Halme

Iltalehti tänään:

"Se on täysi mysteeri"
Halme myöntää amfetamiinin

Kansanedustaja Tony Halme myöntää, että hänen verestään on tutkimuksissa löytynyt jälkiä amfetamiinista. Hän kertoo myös tuoneensa hormoneja Turkista Suomeen. Halme puhuu asiasta 45 minuuttia -ohjelmassa, joka nähdään tänään MTV3:lla.

Kansanedustaja Tony Halmeen (ps) heinäkuisia tekemisiä edelleen tutkiva Helsingin rikospoliisi on ilmoittanut epäilevänsä Halmetta ampuma-aserikoksesta, vaaran aiheuttamisesta, rattijuopumuksesta sekä doping- ja huumausainerikoksesta.

Poliisi ei ole suostunut kertomaan mistä aineista Halmeen kohdalla on kyse, mutta Iltalehden tietojen mukaan (IL 13.9.) Halmeen elimistöstä löytyi merkkejä amfetamiinin käytöstä.

Halme itse tunnustaakin tänään nähtävässä televisiohaastattelussa aineen olevan juuri amfetamiinin.

- Sitä oli veressäni, Halme sanoo illan 45 minuuttia -ohjelmassa.

"Onko joku tehnyt källin mulle?"
Huumeidenvastaisuuttaan aina näkyvästi mainostanut Halme sanoo olevansa amfetamiinijälkien löytymisestä ihmeissään.

- Se on täysi mysteeri. Kun olen itse täysin huumeidenvastainen, en ole käyttänyt sitä, Halme vakuuttaa haastattelussa.

- Sitä pähkäillään miten aine on joutunut mun vereen, onko joku tehnyt källin mulle?

"Hormonit mulle kuin aspiriinit työmiehelle"
Tony Halmeen asunnolta takavarikoitiin poliisin heinäkuussa tekemässä ratsiassa Iltalehden tietojen mukaan suuri määrä eri laatuisia hormoneja. Osa niistä oli nestemäisessä muodossa.

Aineita oli niin paljon, että asiantuntijoiden mukaan ne eivät olleet pelkästään omaan käyttöön tarkoitettuja. Tällöin Halmetta voidaan epäillä dopingrikoksesta.

Viime syksynä voimaan tulleen lain mukaan dopingaineiden maahantuonti on kiellettyä, mutta pienien määrien hallussapito omaan käyttöön sallittua.

MTV3:n haastattelussa Halme myöntää tuoneensa hormoneja Turkista "niin paljon ettei tartte ostaa".

- Ne oli tarkoitettu omaan käyttöön vuosiksi, koska mulle hormonit on kuin aspiriini työmiehelle.

Halme ilmoittaakin aikovansa pyytää takavarikoituja hormoneja takaisin itselleen.

Viime perjantain poliisikuulusteluissa Halme myönsi syyllistyneensä ampuma-aserikokseen, mutta kiisti muut rikosepäilyt.

Dopinglait epäselviä
Helsingin rikospoliisi sanoo epäilevänsä edelleen Halmetta dopingainerikkomuksesta, mutta tilannetta hankaloittaa vasta viime syksynä voimaantullut uusi laki.

- Tässä nyt noudatetaan vähän kahta lakia. Aikaisemmin asiat olivat epäselvempiä, kun meillä ei ollut omaa dopinglainsäädäntöä, rikospoliisin väkivaltarikosyksikön päällikkö, rikosylikomisario Kari Tolvanen sanoo Iltalehdelle.

- Syyttäjän, ja oikeuden, jos sinne saakka mennään, tehtävä on määritellä mistä loppujen lopuksi on kysymys. Uudesta laista kun ei oikein ole ennakkotapauksia.

"Halmeella oikeus puhua asioistaan"
Tolvanen ei halua kommentoida tarkemmin dopingaineiden määrää ja käyttötarkoitusta.

- On olemassa jonkinlaisia määrärajoja ja meillä on eräitä asiantuntijalausuntoja siitä, ovatko aineet olleet omaan käyttöön vai eivät. Voin sanoa vain sen, että Halmetta epäillään edelleen dopingrikoksesta.

Tolvanen ei myöskään halua kommentoida Halmeen amfetamiini-tunnustusta.

- Hänellä on oikeus puhua omista asioistaan itse mitä haluaa. Vahvistan vain sen, että häntä epäillään huumausainerikoksesta.

- Isoista määristä ei kuitenkaan missään tapauksessa ole kysymys.

Tolvanen toivoo, että Halmeen tapauksen esitutkintapöytäkirja saataisiin syyteharkintaan valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivistolle lokakuun aikana.

- Ei tässä ole enää kovin paljon tutkittavaa.

TOMMI PARKKONEN
[email protected]
252165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

sanonut että hänellä on "reseptit kaikkeen". Ehkä hän on syönyt reseptillä lääkkeitä kuten esim. Concerta, joka on amfetamiinijohdannainen.

Ihmettelen kyllä miksi Halmeelle olisi Concertaa tai vastaavia huumausainereseptillä saatavia lääkkeitä määrätty - hän kun ei ole varmaankaan ole neurologisesti sairas?

Äänestä
  • ... sanonut pirun paljon muutakin vuosien varrella.

    Onpa mielenkiintoista nähdä miten käy huomioonottaen Niemisen tapaus.

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    ... sanonut pirun paljon muutakin vuosien varrella.

    Onpa mielenkiintoista nähdä miten käy huomioonottaen Niemisen tapaus.

    Niemisen tapaus ei korreloi paljonkaan tähän, sillä on eri asia myöntää käyttävänsä huumetta kuin se, että myöntää, että elimistöstään on löytynyt huumetta.

    Äänestä

  • kepukk kirjoitti:

    Halme on tuossa vuosien varrella ehtinyt päästää suustaan vähän kaikenlaista...

    Äänestä

  • Narc kirjoitti:

    Halme on tuossa vuosien varrella ehtinyt päästää suustaan vähän kaikenlaista...

    tulipa mieleeni että kuinkahan moni amfetamiini/tai muuta käyttänyt narahtaessaan on yhtä äimänä!aika vanha selitys:oho ai amfetamiinii?
    no huh hu.miettikääs nyt mistähän se ja ampumiset ja sairaalat tuli?

    Äänestä

  • kepukk kirjoitti:

    Niemisen tapaus ei korreloi paljonkaan tähän, sillä on eri asia myöntää käyttävänsä huumetta kuin se, että myöntää, että elimistöstään on löytynyt huumetta.

    Ei siisus mitä potaskaa ihmiset oikeasti uskovat!!

    Mietippä nyt vähän.. Nyt on varmaan joku ilkeä gangsteri käynyt sekoittamassa Halmeen "hart-sporttiin" tuota katalaa rappiohuumetta, työntänyt luvattoman aseen kouraan patruunoineen, ruikannut nenämahaletkulla pari litraa pirtua sen vatsaan, ja päälle pari purkkia rauhoittavia! Ja työntänyt autossa mäkeä alas...

    Onko tuo ideologia todellakin noin kiihottava, siis tarkoitan narkofobiaa..että sitä kumartaessa voidaan oikeasti paapoa eduskunnan suurisuisinta pirinarkkaria uhrina jolla ei ole ollut mitään osuutta omaan kohtaloonsa?

    Antakaa nyt hyvät ihmiset Halmeen pitää työpaikkansa, ja päästäkää se vielä ilman rikosrekisterimerkintöjä ja ilman syytteitä takaisin arkadianmäelle haastamaan vihreitä huumetesteihin!! Sen tapahduttua voidaan suomi oikeasti julistaa maailman no:1-kaksinaismoralismin tyyssijaksi, ja käydään vielä samaan hengenvetoon kaikkien hampun kotikasvattajien kimppuun vaikka puolustusvoimien avustuksella, niin huumeongelma on sitten suomessa ratkaistu!!

    Tämä oli ensimmäinen lauseen mittainen vastaus tällä foorumilla joka sai minut oikeasti suuttumaan! ***tanan oikeistop**kat!!

    Äänestä

  • Naapurin äijä kirjoitti:

    Jos sait tuosta lauseesta, jonka sisältö oli tarkoitettu osoittamaan se, että Halme ei ole myöntänyt käyttäneensä huumeita, toisin kuin Tero, käsityksen, että puolustelin Halmetta jotenkin, suosittelen äidinkielen luetunymmärtämisen kertauskurssille hakeutumista. Vai ovatko nämä pitkät lauseet niin vaikeita että ajatus kerkeää katketa monesti ennen kuin on päässyt edes ensimmäiseen pilkkuun asti, pisteistä puhumattakaan?

    ..En nyt ymmärrä miten tämä asia olisi pitänyt tajuta.. Tilanteenahan tuo on kerrassaan koominen, ja ehkäpä hieman asian vierestä ymmärsin sinua hieman väärin ja kuvittelin että tarkoituksenasi on puolustella tämän kaverin touhuja.

    Veikkaisin että halmeella ei juurikaan tukijoita enää löydy, tuota reinoa lukuunottamatta..

    Jottei tulisi liikaa tulkinnanvaraisuuksia, keskitys Halmeen edesottamuksissa vain tähän huumausainerikospuoleen, joka sopiikin tälle keskustelualueelle mielestäni hyvin.

    Väärinkäsitykset tässä viestiketjussa kai alkoivat siitä, kun sanoin ettei Niemisen tapausta ja tätä voi verrata toisiinsa. Mielestäni näin on, koska Halme ei ole sanonut mitään raskauttavaa, toisin kuin Nieminen, joka avoimesti kertoi käyttävänsä kannabista.
    Halmeen tapauksessa mielenkiintoista minusta on se, onko todistustaakka huumausaineen käyttörikoksesta nyt poliisilla, kun ei voida (vielä?) näyttää toteen että Halme on käyttänyt itse amfetamiinia huumaustarkoituksessa. Pitääkö poliisin etsiä todisteet tähän, jotta asiasta voidaan syyttää? Jos todisteita ei ole tarpeeksi, voidaanko Halmetta silti syyttää käyttörikoksesta, koska hän on ollut aineen vaikutuksen alaisena, vaikkakin oletettavasti tietämättään? Käsillämme voi olla mielenkiintoinen ennakkotapaus.

    Halme jutteli aikanaan ATV:n Eka Kerta-ohjelmassa tiettävästi seuraavaa:

    "Mähän en oo itte koskaan huumeita kokeillu mut mä taas sitten kategorioin sen sillee, että joo vauhtii mä oon niin sanotusti ottanu. Sitten jenkeissä ensimmäistä kertaa kokeilin kyllä kokaiinia..."

    "...en voi sanoo, että.. en suosittele kellekkään muulle mutta.. tai voin, mut se on niinku tosiaankin mä pidän kaikki nää koska efedriinin käytön urheilussa sun muuta niinkun piristäväks, niin sehän on vaan periaatteessa piriste mutta kyllähän se niinkun vähän hauskaakin oli. Että kyllä niinku, sanotaan näin, että jos sä oot sulkeutunu henkilö, niin kyllä kokaiini aina auttaa asiaa."

    Viestintäliiton arvostelu Tuomiopäivästä (http://www.viestintaliitto.fi/kirjatyo/2003/6/muut/lukulamppu.html) antaa ymmärtää, että tätä myös sivutaan kirjassa:

    "Tony Halme on yksinkertaisesti kohonnut kaduilta, selviytynyt voittajana ja elänyt monen silmissä kadehdittavaa elämää. Vaikkakin siihen ovat kuuluneet kapakkatappelut, amfetamiini, kokaiini, kymmenet aseet, tutkintavankilaa Yhdysvalloissa ja veronkiertoa. Viimeksi mainittu onnistui Halmeen kertoman mukaan siten, että hän meni rähjäisenä Merihaan verovirastoon ja sanoi siellä virkailijoille olevansa huumenarkkari, joten häneltä ei saa rahoja. Halme riemuitsee, ettei perästä päin ole kuulunut mitään."

    Viitsiskös joku vaiks tarkistaa kirjasta?

    Noin muuten saapas näkee mitä kenkä tekee...

    Vai tämmöisiä, kovastipa on kiinnostanutkin lukea jonkun Halmeen hengentuotoksia. No eikös nuo poliisit ole sitten jo hieman myöhässä, kuinkas kauan se olikaan kun ei-henkirikos vanhenee?

    Halmeen kirjallisen tuotannon suosiota Manner-Euroopassa voitaisiin luonnehtia vaikkapa sanalla vaikka laimea. En ole siis itse siihen päässyt perehtymään, josta syystä kysyin josko joku viitsis. Hyvin ymmärrän jos ei...

    ATV:n juttu on varmasti vanhentunut, HTV löi kaapelin kiinni muistaakseni -98. En tosin ymmärrä miten se tähän liittyy, kysehän oli laittomien päihteiden käytön julkisesta myöntämisestä. Ja mainitsemastasi ennakkotapauksen mahdollisuudesta.

    "Onko joku tehnyt källin mulle?" saavuttanee kuitenkin lentävän lauseen aseman :-D

    Äänestä

  • Naapurin äijä kirjoitti:

    Ei siisus mitä potaskaa ihmiset oikeasti uskovat!!

    Mietippä nyt vähän.. Nyt on varmaan joku ilkeä gangsteri käynyt sekoittamassa Halmeen "hart-sporttiin" tuota katalaa rappiohuumetta, työntänyt luvattoman aseen kouraan patruunoineen, ruikannut nenämahaletkulla pari litraa pirtua sen vatsaan, ja päälle pari purkkia rauhoittavia! Ja työntänyt autossa mäkeä alas...

    Onko tuo ideologia todellakin noin kiihottava, siis tarkoitan narkofobiaa..että sitä kumartaessa voidaan oikeasti paapoa eduskunnan suurisuisinta pirinarkkaria uhrina jolla ei ole ollut mitään osuutta omaan kohtaloonsa?

    Antakaa nyt hyvät ihmiset Halmeen pitää työpaikkansa, ja päästäkää se vielä ilman rikosrekisterimerkintöjä ja ilman syytteitä takaisin arkadianmäelle haastamaan vihreitä huumetesteihin!! Sen tapahduttua voidaan suomi oikeasti julistaa maailman no:1-kaksinaismoralismin tyyssijaksi, ja käydään vielä samaan hengenvetoon kaikkien hampun kotikasvattajien kimppuun vaikka puolustusvoimien avustuksella, niin huumeongelma on sitten suomessa ratkaistu!!

    Tämä oli ensimmäinen lauseen mittainen vastaus tällä foorumilla joka sai minut oikeasti suuttumaan! ***tanan oikeistop**kat!!

    Kansa on kaikessa "viisaudessaan" valinnut Halmeen edustamaan itseään eduskunnassa. Ei kansanedustajaa noin vain voi potkia tästä tehtävästä ulos. Halmetta vasta epäillään näistä rikoksista.

    Suurin ongelma mielestäni on julkisen tiedotuksen suhtautuminen tapaukseen. Halme sitä ja Halme tätä. Halme osallistui täysistuntoon, vaikka oli sairaslomalla. Halme kävi eduskunnassa. Halme ja Halme! Eduskunnassa on 199 muutakin kansanedustajaa ja kukaan ei ihmettele heidän osallistumistaan budjettikeskusteluun! Lehdistö ihailee Halmeessa sitä, että hän pysyi hereillä tämän tylsän keskustelun ajan! Vähänkö voisivat journalistit katsoa peiliin.

    Halme itse on niin tyhmä, että luulee ihmisten uskovan hänen juttujaan. "Seison tekojeni takana" huutaa iltapäivälehden lööpissä. Miten hän on osoittanut seisovansa tekojensa takana??? "Joku on tehnyt källin" HAH

    Mutta Halme ON kansanedustaja, Halme ON kansan valitsema, ja häntä EI voi niin vaan heittää tästä tehtävästä pihalle, demokraattisessa yhteiskunnassa kun eletään. Vaikka Halme itse sanoo osoittavansa, että "kansanedustajatkin ovat vain ihmisiä", ei muiden edustajien ole tarvinnut osoittaa ihmisyyttään laittomilla aseilla leikkien.

    Häpeäisin todella jos olisin Halmetta äänestänyt ja katuisin tekoani hamaan hautaan asti

    Äänestä

Miettikääpä toverit suomen lainsäädäntöä. Kannabiksen pienenkin määrän hallussapito ja käyttäminen on rikos kun taas vastaavasti doping aineitten pienen määrän hallussapito/käyttö ei ole rikollista toimintaa.

Kysymys.

Kummatkohan aiheuttavvat yhteiskunnalle enemmän harmia steroidihörhöt vaiko hampun pössytteliät?.
(jokainen joka on perillä asioista tietää..)

Montako väkivaltaista hammpuveijaria olette nähneet,vastaus on varmasti ei yhtään, kun taas hormoonihörhöt ovat etenkin viinapäissään todella arvaamattomasti/väkivaltaisesti käyttäytyviä tyyppejä.Halmeet,paloittelusurmaajat, onhan näitä hyviä esimerkkejä.

Olisipa mielenkiintoinen tietää miksi doping aineen käyttö/pienen määrän hallussapito ei ole rikos.Johtuisikohan siitä että esim.poliisissa on tyyppejä jotka käyttävät aineita?? myöskin urheiliat joutuisivat rangaistavaksi jäädessään kiinni mömmöistä.Mene ja tiedä...

Äänestä

Vaikka Halme olisi ottanut amfetamiinia tahallaan on se hyväksyttävämpää kuin pilviveikkojen touhut. Koska jos Halme on ottanut amfetamiinia, on hän sen tehnyt vain parantaakseen fyysistä suorituskykyään, ei sekoittaakseen päätään kuten hippinarkkarit tekevät!

Ja onhan se päivän selvää että Halme hallitsee tälläiset aineet, eivätkä aineet hallitse häntä, toisin on kaikenmaailman myssyttelijöiden laita!

Eipäs nyt sekoiteta suoraselkäisiä urheilijoita mihinkään hämärämiehiin!

Äänestä
  • Sä oot reino ihan trollausprovopaska täällä!

    Äänestä

  • :DDDDDDDDDDDD

    huumorimiehii huumorimiehii :D

    Äänestä

  • Halme on myöntänyt sekä amfetamiinin että kokaiinin käytön. Samaan hengenvetoon hän ilmoittaa vastustavansa huumeita.

    Suoraselkäisyyttä???

    Äänestä

  • Varmaan se suoraselkäinen urheilija myös harjoitteli maaliin ampumista omalla yksityisella ampumaradallaan olohuoneessaan..ja täysin selvin päin vielä..

    Äänestä

  • En tiedä pitäisikö tässä itkeä vaiko nauraa. Taisi käydä nyt niin, että et reino tainnut ajatella lainkaan kiimoissasi mitä kirjoittelet.

    Rivien välistä sattui lisäksi selviämään mikä sinun ongelmasi on.Huvittavaa sikäli että ongelma ei olekaan huumausaineet ja niiden käyttäjät..vaan rasismi!

    Olet mielessäsi luonut stereotypian ihmisistä jotka miellät kannabiksen käyttäjiksi. Stereotypia maihinnousutakkisista kettutytöistä ja rastatukkaisista siviilipalvelusmiehistä joiden elämäntehtävänä on pyrkiä palauttamaan yhteiskunta ajalle ennen teollistumista äärivasemmistolaisine vaikuttimineen.Luotu stereotypia nauttii 100%sesta inhostasi, ja sitä tukemaan miellät kaiken sopimattoman toiminnan liittyvän tähän samaan kuvioon.

    Sinulle varmaan yllätys, mutta enemmän esim. minä halmetta ulkoisesti muistutan kuin kettutyttöä. Ei ole rastoja, maihinnousutakkia, vihreitten puoluekirjasta puhumattakaan.Ei aktivismitoimintaa, ei rikosrekisteriä ja jopa varusmiespalveluskin kiitettävästi takana.Olen ollut jopa kertaamassa, ja suostun jopa aseellakin ampumaan, tosin valvotulla radalla maaliin, enkä suinkaan vaimoa kohden pirihöyryissä. Lataappa itse 5:llä kudilla 300metristä 43 pojoa..kokeile edes! Rynkyllä siis.

    Sinä muuten kerroit nyt suomen urheilevalle nuorisolle, että suoraselkäiset urheilija-mallikansalaiset vetävät piriä jotta suoritukset ovat oikeaa mallia. Hyvä reino! Kertoo hyvin paljon sinun aktuellista huumetietämyksestäsi, ja siitä ettei sinulle lähimmäisen mahdolliset kärsimykset merkitse paskankaan vertaa.Tärkeintä on että suomi on maailmankartalla!! Lisäksi kerroit heille että kusettaminen on ihan hyväksyttävää kaikissa tilanteissa.Saa ihan luvan kanssa väittää kirkasotsaisena olevansa täysin syyntakeeton siihen että seula näyttää mitä näyttää.

    Vuosia sitten, 90-luvun puolella eräs lähisukulaiseni tuttu oli omin silmin todistanut tilannetta missä tämä kansan sankari oli hakenut amfetamiinia ja HASHISTA paikallisen diilerin kämpiltä.Oli ollut tarkka varsinkin HASHIKSEN laadusta, eikä ohutlevyinen peruslätkä ollut kelvannut, vaan diilerin oli ollut pakko nirhiä omista stasheistaan tummaa marokkolaista tälle "urheilijanuorelle". Kai reino tajuat sen, että tällaisia asioita ei kukaan voi päästään keksiä, ja vaikka keksisikin, ketä moinen paskanjauhanta palvelisi? Minä olen tiennyt halmeen doussailuista jo vuosia...siinä syy miksi ääneni ei mennyt hänelle, vaikka isänmaallinen onkin..asia joka minulle merkitsee.

    Toivon sinun hieman miettivän asioita.Vastauksia en edes odota, ja ihan hyvä niin.

    Naapurin äijä

    Äänestä

  • Reino, jos lausuisit vastaavaa stand up komiikkaa lavalla känniselle yleisölle, saisit varmaankin raikuvat aplodit. Internetissä se vaan ei toimi niin, ja kirjoituksesi vaikuttaa ihan sekopään kirjoittamalta limbolta.

    Äänestä

  • ilmiselvä provo.

    Tai sitten se on äänestänyt kaltaistaan.

    Ja siks toisekseen: Kaikkihan tulee lopulta viinasta känniin, morfiini vie kivun ja älyn jokaiselta, vauhti panee jokaiseen vauhtia ja sekoittaa sanat, Halmeellakin.

    Ei kaikki suomalaiset ole älykkäitä. Älyköt äänestävät älykköjä, tymät äänastävät tyhmiä.
    Se on demokratiaa.

    Äänestä

  • ??? Siis sähän olet Reiska aivan täysi juustopää. Voi hellan lettas sentään :D

    Äänestä

Olen minäkin ajatellut että suomalainen päihdekulttuuri on hiukka jakomielinen...

"... tilannetta hankaloittaa vasta viime syksynä voimaantullut uusi laki.

- Tässä nyt noudatetaan vähän kahta lakia. Aikaisemmin asiat olivat epäselvempiä, kun meillä ei ollut omaa dopinglainsäädäntöä, rikospoliisin väkivaltarikosyksikön päällikkö, rikosylikomisario Kari Tolvanen sanoo Iltalehdelle."

Äänestä
  • On se ihmeellistä kuinka yksinkertaisesta asiasta voidaan tehdä noin vaikea.Säädettäisiin suoraan laki joka yksiselitteisesti kieltäisi doping aineitten hallussapidon ja käytön niin ei paljon tulkinnan varaa asian suhteen olisi.

    Mielestäni myöskin kuntosalit joilta doping aineita löytyisi voisi rangaistukseksi pistää lapun luukulle muutamaksi viikoksi.Voisi ehkä jonkin verran vähentää hormooneitten käyttäjiä??.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Narc kirjoitti:

Iltalehti tänään:

"Se on täysi mysteeri"
Halme myöntää amfetamiinin

Kansanedustaja Tony Halme myöntää, että hänen verestään on tutkimuksissa löytynyt jälkiä amfetamiinista. Hän kertoo myös tuoneensa hormoneja Turkista Suomeen. Halme puhuu asiasta 45 minuuttia -ohjelmassa, joka nähdään tänään MTV3:lla.

Kansanedustaja Tony Halmeen (ps) heinäkuisia tekemisiä edelleen tutkiva Helsingin rikospoliisi on ilmoittanut epäilevänsä Halmetta ampuma-aserikoksesta, vaaran aiheuttamisesta, rattijuopumuksesta sekä doping- ja huumausainerikoksesta.

Poliisi ei ole suostunut kertomaan mistä aineista Halmeen kohdalla on kyse, mutta Iltalehden tietojen mukaan (IL 13.9.) Halmeen elimistöstä löytyi merkkejä amfetamiinin käytöstä.

Halme itse tunnustaakin tänään nähtävässä televisiohaastattelussa aineen olevan juuri amfetamiinin.

- Sitä oli veressäni, Halme sanoo illan 45 minuuttia -ohjelmassa.

"Onko joku tehnyt källin mulle?"
Huumeidenvastaisuuttaan aina näkyvästi mainostanut Halme sanoo olevansa amfetamiinijälkien löytymisestä ihmeissään.

- Se on täysi mysteeri. Kun olen itse täysin huumeidenvastainen, en ole käyttänyt sitä, Halme vakuuttaa haastattelussa.

- Sitä pähkäillään miten aine on joutunut mun vereen, onko joku tehnyt källin mulle?

"Hormonit mulle kuin aspiriinit työmiehelle"
Tony Halmeen asunnolta takavarikoitiin poliisin heinäkuussa tekemässä ratsiassa Iltalehden tietojen mukaan suuri määrä eri laatuisia hormoneja. Osa niistä oli nestemäisessä muodossa.

Aineita oli niin paljon, että asiantuntijoiden mukaan ne eivät olleet pelkästään omaan käyttöön tarkoitettuja. Tällöin Halmetta voidaan epäillä dopingrikoksesta.

Viime syksynä voimaan tulleen lain mukaan dopingaineiden maahantuonti on kiellettyä, mutta pienien määrien hallussapito omaan käyttöön sallittua.

MTV3:n haastattelussa Halme myöntää tuoneensa hormoneja Turkista "niin paljon ettei tartte ostaa".

- Ne oli tarkoitettu omaan käyttöön vuosiksi, koska mulle hormonit on kuin aspiriini työmiehelle.

Halme ilmoittaakin aikovansa pyytää takavarikoituja hormoneja takaisin itselleen.

Viime perjantain poliisikuulusteluissa Halme myönsi syyllistyneensä ampuma-aserikokseen, mutta kiisti muut rikosepäilyt.

Dopinglait epäselviä
Helsingin rikospoliisi sanoo epäilevänsä edelleen Halmetta dopingainerikkomuksesta, mutta tilannetta hankaloittaa vasta viime syksynä voimaantullut uusi laki.

- Tässä nyt noudatetaan vähän kahta lakia. Aikaisemmin asiat olivat epäselvempiä, kun meillä ei ollut omaa dopinglainsäädäntöä, rikospoliisin väkivaltarikosyksikön päällikkö, rikosylikomisario Kari Tolvanen sanoo Iltalehdelle.

- Syyttäjän, ja oikeuden, jos sinne saakka mennään, tehtävä on määritellä mistä loppujen lopuksi on kysymys. Uudesta laista kun ei oikein ole ennakkotapauksia.

"Halmeella oikeus puhua asioistaan"
Tolvanen ei halua kommentoida tarkemmin dopingaineiden määrää ja käyttötarkoitusta.

- On olemassa jonkinlaisia määrärajoja ja meillä on eräitä asiantuntijalausuntoja siitä, ovatko aineet olleet omaan käyttöön vai eivät. Voin sanoa vain sen, että Halmetta epäillään edelleen dopingrikoksesta.

Tolvanen ei myöskään halua kommentoida Halmeen amfetamiini-tunnustusta.

- Hänellä on oikeus puhua omista asioistaan itse mitä haluaa. Vahvistan vain sen, että häntä epäillään huumausainerikoksesta.

- Isoista määristä ei kuitenkaan missään tapauksessa ole kysymys.

Tolvanen toivoo, että Halmeen tapauksen esitutkintapöytäkirja saataisiin syyteharkintaan valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivistolle lokakuun aikana.

- Ei tässä ole enää kovin paljon tutkittavaa.

TOMMI PARKKONEN
[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu