Olen jo pidemmän aikaa miettinyt, että antaisin lapseni huostaanotettavaksi. Itselläni ei voimat riitä eikä ole resursseja muutenkaan antaa hyvää kotia pienelle vauvalle. En jaksa nyt kaikkea selittää mutta on päivänselvää ettei lapsella (ainakaan tällä hetkellä) oma koti ole paras mahdollinen kasvuympäristö.
Nyt kuitenkin kun olen lukenut arviolta miljoona kertomusta huostaanotoista, niiden ongelmista lähinnä, niin en olekaan varma uskallanko lähteä tähän rumbaan.
Monessa kertomuksessa on melko karua tekstiä siitä miten sujuvasti lasten oikeudet poljetaan maahan.
Uskoisin että lapselleni saataisiin hyvä sijaisperhe, niistä minulla ei ole kokemusta yhtään, mutta jostain syystä vaan uskon niin. Mutta tämä yleinen järjestely, lakihommat (niiden kiertäminen), sossujen toiminta... Kaikki nuo jotenkin... no, en vain osaa luottaa että ne toimii.
Jos lapseni saataisiin väliaikaisesti sijoitettua, kunnes oma elämäni olisi siinä pisteessä että voisin turvata lapselleni hyvän elämän, niin saattaisi ilmeisesti käydä kuitenkin niin etten saisikaan lasta takaisin.
Ja miten monta juttua olen lukenut siitä, kuinka sossut tms. kyttää sitten persnahassa kiinni.
Eli saattaisimme joutua kärsimään koko lopun ikäämme (tai lapsen täysi-ikäisyyteen asti) tästä huostaanotosta.
Missä kaikkialla huostaanotto näkyy myöhemmässä elämässä, siis sen jälkeen kun lapsi olisi takaisin kotona?
Ääh, näitä kun miettii niin tuntuu välillä että helpompi sekä minulle että pojalle olisi jos antaisin hänet adoptioon. Ei tarvitsisi pelätä miten jatkossa käy ja miten paljon lasta riepotellaan milloin missäkin.
Nyt kuitenkin kun olen lukenut arviolta miljoona kertomusta huostaanotoista, niiden ongelmista lähinnä, niin en olekaan varma uskallanko lähteä tähän rumbaan.
Monessa kertomuksessa on melko karua tekstiä siitä miten sujuvasti lasten oikeudet poljetaan maahan.
Uskoisin että lapselleni saataisiin hyvä sijaisperhe, niistä minulla ei ole kokemusta yhtään, mutta jostain syystä vaan uskon niin. Mutta tämä yleinen järjestely, lakihommat (niiden kiertäminen), sossujen toiminta... Kaikki nuo jotenkin... no, en vain osaa luottaa että ne toimii.
Jos lapseni saataisiin väliaikaisesti sijoitettua, kunnes oma elämäni olisi siinä pisteessä että voisin turvata lapselleni hyvän elämän, niin saattaisi ilmeisesti käydä kuitenkin niin etten saisikaan lasta takaisin.
Ja miten monta juttua olen lukenut siitä, kuinka sossut tms. kyttää sitten persnahassa kiinni.
Eli saattaisimme joutua kärsimään koko lopun ikäämme (tai lapsen täysi-ikäisyyteen asti) tästä huostaanotosta.
Missä kaikkialla huostaanotto näkyy myöhemmässä elämässä, siis sen jälkeen kun lapsi olisi takaisin kotona?
Ääh, näitä kun miettii niin tuntuu välillä että helpompi sekä minulle että pojalle olisi jos antaisin hänet adoptioon. Ei tarvitsisi pelätä miten jatkossa käy ja miten paljon lasta riepotellaan milloin missäkin.
Vastaukset 52
Vanhimmat
5kk vanha poikavauva. Tämän palstan mukaan hänet tullaan myös ottamaan huostaan ennemmin tai myöhemmin, joten ehkä on parempi että itse annan hänet suosiolla pois. Minulla on lastensuojelutausta, ja sossu kuulemma käy helposti kimppuun vaikkei ole mitään muuta syytä, kuin se oma aiempi sijoitettuna olo. En halua odotella milloin tämä hyökkäys tapahtuu, luovutan suosiolla.
Jään myös odottamaan kommentteja hyviin pohdintoihisi.
maailmassa?
Kaikilla on yhtäläinen oikeus äityiteen
olipa se oma tausta mikä tahansa tai menneisyys miten hurja tahansa.
Tämä maan Perustuslaki takaa yksityisyyden suojan ja perhe-elämän suojan jne
joka on jokaisen kohdalla rikkumaton.
Jos lastaan ei pahoinpitele, kohtele kaltoin, jätä heitteile tai muuten saata tarpeettomaan vaaraan
niin sossuilla ei ole oikeutta millään tavalla puuttua yhdenkään lapsen ja äidin, isän ja perheen elämään.
Lapsestaan ja itsestään huolehtimalla
sekä muutaman ystävän, läheisen, omien sukulaistensa avustamana
pääsee melkoisen pitkälle.
Eikä anna sossun tarpeettomasti ja aiheettomasti
kiilata ("iilimato ilmiö") itseään perheensä elämään, ei ainaakaan syyttä suotta.
Ja jos tiukka paikka tulee vauvan kanssa
että väsyy eikä jaksa
eikä saa keneltäkään em. tahoilta apua itselleen ja vauvelilleen
niin menee kuntaan ja sosiaalihuoltoon
anoo kirjallisesti Sosiaalihuoltolain 21 ja 22 § mukaista kotiapua
ja pyytää saada asiasta lain mukaisesti päätöksen viivyttelemättä.
Jos sitä kotiapua ei ala irtoamaan kunnan taholta eikä löytymään,
ilman lastensuojeluviranomaisten puuttumista asiaan (ei ole mikään lain mukainen peruste yhdellekään lastensuojelluviranomaisen yhteydenotolle jos äiti väsyy tms.)
niin laittaa läänin sosiaalitarkastajalle kantelun
em kotipalvelun lain vastaisesta epäämisestä.
Vaatii kantelussaankin kiireellisesti asian käsittelyä
niin luulisi jo tämän runban jälkeen saavan sitä tarvitsemaansa apua SOSIAALIHUOLLOSTA kotiinsa vauvalleen ja itselleen.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000034526634
Aamulehti ja kantelu lääniin evätystä kotiavusta!
Kirjoittanut: ................ 19.4.2008 klo 19.32
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/77583.shtml
Vanhukset vievät lapsiperheiden kotiavun
03.04. - 12:37 (Luotu: 12:36)
Tavallisen lapsiperheen on nykyisin miltei mahdoton saada kunnallisia kotipalveluita.
Torstaina julkistetut läänien peruspalveluraportit kielivät kuntien unohtaneen lakipykälän,
jonka mukaan kotiapua on tarjottava tarvetta vastaavasti lapsiperheille siinä kuin vanhuksillekin.
Viime vuonna kunnallisia kotipalveluita sai alle kaksi prosenttia lapsiperheistä.
Joukko koostuu lähinnä perheistä, joissa ongelmat ovat jo johtaneet lastensuojelutarpeeseen.
Monissa kunnissa ei ennaltaehkäiseviä kotipalveluita tarjota laisinkaan.
Vanhemmat ovat eri puolilla Suomea sopeutuneet tilanteeseen niin, ettei arjen pulmatilanteisiin enää edes pyydetä palvelua kotikunnalta.
Harva osaa käyttää oikeuttaan kannella
tai valittaa lääniin, kun tarpeellinen kotiapu on evätty.
STT
Helsinki
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Jokaisella on tässä maassa oikeus
olla oman lapsensa isä ja äiti!
sekä sinä, että edellinen kirjoittaja sellaisesta, että pääsisitte yhdessä lapsen kanssa tuki- tai sijaisperheeseen. Tavallaan opettelemaan arkirutiineja ja jakamaan vastuuta lapsen hoidosta ja ehkä vähän lepäämäänkin.
Luuletteko, että sellaisesta voisi olla teille apua?
Onko teillä halua huolehtia itse lapsestanne, mutta vain voimat ja taidot eivät riitä ja tulevaisuus pelottaa?
Vai onko niin, että koette lapsenne taakaksi, ettette pääse enää bailaamaan, kuten ennen tai jatkatte vain entiseen tyyliin ja nyt tajuatte, ettei se lapsen kanssa sovi, koska lapsi siinä kärsii. Siksikö haluatte eroon?
Nämä ei ole tarkoitettu syytöksiksi, vain uteluita, jotta tietäisin missä mennään, siis älkää loukkaantuko, koska molempia tapauksia esiintyy.
Jotkut haluaisivat pitää lapsensa, mutta eivät vain pärjää yksin, mutta jotkut taas ovat huomanneet, että lapsihan sitookin aivan liikaa, eivätkä vielä ole valmiit sitoutumaan lapseensa.
Kyselen, koska olen miettinyt mallia, missä voitais teidän kaltaisianne äitejä auttaa ja tukea siten, että viettäisitte lapsinenne aikaa perheessä, kunnes olette valmiit pärjäämään itsenäisesti.
Eli sellaista ennaltaehkäisevää toimintamallia, missä todella varmistettaisi avun perille meno.
Turha sellaisia on edes yrittää auttaa, jotka eivät haluakaan parempaa ja menojalka vilkuttaa nurkan takana. Siis kuinkahan paljon olisi tarvetta nuorilla äideillä sellaiseen apuun ja kuinka tosissaan se apu otettaisi vastaan????
huostaanottoa. Se tehdään aina niin sanotusti toistaiseksi.
Poikkeuksena voi olla jokin hoidollinen huostaanotto, jolloin on ollut suosittua sijoittaa lapsi intensiivihoitoa lupaavaan laitokseen ja se kestää yleensä kaksi vuotta.
Mutta jos menet sossulle ehdottelemaan huostaanottoa, se tapahtuu toistaiseksi. Korkeintaan voit saada ensi hätiin kolmen kuukauden sijoituksen avohuollon toimenpiteenä, jona aikana voitte vielä sossujen kanssa harkita tilannetta. Sitä voi jatkaa korkeintaan toisella kolmella kuukaudella, mutta viimeistään sen jälkeen lapsen on joko kotiuduttava tai sijoitus muutetaan varsinaiseksi huostaanotoksi eli "toistaiseksi".
Etkö tosiaan voi saada voimiasi kerättyä ja muuten järjestettyä asioita kuntoon, kuin antamalla lapsen pois? Onhan sellaisiakin paikkoja, jossa voisit levätä yhdessä lapsen kanssa. Tilanteestasi tarkemmin tietämättä tuli vain mieleen sellainenkin vaihtoehto.
Luin viestisi ja se kosketti minua. Työskentelen itse tuona paljon haukuttuna sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa.
Minulla olisi sinulle ehdotus josta voisit puhua oman kuntasi sosiaalityöntekijän kanssa: perhesijoitus!
Eli sinä ja lapsesi sijoitetaan yhdessä sellaiseen kuntoutuspaikkaan joka on erikoistunut tukemaan ja auttamaan äitien ja lapsien yhdessä oloa. Tälläisissä paikoissa äiti ja vauva saavat olla yhdessä ja opetella yhdessäoloa, äiti saa ympärivuorokautista tukea ja apua, mahdollisuuden kerätä voimiaan. Kuntoutuspaikkoja on ympäri Suomea, pienistä perheyksiköistä muutaman äiti-lapsi parin yksiköihin.
Toivon että saatte jatkaa tietänne yhdessä! toki huostaanotto tai aadoptio ovaat myös mahdollisuus mutta itse ajattelen ettei äiti saisi koskaan antaa lastaan toisen hoitoon vain väsymyksen vuoksi! Apua on lupa saada!
ja pykälät 21§ ja 22§.
Kuinka em. lakipykäliä voidaan olla noudattamatta eli toisin sanoen
kuinka voimassa olevaa lakia voidaan ja saadaan rikkoa kuntien ja kaupunkien viranomaisten toimesta ja taholta?
´´´´´´´´´´
Ehdotit aloittajille äitivauva -kuntoutuspaikkoja (ts. lastensuojelun perhesijoitusta)
(?)
äitien tukemiseen ja auttamiseen sekä mahdollisessa äitien väsymisessä auttamiseen.
Mikset ehdottanut ja tarjonnut
yhteyden ottoa sosiaalitoimistoon,
ei siis lastensuojeluun,
ja pyytänyt äitejä pyytämään itselleen
Sosiaalihuoltolain mukaista
kodinhoitajaa tai -avustajaa
tukemaan ja auttamaan tuoreita äitejä?
Siis mikset?
Tässä muistutuksena vielä lastensuojeluviranomaisellekin
Sosiaalihuoltolain kohta
missä on lueteltu kuntien sosiaalihuollolle
lain määräämät palvelut ja niiden järjestämisvelvollisuus.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820710
Sosiaalihuoltolaki 17.9.1982/710
..............
Sosiaalipalvelut
17 §
Kunnan on jäljempänä säädetyin tavoin huolehdittava seuraavien sosiaalipalveluiden järjestämisestä:
1) sosiaalityö;
2) kasvatus- ja perheneuvonta;
3) kotipalvelut;
.................
20 §
Kotipalveluilla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon,
lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista
tai niissä avustamista.
21 §
Kotipalveluja annetaan alentuneen toimintakyvyn, perhetilanteen, rasittuneisuuden, sairauden,
synnytyksen,
vamman tai muun vastaavanlaisen syyn perusteella niille,
jotka tarvitsevat apua suoriutuakseen 20 §:ssä tarkoitetuista tehtävistä ja toiminnoista.
..................
..........................
Onko tällä äitejä kehoittamallasi tavalla toimia
tarkoituksena saada
A) lapsimateriaalia sijaishuoltoon
B) järjettömiä kustannuksia kunnalle (kuntoutuspaikkojen ja perhesijoitustten vuorokausimaksu!)
C) ?
vai mistä ihmeestä tässä todella sujuvasti väistellyssä
kuntien sosiaalihuollon kotiapua ja -palvelua koskevassa asiassa on oikein kysymys?
nyt sama juttu kuin kotiin tuleva perhetyöntekijä?
mitä lastensuojeluviranomaiset mainostavat
omissa lapsiperheille ja lasten suojelun asiakasperheille tarjottavissa palveluissaan
perheiden "auttajana ja pelastajana",
ei ole kuin sohvan reunalla kököttäjä ja lastensuojeluviranomaisen tarjoama KORVApalvelu!
Perhetyöntekijä EI siis tee mitään konkreettista kotityötä.
( Perhetyöntekijä on myös monen viralllisenkin tahon kirjoituksissa ja lausunnoissa tyrmätty käsittämättömäksi käsitteeksi tässä lastensuojeluviranomaisten palvelutarjonnassa!)
Perhetyöntekijä annetaan tai tarjotaan
lastensuojelun asiaakkaalle
(lastensuojelun asiakkuus voi siis johtaa pahimmillaan äärimmäiseen toimenpiteeseen
eli huostaanottoon)
ja
kodinhoitaja tai -avustaja on annettava
kunnan, kaupungin sosiaalihuollon asiakaspalveluna.
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=674711
Kodinhoitajat halutaan takaisin
.............
Hän yritti kysellä apua neuvolan kautta, kahdestakin eri paikasta kolme kertaa. Lopulta neuvolasta lähetettiin perhetyöntekijä. "Hän istui kaksi tuntia kylässä ja kartoitti tilannetta", kertoo Niemi.
Mikään käytännön apu ei kuitenkaan käyntiin kuulunut. "Hän osoitti vain korvaansa, kun kysyin, mille tässä nyt aletaan.
Hänen tehtävänsä oli pelkästään kuunnella ja kartoittaa."
.......
Esimerkiksi synnytyksen jälkeen oli aivan normaalia, että kodinhoitaja tuli kotiin muutamaksi päiväksi.
Äitien kaipaamalla kodinhoitajalla on myös se ero perhetyöntekijöihin verrattuna,
että näiden ei tarvitsisi raportoida perheiden tilanteesta mihinkään. "Se, että tarvitsee kotiapua, ei vielä tarkoita, että on myös lastensuojeluasiakas..."
......
*********************
http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=719283
Lapsiperheiden kodinhoitoavussa isoja eroja asuinpaikan mukaan
http://www.lapsiasia.fi/Resource.phx/lapsiasia/ajankohtaista/aloitteet/kotipalvelualoite120508.htx.i247.pdf
*********************
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000034526257
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4500000000001326&posting=22000000033437160#22000000033437160
sen verran että nekin ilmoittavat sossuun joka käynnillä kuinka perheessä jaksetaan! Tiedän asian kun olen lukenut asiakertomukset..... ja muutama kodinhoitaja oli sellaisia että itse väsyneet, niin huonotuuli meni sossuun asti...
On tietenkin mahdollista, että tämä sosiaalihuollon virkanainen tai -mies laittaa lastensuojeluun jotain höpinää (siis lastensuojeluilmoitus),
että saa asiakkaansa hätisteltyä sosiaalihuollosta lastensuojeluun asiaaksi ...
Mutta
sosiaalihuollon kotipalveluiden asiakaskertomuksiakin säätelee
myös hallinto- ja tietosuojalait
eli
Sosiaalihuollon asiakkaana olevan perheen tilasta, tilanteista tai tapahtumista jne
ei tarvitse eikä saakaan todallakaan
kirjata asiakaskertomuksiin mitään muuta
kuin se
mitä kotipalveluita perheelle ja kuinka paljon niitä on milloinkin annettu!
Kaikki muu kirjaus on lainvastaista ja niitä ei saa olla tehtynä.
Jos kotipalvelua on annettu lastensuojelusta
niin sittenhän lastensuojelun asiakasperheen kirjauksissa
voi olla tietenkin ihan mitä tahansa ylöskirjattuna
(tästä asiakaskirjauksista lastensuojelun osalta on tehtynä jopa tutkimuskin!).
Siinä lapsen uusi huoltaja ottaa lapsen rakkaudesta eikä rahasta. Huostaanotto on likaista puuhaa. Adoptio on aivan eri asia.
ei asiaa noin vaan kuitata ja ratkaista!
kuin adoptioon, kun kyse vain siitä, että äidin pitää saada kerätyksi voimiaan ja saada asiansa kuntoon, mitä se nyt tässä tapauksessa tarkoittaneekaan.
Mutta tuollaista sossun tarkoittamaa perhekuntoutusta minäkin ajattelin. Kun vain etukäteen tietäisi, mikä paikka on hyvä ja mikä ei. Parhaimmillaan niissä tosiaan autetaan jaksamisessa, mutta pahimmillaan niissä kytätään ja kyylätään, eikä äidin tekemänä mikään, siis ei mikään tavallinen normaali lapsenhoito riitä.
LÄHIMPÄÄN ENSIKOTIIN, JOS ET SELVIÄ YKSIN KOTONA LAPSEN KANSSA.
Jos ensikotiin yhteyttä!
yksinhuoltaja äiti vauvansa kanssa
niin miksi yhteys
ensikotiin?
Miksei kunnan sosiaalihuoltoon?
kuitenkaan enää takaisin saa, jos nyt antaa huostaanotettavaksi ja vielä vapaaehtoisesti. Parempi on lapsen tulevaisuudelle adoptio kuin huostaanotto. Tottakai oma äiti on se kaikkein paras, mutta jos sitä vaihtoehtoa ei ole eikä sukulaiset hoida on adoptio tässä maassa ainoa oikea vaihtoehto. Missään tapauksessa ei huostaanottoa! Tällaista lasta olen poikani luokalla seuraillut 15-vuotta. Vauvana adoptoitu ja raha on ainoa, joka "äitiä" kiinnostaa. Lapsesta viis. Ainoa luokalla, joka ei päässyt minhinkään jatko-opintoihin. "Äiti" haluaa lapsen töihin, että lisää rahaa tulee.
lapsi olu huostaanotettu eikä tietenkään adoptoitu. Olis asiat varmasti paremmin, jos olisi rakkautta saanut jonkun lapsettoman adoptoitavana.
No niin, aavistin että "sossun" kirjoittelu tänne aloittaa asiattoman myräkän niiden keskuudessa jotka eivät asioista mitään tiedä paitsi huhupuheita.
Eikö tarkoitus olisi antaa vaihtoehtoja ja uusi näkökulmia äidille joka on aivan loppu? Ja ehkä toivoakin!
Jokainen "sossu" ja kunta toimii omalla tavallaan aivan kuten jokainen lääkäri ja terveyskeskuskin, lain ohjaamina tietenkin. Jokainen asiakastapaus on erilainen, kuten potilaskin.
Tuntematta tapausta, tietämättä tarkemmin, ehdotin perhesijoitusta/perhekuntoutusta juuri sen takia että kodinhoitoapua on erittäin vaikea saada useimmissa kunnissa. Ja tästä eivät suinkaan ole vastuussa sosiaalityöntekijät, vaan kunnan päättäjät. Halvemmaksi tulee esim. 1-6kk perhekuntoutus kuin viiden vuoden perhetyöntekijä perheneuvola mielenterveystoimisto kodinhoitaja lastenhoitaja kiireellinen sijoitus tms. rumba.
Lyhytkestoinen, tehokas apu lienee äidille ja lapsellekin parempi kuin vuosien asiakkuus lastensuojelussa.
Kaikissa tapauksissa (kodihoitaja, perhetyöntekjä, ensikoti, perhekuntoutus, huostaantotto, sijoitus jne.)OTA YHTEYS OMAN KUNTASI LASTENSUOJELUN SOSIAALITYÖNTEKIJÄÄN!
P.S. Olen itse ollut lapsuudessani lastensuojelun asiakkaana, osittain sen avulla selvinnyt "kunnialla aikuiseksi" ja nyt työskentelen alalla (tehtyäni uran vallan toisella alalla ensin). Eli molemmat puolet asiasta on tuttuja.
ja kuuden lastensuojelurumbaan!
Siis jos "kuvitellaan",
että nämä kaksi aloittajaa
ovatt uupuneita tuoreita ja yksin vauveleitaan hoitavia äitejä,
jotka ovat lisäkäsiparien tarpeessa kotonaan
ja pitäsi saada nukkua ja levätä
edes muutama yö taikka viikkokin
niin
sinä lastensuojeluviranomaisena
"ammut siis tykillä sitä hyttystä, joka juuri on sitä ininää aloittamassa..."
Tarvitseeko enää kenenkään tässä maassa ihmetellä näitä käsittämättömän suuria lukuja lastensuojelun avohuollon asiakkuuksissa,
jos joka lähtöön ja tapaukseen ollaan ehdottamassa
- ota yhteys lastensuojeluun, siellä on se kiva täti huostaanottoineen ja muine mukavine lastensuojelurumbineen sinuakin perheinesi odottamssa.....
Peruspalveluministeri Paula Risikko on todella oikeassa tässä omassa lehtiartikkeli ihmettelyssään
" Hän pitää outona myös nykykäytäntöä, jossa perheestä tulee automaattisesti lastensuojelun asiakas, jos se ilmoittaa tarvitsevansa kodinhoitoapua vaikeassa elämäntilanteessa.
Stakesin tutkimuksen mukaan suurin yksittäinen syy perheen lastensuojelun asiakkaaksi joutumisessa on vanhempien uupuminen...."
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/risikko-patistaa-kuntia-auttamaan-lapsiperheitä(55291).ece
Ja miksei ole kodinhoitajia kunnissa ja kaupungeissa
vaikka laissa niin määrätään ja vielä jopa osana tämän maan lastensuojelun lakiakin
siis puhumattakaan tästä sosiaalihuoltolaista?
Eivät lastensuojeluviranomaiset ole todellakaan vastuussa kuntien kodinhoitaja-asiasta,
mutta lastesnuojeluviranomaiset ovat kyllä vastuussa siitä,
että voimassa olevia lakeja jokaisen asiakkaan kohdalla noudatetaan.
Samoin kuin ovat myös vastuussa siitä, että kuntien ja kaupunkien päättäjät tietävät ja tiedostavat sen,
että kunnissa ja kaupungeissa on kodinhoitopalveluille tarve olemassa
ja nimenomaan jokaisessa tämän maan kunnassa ja kaupungissa
ja nimenomaan
lähtökohtaisesti juuri siellä sosiaalihuollon puolella!
(Ai niin, mutta taitaa lastensuojelusta loppua
se asiakaskunta, jos perheitä saadaankin autettua tarvittavasti ja kokonaisvaltaisesti ihan jo sieltä sosiaalihuollon puolelta ......)
Miksi on siis otettava yhteys lastensuojeluun?
Jos tarvitsee sosiaalihuollon kodinhoitopalvelua esimerkiksi synnytyksen jälkeen,
niin on otettava yhteys oman kunnan sosiaalitoimistoon
ja sieltä pyydettävä se kotipalvelu ja kodinhoitaja.
Sitä on lain mukaan jokaisesta tämän maan kunnasta löydyttävä vaikka sitten yksityiseltä puolelta kunnan ostamana.
Yhdenkään äidin tai isänkään tässä maassa
ei tarvitse olla lastensuojelussa asiakkaana
lain vastaisesti.
Lastensuojelun asiakkuus voi johtaa äärimmäiseen toimenpiteeseen (ja nykyisin aina vain kevyemmin ja kevyemmin)
mutta sosiaalihuollon asiakkuus taas ei!
LASTEN SUOJELUN VIRANOMAINEN?
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070417
3 §
Lastensuojelu
.................
Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan
lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta.
Ehkäisevää lastensuojelua on myös kunnan muiden palvelujen piirissä, kuten äitiys- ja lastenneuvolassa sekä muussa terveydenhuollossa, päivähoidossa, opetuksessa ja nuorisotyössä annettava erityinen tuki silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana.
...............
2 luku
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen
7 §
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin seuraaminen ja edistäminen
Kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja kunnan muiden viranomaisten on yhteistyössä seurattava ja edistettävä lasten ja nuorten hyvinvointia
sekä poistettava kasvuolojen epäkohtia ja ehkäistävä niiden syntymistä.
Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on välitettävä tietoa lasten ja nuorten kasvuoloista ja sosiaalisista ongelmista
sekä annettava asiantuntija-apua muille viranomaisille samoin kuin kunnan asukkaille ja kunnassa toimiville yhteisöille.
8 §
Palvelujen kehittäminen kasvatuksen tukemiseksi
Kunnan on sosiaali- ja terveydenhuoltoa, opetustointa sekä muita lapsille, nuorille ja lapsiperheille tarkoitettuja palveluja järjestäessään ja niitä kehittäessään huolehdittava siitä,
että näiden palvelujen avulla tuetaan vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lasten kasvatuksessa ja saadaan selville lasten, nuorten ja lapsiperheiden erityisen tuen tarve.
Kunnan on järjestettävä tarvittaessa erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia ja nuoria tukevaa toimintaa.
Palveluja järjestettäessä ja niitä kehitettäessä on kiinnitettävä erityistä huomiota lasten ja nuorten tarpeisiin ja toivomuksiin....."
Voi kuinka hieno tämä maa olisi jos jokainen säädetyistä laeistamme toteutuisi kirjaimellisesti!
Jokainen PÄTEVÄ sosiaalihuollon ammattilainen osaa kyllä nuo mainitsemanne lait, usein ulkoa. Mutta teemme työtä sellaisessa maassa jossa mikään, eikä ainakaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö toteudu edes välttävästi!
Jonot, kiire, resurssien vähyys, budjettien ylitys, asiakkaiden törkeä käyttäytyminen (oletko huutanut lääkärillesi koskaan "vitun huora??), vähäpalkkaisina... näissä olosuhteissa työskentelemme, itse valitsemassamme ammatissa.
YKSIKÄÄN SOSIAALITYÖNTEKIJÄ EI HALUA ITSELLEEN/KUNTAANSA LISÄÄ ASIAKKAITA !!!!!!!!
Edelleen, kaikkea hyvää ketjun aloittaneelle. Ja kuten sanoin jo aiemmin "tietämättä tapausta" vain annoin EHDOTUKSEN!!!
sossut ovat valittaneet jo viimeiset kymmenen vuotta
ja samalla on tietenkin unohtamatta mainita kaikka pa.. pää asiakkaita, jotka vaikeuttavat sosiaaliviranomaisten työtä....
niin parempihan se todellakin olisi
ettei olisi yhtään asiakastakaan siellä oven takana odottamassa ja varsinkaan vaatimassa ainakaan sitä
että voimassa olevia maamme lakeja noudatettaisiin viranomaisen tekemässä työssä.
Mitähän tästä maasta tulisi jos kaikki tämän maan viranomaiset ajattelisivat
että olisihan se hienoa
mutta kun sitä ja tätä ja vielä tuotakin on
niin ettei tätä viranomaisen työtä nyt kyllä valitettavasti tällä kertaa voikaan lakiemme mukaan hoitaa.....
Onhan se todellakin hienoa että on oikeaastikin olemassa edes se eduskunta
joka ilmeisestikin ihan vain toistensa iloksi siellä Arkadian mäellä toisilleen ja lehtereillä olijoille huutelee.
Anarkiako on vallannut virkamieskunnan
-- onko laki todellakin kunnissa otettu viranomaisten omiin käsiin?
Onko teillä kummallakaan mahdollista tehdä vähän 'salapoliisityötä' tuttujen tai tuttavan tuttujen kautta, millaista auttamista teidän alueella sossu tarjoaa? Erot ovat tosi suuria eri kuntien välillä ja jos on iso kaupunki, voi eroja löytyä eri toimistojenkin välillä.
Esim. meillä Hesan läntisen toimiston alueella voi äiti palkata vaikkapa Mannerheimin Lastensuojeluliiton hoitajan kotiin ja lastensuojelun puolelta voidaan korvata ainakin osa hoitokuluista. Liittoon soittamalla saa tietoa tämän päivän hinnoista ja siitä, miten hoitajia on tarjolla ja millaisiksi ajoiksi heitä voi saada. Tai ehkä tietoa löytyy myös MLL:n nettisivuilta.
Yksi hyvä vaihtoehto voisi olla tukiperhe, niitäkin pitää kysyä lastensuojelusta. Heistä on pulaa, mutta voi pyytää päästä jonoon ainakin. Lapsi voi olla tukiperheessä esim. kerran kuussa yhden viikonlopun tai miten sovitaan.
Kyllä minä kokeilisin tuollaisia vaihtoehtoja ehdottomasti ennen huostaanottoa tai adoptiosta nyt puhumattakaan. Aina kannattaa noin isoja päätöksiä tehdessä miettiä sitä, että sen päätöksen kanssa joutuu elämään koko lopun elämänsä. Jos nyt luovut lapsesta, niin pystytkö kestämään hänestä eron vielä 10:kin vuoden kuluttua?
miten tämän tilanteen selittäisi. En ole valmis äidiksi, en tiedä tulenko ikinä olemaankaan mutta nyt juuri en ainakaan sitä ole. En halunnut lasta alunperinkään, mutta olosuhteiden pakosta pidin hänet. Mietin kyllä adoptiota jo ennen synnytystä, mutta joku sai minut kuitenkin yrittämään. Se oli virhe, tiedän sen nyt.
Ehkä luulin että pystyisin muuttumaan, mutta en minä ole äidillinen ihminen koskaan ollutkaan eikä lapsen saaminen muuttanut sitä tosiasiaa mihinkään.
Alussa lapsi ahdisti aivan mielettömästi. Ahdisti kulkea julkisilla paikoilla, näyttää muille että tähän on tultu. Ahdisti neuvolan odotushuone, jossa äidit höpöttelivät vauvoilleen ja imettivät onnellisina. Ahdisti, kun joku kysyi mitä pojalle kuuluu.
Nykyään vauvan kanssa oleminen on arkipäivää, eikä sitä ajattele enää niin vahvasti noin niin kuin ensimmäiset pari kuukautta.
Kuitenkin olo on kuin kahlitulla. En nauti vauvan kanssa olosta yhtään, päivän parhaimmat hetket ovat niitä kun vauva nukkuu. Tulevaisuus tuntuu ahdistavalta, pelottavaltakin.
Tämä ei ole masennusta eikä pelkkää väsymystäkään. Tämä on vain sitä kun ihminen elää sellaista elämää mitä ei tahdo.
Haluaisin tahtoa, haluaisin olla onnellinen ja ylpeä lapsestani, haluaisin osata rakastaa lastani.
Kerran vein pojan viikonlopuksi hoitoon mummolaan, ihan vain tietääkseni miltä tuntuu olla erossa lapsesta ja kuinka ikävä tulee.
Oli se ihanaa nähdä lapsi jälleen, mutta erossa oleminen ei tuntunut miltään, en ikävöinyt.
Olen siis itsekin vähän hukassa sen suhteen, haluaisinko luopua lapsesta kokonaan. Väliaikaista sijoitusta siksi mietin, että saisin välimatkaa koko äitiyteen ja pystyisin ehkä näkemään toisessa valossa koko asian. Ehkä mikään ei muuttuisi siltikään, mutta haluaisin yrittää ainakin ennen "lopullista" päätöstä.
Ja kun joku tuolla kysyi, niin en minä halua päästä vapaaksi ja bilettämään. Haluan vain oman elämäni takaisin. Nyt tuntuu että kaikki on tässä, ikään kuin olisin saanut 18 vuoden vankeusrangaistuksen.
Kamalalta tuntuu itsekin sanoa ja ajatella näin, mutta niin se vain on...
Ja mitä tuohon ensimmäiseen viestiini tulee, niin vaikka tilanne onkin tämä niin en silti halua että lapseni joutuu kärsimään yhtään enempää. Minä olen sen virheen tehnyt, enkä halua että poika joutuu sitä maksamaan.
Siksi siis noi huostaanotto- ja sijaisperheasiat mietityttää, vaikka antaisinkin lapseni pois niin minulle ei ole ihan sama mihin hän joutuu ja mitä hänelle tapahtuu.
Etsin siis sitä vaihtoehtoa mikä vähiten satuttaa ja jättää jälkiä poikaani myöhempääkin elämää ajatellen.
hyvä, että olet rehellinen tuntemuksillesi ja uskallat niistä puhua. Vaikka itse kovin lapsirakkaana ihmisenä ei ihan voi ymmärtää, miten voit noin suhtautua, niin jollain tasolla ymmärrän kuitenkin ja tajuan, että kaikki ei todellakaan ole äideiksi luotuja mieleltään, vaikka fyysisiltä ominaisuuksiltaan siihen pystyvätkin.
Mulla tuli mieleen, kun puhuit mummolasta, että olisko mitään mahdollisuuksia sukulaissijoitukseen.
Minusta siinä olis haitat pienimmät sikäli, että lapsi pysyisi ns. omiensa parissa.
Ei tarvitsisi tapaamisista virallisesti sopia ja kaikki kävisi paljon luontevammin, jos esim. oma äitisi jaksaisi ottaa lapsen hoitaakseen.
Siinä voisit sitten osallistua halusi mukaan lapsesi elämään.
Tai onko sulla sisaruksia, jotka voisivat auttaa?
Toisaalta ajattelen niinkin, että ehkä vain panikoit liian aikaisin.
Pienen vauvan kanssa tuntee olevansa niin kiinni ja todella tuntuu siltä, ettei seuraavaan 18 vuoteen pääse mihinkään. Lisäksi vauvasta ei vielä ole juurikaan seuraa, etenkin, jos et osaa nauttia juuri vauvoista.
Vuoden vanhana jo lapset ottavat kontaktia eri tavoin ja heistä on enemmin ihan seuraakin, kun joka päivä tulee jotain uutta ja mielenkiintoista.
Et voi kuvitellakaan miten nopeasti aika lopulta rientää ja kohta on poikasi armeijassa ja sitten ihmettelet, mihin ne kaikki vuodet katosi.
Se ei nyt juuri tunnu siltä, mutta kokemuksesta voin sen sulle taata.
Odota nyt kuitenkin, et lapsi rupee liikkumaan ja näyttämään sulle miten sinua rakastaa.
Antaa suukkoja ja haleja. Sellaista yhtä pyyteetöntä rakkautta et saa mistään muualta ikinä.
Ehkä mielesi vielä muuttuu hetken päästä. Sitten saatat kauhistua itseäsi ja ihmetellä kuinka olet voinut edes ajatella luopumista lapsesta.
Kiintymys kasvaa pikku hiljaa.
Amalia ! Vielä aloittajalle. Älä tosiaan ajattele liian pitkälle ja ahdistu siitä. Keskityt yhteen päivään kerrallaan ja hoidat lasta hyvin ja huolella. Annat hänelle hyvän kodin, missä on rakkautta ja lämpöä. Ja turvalliset rajat. Uskallat myös kieltää lastasi, kun hän kasvaa. Iloitset hänen kehityksestään ja opetat hänelle uusia asioita. Ajattele, sinulla on terve lapsi ja isovanhemmat jotka auttavat. Kyllä sinä selviät tästä.
Ensimmäiset kolme vuotta ovat tärkeimmät. Silloin lapsesi tarvitsee sinua eniten. Mutta iän kasvaessa tarve vähenee. Vanhemmasta tulee neuvova ihminen joka antaa ruokaa ja puhdasta vaatetta. Huolehtii puitteista ja pitää rajoja. Kärjistettynä.
Pidä yhteyttä lapsen isään, jos mahdollista ja kerro hänen vanhemmilleen myös lapsesta.
Ja vielä tuli mieleen, että ehkä aloittajalla on liian ruusuinen kuva siitä, millainen äidin pitäisi olla, mitä tuntea ja miten kokea rakastavansa vauvaa ja nyt hän kuvittelee ehkä turhaankin, ettei hän ole muka hyvä äiti eikä hänestä sellaista tulekkaan. Se, että ei ole muiden lapsia kohtaan ollut lapsirakas vaan päinvastoin, ei oo kauheesti tykännyt lapsista ennenkään, ei merkitse mitään sen kannalta millainen äiti on sitten omakohtaisesti. Se, että hehkutetaan neuvolan odotussalissa leperrellen voi olla myös esittämistä, ja aloituksen äiti on vaan itselleen tavallista rehellisempi yksilö. Tämä voi olla toiveajattelua, mutta kannattaa silti ehkä miettiä tätäkin puolta. Ja sitten se, että onnellisimmalta vauvan kanssa tuntuu kun se nukkuu ja sitte kun se herää, niin on ihan että ääh! pitääkö sen nyt jo herätä, on aivan normaalia, koska se on vauvan kanssa nyt niin rankkaa olla jatkuvasti käytettävissä ja hyvä äiti toki ajatteleekin että ääh! pakko mennä hoitamaan ja huoltamaan. Huono äiti ei ajattele, että ääh! hän ei ajattele mitään eikä reagoi lainkaan, kun lapsi herää, antaa olla, sama se. Tämmönen lapsi on jo 5 kk:n ikään mennessä oppinutkin, että kun hän herää ei kukaan tule, hän ei enää itke. Hän on oppinut, että hänen itkunsa ei tuo äitiä, eikä ketään hänen luokseen. Nämä ovat niitä lastensuojelun tarpeessa olevia vauvoja. Ei sellainen vauva, jonka äiti menee hänen luokseen vaikka onkin että voi nenä kun se jo heräs.
Ja sitten vielä se, että entistä elämää ei saa takaisin, vaikka luopuisikin lapsestaan. Menneeseen ei ole paluuta vaikka tekisi mitä. Elämä on kuin Helkaman fillarimainoksessa, vain pakki puuttuu. Eli aloittajan ystävät, kaverit, ja kaikki ovat menossa eteenpäin ja menneet kuviot muuttuvat jokaisella, hekin saavat lapsia ehkä jonkun vuoden kuluttua, ja silloin aloittaja jää yksin sinne minne halusi palata. Voi käydä niin, että hän palasikin tyhjyyteen.
Sitten vauvan oikeuksiin. Vauvaa ei mielestäni voi lainata ulkopuolisille ihmisille siksi aikaa, että tulee mahdollisesti jossain vaiheessa toisiin ajatuksiin. Vaikka aloittaja ei ikävöisikään huostaan antamaansa vauvaa, niin vauva ikävöi suunnattomasti äitiään. Sitten vauva olosuhteiden pakosta alkaa luottaa uuteen hoitajaansa, koska hän on niin pieni, ettei hän selviydy hengissä muuten. Jos hänet sitten erotetaan tästä hoitajasta hän kärsii taas, kuten kärsi äidistään erotettaessaankin. Hän voi joutua omasta näkökulmastaan katsottuna tuplasti hylätyksi. Lapsen isällä voisi olla kanssa jokin rooli lapsen tulevaisuutta ratkottaessa. Jos isä on kovin nuori poika, niin hänen vanhempansa saattavat hyvinkin ottaa mielellään osaa lapsenlapsensa elämän helpottamiseen.
Olen aivan samaa mieltä kuin amalia, että jos sijoitukseen on pakko päätyä, niin ilman muuta sukulaissijoitus joko äidin tai isän sukulaisille.
Jos mahdollista, niin voisi yrittää niin, että päätökset tekee suku keskenään eikä sosiaaliviranomaiset.
Vielä lopuksi, niin kauan kun menet itkevän lapsesi luo, vaikka pitkin hampain, kelpaat kyllä hänen äidikseen.
osittain samoja fiiliksiä kuin Sinulla on tällä hetkellä.
Missä äityiden riemu ja lapsen syntymän myötä kasvava onni lapsesta, äityidestä jne.
http://www.uta.fi/~anne.puumala/harkonen.htm
_________________________
Tässä muutamia linkkejä lisää näihin
äitimyytteihin ja äitien "kielletyihin" tunteisiin liittyen.
Et siis ole todellakaan yksin näine ajatuksinesi ja mietteinesi!
________________
http://www.vau.fi/templates/Article____78394.aspx
Kliseinen myytti äitiydestä elää vahvana, Väestöliiton Äidin kielletyt tunteet –tutkimus paljastaa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Tutkijat toivovat avoimempaa puhetta äitiyden kielteisistä tunteista/1135234858158
Tutkijat toivovat avoimempaa puhetta äitiyden kielteisistä tunteista
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Kun äitiys ahdistaa/1135234857406
Kun äitiys ahdistaa
.....
Rakkaus lasta kohtaan heräsi vähitellen. Välillä kadutti koko päätös hankkia lapsi.
On suurinta rakkautta lasta kohtaan luopua hänestä, jos omat voimat eivät riitä ja elämäntilanne on pysyvästi mahdoton. Adoptio on vaihtoehto, jossa pitkään lasta odottaneet saavat kaipaamansa lapsen. Lapsesi myös aikanaan perii heidät.
Sijaisperheetkin hoitavat vauvoja hyvin, jos tarvitset vain breikin ja aikaa saada itsesi kuntoon ja halua saada lapsi takaisin sinulla on.
On todella murheellista, ettei sinulla ole omaisturvaverkkoa, joka voisi hoitaa lasta siihen asti, että itse taas jaksat.
yksinhuoltaja äiti väsyy eikä jaksa
esimerkiksi läheisten, oman turvaverkon puuttumisen vuoksi
niin suositellaan vauvan, lapsen äidille
(kuin kyseessä olisi lomamatka taikka leivän osto):
"...Sijaisperheetkin hoitavat vauvoja hyvin, jos tarvitset vain breikin ja aikaa saada itsesi kuntoon ja halua saada lapsi takaisin sinulla on...."
Kun tämän maan voimassa oleva lainsäädäntö nimenomaan määrää
että jos äiti, perhe tarvitsee esimerkiksi synnytyksen, rasittuneisuuden tai muun perhesyyn vuoksi kotipalvelua
niin sitä on tälle kyseiselle "breikkiä" tarvitsevalle äidille kunnan sosiaalihuollosta järjestettävä.
Mutta kuten alkuperäinen äiti kirjoitti
kyseessä on hänen kohdallaan
hänen omat tuntemuksensa lastansa ja äityittänsä kohtaan
sekä hänen oma riittämättömyyden tunteensa äityidessä ja lapsensa kanssa olemisessa.
Tunne siitä, ettei iloitse äityidestään tai omasta lapsestaan OIKEALLA tavalla,
on tässä yhteiskunnassa vaiettu tabu (vrt Väestöliiton tutkimus).
Ja joka voi juuri tästä asiasta puhumattomuuden ja vaikenemisen vuoksi (esimerkiksi neuvolassa)
johtaa aloittajankin kaltaisiin ja kirjoittamiin tuntemuksiin.
Tuntemuksiin siitä, että vauva, lapsi saisi äidin rakkautta ja äityidestä (?) iloitsemista
jossain muussa osoitteessa ja jossain muussa vieraassa perheessä!
Suurinta rakkautta on etsiä (ja mahdollisesti vaatiakin) itselleen ja lapselleen, omalle perheelleen
ne tämän yhteiskunnan tarjoamat, järjestämät
ja perheille osoittamat palvelut,
jotka pitävät perheen yhdessä ja kasassa
ja auttavat vaikeidenkin aikojen ja erilaisten kriisien yli.
Ei se että luovut lapsestasi
tee sinusta yhtään parempaa tai rakastavampaa äitiä tai isää
päinvastoin
saat kaiken muun lisäksi vielä kymmenen, viidentoista, kahdenkymmenen
(tai viimeistään jostain omaelämän kerrasta lukea) kuulla lapseltasi, nuoreltasi
millainen p..a/k..ipää olet äitinä tai isänä ollut
jos olet lapsestasi ilman ponnisteluja, vaivannäköä tai asioiden selvittelyä
luopunut
ja muualle vieraille ihmisille kasvatettavaksi ja huollettavaksi antanut.
vastauksistanne. Tuskin tiedätte itsekään kuinka paljon autoitte minua eteenpäin, monista vastauksista sain paljon ajateltavaa ja uusia näkökulmia.
Nyt olen pohtinut tätä tilannetta jokaisella aivosolullani, välillä tuijotellut seiniä, välillä nukkuvaa lasta ja miettinyt.
Olen keräillyt itseäni, pohtinut, punninnut vaihtoehtoja ja tullut lopulta siihen tulokseen että pidän lapseni.
Tässä mietiskelyjeni lomassa poika oppi konttaamaan, en tiedä miksi, mutta se oli minulle jotenkin pysäyttävä kokemus.
Olen päättänyt nyt pärjätä, vaikka välillä tuntuu etten ole sitä mitä pieni lapsi kaipaa niin tyytyväiseltä tuo vaikuttaa. Pojan syntyessä en osannut edes vaippoja vaihtaa, en tiennyt pitääkö se röyhtäyttää ihan joka kerta syömisen jälkeen ja puin sen aina liian paksuun vaatekerrokseen. Tässähän sitä on opittu, ja kai minä kasvan lapsen mukana itsekin.
Lapsen poisantamista katuisin aivan varmasti. Vaikka väliaikaistakin, niin kyllähän tuo siinä ajassa jo muuttuu ja kasvaa paljon, ja varmasti harmittaisi tajuta miten paljosta on jäänyt paitsi.
Lapsen isän kanssa olimme 5 vuotta yhdessä, ero tuli vähän ennen pojan syntymää kun isä ei ollutkaan valmis uudenlaiseen elämään, olimmeko kumpikaan. Aluksi isä tapasi poikaa välillä, ehkä noin kerran viikossa tai kahdessa. Tapaamiset loppui kuitenkin pikkuhiljaa.
Voi olla, että joskus kun isä on rauhoittunut ja vähän ehkä kasvanutkin, saattaa lapsi taas kiinnostaa. Sitä ei voi tietää, enkä asiaa halua edes enempää miettiä. Tulee vain paha olo.
Voin tehdä vain sen minkä äitinä voin, ja that's it. Näin olen päättänyt.
Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, niin iso taakka lähti harteiltani kun olin päättänyt että me pärjätään. Lapsi ei minun elämääni oikeastaan estä sen enempää, se on vain omassa päässäni. Enkä minä ole huono äitikään, sekin on vain omassa päässäni.
No mutta siis, kiitos kaikille vielä todella hyvistä vastauksista.
Ylöspäin tästä vain pääsee, vaikka välillä hankalaa onkin.
olevan vain yhden mallin hyväksyvä myytti; kaunis madonna, huolehtiva, pullantuoksuinen, kaikkitietävä ja -osaava äiti,
joka elää elämänsä vain lapselleen/lapsilleen.
Jos siitä myytistä tai mielikuvasta poikkeaa vähääkään (vaikkapa vain siellä omissa ajatuksissaan)
niin jopa "kivisade" muiden, ympäristön, taholta on mahdollinen
(puhumattakaan sitten siellä omassa päässä jylläävästä "kivisateesta"; en ole hyvä en ole sopiva, en osaa, en hallitse, en ymmärrä jne).
Mutta kaikkea hyvää sekä myös iloa elämäänne.
Kukaan ei ole valmis, eikä muuten koskaan valmistukaan, äitinä tai isänä.
Jokainen päivä, viikko, kuukausi, vuosi
tuo vanhemman ja lapsen elämään jotain uutta, ennenkokematonta.
Kaikesta oppii niin vanhempi kuin lapsikin
ja yhdessä kulkien, alussa tiivimmin, tätä elämää edetään eteenpäin.
Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen tai kaiken osaava ja kaiken hallitseva; aika opettaa meitä jokaista.
Ei kukaan osaa oikein käsitellä vauvaa vaan kuuntelemalla lapsen tarpeita ja itkuja oppii ajan myötä. Käyttöohje kun ei synny mukana, heh! :)
Jokainen meistä virheitä tekee, mutta on ilo huomata, että kaikesta huolimatta lapsi voi hyvin.
Onnea teille! Et kadu päätöstäsi.
päätöksestäsi!
Ketjuun kirjoittanut sossu tarkoitti vain hyvää ja auttamishalua taisi olla ihan vilpitön.
Mutta silti pisti silmään tuo niin tavallinen sossun asenne, että ENSIN sanotaan, miten "eri kunnissa toimitaan eri tavalla, mutta lakia kunnioittaen tietysti." Ja myöhemmin myönnetään, että "missä sosiaalisektorilla lakia kunnioitettaisiin". Näin on.
En minä ihmettele ollenkaan, että raivostuneet asiakkaat voivat huutaa mitä tahansa, koska mielivalta ja lakien rikkominen on pahimmillaan sitä luokkaa, että ei meinaa todeksi uskoa. Ja tosiaan siinä pahimmassa tapauksessa työntekijän käytös on vielä äärimmäisen loukkaavaa ja asiakasta halventavaa.
Meillä kaikilla äideillä varmasti jossain vaiheessa tulee tunne omasta riittämättömyydestä. Oikea päätös !
mieleeni jonka halusisin neuvoa sinulle! Jos annat lapsesi niin, toivoisin että vosisit vaikuttaa vanhempien valintaan jotka lapsesi ottavat vastaan... ja jos he ihastuvat tai välittömästi tarttuvat lapseen niin he ovat ne oikeat vanhemmat jotka hellästi ja huolehtivasti pitävät lastasi sylissäsi....Mutta muista myös se seikka että lapsesi joskus etsii sinua biologista äitiä... ole valmis kohtaamaan kun hän sinut löytää joskus 18v jälkeen...Onnea sinulle ja lapsellesi...
pitämään lapsesi.
Haluan vielä varmuuden vuoksi vähän opastaa, kun en tiedä miten lapsesi kanssa toimit, niin pikku vinkkejä.
Siis muista aina ottaa kontaktia lapseesi. Hymyile ja juttele hänelle.
Kun lapsi ottaa sinuun kontaktia, vastaa siihen aina.
Vaikka sulla itsellä ei olisikaan ns. tarvetta halia ja suukottaa lastasi, niin ymmärrä, että lapsellasi on tarve saada niitä yhtä paljon, kuin ruokaa ja kuivat vaipat.
Suukot ja halit ovat lapsen ravintoa. Hän todella tarvitsee sitä sinulta.
Kun opetat lapsellesi hellyyden osoituksia, niin hän luonnostaan alkaa osoittaa hellyyttä myös sinulle.
Samalla opetat lastasi lähestymään ja lähentymään sinua.
Itse luonnollisesti opit siinä samalla kiintymään yhä enemmin lapseen ja tuntemaan hänet paremmin.
Opeta lapsellesi, että tunteita saa näyttää, ilot ja surut.
Olet itse tosi hyvä esimerkki rehellisyydestä.
Oli tosi tärkeää, että uskalsit olla rehellinen itselle ja tuoda sen vielä julki tunteistasi lastasi kohtaan. Rehellisyys ja avoimmuus kannattaa aina. Opeta se myös lapsellesi.
Kaikkea hyvää teille.
Teit päätökset, jota tuskin koskaan joudut katumaan.
Aoituksesi luoma ketju varmaan on auttanut ehkä jotain toistakin nuorta äitiä, joka tuntee riittämättömyyden tunnetta ja pähkäilee samojen kysymysten äärellä.
Sit yks juttu, mikä ei ole tämän hetken asia, mutta sydämen suuruutta olisi, että ajan myötä jaksaisit olla poikasi isän käytöksestä huolimatta näyttämättä lapsellesi tympääntyistäsi pojan isään. Myös isäksi pitää kasvaa, ja varsinkin pienen vastasyntyneen kanssa etäisä ei oikein pysty paljon mitään tekemään, kun ei elä koko vuorokausia yhdessä, että edes voisi tottua. En puolustele isiä, jotka jättävät perheensä, mutta lapsen kannalta puhun tästä. Silti, on mahdollista, että kun poikasi kasvaa, niin hänen isänsä on voi enemmän olla hänen kanssaan ja näyttää kuinka ylpeä hän on pojastaan. Sinulla on pitkälti valttikortit käsissäsi, kun isä kerran jätti teidät, vaikuttaa siihen, miten lähelle hänet päästät. Pojallesi tuostakin miekkosesta voi vielä kuoriutua tärkeä tuki myöhemmässä elämässä, ei nyt ehkä taaperona, mutta sitten juniorifutaajana tai silleen, jos se mahdollisuus suodaan. Eli kannattaa jättää portteja auki, koskaan ei tiedä mitä sieltä vielä löytyy vuosien päästä.
Pääasia on, että pidät nyt huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi, jotta lapsesi kanssa voitte elää ilon hetkiä.
niin toivon todella että hän jossain vaiheessa haluaa tutustua poikaansa kunnolla, olla osana tämän elämää. Tavallaan ymmärrän sen, että se on ainakin nyt vaikeaa. Luulen ettei hän itsekään oikein tiedä sitä omaa paikkaansa, on tämä hänellekin uusi tilanne.
Ehkä joskus, kun tässä vähän kasvetaan ja hänenkin elämänsä ehkä rauhottuu vähän.
Olen pyrkinyt kokoajan pitämään meidän välimme neutraalina, huolimatta kaikesta tapahtuneesta.
Tämä jo siksikin, että itselläni on todella paha olla jos jonkun kanssa ollaan napit vastakkain.
Luulen myös, että se helpottaa isän ja lapsen välistä yhteyttä varsinkin nyt kun poika on vauva vasta ja kaikki tapaamis- ym. asiat kulkee väistämättä minun kauttani.
Nyt isän on varmaan vaikea ottaa yhteyttäkin, koska edelliskerrasta on jo aika paljon aikaa.
Olen kanssasi samalla linjalla sen kanssa, että lapselle ei tarvitse näyttää kielteisiä tunteitaan toista vanhempaa kohtaan. Se on lapselle aika hankala tilanne, kun tavallaan hän joutuisi "valitsemaan puolensa" sitten. Parempi olisi, että eroista huolimatta kaikissa perheissä vedettäisiin samaa köyttä, oltaisiin kaikki samalla puolella.
Eihän niin aina kuitenkaan käy.
Jos lapsen isä vielä tulevaisuudessa haluaa olla yhteydessä lapseen, niin minun puolestani on tervetullut. En kuitenkaan ala häntä pakottamaan siihen, vaan tapahtukoon se hänen omasta tahdostaan.
Olen tuntenut hänet 7 vuotta, joista 5 olimme yhdessä, väitän tuntevani hänet sen verran hyvin että tiedän hänen kuitenkin sisimmässään välittävän pojasta paljonkin.
Nyt ei vaan osata tätä hommaa vielä kunnolla.
Niin kuin sanoit, pitää hänenkin kasvaa isäksi ihan niinkuin minunkin äidiksi.
Ja tuota edellistä viestiä en muuten tajunnut, siis toi hämäysviesti-juttu...
noista ajatuksista tuossa tilanteessa.
"isä"-jutunkin pohdiskellut.
Sanon kuitenkin, että kun noi miehet tiedetään. Ne on mitä on. Niitä pitää aina potkia eteenpäin ja rohkaista, niin voisitko sen verran lähestyä sitä isää, että esittäisit jonkin sortin kutsun, vaikka tyyliin, kun hänelle sopii, niin tervetuloa, tai vast.
Saattaa olla et isi luulee, että olet katkera, etkä halua häntä nähdäkään, tai ihan mitä vaan.
Kun otat yhteyttä ja teet alotteen, niin poistuu ainakin kaikki epäilykset ja väärin käsitykset väliltänne.
Hyvä olisi isin tutustua lapseen jo tässä vaiheessa, kun kaikki käy tosi luontevasti.
Mites isän vanhemmat, ovatko he kuvioissa mitenkään?
Isän vanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla, ja kulkemiset on vähän vaikeita puolin ja toisin (minulla eikä heillä ole autoa). Yhteydenpito tapahtuu lähinnä niin, että ilmoittelen viesteillä/puheluilla pojan kuulumisia, valokuvia lähettelen myös. Suurinpiirtein kerran kuussa näemme. Ovat kyllä todella innoissaan pojasta, ja tulemme toimeen hyvin. Lapsen isä ei pidä omiin vanhempiinsa enää kauheammin yhteyttä, joten he sitten kyselevät minulta onko isää näkynyt. Ovat joskus yrittäneet puhuakin isän kanssa, mutta se kun ei oikein onnistu.
Juu, miehet kyllä on mitä on. Olen tehnyt hänelle selväksi, ettei minulla ole mitään katkeruutta häntä kohtaan. Joskus olen pyytänytkin, ihan alkuaikoina, isää käymään ja silloin muutaman kerran kävi niin että mies lupasi tulla, mutta perui kuitenkin tulonsa. Ajattelin asian niin, että hän ei ehkä kehtaa sanoa puhelimessa jos ei ole varma sopiiko tai että ei sovi. Ts. on helpompi luvata tulla ja perua se sitten lähettämällä viesti.
Olen sanonut ihan suoraan hänelle, että ottaa itse yhteyttä kun hänelle sopii (tai kun halua riittää), hänellä kuitenkin esim. työajat määräävät paljon, kun minä taas olen vielä äitiyslomalla eli periaatteessa meille nuo tapaamiset käy milloin vain.
Joskus ilmoittelin myös jotain uusia juttuja pojasta, esim. ensimmäisestä hampaasta.
Naisenlogiikalla ajattelin että mies saisi siitä aasinsillan lähettää vastaviestiä ja ehdottaa tapaamista.
En kuitenkaan yleensä lähetä viestiä pojan kuulumisista, omalta kohdaltani voisin sanoa että jos itse olisin etävanhempi niin saattaisi tulla vielä pahempi olo kun toinen ilmoittaa vaikka että poika oppi konttaamaan, ja itse poissaolevana on jäänyt paitsi tästä.
Eräs ystäväni sanoi hyvin, että hän luulee kaiken johtuvan siitä että isää hävettää. Hän teki kyllä kauheita asioita ennen ja jälkeen eron, ja voi siinä olla perääkin että tavallaan katuu niitä tekosiaan eikä siksi osaa oikein olla yhteyksissä.
Olen ehdottanut myös sitä, että jos haluaa niin voisi tavata lasta vaikka kummien luona (kummit ovat molempien hyviä kavereita). Ajattelin että jos minun näkemiseni on vaikeaa, ei kuulemma kuitenkaan ole.
Ehkä tosiaan voisin itse nyt laittaa viestiä sinnepäin, pitkän tauon jälkeen se on varmasti vaikeaa hänelle ottaa kontaktia. Tuntuu vaan välillä siltä, että jos minä pyydän häntä, niin tulee ihan vaan velvollisuudentunteesta. Parempi olisi käydä poikaa katsomassa omasta halustaan, olisi mielekkäämpää ihan kaikille.
Minulle tuli vaan mieleen, että ehkä miehen vanhemmat ovat nalkuttaneet hänen käytöksestään ja siksi hän ei enää puhu heille. Olisi varmaan hänen kannaltaan noloa nähdä lastaan kummejenkin luona, kun kaikki kuitenkin ihastelee vauvelia ja samalla sanattomasti ainakin ihmettelee miehen käytöstä teidän tilanteessa.
Ajattelin, että olisko mahdollista kertoa miehelle ihan vilpittömästi ja rehellisesti mitä tässä ketjussa kerroit, ja ajatuksia, miten miehetkin kasvavat isäksi, ja asia on heillekin uusi ja vieras. Nyt se mies kuitenkin pitää itseään aivan huonona roisto-isänä ja kaikkia muita parempina ihmisinä kuin hän. Jos kerrot hänelle, miten itse kuvittelit itsesi huonoksi äidiksi ja kuinka tulit sitten toisiin ajatuksiin, ja päätit pärjätä äitinä, niin jospa hänkin sitten päättäisi yrittää.
Tosin, liikaa ei sit kannata alkaa paapoa sitä miestä. Hän ei ole mikään vauva kuitenkaan.
viisaasti suhtaudut kaiken kaikkiaan koko teidän "perheen" tilanteeseen, ihan isovanhempia myöten.
Todella ihailtavaa ja ihanaakin kuulla, että edes joku kykenee pahoista asioista huolimatta (erot ja muut ikävät) suhtautumaan lapsensa isään noin luontevasti ja tyynesti.
Myös isovanhempien läsnäolo lapsen elämässä on mukavaa kuultavaa
sillä monestihan sitä ei voi omalta katkeruudeltaan sietää edes koko toisen puolen sukuakaan.
Toivotaan, että isäkin vielä "herää" jossain vaiheessa omaan isyyteensä,
ovi on hyvä pitää avoinna lapsen elämään
vaikkapa vain ihan raollaankin.
Koskaanhan ei voi tietää mitä mietteitä tai elämän ajatuksia huomisen jälkeen tulee
itse kenenkin elämään.
Voimia, jaksamista kaikessa elämässä teidän perheeseen.
Sinä olet kyllä kypsien ajatustesi ja kirjoitustesi perusteella juuri se kaikkein
Paras Äiti omalle lapsellesi nyt ja aina,
sitä älä missään nimessä edes kyseenalaista.
on mahdollista, että häntä hävettää, koko tilanne.
Siihen en usko, että tulisi edes velvollisuuden tunteesta, jos ei itsellä ole kiinnostusta.
On näitä nääs nähty, isiä.
Nyt se, että hän lupaa ja sitten peruu, ei ole vielä kovin maata mullistavaa, kun tekee sen sinulle, mutta pidä huoli, ettei ikinä pääse tekemään sitä lapselle.
Älä siis anna edes mahdollisuutta luvata, jos on pienikin epäilys, että peruu kuitenkin.
Sitä lasten valtavaa pettymystä, sitäkin olen nähnyt aivan liikaa.
Varjele lastasi siltä kaikin mahdollisin tavoin.
Tuo on kyllä jonkun sossun kirjoittama hämäysviesti, että saavat joskus kirjoituksensa luetuksi ja jopa hyväksyen.
En voi ottaa tuota todesta.
Tai sitten olet tosi kummajainen äiti, jonka olisi viisasta soittaa heti sossut paikalle ja sanoa "bye-bye baby" ja mennä hätästrerilointiin.
kun jäi yksi vauva saamatta lastensuojelumarkkinoille? Sen huomaa.
ollut kenenkään sijarin, eikä sossunkaan kirjottama.
Veikkaan, että asialla on joku luuseri bio, joka on kateellinen tälle järkevälle hyvän itsetunnon omaavalle äidille, joka sittenkin päätti itse pärjätä lapsensa kanssa.
vaan joku ilkeä ikäneitsyt, joka ei ole uskaltanut antautua elämälle saati sitten miehelle.