Alakanava

lohijoki,voi hyvallä syyllä sanoa.Olen soutanut lohta kaikilla Suomen mainittavilla lohijoilla ja saalistakin on tullut,mutta kovalla työllä,Oulujoen suistossa sensijaan tarvitsee vain käväistä muutaman tunnin keikka niin Taimenta ja Lohta tulee,eikä ole tungosta,puolenkymmentä venettä korkeintaan toivottaa tulijan ystävällisesti tervetulleeksi mukaan harrastukseen.Suosittelen.
5525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

eikä varsinkaan lohta tai taimenta. Hyvällä tuurilla saatat saada sääli hauen tai mehevän säynävän. Alakanavasta on viimeksi saatu kalaa joskus 90-luvulla kun yhtenä vuonna ahvenanmaalaiset eivät pitäneet verkkoja ja lohet pääsivät rauhassa nousemaan. Nyt kun on vielä tuo perkeleen kalaporraskin lohen saanti on tyrehtynyt kokonaan. Lohet ja taimenet nousevat kalaporrasta ja matkaavat muhokselle seuraavalle padolle missä läskit muhoslaiset syövät oululaisten lohta niin että napa paukkuu. Kuten olette kaikki huomanneet alakanavalla ei näy paljoa soutajia koska kaikki ovat täysiä juoppoja ja he istuvat rannalla juoden sorbusta.

Äänestä

Kyllä toi lohen pyynti Merikoskessa on sen näköistä rotanpyyntiä.
Käy Norjassa tai Tenolla , teidät mitä on väsyttää vastanoussutta Atlantin lohta.
Perämeren lohi on kuin uima-altaassa kasvatettu.

Äänestä
  • rasvakala kelpaa,se heille suotakoon,alakanava on kyllä minunkin mielestä mainettaan parempi kalapaikka.

    Äänestä

  • muhoslaisillekin kirjoitti:

    rasvakala kelpaa,se heille suotakoon,alakanava on kyllä minunkin mielestä mainettaan parempi kalapaikka.

    minullakin,taimen 2,5kg

    Äänestä

  • tärppäsi kirjoitti:

    minullakin,taimen 2,5kg

    joka painoi noin 0.5kiloa!! Kunnon pölli!! Iski kiinni oranssiin jigiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suomen paras kirjoitti:

lohijoki,voi hyvallä syyllä sanoa.Olen soutanut lohta kaikilla Suomen mainittavilla lohijoilla ja saalistakin on tullut,mutta kovalla työllä,Oulujoen suistossa sensijaan tarvitsee vain käväistä muutaman tunnin keikka niin Taimenta ja Lohta tulee,eikä ole tungosta,puolenkymmentä venettä korkeintaan toivottaa tulijan ystävällisesti tervetulleeksi mukaan harrastukseen.Suosittelen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu