Ei sille mitään voi. Mua vaan aina alkaa vituttaan niin suuresti kun ihmisjoukoissa tuntuu että jään ulkopuoliseksi eikä kukaan tunnu noteeraavan meikäläisen juttuja. Siitä seuraa sitten se, ettei huvita edes lähteä mihinkään, kun kuitenkin se on taas sitä samaa yksin-joukossa-paskaa ja siellä vittuuntuu pahemmin kuin yksin-yksin ollessa. Kuitenkin välillä vituttaa sekin, että on yksin. Voi vittujen vittu.
Se on selvä
juttu nyt
7701
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Älä masennu! Aina ei huomaa huomioida hiljaisinta, rohkeasti mukaan vaan keskusteluun. Kyllä se siitä :)
Etsi kirjoittelun kautta ystäviä vähitellen tutustumalla.
vitut kun vittujen vittujen vittu vittu ja vittu
Samoja tuntemuksia mulla. Ja ikävää sekin, miten vähemmän ulospäinsuuntautuneet suljetaan ulkopuolelle. Pitäiskö aina olla puhumassa..kun muiden jutut on välillä niin vittumaisia.
kysytäänkin johonkin mukaan niin se tuntuu niiiiiin säälivältä ku tietää ettei ne sitten paikan päällä kuitenkaan mun olemassaoloa huomais.
blood
Yhteiskunnalle ei voi kostaa.
Siinä kostaa vain ihmisille, jotka eivät edes ajattele kuuluvansa kunnolla yhteiskuntaan.
Yhteiskunnan voittaa vain kun ei sen kummempin anna sen vaivata ja on valmis tarttumaan sen epäkohtiin laillisesti ja ihmisiä auttaen.