Kuuluuko voimakas kuolemanpelko masennuksen oireisiin? Todellisiakin sairauksia on todettu ja lisäksi kuvittelen päässäni kaikkea muutakin mahdollista ja usein on tunne että voin kuolla just siihen paikkaan. Joku voisi hyvin sanoa, että minusta on tullut "luulotautinen". Mutta kun noille ajatuksilleen ei vaan mitään voi. Ahdistusta lisää se että nyt masennuksesta kärsiessäni olo on oikeasti todella voimaton, juuri mitään ei jaksa tehdä ja tuo voimattomuus tuo sellaiset ajatukset, että mun on pakko olla kuolemanvakavasti sairas. Voi kun vielä joskus voisi herätä aamuisin tunteeseen, että on ihanaa herätä ja aloittaa uusi päivä, jonkinlaiseen voimantunteeseen ja elämänhaluun eikä ainaiseen kuolemanpelkoon.
Kuolemanpelko
ja masennus
42052
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
yritä keskittää ajatuksesi elämään joka sulle on suotu. Kuolema on tän elämän luonnollinen loppu, mutta kun on elossa on aika elää ja kokea se kaikki mitä tässä elämässä voi kokea. Ethän sä syntymääkään koko ajan pohdi. Ei elämisen tarkoitus ole ainakaan keskittyä kuolemaan. Elämään kuuluu jokaisella erilaisia asioita joten lähde elämäsi seikkailuihin mukaan äläkä jää sivusta katsojaksi. Muuten voi käydä niin että huomaat jättäneesi elämäsi mahdollisuudet käyttämättä ja elämättä ja se se onkin varmaan kova paikka kun kuolema joskus tulee. Joten ELÄ NYT kun olet elossa.
Juuri tuolla tavalla kuin kirjoitit sanoo järki mutta se ei poista tuota pelkoa. Ja sekin ahdistaa, että kuolemaa pelkäämällä menee elämä hukkaan. Olen kokenut joitakin vuosia sitten hyvin väkivaltaisen päällehyökkäämisen, jossa olisi pahimmassa tapauksessa voinut mennä henki. Tämä väkivallantekijä oli läheinen henkilö, entinen mieheni. En tiedä kummitteleeko tuo trauma nyt näin mielessäni vai onko niin että jokainen ihminen jossain vaiheessa elämäänsä miettii kuolemaansa. Mutta sen tajuan, että se ei ole tervettä että tämä kuolemanpelko hallitsee koko ajan elämää.
ainakin minulla kuolemanpelko on päällä joka päivä,haluaisin kuolla
Ahdistuneisuushäiriöltä?.. Kopioin tämän poliklinikka.fi sivuilta:
Ahdistuneisuuden tunteella tarkoitetaan sisäistä jännitystä, levottomuuden, kauhun tai paniikin tunnetta, joka on hyvin samankaltainen pelon tunteen kanssa. Se eroaa pelosta siinä, että pelon kohde on jokin todellinen ulkoinen vaara, kun taas ahdistuneisuudessa sitä ei ole tai ainakin sairastunut itse ymmärtää pelon tunteen suhteettomuuden varsinaiseen uhkaan nähden.
Pääasiallisena oireena on luonnollisesti ahdistuneisuus. Se on pitkäaikaista, mutta oireiden voimakkuus voi vaihdella vuosien ja elämäntilanteiden vaihtuessa. Jatkuva liiallinen huolestuneisuus ja pelko omien ja läheistensä todellisia sekä mahdollisia tulevaisuuden uhkia kohtaan on tyypillistä. Lisäksi on monenlaisia muita oireita, kuten rintakipua, sydämentykytystä, vatsavaivoja, lihaskipuja, hengenahdistusta, vapinaa, huimausta, hikoilua, tukehtumisen tunnetta, äänenvärinää, punastelua, pistelyä ja puutumista, huimausta sekä tihentynyttä virtsaamisen tarvetta.