Kärsin koodrinaatiokyvyn ja rytmitajun puutteesta.
Haluaisin ihan esimerkiksi baarielämän helpottumista silmällä pitäen kotiini jonkinlaisen perusliikkeitä tai muita harjoituksia sisältävän tanssiDVDn. Koskien esimerkiksi lantion ja rintakehän hallintaa..
En siis tarkoita vanhan mummon ja papan opettamaa kilpatanssia, mitkä ovat lähes ainoita mitä olen netistä löytänyt..
Tanssitunteihin ei aikani luultavasti riitä, enkä haluaisi korkeita hintoja niistä maksaakaan.. Eikä yhteisessä ryhmässä toiminen muutenkaan kuulosta täysin omalta jutultani, mutta en väitä etteikö se mukavaa voisi olla, kunhan siihen vain ryhtyisi.
Olisin todella kiitollinen, jos jollain olisi joitakin neuvoja. :)
Perusliikkeiden opettelua DVD:n
6
798
Vastaukset
- kuulostaa
Mutta et opi tanssimaan videoita katselemalla.
Minä luulin myös muutama vuosi sitten ettei minulla ole rytmitajua, nyt myöhemmin tulin siihen tulokseen että minulla on ehkä keskivertoa parempi rytmitaju, ongelma oli etten alussa saanut rytmikorvaa ja liikkeitä synkronoitua keskenään ja se sai aikaan epämielyttävän tunteen.
Mielestäni paras lähestymistapa on aloittaa ensin musiikista, etsiä sieltä perusrytmi ja mikä soitin soittaa sitä.
Sen jälkeen yrittää sovittaa perusliike tuohon rytmiin, kun olet oppinut synkronoimaan tuon perusrytmin ja liikkeen että se tuntuu mukavalta ja automaattiselta etsi sitten muita instrumentteja jotka tekevät melodian ja yritä sitten sovittaa rytmiliikkeiden lisäksi muita liikkeitä melodin tahtiin.
Näiden jälkeen voit katsella videoita ja kopioida sieltä liikkeitä niin paljon kuin haluat.
Tämä prosessi voi viedä muutaman vuoden.
Jos yrität oikoa ja opetella ulkoa liikkeitä ilman että pääset musiikkiin sisälle tanssista tulee väkisin vääntämisen tuntuista ja varmasti myös näyttää siltä.- vastauksestasi
Pitää vain opetella pääsemään "musiikin sisään" siis.. Vaikka rytmin löytäisinkin, en osaa liikuttaa vartaloani mitenkään monipuolisesti, siksi kaipaisin niitä liikkeitä ja sen kautta DVD:tä tai vastaavaa.
Jos jollain on lisää vinkkejä, niin kertokaa ihmeessä. - syy
vastauksestasi kirjoitti:
Pitää vain opetella pääsemään "musiikin sisään" siis.. Vaikka rytmin löytäisinkin, en osaa liikuttaa vartaloani mitenkään monipuolisesti, siksi kaipaisin niitä liikkeitä ja sen kautta DVD:tä tai vastaavaa.
Jos jollain on lisää vinkkejä, niin kertokaa ihmeessä.voi olla myös itseluottamuksen puute.. Kun ensin uskaltaisi edes yrittää, niin voisi helpottaa kummasti.
- niin.
vastauksestasi kirjoitti:
Pitää vain opetella pääsemään "musiikin sisään" siis.. Vaikka rytmin löytäisinkin, en osaa liikuttaa vartaloani mitenkään monipuolisesti, siksi kaipaisin niitä liikkeitä ja sen kautta DVD:tä tai vastaavaa.
Jos jollain on lisää vinkkejä, niin kertokaa ihmeessä.huomaan kirjoituksestasi että et malta opetella ensin perusteita vaan haluat koko paketin heti ja mielummin pikana.
Mitä teet vartalon monipuolisilla liikkeillä jos liikut ihan väärään rytmiin? Voin vastata näytät pelleltä ja mikä tärkeintä, tunnet olosi pelleksi.
Ensin perusliikkeet rytmin mukaan olipa se ensin vaikkav käsien taputusta tarkalleen rytmiin, sen jälkeen jokin muu vartalon kohta, ehkä kävely rytmin mukaan (kokeile ei ole alussa helppoa).
Kun nämä onnistuu joka ikinen kerta ja kaikilla musiikilla lisää pikkuhiljaa muita liikkeitä.
katsele itten vasta musiikki dvd:tä ja kopioi sieltä liikkeitä.
Ihan tosi ei ole oikotietä, alusta on lähdettävä.
Tai toinen vaihtoehto niinkuin minulla, odota 30 vuotta, että olet henkisesti kypsä aloittamaan ihan alusta ja opettelemaan pikkuhiljaa alkeet.
Jotkut ovat jo lapsesta lähtien kulkeneet kaikenlaisissa tanssikerhoissa yms., heillä on tuo perusotaidot jo hallussa, mutta jollei perustaidot ole hallussa ne pitää opetella. - putikainen...
vastauksestasi kirjoitti:
Pitää vain opetella pääsemään "musiikin sisään" siis.. Vaikka rytmin löytäisinkin, en osaa liikuttaa vartaloani mitenkään monipuolisesti, siksi kaipaisin niitä liikkeitä ja sen kautta DVD:tä tai vastaavaa.
Jos jollain on lisää vinkkejä, niin kertokaa ihmeessä.Ei vartalon liikkeitä voi minkään videon avulla opetella. Kun ensin opettelet kuuntelemaan rytmiä ja sitten joitakin helppoja tansseja, voit sen jälkeen sitten alkaa harjoitella niitä vartalon liikkeitä.
Monille miehille näyttää tuo rytmitaju (mies olen itsekin) olevan kateissa. Esimerkiksi valssia tanssitaan aivan epätahdissa. Juu, kyllä rytmiä voi rikkoa, mutta entä jos aina tanssitaan samalla tavalla, ei enää näytä kovin hyvältä, vaan siltä kuin kaveri ei osaisikaan tanssia!
Vartalon käytöllä saadaan ilmettä tanssiin, taivutukset useampaan suuntaan, joustot polvissa ja nilkoissa, vaihtelevat pään asennot. Käsien vemputus ei ole vartalon käyttöä, vaan kuuluu kiellettyjen liikkeiden listalle. Joillekin on ehkä vaikeaa pysyä tahdissa ilman, että vemputtaa käsiä...
Ihan ekana voisi opetella tanssimaan joustavilla polvilla, vähän kuin polvet koukussa. Tämäkin näyttää puuttuvan useimmilta miehiltä. Tällöin tanssi näyttää ja varmaan tuntuu vietävästäkin paremmalta.
Vartalon käyttöä ei voi liiaksi harjoitella vaikkapa buggaan. Bugg näyttää melkoisen typerältä, jos tanssija vain astuu rytmiin ja unohtaa vartalon käytön. No, buggan harjoittelu onkin sitten jo luku sinänsä, melko vaikeaa saada näytämään tanssi joltain ja vieläpä niin, että tuntuisi itsestä siltä että menee "hyvin".
Kannattaa aloittaa vaikka foksilla...
Täältä voipi tilata niitä dvd-videoita ja vaikka katsella videoklippejä,
http://www.latinos.fi/index.php?id=32 - pelkästään
niin. kirjoitti:
huomaan kirjoituksestasi että et malta opetella ensin perusteita vaan haluat koko paketin heti ja mielummin pikana.
Mitä teet vartalon monipuolisilla liikkeillä jos liikut ihan väärään rytmiin? Voin vastata näytät pelleltä ja mikä tärkeintä, tunnet olosi pelleksi.
Ensin perusliikkeet rytmin mukaan olipa se ensin vaikkav käsien taputusta tarkalleen rytmiin, sen jälkeen jokin muu vartalon kohta, ehkä kävely rytmin mukaan (kokeile ei ole alussa helppoa).
Kun nämä onnistuu joka ikinen kerta ja kaikilla musiikilla lisää pikkuhiljaa muita liikkeitä.
katsele itten vasta musiikki dvd:tä ja kopioi sieltä liikkeitä.
Ihan tosi ei ole oikotietä, alusta on lähdettävä.
Tai toinen vaihtoehto niinkuin minulla, odota 30 vuotta, että olet henkisesti kypsä aloittamaan ihan alusta ja opettelemaan pikkuhiljaa alkeet.
Jotkut ovat jo lapsesta lähtien kulkeneet kaikenlaisissa tanssikerhoissa yms., heillä on tuo perusotaidot jo hallussa, mutta jollei perustaidot ole hallussa ne pitää opetella.tanssiliikkeitä koskevia.. Vaan ihan muitakin rytmiharjoitteluita, ei välttämättä edes varsinaista tanssia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756