Mitä neuvoksi, kun 2-vuotias pojantytär juoksee pelosta itkien karkuun mummoa? Tapaamme monta kertaa vuodessa. Itse haluaisin tavata useamminkin, mutta vanhemmat eivät halua. Muiden lastenlasten kanssa ei ole koskaan ollut tällaista.
Neuvokaa!
Neuvokaa!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kannattaisi yrittää selvittää syy miksi lapsi tekee noin. Onko jotain ikävää tapahtunut juuri silloin kun lapsi on tullut mummon luokse?
Tai sitten lapsen äiti on jotenkin puhunut pahaa mummosta ja lapsi pelkää.
Ei ne anoppi-miniä suhteet ole aina niin auvoisia.
Minä jos olisin mummo niin kysyisin suoraan asiaa ja keskustelisin tästä ongelmasta. Jos muut lapset eivät toimi noin, syytä saattaa olla lapsen äidissä.
asiasta on turha ruveta lapsen äitiä syyttämään! Voi hyvänen aika, jos ei sen verta ymmärretä, että mummo on voinut omalla käytöksellään pelästyttää lapsen - tunkemalla esim. liian lähelle. Myös lapsen reviiriä pitää kunnioittaa ja toiset ovat siitä tarkempia kuin toiset.
ymmärrä että sen päähän vois ladella noita omia totuuksia. 2vuotiasta kiinnostaa vain punaiset paloautot ja teletapit. Näin kärjistetyisti sanottuna.
Muistan muuten kuinka siskoni pojat pelkäsivät mummoa kun näkivät mummon ottavan tekarit pois ja laittavan ne pöydälle. Tämä pelko toki meni nopeasti ohi.
kyläilylle.
Pasi tyhjennä eteiseen joku tuoli, mummu voi lykätä siihen läskiperseensä, kun sanot että ottaa sitten kengät pois jalastaan.
Pasi käy tyhjentämässä roskis mummu tuo taas krääsää mahtuu siten..
Pasi käy kaupassa ja tuo jotain keksejä ja kermaa. On molemmat kyllä niin lihavia, ettei tarvitsisi tarjota mitään kahvin kanssa.
Anteeksi vaan, mutta imuroin tässä vähän samalla, mummu nuuskii kuitenkin, leikkii muka piilosta lasten kanssa ja kyttää joka paikan...
Pasi petaa sängyt..
Nyt lapset keräätte lelunne, tai mummu haukkuu äidin laiskaksi ämmäksi.
Mukulat pesulle ja puhdaspaita päälle mummu tulee juuri tupatarkastukselle.
Lapsi nyt vain vierastaa, kuten sanotaan.
Mummun kannattaa pitää matalaa profiilia ja olla taka-alalla. Ei saa koskea lapseen, jos tämä perääntyy. Kannattaisi ehkä olla kuin ei lasta huomaisikaan, ja sanoa ehkä ihan ohimennen jotain mukavaa.
Antaa lapsen tarkkailla mummua ja todeta, että hänessä ei ole mitään pelättävää. Väkisin ei pelkoa pois saada. Vanhempien pitää myös kunnioittaa lastaan ja antaa hänen omassa tahdissaan tutustua mummuun.
Tarraatko heti lapseen kiinni tyyliin "jaakko-kulta, tule mummin syliin"? Haluat heti pienokaisen rutistukseen, vaikka näette vain muutaman kerran vuodessa? Haloo, eihän lapsi edes tunne sinua ja on vierastamisvaiheessa...
Meillä mummut käyvät useasti ja ovat myös hoitamassa lapsia. Silti kukin lapsi vuorollaan suurinpiirtein tuossa 2 v iässä on vain vanhempien helmoissa, kun mummu tai pappa tulee anelemaan syliin. Sitten muutaman minuutin kuluttua jo juostaan syliin.
Miksi aina pitää syyllistää miniöitä, "pojan vaimo on puhunut pahaa sinusta"... Ehkä pitäisi katsoa omaankin napaan. Saattaahan olla myös niin, että poikasi on loukkaantunut sinuun.
Miten niin vanhemmat eivät tahdo sinun tulevan? Oletatko vain mutu-tuntumalla? Itse olisin onnellinen, jos toinen mummu tulisi muutenkin kuin kutsumalla kylään. Jos odotat vain kutsua, niin saattaa mennä kauan. Poikasi perhe elää nyt ns. perheen ruuhkavuosia, ei siinä ehditä anella sukua käymään. Jos haluat olla osa lastenlastesi elämää, sinun pitää ottaa osaa.
Kirjoitukseni ei ole tarkoitus olla kärkevä, vaikka siitä ehkä sellaisen kuvan saakin. Neuvoni on, että anna kulua muutama minuutti, ennen kuin yritätkään ottaa kontaktia lapsenlapseen vierailun aikana. Puhuttele lasta kauempaa, kysele mitä kuuluu ja anna vanhempien vastata. Laskeudu lapsen tasolle maahan ja ala vaikka leikkiä nukella tai muulla lapsen lelulla. Lapsi ei voi vastustaa, vaan tulee mukaan leikkiin - ennen pitkää. Jutustele samalla vanhempien kanssa, lapsi näkee että vanhemmat luottavat sinuun, siispä hänkin luottaa.
Kiitos hyvistä kannanotoista. Ongelmamme on ehkä aikuisten väliset ristiriidat, joista viaton lapsi pannaan kärsimään. Lapset leikkivät paloautoilla ja teletapeilla,mutta näkymättömät antennit rekisteröivät silti koko ajan aikuisten puheita ja asenteita,taatusti jo kaksivuotiaanakin.
kiinnittäisi lapseen mitää huomiota. Antaisin hänen rauhassa tutustua sinuun vain sivusta seuraamalla. Uskoisin että kun sinä et ota lapseen mitään kontaktia hän alkaa pikkuhiljaa ottamaan sinuun. Toimi silloinkin todella varovasti . Älä mene lähelle, anna lapsen tulla sinun tykösi.