Olen 54 v. maanrakennusalan moniammattilainen. Minulla on leikattu molemmat polvet ja oikea olkapää. Kerran liukkaalla kelillä kaaduin ja nyrjäytin vasemman käden ranteeni joka ei ole tullut kuntoon. Lisäksi vuosi sitten oli muutama viikko etten päässyt ylös sängystä selkäkipujen vuoksi, syy alaselässä orastava välilevyn tyrä. Lisäksi äkillinen, kova tuulenpuuska paiskasi kaivinkoneen ohjaamon oven oikean käteni kyynärpäähän johon tarvitsen iltaisin edelleen kylmähauteen.
Painoa pitäisi lääkärin mukaan pudottaa parikymmentä kiloa. Kuntoklubilla pitäisi käydä.
Paikat vain särkivät siihen tyyliin että jo ajatus kivuliaasta liikunnasta esti salille menon.
Sitten otin vajaan pullon viiniä ennen salille menoa ja kas kummaa, pelko kivuliaasta treenistä väheni ja kivut myös treenatessa vähenivät.
Nyt käyn kolme kertaa viikossa salilla, ma ke pe, ja kunto ja vointi on parantunut. Ensin siis noin 4 dl viiniä vatsaan ja 1 dl veden kanssa plantrattuna mukaan janojuomaksi. Eli koko viikon aikana käyttämäni alkoholimäärä on juuri tuo noin kaksi pulloa viiniä = yksi kossupullollinen.
Joku luulee kenties että provoilen mutta toimin juuri niinkuin kirjoitan. Juon alkoholia treenejä varten. Matka kuntosalille taittuu kävellen.
5 dl viiniä ja salille
7
518
Vastaukset
- kertonut
lääkärille tästä sun "uudesta" harrastuksesta?
- mieleen
että menetkö autolla?
- hei jee
lues nyt se viimene rivi.
- vammoja sinulla
et sentään ole päällesi pudonnut? Pidemmän päälle kuntoilusi tuottaa negatiivisen tuloksen tai sitten olet luonnonoikku.
- pii
oletko ajatellut/ laskenut montako kaloria on nauttimassasi alkoholimäärässä ja minkä verran energiaa kulutat treenilläsi?
Eli uskotko , että laihdut noudattamallai " kunto-ohjelmalla".
Niin ja ehkä viisainta ois mennä lääkärille juttelee tuosta vaarallisesta leikistäsi.Ja onko vapaa-ajan vakuutuksessasi maininta, että korvaa myös päihtyneenä itseaiheutetut vammat? - Aloittaja
Kerroin kuntoilustani koska vain hyvin harva asia on täysin mustavalkoinen (paitsi jos juo esim. rikkihappoa ;) .
Olemme kaikki erilaisia persoonia ja mikä sopii toiselle ei välttämättä ainakaan sellaisenaan sovi toiselle.
Alhaisessa humalatilassa kuntoileminen sopii minulle ja tarkoitukseni oli rohkaista jotain toista joka kuuluu tähän, kenties, yhteen prosenttiin kansasta (veriryhmäni on AB- eli kuuluun siltäkin osin 1 %:iin kansasta) seuraamaan jalanjälkiäni. Mottoni oli siis että parempi kuntoilla edes pienessä sievässä kuin olla kokonaan kuntoilematta.
Jos kieltolaki olisi aikoinaan toiminut niin se olisi edelleen voimassa. Kaikista ei tule alkoholisteja, ilmeisesti vain vähemmistö on vaarassa alkoholisoitua. Kenelle alkoholi aiheuttaa pahan riippuvuuden niin hänen on syytä ilmeisimminkin pysyä kokonaan erossa alkoholista.- kuntosalilla kävijä
onnittelut, että olet aloittanut kuntoilun! Mikähän siinä muuten on, ettei kuntosalilla saisi olla pikku hiprakassa, mutta sitten kaiken maailman tanssipaikoilla saa tanssia hiki hatussa? Kyllähän siinä jenkan tai diskojytkeen lomassa syke nousee varmasti aika korkeisiin lukemiin. Ja promilletkin ovat aivan toista luokkaa kuin sinulla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770