Moottori naputtaa -antakaa vihjeitä mitä seuraavaksi?
Kokeilin moottoriöljyn sekaan laitettavan pesuaineen -ei vaikutusta. Käytin venttiilikopan auki ja "tunnustelin" nostajia -kaikki saman ja ehjän tuntoisia samoin nokka-akselit kunnossa. Puristuspaineissa ei eroja eri sylintereissä. Nesteet ja öljyt pysyvät erikseen, kaikki tulpat saman värisiä. Myöskään mäntiä eri asennoissa tulpan reijistä painelemalla ei tunnu välyksiä ja öljynpainettakin tuntuisi riittävän normaalisti.
Epäilen, että jäähdytysnestettä on hieman häipynyt, mutta vain vähän -jos ollenkaan. Ongelmana on naputus tai hieman räpättäväkin ääni, joka aluksi kuului kylmästä koneesta selvemmin mutta nyt jo kuumanakin. Ääni kuuluu vain vedätettäessä ja loppuu välittömästi tasakaasulla. Mielestäni ääni paikallistuu imusarjan puolelle ehkäpä 3 tai 4 sylinteriin.
Kyselisinkin mielipiteitänne, voisiko "sopivasti" esim. sylintereiden välistä palanut kannentiiviste synnyttää tuomoisia ääniä. Vuoto ei kuitenkaan näy puristuspaineissa eikä jäähdytinnesteet kupli vaikka kaasutteleekin. Vai mikä voisi aiheuttaa vedosta riippuvaisen naputuksen, joka tuntuu jopa kytkinpolkimeen tärinänä????
Niin Saapas on 900i 2.0l vm 91 ajettu 306tkm.
Myös erilaiset vian paikallistamisniksit olisivat tervetulleita, sillä olen aloitteleva saapisti.

Vastaukset 12
Vanhimmat
mitä bensaa käytät,,,vaatiko autos lyijyä eli siis 99 oktaanista kokeile
Ettei se katti kovin tykkää lyijyllisestä bensasta...
Olen kokeillut kyllä lyijytöntä 98 -ei muutosta.
Epäilen suuttimen kuntoa heikoksi. Eli vuorotellen kaikki suuttimet pelistä pois irroittamalla johdot, ja tarkkailemaan käyntiääntä. Voi niitä suuttimia vaihtaa keskenäänkin jne...
Imusarjan murtuma myös aiheuttaa outoja ääniä, tosin ikuna en ole kuullut, että i-16:n imusarja olisi poikki eli särki...
Suuttimet ovat solenoidityyppisiä eli saattavat niksuttaa mutta yleensä se kuuluu koko ajan. Lisäksi jos autossa on katti niin kuskin puolella lokasuojakaivossa oleva hiilisäiliö pitää naksutusta, mutta kumpikaan ei ole kovin kova ääni, ainakaan minulla. Tosin minun koneenio pitää kylmänä aikas rumaa ääntä, tulee lähinnä diissuli mieleen. Nostimien rapinat kyllä yleensä häippäsee fortella, joten nekin taitavat olla poissuljettuja. Vesipumppu saattaa pitää mitä omituisinta ääntä myös. Itellä vastaava auto pitää ihmeellistä resonanssiääntä 2000 kierroksen paikkeilla, enkä ole saanut selville mistä kuuluu. Ropinoitten paikallistamiseen on hyvä apu esim. iso ruuvari tai harjanvarsi, toinen pää kiinni koneeseen ja toinen korvaan, kuuluu äänet todella hyvin, sitten vaan siirtelemään instrumenttia ja kuuntelemaan paikkoja läpi
Osko pakosarjassa tai jossain siellä jotain??
Tutkin ja testailin. Naputus muuttuu, kun irrottaa 3 ja/tai 4 sylinterin suuttimesta virtajohdon. 1 ja 2 pytystä ei naputusta kuulu. Kuuntelin konetta myös "stetoskoopilla" ja imusarjan puolelle se ääni kyllä paikallistuu vaikka itsekin yhdessä vaiheessa epäilin pakosarjaa, sillä ääni on välillä hieman räpättäväkin. Voikohan nuita suuttimia mitenkään puhdistaa tai toimintaa muuten tarkistaa?? Onko tietoa suutinten hinnasta -auto on -91 katti ja 16v ruisku. Ei näytä löytyvän ainakaan Motonetin listalta?
Vinkeistä kiitellen...
Jos suuttimet naksuttaa niin sillä ei ole mitään merkitystä, itellä on yks naksunu ainakin 2 vuotta
eikä mitään onkelmia
Ne suuttimethan voi pesettää/huollattaa. Ite käytin Kokkolan Kaasutinexpertillä ja 100e hinnalla kunnostavat suuttimet uudenveroisiksi.
Tuollaisessa korkeapuristeisessa padassahan varmasti suuttimien kuseminen aiheuttaa melkoista kalinaa.
Sitten lohkossa on nakutustunnistin, joka voi olla myös rikki, jolloin sytkä menee liian aikaiselle ja kone oikeasti nakuttaa.
Katkennut männänrengaskin pitää rumaa kalkatusta... Toivottavasti ei sentään.
Ja tuo oli 2.1 pata?? Niissä on tyyppivikana männän helmassa olevan pinnoituksen irtoaminen, joka aiheuttaa kalinaa, tosin yleensä vain kylmänä.
"Ja tuo oli 2.1 pata?? Niissä on tyyppivikana männän helmassa olevan pinnoituksen irtoaminen, joka aiheuttaa kalinaa, tosin yleensä vain kylmänä"
Turha levittää tätä huhua, joka kosketti muutamaa ensimmäistä valmistussarjaa. Ei ole vm. 92-93 tyyppivika
Oletko ajoitusta mulkannut? Jos se on liian aikaisella niin taatusti naputtaa ilkeesti.
Huomenta! Sytytyksen ajoitusta en osaa muuttaa, sillä autossa on kärjetön sytytys ja ajoituksen pitäisi säätyä automaattisesti. Virranjakajassa ei ole alipainesäädintäkään.
Korostan vielä, että ääni ei ole normaalia suutinten pientä tuskin kuultavaa naputusta vaan kunnon kaliseva ääni, joka kuuluu selvästi myös auton ulkopuolelle. Ääni muistuttaa kyllä vanhemmissa autoissa liian aikaisella olevan sytytyksen aiheuttamaa venttiilien kalinaa, mutta on harvempi eli kuulunee vain 3. ja/tai 4. sylinteristä. Ääni on todella tarkka vedättämisestä eli häipyy heti tasakaasulla kokonaan. Itse suuttimesta niin metallista ja kovaa ääntä tuskin voi tulla, mutta voisiko viallisen suuttimen huono suihku kolistaa venttiiliä tai moottoria muuten?
Vanhempi autonasentaja tutkaili ääntä ja ehdotti auton vaihtoa, minkä kyllä voin tehdäkin, mutta tuon äänen lähteen selvittäminen meinaa vain muodostua sellaiseksi pakkomielteeksi, että joutunen vähintään tuplaamaan auton hinnan ja menemään Saabin merkkihuoltoon!