Juttelin juuri yhden sairastuneen kanssa. Hän kertoi omaa tilannettaan ja siinä kertomuksessa huomio kiinnittyi jatkuvasti siihen, että kaikki muiden arviot olivat vakuutuspuolen mielestä aina oikeutettuja, kertoi kuka muu mitä vain. Mutta sairastuneen toimia, lääkkeiden syöntiä, vointia yms. sellaista mitä hän itse tilanteestaan kertoo sietää ja pitää epäillä, eikä missään tapauksessa uskoa, että sairastunut nyt kertoisi koskaan totuutta.
Mutta jos vaikka koulun rehtori kertoi, että kyseinen henkilö on mielenterveydeltään sairastunut, niinhän se sitten tietysti kirjataan ihan näin myös omiin lausuntoihin ja kerrotaan ja kysellään asiasta ihan pokkana myös sairastuneelta. Että kuule ihan on tullut näitä kertomuksia sun terveydentilastasi.
Missä vaiheessa ja millä oikeuksilla koulujen rehtorit ja muu henkilökunta saa arvioida ja antaa terveydellisiä diagnooseja vakuutuspuolelle? Ja millä eväillä niitä diagnooseja nyt sitten uskotaan ja kysellään ihan eteenkin päin sairastuneeelta suoraan?
Eihän tässä sitten enää lääkäreitä kannata vaivata ollenkaan. Rehtori tai työnantajalta vain lausunto, että pimeä on täys pimeä ja siinä se. Tässäkin tapauksessa kyseinen henkilö saa kyllä terveenpaperit henkiseltä puolen ammattilääkäriltä, mutta nämä rehtorilääkärit sitten tekevätkin ne oikeat diagnoosit.
Valittakaa nyt jokainen ja heti, jos terveydellisiä diagnooseja heitellään ilmaan ja niitä vakuutuspuoli omiin lausuntoihinsa liittää, oli kyse mistä vain. Diagnoosit kuuluvat lääkäreille, eikä tavan lääkäri tee mielenterveysdiagnooseja, joten arvio tulee pyytää alan ammattilaiselta. Vakuutuspuolen lausunnot jossa joku sanoo jotakin... ne pitää olla vähän enemmän kuin rehtorin kivoja lausumia homekoulun sairastuneista opettajista...
Miten tämä meneekin niin, että sairastuneet puheet pitää vakuuttaa oikeaksi monella eri tavalla, mutta kuka muu ja mitä muuta sanoen, onkin sitten aina oikeassa ja lausuntoa on taas kivasti kasassa.
Viiraako ammattitaito? Kuka heittelee diagnooseja ja miten? Ja ennen kaikkea kuka saa tehdä diagnooseja joista sitten on oikeus puhua ääneenkin!?
Mutta jos vaikka koulun rehtori kertoi, että kyseinen henkilö on mielenterveydeltään sairastunut, niinhän se sitten tietysti kirjataan ihan näin myös omiin lausuntoihin ja kerrotaan ja kysellään asiasta ihan pokkana myös sairastuneelta. Että kuule ihan on tullut näitä kertomuksia sun terveydentilastasi.
Missä vaiheessa ja millä oikeuksilla koulujen rehtorit ja muu henkilökunta saa arvioida ja antaa terveydellisiä diagnooseja vakuutuspuolelle? Ja millä eväillä niitä diagnooseja nyt sitten uskotaan ja kysellään ihan eteenkin päin sairastuneeelta suoraan?
Eihän tässä sitten enää lääkäreitä kannata vaivata ollenkaan. Rehtori tai työnantajalta vain lausunto, että pimeä on täys pimeä ja siinä se. Tässäkin tapauksessa kyseinen henkilö saa kyllä terveenpaperit henkiseltä puolen ammattilääkäriltä, mutta nämä rehtorilääkärit sitten tekevätkin ne oikeat diagnoosit.
Valittakaa nyt jokainen ja heti, jos terveydellisiä diagnooseja heitellään ilmaan ja niitä vakuutuspuoli omiin lausuntoihinsa liittää, oli kyse mistä vain. Diagnoosit kuuluvat lääkäreille, eikä tavan lääkäri tee mielenterveysdiagnooseja, joten arvio tulee pyytää alan ammattilaiselta. Vakuutuspuolen lausunnot jossa joku sanoo jotakin... ne pitää olla vähän enemmän kuin rehtorin kivoja lausumia homekoulun sairastuneista opettajista...
Miten tämä meneekin niin, että sairastuneet puheet pitää vakuuttaa oikeaksi monella eri tavalla, mutta kuka muu ja mitä muuta sanoen, onkin sitten aina oikeassa ja lausuntoa on taas kivasti kasassa.
Viiraako ammattitaito? Kuka heittelee diagnooseja ja miten? Ja ennen kaikkea kuka saa tehdä diagnooseja joista sitten on oikeus puhua ääneenkin!?
Vastaukset 5
Vanhimmat
yhden niistä monista mätäpaiseista... näitä lääketieteelliseen diagnosointiin kykeneviä rehtoreita on siis muitakin kuin omani. Yksi väärä sana opettajan suusta eli home ja alkaa rehtorin tekemä diagnosointi.
on saanut totta tosiaan pitää puolensa ja valittaa päätöksistä.
Vakuutuspuolella on se ihmeparantamisvimma, ihmistä näkemättä ne laki-ihmiset siellä hylkyjä rustaavat. Tuntuu, ettei siellä aika riitä papereidenkaan tutkimiseen. Normitetaan kai se työkyky palautumaan tietyn ajan kuluttua ammattitaudin alkamisesta, ettei tarvitse maksaa. Sairaslomalla saa ihan rahattakin olla, se ei niitä kiinnosta.
Erikoislääkärien määrämät sairaslomat pitäisi se normi olla, ei töihin voi mennä ellei siihen pysty. Ja kun vakuutusyhtiö pitää työkykyisenä, Kela seuraa perässä,vaikka keuhkolääkäri olisi mitä mieltä.
Työpaikallani rehtori kommunikoi myös tt-lääkärin kanssa, joka toimii vakuutuslääkärinä. Hauskoja lausuntoja saan. Todista niillä sitten jotain.
Vaan kulumallakaan en lähde vakityöpaikasta, pidän kiinni oikeudestani terveelliseen työympäristöön.
Sairaslomille aina kun on tarvis.
Ei tule työkyvyttömyyseläkettä, kun kerran pidetään työkykyisenä. En siis edes yritä.
Tiedän, että riittävän kovaan kipuun reagoi myös psyykkisesti. Sairastumisen alkuvaiheessa kyselin lääkäreiltä, onko vaarallista, kun hengittäminen sattuu. En saanut vastauksia. Nyt tiedän, eikä minua sairauden eteneminen pelota.
Pokka pitää ja mielenterveydessä ei ole vikaa. Keuhkoja ei enää pelasta mikään. Jatkuvat sairaslomat tulevat kalliksi työnantajalle. Sowhat.. Verorahat voisi mieluummin käyttää remontteihin ajallaan.
En tiedä kannattaako valittaminen, odotan päätöstä pitkästä sairaslomasta. Hetken mietin HULLU-kortin käyttämistä eläkkeen saamiseksi, mutta ei terveet saa mielenterveysdiagnoosia.
Sisukas pitää olla. Ei kannata harmitella menetettyä terveyttä. Iloitaan siitä, mitä on jäljellä.
sama tilanne!
päiväkodit seuraavat siinä heti kintereillä
ja huhut ja valheet. Niistähän kaikki tutkimukset koostuvat.
Missä puukotetaan ja juorutaan enemmän kuin tieteellisissä tutkimuksissa?