kiinteistönomistaja, kaada ihmeessä tontillasi oleva jättikoiranputki. Se on todella vaarallinen astmaatikoille ja pienille lapsille. Sitä jos koskee siitä saa palovammat. Kiitos. Ohikulkija.
Sammalkujalla
asuva
372853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Omalla pihalla saa kasvattaa vaikka koiranperseitä. Valitettavaa astmaatikoille ja muille nenävammaisille.Eikö olisi fiksumpaa ottaa suoraan yhteyttä ko. kiinteistön omistajaan kuin tällä tavalla saattaa toinen julkisesti epäsuotuisaan asemaan. Pienellä paikkakunnalla näköjään ihmiset eivät osaa muuta kuin puuttua toisten asioihin, asioihin jotka ei kertakaikkiaan kuulu heille pätkän vertaa.
mutta kiinnostaisi tietää kuinka kyseinen kasvi hävitetään turvallisesti, jos jolla kulla olisi kokemusta/neuvoja??Kiiitos!
"Kasvi leviää sekä juurakon että siemenien kautta. Nuoria siementaimia voi yrittää kitkeä tai niittää. Jos kasvi on levinnyt laajalle ja kasvanut isoksi, se on ehtinyt jo kasvattaa laajan juurakon , jonka torjuntaan tarvitaan kemiallista torjuntaa. Ainoa tehoaine , joka torjuu jättiukonputken on glyfosaatti. Kotipuutarhurin valmisteita ovat mm. Rambo ja Roundup - spray, joita löytyy puutarhamyymälöistä. Muista henkilökohtainen suojautuminen , kun ruiskutat tai niität jättiukonputkia. Käytä aina kumisaappaita ja kumihanskoja sekä mielellään käsivarret suojaavaa asustetta."
Perusteellisemmin asiaa hävittämisestä:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=6547&lan=fi
Kovat on myrkyt, en soisi ainakaan lasten leikkipaikalle noita:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=35543&lan=fi
Siellähän se isokasvi on ,niinkuin monella muullakin tontilla.Lapset leikkivät piilosta hiljaisilla kujilla ja pujahtavat toisten pihoille.Kas vain,sairaalareissut vaanii.Pahoja palovammoja voi näistä"lemmikeistä"tulla.Ihmettelen miksi itsepäisesti näitä tai muita vaaramomentteja pidetään?Niin,aivan OMALLA TONTILLA....kysyisinkin ystävällisesti onko ketään kotona?Terv,iltakävelijä.
Näille koiranperse tonteille?Ihan ilmatteks.
Kerrankin joku sanoo asiat niinkuin ne on.
Tosin en biologian tunneilla lukiossakaan ole kuullut koiranperseistä, hmmm mitähän ne mahtavat olla? Anyway Amerikoissa varmaankin olisi kyseisen tontin omistaja voinut jo vetää pari miljoonaa dollaria henkilöltä joka julkisessa mediassa parjaa häntä. Toivotankin terveisiä sinne Sisäsiittolaan täältä Varkaudesta. Tukehtukaa omaan naapurikateuteenne.
No sainpahan ainakin naurut kun aloin miettimään miltä runsas koiran perse-pusikko sitten näyttäis :D
MITÄ SINULLE KUULUU PIEKSÄMÄEN ASIAT? PIDÄ HUOLTA VAAN VARKAUDEN ASIOISTA!!! NYT KYLLÄ ÄRSYTIT MINUT PAHASTI.
T. PIEKSÄMÄKELÄINEN
Oon 83vuotia ja opettelin konnella olemaa.Oon lyhyilä askelila töpötelly katuja ja talloi pihassa on myrkky pensaita ja muutai heinee.On lähimäisen rakkaus kaakana jos toesta ei huomioi.Pitäs kaapunkin poestattaa nää.Kaaniita kukkia on paljo,mittee sitä myrkkyä kylyvämää.
On itekkäitä immeisiä.Myrkkykasveila kehutaa.Muute,sukulaeset juotti koeran kännii ja se ol perseet olala.Semmosen oon nähny.
Kyllä luulen että lähipäivinä se kaatuu.vaarakshan tuo on ja soitto riittää.
Joko kaupunki on kaatanut sinun koiranperseet?En ole jaksanut pihaskohtaan nyt kävellä.Ilkiätkö sitä persettä siellä vielä kaikenjälkeen pitää?No,ilkiätpä uhalla pitää,olet sinä loisorava sellanen.
Koiranperse,joten minulla olisi asiantuntevaa neuvoa niille jotka koiranperseitä kasvattavat.
PYSTYSSÄ?ja yleensä ne?Ei taida kaupunkikaan mitään tehdä??
Kävisin katsomassa sen?
siihen että toisten tonteille ei ole asiaa ilman lupaa!!!!! turhaan sitten jälkeenpäin itkette
Koiranperse kasvi siinä tielle tunkeutumassa...Ilkiivät täällä vielä keljuilla.Eikun juuresta poikki se rehu.
Rönsyile noin kovasti.
Aiheutat vaaratilanteita sillä kasvilla.Samoin kaikki joilla ne rönsyilee tielle asti.Ei se enää ole yksityiasia ja pihaa jos tiellä lehdet on.haluaisin nähdä talon asukkaat jotka täällä pullikoi toisille.Oliko se koiranperseitä,.No ,jos ei kukaan muu hävitä kasvia niin kyllä pakkanen sen tappaa ja voi olla ettei hyvinkään ensivuonna enää nouse.Koiranperse on sukupuuttoon kuoleva laji.
Ei taida toi rehu pakkasesta kupsahtaa, siinä jo monena vuonna ollut. Voiko kaupunki puuttua asiaan, jos kiinteistön omistaja ei poista kasvia? Tai omistaja antaa sen levitä holtittomasti?
Ei tarvii ihmisten,vanhojen tai nuorten tontille mennä kun vartesa ja lehtensä tunkee se kasvi tienpuolelle.Sillon se onjo kaupungin asia.Hemmetinmoisia lehtiä työntää.Meen etäs kun kulen siitä ohi.Tai muualla missä niitä on.Silipasen jokupäivä se poikki niin loppuu.
http://www.iltalehti.fi/turku/200807247999472_tu.shtml
Ei siinä itteesä polta ku hupparin laittaa ja housut jalassa heiluu hetken ku heinämies.Johan koeranperseet on seipäällepantavia.Käsineet ja sukat jalkineet olis hyvä olla jos vaatevarastoon ei kuulu avaruuspukua.Olisin mielenkiinnolla näkemässä kaatoo jos kelloajasta sovitaan.
Jotai
miten pitäisi hävittää nää myrkky kasvit pois.Kaupungille pitäisi ilmoittaa niin repivät juurineen irti.Jokapäivä on tiedotusvälineissä näistä ollut.Uhalla taidetaan nyt pitää siellä pihassa tätä "lasta".
En ole nyt paljon liikuskellut.Joskushan näitä näkee.Liekö sammalkujalla kasvi paikallaan?
Siellähän se rehottaa, hienot on kukinnot ja kaikki... :-( Surullista, kun ihmiset on tyhmiä ja antavat tuollaisen kasvaa.
Kohteita joista on ilmoitettu.On kuulema ongelma nää myrkky kasvit.Ihmiset on nykyisin mistään piittaamattomia luontoa,eläimiä ja toisia ihmisiä kohtaan.Viitsiskö joku laittaa ,jos on hävinnyt näitä kasveja kaupungin toimesta.
Nämä kasvithan toimivat paremmin kuin vahtikoirat, estävät tunkeilijoita tulemasta tontille. On se niin että jos kerran polttaa itsensä siihen kasviin osaa varmasti olla menemästä toisen kerran sille pihalle missä sitä kasvia on. Syksy saa omenavarkaat liikkeelle. Se on varmaa ettei minun pihaltani kukaan hae omenoita yöaikaan tai jos hakee saa maksaa siitä kivuliaan hinnan, tavalla tai toisella.
Ei ne kasvit oo ennenkään pitäneet omenavarkaita tienpuolella.Kuumaks käy tääkin keskustelupalsta.Voi teitä joilla on myrkky kasvi jumalan paikalla ja jalustalla.Voi kun olette omastamielestänne viisaita ja vahvoja.Olisi kauheeta asua tuommoisten naapurissa.Ihmis hirviöitä ja sabotoijia,sitä tää on.Toivos ees pikkusen,vaikka en saisi sitä tehdä että perskannikkanne palaisi sinne kasviinne.
Eihän tietenkään toisen tontille saisi mennä.Mutta jos pimeässä ja kännissä vaikka eksyy?Tahi toispaikkakuntalainen?Kaikilleekko se palkka sitten maksetaan,eli ensin hutkitaan ja sitten poliisi tutimaan?Agressiivista väkee koiranperse ja myrkkykasvi väki.Ilkeyksissäänhän nää niitä kasvattaakin,ilkeet ihmiset.
yhestä nähtävyyvestä?Oes juurtamyöte russauttanu poekki.
Kahtosin minnäe mieluusti.
Kätkee lumenalle koiranperseet ja kaikki harmilliset ja harmittomat kasvit.Hymytöntä ja perseetolalla olevaa syksyä teille.T.Myrkky-Kukka.
Onkohan myrkkykasvit jo nuukahtaneet?
eivät ole nuukahtaneet, oikein voivat hyvin... :-( Valitettavasti.