Kaiholla ajattelen aikoja, jolloin olen ollut paremmissa mielialoissa. Nyt kaikki tuntuu taas raskaalta. Mikään ei juuri tuota mielihyvää, asioihin ei meinaa millään jaksaa tarttua, sellainen turha olotila ja kuoleman kaiho...oireita siis riittää.
Miksi tämä on taas niin voimakkaana päällä? Läheiset vain ajattelevat, että tuohan nyt on melkein aina masentunut ja jopa vähättelevät olotilaani.
Itse kuitenkin tunnen joka sekunti kaiken sen tuskan mitä tämä kirottu paskamasennus aiheuttaa päässä.
Kirjoitin tänään taas päiväkirjaan tuskaista tekstiä. Itseäkin kammottaa lukea sitä. :(
Nyt kun saisi päivävaatteet päälle ja voisi käydä tuolla lämmössä vähän pyöräilemässä. Tosin sekin tuntuu turhalta. Ei ole paikkaa minne mennä ja mitään ei tarvitse ostaakaan. Ja arvatkaapa vaan onko kaveria jonka luokse mennä. Ei tietenkään ole.
Kukapa mun seurassa jaksaisikaan olla kun oon niin maassa taas. :(
Miksi tämä on taas niin voimakkaana päällä? Läheiset vain ajattelevat, että tuohan nyt on melkein aina masentunut ja jopa vähättelevät olotilaani.
Itse kuitenkin tunnen joka sekunti kaiken sen tuskan mitä tämä kirottu paskamasennus aiheuttaa päässä.
Kirjoitin tänään taas päiväkirjaan tuskaista tekstiä. Itseäkin kammottaa lukea sitä. :(
Nyt kun saisi päivävaatteet päälle ja voisi käydä tuolla lämmössä vähän pyöräilemässä. Tosin sekin tuntuu turhalta. Ei ole paikkaa minne mennä ja mitään ei tarvitse ostaakaan. Ja arvatkaapa vaan onko kaveria jonka luokse mennä. Ei tietenkään ole.
Kukapa mun seurassa jaksaisikaan olla kun oon niin maassa taas. :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Samalta täältäki tuntuu ...
Kukaa ei tajua millanen tää olo on , eli siis ihan hirvee... Kerron tästä muille niin kaikki tuntuu vaan niin mitättömältä niille. Ahdistunu olo ja joskus niin yksinäinen , että tulevaisuus näyttää niin synkältä , ettei jaksa elää enää...
Mä haluaisin tästä masennuksesta eroon , mutta se tulee ja tulee ja tuntuu , että se vain pahenee joka kerralla.
En mä tiedä mitä tehdä. Olis kiva saada juttu kaveria kohtalo tovereista..
tuo polkupyöräily. Yritä ihmeessä vaihtaa vaatteet ja lähteä polkemaan. Kun näet ympärilläsi kauniin keskikesän luonnon, se voi tuoda pilkahduksen hyvää oloa pahoinvointiisi. Ainakin ajatuksesi vähäksi aikaa kääntyvät itsestäsi pois. Muistan vuosia sitten masennuksen kokeneena, että olotila oli tosi kurja ja täysin näköalaton. Söin mielialapillereitä ja kävin terapiassa ja vähitellen pääsin nousemaan. Oikeastaan havahduin kerran, kun selasin vanhoja työtodistuksiani ja huomasin, että ne olivat kiittäviä. Aloin uskoa, että kyllä minusta vielä johonkin onkin ja muutaman kuukauden päästä pääsin palaamaan työelään. Elämä kantaa kummasti. Tsemppiä sinulle. Ja nyt pyöräilemään!