selviytymistarinoitahan täällä tarvitaan. Helpointa olisi ollut poistua hiljaa takavasemmalle, mutta he jotka ovat kyselleet mieheni kuulumisia, tarvitsevat rehellisen vastauksen.

        Kaikille toivon mahdollisimman hyvää vointia ja kauniita kesäpäiviä.

        ilkeyksiä joita muutama harrastaa tuo voimaposti laumanjohtajana

      • Entinen voimaposti
        ansaitse noita kirjoitti:

        ilkeyksiä joita muutama harrastaa tuo voimaposti laumanjohtajana

        --- laumanjohtaja...

      • älä jatka enää
        Entinen voimaposti kirjoitti:

        --- laumanjohtaja...

        tuollaista ainakaan tässä ketjussa.

      • johtajaksi entisen
        Entinen voimaposti kirjoitti:

        --- laumanjohtaja...

        voimapostin voisi jo ylentää.Onhan tuo uusi tapa häätää palstalta pois ne viimeisetkin vakkarit,jotka enää uskaltavat tänne kirjoittaa___

      • vanhavaimo
        Zom kirjoitti:

        ...kaksi empaattista ja persoonallista kirjoittajaa, joilta mieheni sai lähes vuoden viikottaisten sytostaattihoitojen aikana sekä hyviä neuvoja että mukavaa luettavaa. Myöhemmin, pitkän saattohoitovaiheen kestäessä, jaksoin harvemmin käydä palstalla. Eivät he silti unohtaneet meitä. Kiitos mumsku, kiitos tässä ja nyt.
        Sinä kysyjä, myös sinulle kiitokset osanotosta.

        Jätän joksikin aikaa tämän palstan seuraamisen. Täällä oli sydäntälämmittävien, aitojen myötätunnonilmaisujen ohella myös outoja kommentteja, joita en mielestäni ansaitse. Ei ollut helppoa kertoa ukkokullan poismenosta, ei varsinkaan tällaisella palstalla, jossa moni kamppailee toivon ja epätoivon rajamailla kontrollista kontrolliin. Selviytymistarinoitahan täällä tarvitaan. Helpointa olisi ollut poistua hiljaa takavasemmalle, mutta he jotka ovat kyselleet mieheni kuulumisia, tarvitsevat rehellisen vastauksen.

        Kaikille toivon mahdollisimman hyvää vointia ja kauniita kesäpäiviä.

        Olet ollut ajatuksissani monet kerrat,vaikka harvemmin kirjoitan ja tiedät miksi, kun on vielä kirjoitustaito huono ja sairaan hoito vie ajan ja voimat. Sinun miehesi on nyt päässyt kivuista ja sinulle jäänyt kaipaus, rukoilen sinulle voimia ja jaksamista

      • Entinen voimaposti
        johtajaksi entisen kirjoitti:

        voimapostin voisi jo ylentää.Onhan tuo uusi tapa häätää palstalta pois ne viimeisetkin vakkarit,jotka enää uskaltavat tänne kirjoittaa___

        .....älkää tässä ketjussa.

      • sinulle,voimaposti
        Entinen voimaposti kirjoitti:

        .....älkää tässä ketjussa.

        älä jatka riitelyäsi enää ainakaan tässä ketjussa
        onko sinussa sen vertaa ihmistä?

      • LPolku
        Zom kirjoitti:

        ...Osuit varmasti oikeaan,Raspis. Säpsähdin itse, kun tajusin, minkä otsikon alle olin surullisen viestini kirjoittanut. - Johtui siitä, että ketjussa oli aikaisemmin kyselty mieheni ja minun kuulumisia. Se verran sekaisin olin eilen, etten ollenkaan katsonut ketjun alkuperäistä aihetta.

        Todella kurja kuulla tuollaisia uutisia. Jaksamista sinulle.

      • tässä ja nyt
        no jo on outoa kirjoitti:

        Kuka on mumsku kuka on tässä ja nyt?
        Kuka heitä mollaisi? - ?
        Zomille ; otan osaa syvään suruusi.t. palstalla ahkerasti vieraileva.

        ja siitä tähän asti selviytynyt tässä ja nyt,päivä kerrallaan.

    • joyder

      Kyllä minun ainakin on hyvin vaikea kohdata vielä kuolemaan, oman tautihistoriani ja lähietäisyydellä tapahtuneista kuolemista viimeisen vuoden aikana olen menettänyt 8 läheistä ihmistä.

      Tuskin itse surevana ja omien asioiden kanssa solmussa olevana pystyisin mitenkään lohduttamaan ketään, kun en löydä sanoja omienkaan läheisteni surulle ja niille tunteille joita koin ja koen aina välillä.

      Koitan olla tukena ja läsnä eläville normaaleissa arkipäivän rutiineissa ja toivon, että ukko isä Jumala hyväksyy mun tapani käsitellä nämä asiat. Muilta en hyväksyntää sille kaipaa.

      • joyder

        Minua auttoi Eino Leino Sanoillaan: En tiedä auttaako se teitä, mutta kirjoitan sen nyt kuitenkin teille kaikille.

        Levoton on virta ja vierivä laine,
        meri yksin on suuri ja ihanainen.
        Nuku virta helmassa meren.

        Tuuli se kulkee ja lentävi lehti.
        Onnellinen on se, ken laaksohon ehti.
        Nuku lehti helmassa laakson.

        Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.
        Ei se iäks sammu, ken elämästä lähti.
        Nuku tähti helmassa päivän.

        - Eino Leino -

    • Karjalankägönen

      kaikilta,joihen viesti poistu tästä ketjusta,kun mie omani poistin syystä siitä,että tähän ketjjuun tulj semmossii viestijä,joita surevan Zomin ei tarvihe lukkee.Vanhavaimo,jos siun osanottos oli tässä ketjussa,siulta mie pyyvvän vielä eriksseen antteeks,sillä sie oot hyvä immeinen.

      • tarvitse pyytää

        anteeksi teit oikein että poistit viestit jotka pahoittaa toisen mielen.

    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5345
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      60
      2042
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1750
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      138
      1723
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1445
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      30
      1397
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1300
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1087
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1048
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      887
    Aihe