Kaleva 4.7.2008

Kaleva 4.7.2008 Lukijan sivu

”Asiallinen keskustelu tarpeen

”Laaja-alaista asioiden selvittelyä ja keskustelua auttaisi huomattavasti SRK:n avoin ja luottavainen suhtautuminen menneisyyden käsittelyyn.”

Jälleen kerran lestadiolaisuudesta ja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksestä (SRK) on alkanut kohtalaisen vilkas julkinen keskustelu. Mielestäni olisi varsin suotavaa, että myös SRK osallistuisi keskusteluun.

Viime päivinä keskustelua vanhoillislestadiolaisuuden ympärillä on käyty internetissä sekä Kalevan nettisivuilla että Suomi24-sivustolla.

Harmikseni täytyy todeta, että valitettavasti internetissä käyty keskustelu ei ole ollut kaikilta osin asiallista ja todellisuuteen pohjautuvaa. Käyty keskustelu kuvaa hyvin ihmisten mielikuvia vanhoillislestadiolaisuudesta ja mahdollisesti liikkeeseen pettyneiden oikeutettuja tunteita.

Filosofian tohtori ja runsaasti arvostamani entinen opettajani Matti Kyllönen kaipasi (Kaleva 1.7. / Lukijan sivu) kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa syvällistä ja laajaa keskustelua Pohjois-Suomen yhteiskunnallisesta, poliittisesta ja uskonnollisesta tilasta.


Olen asiasta täysin samaa mieltä ja juuri tätä ajoin takaa alakertakirjoituksessani (Kaleva 29.6.). Asiatietoon perustuva keskustelu Pohjois-Suomen hengellisestä ilmastosta ja sen merkityksestä on mielestäni paras tapa käsitellä menneisiin vuosikymmeniin liittyviä ongelmia ja traumoja.

En millään tavalla pyri vähättelemään tai väittämään, että vääryyksiä ei olisi tapahtunut historian kuluessa. Kuitenkaan historiantutkimuksen tehtävä ei ole jaella tuomioita menneisyyden vääryyksistä. Viimepäivien runsas keskustelu internetissä on selkeä osoitus, että keskustelulle on suuri tarve. Erityisesti lestadiolaisuuden 1970-luvun tapahtumat näyttävät aiheuttavan edelleen monille yksittäisille henkilöille tuskaa ja kipua.

Olen aloittanut väitöskirjan tekemisen kuukausi sitten aiheesta Pohjois-Suomen lestadiolaisuus ja kommunismi 1945-1966. Mielestäni tuleva väitöskirjatyöni on yksi osa Kyllösen vaatimaa syvällistä ja laaja-alaista keskustelua pohjoisen Suomen ihmisten menneisyydestä. Vaikka teen tutkimusta lestadiolaisuudesta, en itse henkilökohtaisesti lukeudu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen.


Mielestäni on olemassa monia muitakin aihepiirejä, jotka vaativat tutkimusta ja keskustelua. Esimerkiksi lestadiolaisuuden poliittisen merkityksen ja toiminnan lisäksi lestadiolaisuuden suhde Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon 1960-luvulta nykypäivään, herätysliikkeen piirissä koetut hajaannuksen ja niin sanotut hoitokokoukset olisivat aihepiirejä, jotka odottavat ammattitaitoista historiantutkimusta osakseen.

Lisäksi lestadiolaisuuden ja sen eri osaryhmien dogmaattisia käsityksiä olisi tarpeen selvittää laaja-alaisesti, koska yksi harvoja liikkeen opillisia kysymyksiä selvitteleviä tutkimuksia on Miikka Ruokasen poleeminen tutkimus Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus vuodelta 1980.

Tutkimus ja asiallisen selvittely lestadiolaisuudesta on tarpeen, koska muuten keskustelu herätysliikkeen ympärillä perustuu liialti ihmisten mielikuviin ja subjektiivisiin tuntemuksiin.

Tuomo Tapio Törmänen
TM, tohtorikoulutettava
Espoo”
5673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Jälleen kerran lestadiolaisuudesta ja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksestä (SRK) on alkanut kohtalaisen vilkas julkinen keskustelu. Mielestäni olisi varsin suotavaa, että myös SRK osallistuisi keskusteluun."

Miksi SRK ei osallistu omasta herätysliikkeestä käytävään ja yhä vain kiihtyvään keskusteluun?

Eikö herätysliikkeen intresseihin millään tavalla kuulu oman ryvetetyn(-ttyneen?) maineensa puhdistaminen? Minuakin alkaa jo epäilyttämään, että josko näissä kirjoituksissa onkin jotain perää.

Äänestä
  • Sievin apteekkiskandaali 70-luvulla.

    Lyhyt kertaus tapahtumiin.

    Työvaliokunnan jäsen HS soitti eräänä sunnuntaiaamuna apteekkarille vaatien häntä luopumaan e-pillerien myynnistä välittömästi eli maanantaiaamusta alkaen. Sanktiona oli ulosheittäminen seurakunnasta ja uskottomaksi julistaminen.

    Apteekkari soitti vielä samana päivänä työvaliokunnan puheenjohtajalle (ER ?), joka ei ollut asiasta ennen kuullutkaan. Pj sanoi, ettei tätä asiaa ratkaista Ylivieskassa, vaan pidetään sitä varten oma työvaliokunnan kokous.

    Kokous alkoi muutaman viikon kuluttua. Läsnä oli jäsenten (7 kpl ?) lisäksi apteekkaripariskunta. Pj ilmoitti heti aluksi, ettei kokouksesta pidetä sitten pöytäkirjaa. HS toisti oman näkemyksensä, jota Ville S tuli heti puoltamaan. Kukaan muista jäsenistä ei uskaltanut nousta vastaan, joten HS:n näkemys jäi "viralliseksi" päätökseksi. Apteekkaria vannotettiin esiintymään julkisuudessa niin, ettei mistään tulisi ilmi, että hankkeen takana oli SRK. Hänen tuli kertoa niin, että omantunnon syistä johtuen hänen apteekissaan ei kukaan myy enää e-pillereitä.

    Lääkintöhallitus tunsi raskaasti, että sen varpaille oli astuttu ja aloitti oikeustaistelun apteekkioikeuksien peruuuttmiseksi. Pienen laki tai asetuksen muutoksen jälkeen apteekkari hävisi juttunsa KHO:ssa ja menetti apteekkioikeutensa..

    Päätöksen vaikutus vl-taustaisten apteekkihenkilöiden (farmaseutit, proviisorit) käytännön työhön e-pillereiden kanssa oli lyhytaikainen. Parin vuoden kuluttua tilanne oli käytännössä sama, kuin ennen päätöstä. Niin hullulta se päätös tuntui käytännön tasolla toteuttaa.

    SRK ei ole korvannut apteekkarille mitenkään mittavaa taloudellista menetystä, eikä ole tähän päivään mennessä edes pyytänyt anteeksi. Silloisista päätöksen tehneistä työvaliokunnan jäsenistä on hengissä enää ML, SRK:n edellinen puheenjohtaja.



    Muutamia kysymyksiä:

    Miksi työvaliokunnan kokouksesta ei pidetty pöytäkirjaa? Rikottiinko asiassa yhdistyslakia?

    Onko SRK nykyään silloisen päätöksen takana? Edellyttääkö SRK nykyisiltä uskovaisilta apteekkareilta samaa, kuin silloiselta Sievin apteekkarilta?

    Oliko oikein painostaa apteekkari taistelemaan laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan, jossa lopputulos oli jo ennalta selvä?

    Äänestä

Alkaneelle TTT:n tutkimukselle ja väitöskirjalle sanon amenta, koska juuri noina aikoina (1945-1966), varsinkin ajanjakson viimeisinä vuosina, kylvettiin siemenet paljon kärsimyksiä aiheuttaneelle nykyiselle heikkisaarilaiselle opetukselle.

On hieno asia, ettei TTT itse ole vl, koska tämä mahdollistaa tutkimuksen objektiivisuuden. Ainoa asia, jota pelkään on, että SRK ei avaa arkistojaan ei-vl-tutkijalle, ei ainakaan kaikkia eikä ilman ehtoja.

Varsinkin seuraava ajanjakso, vuodet 1967-1990 olisi itselleni ja luultavasti hyvin monille muillekin erityisen kiinnostava. Tuon tutkimuksen tekijän ehdoton edellytys on, ettei ole vl eikä keskustalainen.

Äänestä

Yksi kometti satuu silmään.

"Harmikseni täytyy todeta, että valitettavasti internetissä käyty keskustelu ei ole ollut kaikilta osin asiallista ja todellisuuteen pohjautuvaa. Käyty keskustelu kuvaa hyvin ihmisten mielikuvia vanhoillislestadiolaisuudesta ja mahdollisesti liikkeeseen pettyneiden oikeutettuja tunteita."

Eikö ole asiallista se jos tuodaan esille myös sitä toisenlaista todellisuutta. Sitä jonka aika monikin on joutunut kohtaamaan.

Kuinkahan monta naista on kieltänyt uskonsa siksi ettei ole voinut oman terveyden takia jatkaa vl liikeen sisällä. Siksi että se ehdottomuus jolla siihen osassa vl liikettä suhtaudutaan olis voinut ja on johtanut naisten kuolemaan.

Ihminen joka on käynyt läpi näitä läheltä piti tilanteita. JOka on pelastettu elämälle vain siksi että suomessa on niin hyvätasoinen lääketiede. On kaikesta huomimatta voinut kohdata kaiken senkin jälkeen ehdottoman ehkäisykiellon.

Minä en puhu yksitään mielikusita. Vaikka se voi liikeen pimeitä puolia kokemattomalle tuoda ajatuksen siitä - ettei ole mahdollista että yksikään herätysliike omalla ehdottomuudellaan ajaisi naisia uhrauksiin joita ei voi ymmärtää.

Kuinka monta tapausta on liikaa. Minusta yksilön kodalla on ihan se ja sama jos kuitenki putoat tuon todenäköisyyden "väärälle puolelle".

Ja niin kauvan kuin liike ei kanna vastuuta omasta opistaan siten ettei se ole tukemasta väärin tekemistä. Niin kauvan toivon että voimani riitää käydä tätä taistelua. Se ei voi omalla arvomialmallaan olla tukemassa itsetuhoista käytöstä. SE ei ole lähimmäisen rakkauden mukaista toimintaa. Eikä sitä voida näin olen pitää oikeaan uskoon kuuluvana.

Toki minäkin olen kohdannut sen puolen vl herätysliikeestä joka ymmärää äidin arvon ja hyväksyy ehkäisyn käytön kun se lähimmäisen rakkauden nimissä on tarpeen onpa syy mikä tahansa.

Mutta niin kauvan kuin tuo em osa herätysliikettä sulkee silmänsä siltä mitä tuo ehdoton osa tekee se seisoo väärintekijän puolella ja on hiljaa.

Niin kauan kuin ihminen ei omalle kohdalleen kohtaa asioita, niin kauvan hän voi sanoa että asiat eivät ole todellisuuteen pohjautuvia.

Ja saatte arvata kuinka monta keskustelua kansani on käyty näistä kipeistä asioita ei vain täällä vaan muuallakin.

Vaikka tieto lisää tuskaa silti minä ennemmin tiedän kuin luulen tietäväni. Ennemmin kohtaan nämäkin asiat totuudessa kuin yritän vähätellä toisen kokemaa.

Ja tiedän myöskin sen ettei niitä kaikein julmimpia komenteja ja mielipiteitä sanota julkisesti vaan kahden kesken. Joten ulkoa päin voi olla hyvin vaikea nähdä sitä kaikkein julminta todellisuutta.

Tälläisiä asioita on mm perheväkivalta, seksuaaliväkivalta, masennus muut sairaudet...

Vain se ihminen joka tavalla tai toisella on kokenut saman voi aavistaa mitä siellä pinnan alla todellisudessa koetaan. Miltä se todellisuudessa tuntuu.

Ihmisen haluavat uskoa vain hyvään vl kohdalla. Enkä minä usko vain pahaan "vaikka ehkä haluankin niin väitää".

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukijan sivu kirjoitti:

Kaleva 4.7.2008 Lukijan sivu

”Asiallinen keskustelu tarpeen

”Laaja-alaista asioiden selvittelyä ja keskustelua auttaisi huomattavasti SRK:n avoin ja luottavainen suhtautuminen menneisyyden käsittelyyn.”

Jälleen kerran lestadiolaisuudesta ja Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksestä (SRK) on alkanut kohtalaisen vilkas julkinen keskustelu. Mielestäni olisi varsin suotavaa, että myös SRK osallistuisi keskusteluun.

Viime päivinä keskustelua vanhoillislestadiolaisuuden ympärillä on käyty internetissä sekä Kalevan nettisivuilla että Suomi24-sivustolla.

Harmikseni täytyy todeta, että valitettavasti internetissä käyty keskustelu ei ole ollut kaikilta osin asiallista ja todellisuuteen pohjautuvaa. Käyty keskustelu kuvaa hyvin ihmisten mielikuvia vanhoillislestadiolaisuudesta ja mahdollisesti liikkeeseen pettyneiden oikeutettuja tunteita.

Filosofian tohtori ja runsaasti arvostamani entinen opettajani Matti Kyllönen kaipasi (Kaleva 1.7. / Lukijan sivu) kirjoittamassaan mielipidekirjoituksessa syvällistä ja laajaa keskustelua Pohjois-Suomen yhteiskunnallisesta, poliittisesta ja uskonnollisesta tilasta.


Olen asiasta täysin samaa mieltä ja juuri tätä ajoin takaa alakertakirjoituksessani (Kaleva 29.6.). Asiatietoon perustuva keskustelu Pohjois-Suomen hengellisestä ilmastosta ja sen merkityksestä on mielestäni paras tapa käsitellä menneisiin vuosikymmeniin liittyviä ongelmia ja traumoja.

En millään tavalla pyri vähättelemään tai väittämään, että vääryyksiä ei olisi tapahtunut historian kuluessa. Kuitenkaan historiantutkimuksen tehtävä ei ole jaella tuomioita menneisyyden vääryyksistä. Viimepäivien runsas keskustelu internetissä on selkeä osoitus, että keskustelulle on suuri tarve. Erityisesti lestadiolaisuuden 1970-luvun tapahtumat näyttävät aiheuttavan edelleen monille yksittäisille henkilöille tuskaa ja kipua.

Olen aloittanut väitöskirjan tekemisen kuukausi sitten aiheesta Pohjois-Suomen lestadiolaisuus ja kommunismi 1945-1966. Mielestäni tuleva väitöskirjatyöni on yksi osa Kyllösen vaatimaa syvällistä ja laaja-alaista keskustelua pohjoisen Suomen ihmisten menneisyydestä. Vaikka teen tutkimusta lestadiolaisuudesta, en itse henkilökohtaisesti lukeudu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen.


Mielestäni on olemassa monia muitakin aihepiirejä, jotka vaativat tutkimusta ja keskustelua. Esimerkiksi lestadiolaisuuden poliittisen merkityksen ja toiminnan lisäksi lestadiolaisuuden suhde Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon 1960-luvulta nykypäivään, herätysliikkeen piirissä koetut hajaannuksen ja niin sanotut hoitokokoukset olisivat aihepiirejä, jotka odottavat ammattitaitoista historiantutkimusta osakseen.

Lisäksi lestadiolaisuuden ja sen eri osaryhmien dogmaattisia käsityksiä olisi tarpeen selvittää laaja-alaisesti, koska yksi harvoja liikkeen opillisia kysymyksiä selvitteleviä tutkimuksia on Miikka Ruokasen poleeminen tutkimus Jumalan valtakunta ja syntien anteeksiantamus vuodelta 1980.

Tutkimus ja asiallisen selvittely lestadiolaisuudesta on tarpeen, koska muuten keskustelu herätysliikkeen ympärillä perustuu liialti ihmisten mielikuviin ja subjektiivisiin tuntemuksiin.

Tuomo Tapio Törmänen
TM, tohtorikoulutettava
Espoo”

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu