Typerää olla typerä

kiinni siinä toivossa, että hän olisikin ihastunut tai rakastunut juuri minuun. Järkikin sanoo, ettei se voi olla niin. Liian iso ikäero ja muut realiteetit tekevät koko ajatuksen mahdottomaksi.
11896
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

helpottaa, niin tuskin olet ainoa, joka noin ajattelee.

Äänestä

Ihan kun meitsin suusta... näin on ;)

Äänestä

tomppeleita. Ja miehen karisma sen kun vaan kasvaa iän myötä...

Ei kyllä kannata lähteä järkeilemään. Täytyy löytyä tahtoa ja tunteita, jos haluaa edetä. Iällä ei ole merkitystä.

Tää tomppelitar lähtee nyt nukkumaan.

Äänestä

Kun ihastuin itseäni huomattavasti vanhempaan.
Järjen ja tunteen taistelua tämä. Eihän se rakkaus ikään katso,mutta kun on niitä muitakin esteitä.

Äänestä
  • ikää, aikaa eikä paikkaa. Se tulee yllättäen ja vie jalat alta. Minun puolestani ei ole esteitä olla yhdessä, toivoisin ettei sinullakaan.

    Äänestä

  • ei ap. kirjoitti:

    ikää, aikaa eikä paikkaa. Se tulee yllättäen ja vie jalat alta. Minun puolestani ei ole esteitä olla yhdessä, toivoisin ettei sinullakaan.

    esteitä pitää liian suurina vaikka "raivattavissahan" ne on. Asioillahan on kai taipumus järjestyä, kun antaa mahdollisuuden siihen.

    Äänestä

ja silti rakastan sinua. Kumpi muuten on vanhempi, ei mitään käsitystä?

Äänestä

Niin, ikäero ...

Minulla on asiasta enemmänkin omakohtaista kokemusta j akirjoittanutkin siitä täällä. En palaa nyt niihin, mutta sen sanon, että kuuntele sydämesi ääntä. Ensinnäkin jos rakastat häntä, kaikki esteet ovat voitettavissa. Mutta, esteitä on lähelläsi ehkä enemmän kuin ehkä arvaatkaan. Lähimpäsi eivät hyväksy suhdetta, jos ikäeroa on paljon. Olen nähnyt tuon myllytyksen ja se on aivan karmeaa - ennakkoluuloja, jotka perustuvat uskoon eikä kokemukseen. Onnistumisen edellytys on se, ettei väliinne pääse kukaan.

Funtsis tätä: Jos todella rakastat häntä ja näet, että voisitte kokea jotain suurta ja kaunista, mitä sen rinnalla on ylpeys, maine tai kunnia. Silmät kiinni ja anna mennä. Ota häneen yhteyttä ja utele, onko kiinnostusta. Sitten ei tarvitse enää jossitella. Elämässä kannattaa monesti olla varovainen ja joskus on oltava rohkea ja tulee kerta, kun täytyy olla uhkarohkea. Vain riskinotto mahdollistaa voiton. Uskalla!

Äänestä

paljon minua nuorempi ja kaiken lisäksi varattu. En tiedä oikein miten suhtautuisin häneen. Välillä kiinnostaa ihan hirveesti ja välillä ajattelen että ei kyllä onnistu...

Äänestä
  • sillä iällä ei ole merkitystä. ehkä hän etsii rinnalleen aikuisempaa miestä ja on sitoutunut mieheensä, jos ei sinua saa, taas tulee järki, tahto ja tunteet. Ne kun saisi sopivaan järjestykseen...

    Äänestä

  • paljon minua vanhempi ja kokeneempi ja minä olen se varattu. Muitakin esteitä on ja ne taitavat olla jo liian suuria...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja roikkua edelleen kirjoitti:

kiinni siinä toivossa, että hän olisikin ihastunut tai rakastunut juuri minuun. Järkikin sanoo, ettei se voi olla niin. Liian iso ikäero ja muut realiteetit tekevät koko ajatuksen mahdottomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu