Ylijännitesuoja

riittääkö tavallinen ylijännitesuoja suojaamaan esim. modeemia,jos salama iskee lähelle? Laitteen mainostajat väittävät näin olevan,mutta kyllä salamassa taitaa olla sen verran virtaa ettei kyseinen kapistus tuo apua,miten on ,alan expertit,saako vastauksia? kiitos.
2474
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ylijännitesuojasta eteenpäin!
Laita vaan se paikalleen ja ole huoleta!

Äänestä

Pelkästään yhteen verkkoon liittyvästä suojasta (eli esimerkiksi sellainen sähköpistorasiaan tökättävä) ei ole mitään suojaa modeemille. Suojassa pitää olla liitännät molempiin verkkoihin yhtäaikaisesti (eli modeemin tapauksessa sekä sähkö- että televerkkoon).

Valtaosa salaman aiheuttamista jännitepiikeistä esiintyy nimenomaan kahden eri verkon välillä, koska monesti sähkö- ja telekaapeloinnit lähtevät talosta eri suuntiin. Tällä tavoin sijoiteltuna salaman aiheuttama jännitepiikki kytkeentyy niihin, jos salama iskee johonkin lähiseudulle muutaman sadan metrin päähän. Siksi kaikki sellaiset laitteet, jotka kytkeentyvät useampaan kuin yhteen verkkoon (modeemi, televisio jne) ovat eniten vaarassa ukkosella.

Pelkästään sähköverkkoon liitetyt laitteet vioittuvat erittäin harvoin ukkosella, paitsi maaseudulla jossa on vielä vanhanaikaisia ilmalinjoja. Siten esimerkiksi seinätöpseliin liitettävät suojat ovat kaupunkialueella aika turhia.

Ainoa varmasti toimiva suojaus on irroittaa johdot ukkosella vähintään niistä laitteista, joilla on yhteys sähköverkon lisäksi esimerkiksi tele- tai antenniverkkoon.

Jos salama iskee kohdalle eli samaan taloon, ei johtojen irroituskaan auta vaan salaman aiheuttama EMP-pulssi tuhoaa kaikenlaista elektroniikkaa riippumatta siitä, onko ne edes verkkoon liitettäviä. Eli jopa paristo/akkukäyttöiset laitteet voivat särkyä tällöin. Mutta tällaisessa tilanteessa tämä on yleensä muutenkin ongelmista pienin, koska usein on mökkikin jo tulessa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko tietoo? kirjoitti:

riittääkö tavallinen ylijännitesuoja suojaamaan esim. modeemia,jos salama iskee lähelle? Laitteen mainostajat väittävät näin olevan,mutta kyllä salamassa taitaa olla sen verran virtaa ettei kyseinen kapistus tuo apua,miten on ,alan expertit,saako vastauksia? kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu