Itsemurhat ja itsemurhayritykset ovat tosi suurta itsekkyyttä läheisiä ihmisiä kohtaan.
Olen lapseni hoitokontaktien yhteydessä jutellut monien muidenkin nuorten tai nuorehkojen ihmisten kanssa odotustiloissa tms. On tullut tunne, että monet ovat heitteillä niin, ettei niitä välittäviä läheisiä ole. Miksei? Eikö äitejä ja isiä kiinnosta huonosti voiva masentunut parikymppinen?
Mutta jos välittävä vanhempi tai kummatkin kuitenkin ovat mukana kuviossa tukemassa masentunutta niin paljon kuin se on mahdollista, niin mielestäni itsemurha tai sen yritys on suurta itsekkyyttä nuorelta. Tätä ei tietysti pidä mennä hänelle itselleen sanomaan, mutta kirjoitan anonyymina netissä, jos vaikka joku itsariyrittäjä ajattelisi vähän aikaa niitä läheisiään ennen kuin tekisi temppunsa.
Olen lapseni hoitokontaktien yhteydessä jutellut monien muidenkin nuorten tai nuorehkojen ihmisten kanssa odotustiloissa tms. On tullut tunne, että monet ovat heitteillä niin, ettei niitä välittäviä läheisiä ole. Miksei? Eikö äitejä ja isiä kiinnosta huonosti voiva masentunut parikymppinen?
Mutta jos välittävä vanhempi tai kummatkin kuitenkin ovat mukana kuviossa tukemassa masentunutta niin paljon kuin se on mahdollista, niin mielestäni itsemurha tai sen yritys on suurta itsekkyyttä nuorelta. Tätä ei tietysti pidä mennä hänelle itselleen sanomaan, mutta kirjoitan anonyymina netissä, jos vaikka joku itsariyrittäjä ajattelisi vähän aikaa niitä läheisiään ennen kuin tekisi temppunsa.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Itselläni minua jäisi kaipaamaan äiti ja mummo, tuskin kukaan muu, mitään hyviä ystäviä ei ole. Tuntuu että elämäni on pelkkää kärsimystä, kaikki on vaikeaa tai ei ole saavutettavissa, ei ole voimia enää tehdä asioiden eteen töitä. Ihmettelen miksi minut piti synnyttää tähän synkkään maailmaan, jossa vain ulkonäöllä ja rahalla pärjää. En toisaalta haluaisi kuolla, koska silloin ei olisi enää mitään ja oikeasti pelkään kuolemaa,mutta välillä tuntuu että se on ainoa ratkaisu tähän yksinäisyyteen /ahdistukseen.
Niillä pärjätään vain näennäisesti.
Mitään pysyvää tuskin on tapahtunut elämässäsi.
Kaiken saa kyllä kohdalleen.
Kun ylämäki tulee vastaan niin silloin kyllä joku auttaa kävelemään sen ylös.
Itsemurha lisää vain kärsimystä.
Ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa uuden itsemurhan sureville.
Jos olet yksinäinen niin etsi muita.
Etsivä löytää.
Etsi vaikka juuri täältä netistä, kirjastosta, tapahtumista, uusia tuttuja löytyy vaikka mistä.
Itse löysin nuorten raamiksesta paljon uusia ystäviä.
Ahdistuneisuuteen saa apua.
Mikään ahdistus ei ole ikuista.
Kirjoitit mm., että itsemurhat ovat suurta itsekkyyttä läheisiä ihmisiä kohtaan. Ymmärrän, että itsemurha ja kuolema yleensäkin aiheuttaa surua. Tuota itsekkyysaspektia en ymmärrä.
Sanotaan, että elämä on lahja. Joillekin se lahja on vaan niin raskas ja tuskallinen, että he valitsevat elämän sijaan kuoleman oman käden kautta. Onko se itsekkyyttä, ettei kerta kaikkiaan jaksa sitä taakkaa, joka on omalle kohdalle tullut? Mielestäni ei.
En kirjoita itsemurhan puolesta. Kirjoitan sen puolesta, että meillä kaikilla tulisi olla oikeus inhimillisesti vähintäänkin siedettävään. Kaikilla ei näin ole. Siksi ymmärrän, jos he tekevät radikaalin päätöksen ja lähtevät, kun eivät enää jaksa.
pitäisi tehdä radikaalia päätöstä sillä tavoin.
Miksei vain muuttaisi ihan uuteen paikkaan?
Hakisi apua?
Menisi etsimään uusia tuttuja vaikka kirkosta?
Muuttaisi elämäntapojaan radikaalisti eikä tekisi sen enempää itselleen.
Ei elämä ole oikeudenmukaista eikä meillä täällä ole mitään oikeutta rakkauteen tms.
Ja jos jotain elämässä haluaa, niin itse se on itsensä eteen tehtävä. Ammattiauttajatkin vievät vain hetken matkaa, sitten heidän taitonsa loppuvat.
Elämä on lahja on klisee, joka ei tarkoita mitäöän. Elämä on kuitenkin mielenkiintoista.
Ihminen joka haluaa kuolla, ei oikeasti halua kuolla, vaan pois siitä pahasta olosta joka hänellä on. Se on eri asia kuin että haluaa kuolla. Sitä pahaa oloa pitää alkaa helpottaa. Ei se päivässä käy, ei ihmisessä ole mitään on/off-nappia.
Kyllä mielestäni itsemurha on erittäin suurta itsekkyyttä. Joka sen tekee, valitsee tietoisesti tuskan läheisilleen.
, mutta lääkemyrkytykset eivät ole olleet tappavia. Nyt olen kiitollinen, etten onnistunut yrityksissäni, mutta halusin oikeasti kuolla. Ja mistään itsekkyydestä ei voi puhua, kun elämä on niin tuskallista, ettei tahdo kokea sitä enää päivääkään.
Muistakaa itsekkyydestä syyttävät, että tekijä/yrittäjä on hyvin sairaassa tilassa tehdessään itselleen jotain. Kysymyksessä on hoitoa vaativa masennus tai vielä vaikeampi juttu, eli kaksisuuntaisuus. Sellaisessa tilassa, jossa ei pysty enää omastakaan hyvinvoinnistaan päätämään, ei todellakaan kykene muita ajattelemaan. Ja jos on koko elämänajan opetettu ajattelemaan muita, on saattanut jo väsyä panemaan aina muut itsensä etusijalle. Lapset eivät ole vanhemman jatkeita, eivätkä ole pyytäneet syntyä maailmaan. Ja monet vanhemmat eivät edes halua tutustua lapsensa persoonaan, vaan heillä on omat suunnitelmansa lapselle. Ja itsemurhankin tälläiset vanhemmat kokevat, että lapsi teki moisen tempun HEILLE. He tekivät sen vain ja ainoastaan itselleen. Itsemurhaa en puolusta tällä, vaan avun hakemista ja saamista, mutta kyllä kertoo vanhempien itsekeskeisyydestä olla enempi olla huolissaan lapsen itsarin vaikutusta itseensä kuin kiinnostua lapsen hyvinvoinnista/pahoinvoinnista. Siis kuka tämän sairauden ympärillä onkaan itsekkäin?
No lapsen hyvinvoinnin ympärillähän ainakin minun elämäni pyörii. Sekä ennnen kuin se yritti itsemurhaa että varsinkin sen jälkeen.
Ei lasta ole "opetettu" ajattelemaan muita. Kyllä minusta lapselle pitää opettaa ennen kaikkea tervettä itsekkyyttä sekä kykyä pitää puolensa. Valitettavasti se vain ei masentuneelta onnistu se puolensa pitäminen ja terve itsekkyys, joka suojaisi pettymyksiltä ja masennukselta.
Olen ollut lapseni avun hakemisen tukena niin hemmetisti ettei ole tottakaan. Kyllä tästä om oma itsekkyys kaukana. Toisinaan tuntuu, että pitäisi tässä vähän ajatella itseäänkin, kun väsyy siihen epävarmuuteen.
Jos vanhempi tekee kaikkensa lapsensa tukemiseen niin kyllä hemmetti soikoon se lapsi voisi nähdä sen vaivan, että pysyttelisi hengissä. Saatte sanoa mitä haluatte, mutta tätä mieltä olen.
Tarkoitukseni ei ollut syyllistää vanhempia yleensä. On tosi luonnollista olla lapsestaan huolissaan ja väsynyt ja peloissaan.(Olen vanhempi itsekin.) Mutta, kaikki vanhemmat eivät todellakaan välitä ja erään itsarissa onnistuneen äiti sanoi:"tämän tempun vielä minulle teki". Minua sivullisena järkytti äidin asenne ja se kuinka hän vielä lapsensa kuoleman jälkeen käänsi kaiken huomion itselleen. Ja on totta, että sairaudet (debressio tai kaksisuuntaisuus) eivät ole kotiolista kiinni, vaan kysymyksessä on sairaus. Ja jos asiat ovat ulkopuolisista hyvin, masentunut masentuu lisää, kun syyllistää vielä itsensä siitä, että olo on tuskainen, vaikka kaiken pitäisi olla hyvin.
Olen kyllä ihan täysin samaa mieltä.
>Ei elämä ole oikeudenmukaista eikä meillä täällä ole mitään oikeutta rakkauteen tms.
>Ja jos jotain elämässä haluaa, niin itse se on itsensä eteen tehtävä.
>Elämä on lahja on klisee, joka ei tarkoita mitään.
Mutta älä hyvä ihminen vaan mene koskaan sanomaan noin masentuneelle!..
Mutta tietysti itsemurha on itsekkyyttä.
Elämä on myös itsekkyyttä,kaikki mitä ihminen tekee on itsekkyyttä.
Kaikki mitä ihminen tekee se tekee itsensä takia.
Ihmisen pitääkin siis valita elämä nimenomaan itsensä takia.
Ajattelet vaan läheisen näkökulmasta asiaa että
itsemurhan yrittäjä/tekijä tekee muka jotain läheisilleen.
Ei se niin ole.
Eri asia taas on se että kenellä on oikeutta tehdä itsemurhaa.Onko sitten kenelläkään.
Minustakin ihminen on nimenomaan itseään varten olemassa - on muilta itsekästä vaatia ihmistä jatkamaan elämää jota ei jaksa kannatella.
Onko oikeutta vaatia ihmistä elämään muita varten?
Ihmisillä on itsekkäitä vaatimuksia.
En osaa sanoa että onko oikeutta vaatia elämään muita varten.
Mutta on oikein vaatia ihmistä elämään oman itsensä takia.
On toki myös poikkeuksia,sellaisia ihmisiä jotka ovat omalla
toiminnallaan menettäneet oikeuden elää "vain itseään varten".
He, joilla on vastuu myös toisista ihmisistä.
Alkaa sitten syyttelemään kun lapsi masennuksissaan
yrittää tai tekee itsemurhan. Eikö järjen pitäisi jo sanoa teille jotka vielä olette niin alhaisia että väitätte itsemurhan olevan itsekkyyttä että tänne syntyessään oli 100prosenttisesti vailla päätöksen valtaa haluaako tänne vai ei vaan syntyi kun vanhemmat seksisti toisiaan. Että näin.
Ei ole väliä mistä olemme tulleet vaan mitä olemme.
Jos masentaa niin sitten vaihtaa vaikka ihan koko asuinpaikkaa.
Hommaa vaik koiran ja alkaa harrastaa sen kaa agilityy.
Tekee vain jotain rakentavaa.
No tämä nyt on täysin ristiriitaista taas.
Mielestäni masentuneen läheisen väkisin pitäminen hengissä on suurta itsekkyyttä jos hänellä ei todellakaan ole edes mitään aikomustakaan/halua parantua!
Ja mitä itsekkyyttä se sitten on, että masentuneen on ihan hyväkin kärsiä, mutta läheisille ei voi sitä surua suoda? Ehkäpä se vähän valottaisi heille mitä masennus on.
Elämän halu tulee taas.
Ja jos minä tulisin keskellä yötä kirveen kädessä masentuneen kotiin niin kyllä hän lähtisi pakoon eikä suostuisi tapettavaksi.
(Luin vähän kauan sitten eläneen sukulaiseni historiaa. Kun eräs elämään kyllästynyt nainen tuli puhumaan niin hän veti kirveen esille ja huusi että mitäs tässä enää sitä pitkittämään. Heti alkoi löytyä syitä elää :))
Et sitten ehkä ole kokenut sitä syvimpää masennusta.
Kyllä siinä kipukynnys on niin alhainen, ettei pelkää kuolemaa tai kipua. Kyllähän näitä itsemurhan tehneitä Suomestakin löytyy. Vai onko se jokin tabu?
Kun masentuneenkin saa siit masennuksesta poia.
Kun on Suomessa paljon masennuksesta parantuneitakin.
Jätän sen omahyväisille ja itsekkäille ihmisille.